Mitä tehdä kun mies jonka kanssa olen seurustellut yli neljä vuotta ja jonka kanssa muutimme yhteen kesällä tekee yhden äkin stopin koko seksin harrastamiseen??
Seksin harrastaminen sujui hyvin ennen tätä totaalista paussia jota on kestänyt jo kohta kahdeksan kuukautta.. Asiasta olen yrittänyt keskustella muutamia kertoja poikaystäväni kanssa mutta aina kun otan asian puheeksi hän vetää heti herneen nenäänsä ja tuumaa että eikö tästä jo ole puhuttu.. hmm.. niin onhan sitä yritetty ja aina syyksi olen saanut että töissä on kiireitä ja ei vaan yksinkertaisesti huvita..ei edes viikonloppuisin kun töitä ei ole ja on niin sanotusti sitä rentoutumis aikaa..kuitenkin viikonloppuisin ja toisinaan iltaisin on kuitenkin aikaa käydä pornosivuilla ja tuijotella siellä..Pettämiseen en oikeen usko että kyse olisi siitä.. ja syy ei kuulemma kuitenkaan ole minussa ja ettenkö hänen mielestään olisi haluttava..
Rakastan poikaystävääni todella paljon ja olen yrittänyt olla maltillinen ja antaa ajan kulua.. yrittänyt kaikella tavoin saada häntä innostumaan seksin harrastamiseen kanssani mutta tulosta ei ole vaan syntynyt..
olen epätoivoinen asian kanssa ja en enää tiedä mitä tehdä? välillä mielessä pyörii vaikka ja mitä mutta pettäminen ei kuitenkaan ole minua varten.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Yhteen muuttaminen tekee yhdessäolosta arkea, siinä se.
Todennäköisesti poikaystäväsi ei ole kypsä ylipäätään mihinkään suhteeseen.
Vakavan keskustelun paikka.
Lohtuseksin hakeminen tai pettäminen ei sinun tapauksessasi luultavasti auta asiaa.
Suhde ei toimi, on hankittava uusi, mutta ei hätiköiden.
Todennäköinen syy on nettiporno.
En ole mikään moralisti, olen itsekin joskus pornon katsomista harrastanut.
Porno vie keskittymiskyvyn ja himon omaan kumppaniin.
Vieroitus nettipornosta voi kestää viikkoja tai jopa kuukausia.
Itse huomasin eron kuin yöllä ja päivällä. Seksiin tuli takaisin herkkyys ja lämpö ja kumppanini huomasi myös eron, vaikka ei tiennyt syytä.
Veikkaan, että suhteenne ei ole tasapainossa poikayhtäväsi mielestä. Jos hän on ollut halukas ennen yhteenmuuttoanne, niin jokin ei ole vastannut odotuksia vaikkei uskalla sitä tunnustaa. Ehkä hän ei koe olevansa mies tai sitten ei ole valmis olemaan mies parisuhteessa. Tai sitten hän ei vaan osaa ottaa omaa tilaansa, kun nyt asutte yhdessä. Mistäpä minä sen tiedän. Nettiporno tai runkkaaminen ei ole syy vaan seuraus jostakin. Pariterapiaan mars!
Samanlainen kokemus...vuoden jälkeen pistin miehen vaihtoon. Ei auttanut lupaukset, että kyllä se tästä joskus. Suhde meni lopulta päin persettä kaikin tavoin...niin ja ajauduin pettämään.
kiitos asiallisista viesteistänne.. :)
Syy on siinä kun pelekään ettei seiso, van lerpahtaa viimeistään siinä vaiheessa kun olen nousemassa päällesi.....