Oli niin hyvä keskustelu tuossa alempana, että laitettava ihan omana aloituksena:
Käyttäkää hyvät ihmiset muuttofirmoja tai vuokratkaa pakettiauto, mutta älkää ruikuttako vaimon ystävän mieheltä mikalta vai oliko se miika tms. pakua lainaan syytä, että "sillähän on nykyään paku."
Tämä monestakin syystä. Itse pakun omaavana sain ensimmäisen kahden viikon aikana kun sen hankin kolme pyyntöä lainata pakua, yksi kuskeineen. Yksi henkiöltä joka ei asiaa edes itse kysynyt vaan soitti välikäden kautta.
-Paku on lähes aina omistajalleen tärkeä työväline tai harrastustarvike. Ne on hankittu siihen tarkoitukseen ja monesti niitä käytettäisiinkin siihen tarkoitukseen kun vaimon kaverin mies tarvitsee sitä lainaan.
-Pakut on lähes aina täynnä tavaraa. Sen tyhjentäminen ja uudelleen täyttäminen ei ole mikään pikkujuttu.
-Pakut kuluvat siinä kun muutkin autot, klommot ja naarmut ovat yhtä kalliita korjata kuin muissakin autoissa.
-Pakuista on muutakin kuin bensakulut, aivan kuten muistakin autoista.
-Jos jotakin sattuu, voi vahinko vakuutuksesta huolimatta olla huomattava ja maksamisesta syntyy kuitenkin riita.
- Itsekkään et lainaa tila-autoasi perusteella että vaimosi kaverin mies tarvitsee sitä kuskatakseen kalakavereitaan mökille.
- Vuokra paku maksaa 50-100e/päivä ja ne ovat tarkoitettuja ihmisten muuttoihin tai sängyn hakuihin!
Jos jotakin tarvitsee ruikuttaa lainaan lainatkaa anoppilasta sitä peräkärryä: se ei kulu, on tyhjillään eikä sitä saa rikki.
Älkää ruikuttako kavereiden pakuja muuttoihin ym.
1
369
Vastaukset
- Rakentajapete
Itellä on 2 peräkärryä. Toinen -11 omavalmiste (avo), 1 akselinen lehtijousilla kaasuiskareilla jonka tein itse silmälläpitäen kipsilevyjen kuskaamista. Toinen peräkärry -11 kuomullinen Respo teli, jossa kulkee näppärästi eristeet yms talonrakentamista varten.
Onneksi ei ole pahemmin peräkärryn ruinaajia ollut. Pakettiauto kun oli niin aina oli joku pyytämässä sitä muuttoa varten. Olen huomannut rakennushommissa peräkärryn olevan pakua järkevämpi valinta. Pitkän puutavaran kanssa pakussa on aina ongelmaa. Pakun tavaratila on likimain 3metriä pitkä. Näin ollen likimain 5metrinen puutavara on ehdoton maximi, koska yli 2 meterin peräylitystä ei sallita.
Peräkärryn lavakoon ollessa pakun luokkaa eli 3 metriä, aisan ollessa n.1,5m ja 2m peräylityksen kanssa kyetään laillisesti kuskaamaan 6metristä tavaraakin. Yli 6m pitkä puutavara on melko harvinaista.
Rakentamisessa on hyvä olla 2 kärryä. Ei siitä pakustakaan haittaa ole mutta sitä on kaikki ruinaamassa. Peräkärryä ei kukaan halua lainata koska ihmisillä on autoja joissa ei ole koukkua ja vaikka olisikin koukku niin eipä osata tarpeen vaatiessa kärryn kanssa peruuttaa. Sitä pelätään niin saatanasti että kärryn lainaajia ei juurikaan ilmene.
Kyllä sen peräkärrynki paskaksi saa ja ihan varmasti kuluu polttimot ja renkaat siinä missä pakussakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 141761
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271507Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101477Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501167Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7830