mikä vialla

hei!
suht.tuoreena akvaarionomistajana olen nyt ihmeissäni...
meillä on 65 akvaario ,jossa 6 tetraa,taistelukala ja kaksi pikkuista pohjamonnia.Kasveja tietenkin myös.
muutaman kuukauden ajan meni muuten hyvin,(lukuunottamatta silloisten 2n pohjakalan kuolemaa) ensimmäiseen puhdistukseen saakka.Siihen saakka lika oli ollut normaalin näköistä akvaariolikaa pohjan simpukoissa,kivissä,pumpussa ja akvaarion seinissä.
Akvaario pestiin ja siivottiin ja sen jälkeen on tullut (ja tulee) kirkkaanvihreää "likaa" kerrostumia kiviin,simpukoihin,pumppuun,seiniin,kasveihin jne.Liasta/levästä lähtee hiusmaisia "haituloita" ja kasvitkin muuttuu niistä kohdin hyvin epäterveen näköisiksi.
Ensimmäisen puhdistuksen jälkeen ei mennyt kauaakaan,kun koko akvaario oli ihan kauheassa kunnossa.
Kaksi viikkoa sitten tein perusteellisen puhdistuksen(tosin vaan kynsiharjalla ja lämpimällä vedellä) harjaten kaikki kivet,simpukat,sisäseinät jne ja pesin hiekatkin.
2 viikkoa siitä on nyt kulunut ja kirkkaanvihreä lika valtaa asumuksen taas...Kaukana aikakauslehtien taulumainen visio!
mistä siis johtunee vai onko normaalia?
kiitos etukäteen,
Tuija
141054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Itsellänikin oli sama ongelma mutta
se ratkesi kun ostin kultakotiloita(omenakotilo)
jotka syövät levää ja muita tähteitä,
ja jos se kerta on levää niin kannattaa ostaa sellaista leväainetta joka puhdistaa ne siitä;)

Äänestä
  • heissan taas! ja kiitos Hemulille kun viitsit vastata!
    Nyt sitten heti kotiloita ostamaan :)
    lisäkysymyksiä siis.....montako pitää/saa /on hyvä olla kun akvaario on näinkin pieni?
    ja mikähän olis sellainen sopiva leväaine?
    vai tietävätkö yleensä kaupoissa?
    meitä lähinnä olevan lemmikkieläinliikkeen tiskin takana vaan on useimmiten kovin nuorewn näköisiä tyttöjä...eikä voi näinollen tietää onko mitään kokemusta juuri akvaarioista ,saati niiden ongelmista.
    kiitos vielä kerran.

    Äänestä

  • Tuija kirjoitti:

    heissan taas! ja kiitos Hemulille kun viitsit vastata!

    Kuinka usein vaihdat normaalisti vettä akvaariostasi? Oletko mitannut vesiarvoja? Liikaruokinta, ylikansoitus ja liika valo aiheuttavat näin esimerkiksi levää. Levän liikuuteen saattaa johtaa monet eri syyt, mutta nämä varmaankin yleisimpiä. Mutta vastaileppa nyt ensin noihin niin neuvotaan sitten lisää jos osataan.

    Äänestä

  • Tuija kirjoitti:

    heissan taas! ja kiitos Hemulille kun viitsit vastata!
    Nyt sitten heti kotiloita ostamaan :)
    lisäkysymyksiä siis.....montako pitää/saa /on hyvä olla kun akvaario on näinkin pieni?
    ja mikähän olis sellainen sopiva leväaine?
    vai tietävätkö yleensä kaupoissa?
    meitä lähinnä olevan lemmikkieläinliikkeen tiskin takana vaan on useimmiten kovin nuorewn näköisiä tyttöjä...eikä voi näinollen tietää onko mitään kokemusta juuri akvaarioista ,saati niiden ongelmista.
    kiitos vielä kerran.

    Ihan mielenkiinnosta.. Kypsytitkö akvaarion? Pohjakalojen kuolema viittaa siihen, että raukat myrkyttyivät pohjalle kertyvään nitriittiin.. Ihme etteivät muut kuolleet.. Noin minimaalinen akvaario on erittäin herkkä pienille virheille. Isompi antaa enemmän anteeksi.

    Akvaariota ei "pestä" koska hyvät bakteerit kuolevat. Eikä kaikkea harjata puhtaaksi tarpeettomasti. Sora kyllä lapotaan ja suurimmat kököt siirtyvät pois. Se sinulla ilmeisesti pohjalla on? Tärkeää on kuitenkin vedenvaihto. 40 - 60 % vedestä vaihdetaan uuteen viikoittain. Tämä pitää levät osaltaan kurissa. Se että "pesit" koko akvaarion palautti homman tilanteeseen nolla. Poistit kaikki hyvät bakteerit, jotka ylläpitävät akvaarion tasapainoa. Eli ei hjuva.

    Kahtoppa taskulampulla muuttuuko levä punaiseksi kirkkaassa valossa. Jos kyllä, niin punalevää on congratulations.. Rihmalevältä vaikuttavat nuo rihmat.

    Yritäs näin: (lisäillä saa jos jotain unohtuu.)
    *poista levää mekaanisesti eli käsin kaikkialta missä sitä on.
    *vaihda (lappoa) vettä 40 - 60 % viikossa
    *osta nopeakasvuisia kasveja
    *lannoita kasveja
    *tarkista ettei akvaan tule liikaa valoa
    *tarkista pH (levillä parempi mitä happamampi)
    *tarkista ettet ruoki liikaa
    *onko suodatin riittävän tehokas

    Simpukat kuuluu meriakvaarioon, ei makeaan veteen.. Ellei ne sit oo näkinkenkiä :D

    Kotiloista saattaa tulla lisää ongelmia. Samaten "levänpoistoaineista". Niillä poistetaan vaan se seuraus, ei varsinaista syytä.

    Pitkä on matka siihen, jos meinaa akvastaan (varsinkin noin pienestä) taulumaisen tehdä. Se vaatii aikaa, rahaa ja kokemusta. Eikä onnistu niin vain läjäyttämällä koko potin kasaan.

    Tässä vielä linkkejä. Käy, lue ja mieti mitä teet väärin.
    http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=21569
    http://www.aquahoito.info/suomi/index.html

    Toivottavasti löydät vastauksia.

    Äänestä

  • kärppänen kirjoitti:

    luutavasti ruokit hiukan liikaa tai pumppu ali mitoitettu, vedenvaihto jokatoinen viikko vähintään riittää, mutta tuo altaan kokokin vaikuttaneen, hankalampi pitää kunnossa pientä allasta, vesiarvot
    heittelehtii helposti paljon. niin ja jos aurinko pääsee altaaseen paistamaan niin levät innostuu kunnolla.

    Äänestä

  • jeps kirjoitti:

    kiitoksia vastauksista...huhu...siinäpä oli lista asioista joita EI ole tehty oikein..
    Simpikat ja lorallit on "kuolleita" koristeina vaan.
    Kypsytettiin kyllä,mutta ei ehkä siten riittävän kauan.Puhdistettu on muutaman viikon välein ja siinä välillä ei ole vaihdettu osiakaan vettä.
    Pumppu ja suodatin pitäisi olla tehokkkaat akvaarion kokoon nähden.
    kerran päivässä syötetään ja valot on päällä n.12 tuntia vrkaudessa.
    nyt alkoi siis lisäopiskelu...tämähän on vaikeampaa kun olen osannut kuvitellakaan....

    Tärkeintä hommassa on se, että huomaat tekeväsi jotakin väärin ja kuuntelet neuvoja! :) Helpoksi ei kukaan akvaarionpitoa ole väittänyt ja paljon virheitä voidaan tehdä.

    Ensimmäisenä nyt se, että älä pese akvaariotasi, vaan lappoa ja vaihda vettä. Juurikin ihan joka ikinen viikko, ainakin siihen asti kun levä hellittää. Bakteerit sijaitsevat pinnoilla, ei vedessä. Jos jokin esine (vaikkapa simpukka) on levän peitossa, hinkkaa vaan kynsiharjalla. Älä kuitenkaan ihan kaikkia samaan aikaan. Myös karhunkielellä tai vanhalla luottokortilla saat laseista poistettua raaputtamalla viherlevän (tätä ei kannata ihan niin hysteerisesti pelätä kuin punalevää..)

    Suodattimen hoito riippuu siitä millainen se on. Ilmeisesti sisäsuodatin ja fluval tms. Suodattimessa on paljon hajoittajabakteereita ja näitä tulisi häiritä vasta kun huomaa ettei virtaus ole enää entisenlaisensa. Eli kun huomaat, että suodatin saattaisi olla tukossa huuhtele se akvaariovedessä. Suuremmat roskat haittaavat toimintaa.

    Hyvä valaisuaika olisi n 11 h, ei ainakaan enempää. Pistokkeen ja rasian väliin laitettavat ajastimet ovat helpompia eivätkä hirveästi maksa. Akvaario saa tarpeeksi valoa, vaikket kotona oliskaan. Auringonvaloa ei saisi suoraan päästää akvaarioon ainakaan kesäisin. (Eli niinä harvoina päivinä kun Suomen kesässä aurinko paistaa niin verhot alas, jos akva on suoraan valossa.) Millainen putki sinulla valaisimessa on?

    En usko, että levä johtuu suodattimen tehottomuudesta. Yritä ensin näitä kaikkia konsteja mitä jo kirjoitin ja hae vasta sitten syytä tekniikasta. (Se mikä eläinkaupoissa osataan, on myydä riittävän tehokas suodatin l. kallein.. ;) Ruokaa voi laittaa jopa pari kertaa päivässä, mutta vain sen verran ettei se ehdi tippumaan pohjaan saakka (eli syödään ennen sitä). Kalat pärjäävät uskomattoman pienellä hiutalemäärällä. Ja yksi paastopäivä vielä viikkoon niin hyvä!

    Kirjauduppa tuonne Aqua-webiin www.aqua-web.org ja lue foorumeita. Sinne voit myös laittaa kysymyksiä ja voitpa ilmoittaa olevasi halukas ottamaan vastaan muilta ylijääneitä nopeakasvuisia kasveja (intianvesitähdikki, argentiinan vesirutto jne jne). Niillä saat tilanteen aivan varmasti tasoittumaan. Aikaa ja kärsivällisyyttä!

    Laitan nyt vielä pienen muisti / ostoslistan:
    *nestemäinen kasviravinne
    *kiinteä pohjalle laitettava kasviravinne
    *pH-testi
    *kovuus -testi
    *Nitriitti -testi
    *kasveja (kaupassa kalliita, harrastajilta halvemmalla)
    *ajastin (halpiskaupasta)
    *vedenparannusaine (vai onko jo?)
    *turveuute (jos siltä tuntuu. Pitkäaikaisessa käytössä vaikuttaa myös leväongelmaan)

    Lista on aika pitkä, mutta uskaltaisin väittää, että halvemmaksi tulee kuin kotilot ja tabletit. Molemmat kun levän lisäksi tappavat myös kasveja..

    Käy kirjastosta lainaamassa kalaopus, jos nettiin on vaikea päästä. Netissä kylläkin on ne parhaimmat ja ajantasalla olevat ohjeet.

    Mitä tetroja ja monneja (?) sinulla oli? Taisto pitäisi hirmuisesti turvelisäyksestä.. ;) Käyppä katsomassa millaiset vaatimukset kaloillasi on.

    http://www.varusteleka.fi/laura/
    http://lisa.aqua-web.org/frame.html

    Vaikuttavana lämpötila, parvikoko, pH, kovuus jne jne.

    Tässä nyt alkuunsa sulattelemista. Ehdottaisin siirtymistä aqua-webbiin tämät sijasta. Siellä asiattomat vastaukset teilataan heti alkuunsa ja voi olla suhteellisen varma siitä että saat oikeaa tietoa. (täällä kun jokainen räkänokka voi väittää tietävänsä kaiken ;) minä taas tiedän ihan oikeasti :D hmm.. hyvin vähän loppujenlopuksi) Nähdään siellä! :D

    Äänestä

  • kärppänen kirjoitti:

    Ihan mielenkiinnosta.. Kypsytitkö akvaarion? Pohjakalojen kuolema viittaa siihen, että raukat myrkyttyivät pohjalle kertyvään nitriittiin.. Ihme etteivät muut kuolleet.. Noin minimaalinen akvaario on erittäin herkkä pienille virheille. Isompi antaa enemmän anteeksi.

    Akvaariota ei "pestä" koska hyvät bakteerit kuolevat. Eikä kaikkea harjata puhtaaksi tarpeettomasti. Sora kyllä lapotaan ja suurimmat kököt siirtyvät pois. Se sinulla ilmeisesti pohjalla on? Tärkeää on kuitenkin vedenvaihto. 40 - 60 % vedestä vaihdetaan uuteen viikoittain. Tämä pitää levät osaltaan kurissa. Se että "pesit" koko akvaarion palautti homman tilanteeseen nolla. Poistit kaikki hyvät bakteerit, jotka ylläpitävät akvaarion tasapainoa. Eli ei hjuva.

    Kahtoppa taskulampulla muuttuuko levä punaiseksi kirkkaassa valossa. Jos kyllä, niin punalevää on congratulations.. Rihmalevältä vaikuttavat nuo rihmat.

    Yritäs näin: (lisäillä saa jos jotain unohtuu.)
    *poista levää mekaanisesti eli käsin kaikkialta missä sitä on.
    *vaihda (lappoa) vettä 40 - 60 % viikossa
    *osta nopeakasvuisia kasveja
    *lannoita kasveja
    *tarkista ettei akvaan tule liikaa valoa
    *tarkista pH (levillä parempi mitä happamampi)
    *tarkista ettet ruoki liikaa
    *onko suodatin riittävän tehokas

    Simpukat kuuluu meriakvaarioon, ei makeaan veteen.. Ellei ne sit oo näkinkenkiä :D

    Kotiloista saattaa tulla lisää ongelmia. Samaten "levänpoistoaineista". Niillä poistetaan vaan se seuraus, ei varsinaista syytä.

    Pitkä on matka siihen, jos meinaa akvastaan (varsinkin noin pienestä) taulumaisen tehdä. Se vaatii aikaa, rahaa ja kokemusta. Eikä onnistu niin vain läjäyttämällä koko potin kasaan.

    Tässä vielä linkkejä. Käy, lue ja mieti mitä teet väärin.
    http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=21569
    http://www.aquahoito.info/suomi/index.html

    Toivottavasti löydät vastauksia.

    Kiitos taas...näitä neuvoja kokeilen ja ostoslista on ylhäällä.Neontetroja ovat ja pohjakalat sellaisia vaaleita värittömiä,en löytänyt kuvaa.Pikkumies sai ne synttärilahjaksi samoin 2 pientä sammakkoa,joiten nimet tai lajit ei ole tiedossa.
    vielä sen verran,että jos lappoan 40-60% vedestä,tuleeko lisätyn veden olla seisonutta?jos niin,kuinka kauan?

    Ovatko sammakat samassa altaassa..? Tätä ei ihan aina suositella, mutta...

    Lisättyä vettä ei tarvitse seisottaa. Tästä ei varsinaista hyötyä ole. Hyödyllisempi on tuo vedenparannusaine, joka sitoo kraanaveden vaarallisia yhdisteitä. Tämän käyttötarve riippuu tietenkin vedenlaadusta eli millaista vettä hanasta tulee.

    Pohjakalat. Albiinomonnisia?
    Tuolla kuvia http://akvaario.pehis.com/albiino.php
    Tässä vaatimukset
    http://koti.mbnet.fi/~akvanet/albiinomonni.htm

    Monnisille passaisi paremmin hiekkapohja (viiksiä kuluttaa karkea sora). Tämän etuja on myös se, että hiekkaa ei lapota (vedenvaihto möyhintä sormin & kierresarvikotiloilla). Kasvit tykkäävät kasvaa siinä ja myös miellyttää monen silmää enemmän.

    Sen vaihdosta en ala turisemaan. Kuten sanoin aqua-webissä on paljon tietoa.. ;) Siellä on paljon kokeneita ja tietoa tulee, kun pyytää. Mielipiteitä nämä jutut kuitenkin loppujen lopuksi ovat. Toinen vannoo henkeen ja vereen hiekkapohjan nimiin ja toinen diggailee sorapohjaa. Oma maalaisjärki kannattaa aina pitää mukana..!

    Toivottavasti homma lähtee sujumaan! Ehkäpä kohta halajat jo isompaa akvaariota? Kun oikein innostuu, niin harvoin yksi riittää.. ;)

    Äänestä

  • Tuija kirjoitti:

    Kiitos taas...näitä neuvoja kokeilen ja ostoslista on ylhäällä.Neontetroja ovat ja pohjakalat sellaisia vaaleita värittömiä,en löytänyt kuvaa.Pikkumies sai ne synttärilahjaksi samoin 2 pientä sammakkoa,joiten nimet tai lajit ei ole tiedossa.
    vielä sen verran,että jos lappoan 40-60% vedestä,tuleeko lisätyn veden olla seisonutta?jos niin,kuinka kauan?

    Pohjakalat on varmasti albiinomonnisia jotka viihtyisivät paremmin parvessa kuin kahdestaan.
    Mutta sitten taas toisaalta akvaario on liian pieni 6 parvelle.
    Nyt en muista että oliko sinulla hiekkapohja vai sorapohja jos on sorapohja niin monniset kyllä kärsivät siitä. Ne tykkäävät tonkia pohjaa ja sora tietenkin vahingoittaa niitä.

    Jos akvaariossa on neontetroja ja taistelukala niin pidäthän silmällä että tulevat toimeen keskenään, joskus kuulee juttuja että neontetrat nyppivät taistelukalan eviä. Ja pidäthän lämpötilan sopivana, tuossa yhdistelmässä on hieman ongelmana se että taistis tykkää lämpimästä ja neontetrat kylmemmästä vedestä. Mutta jos lämpötila on 24-25 niin eiköhän se ole ihan ok.

    Itselläni oli hieman alle vuoden 60 litran akvaario ennen kuin sain 100 litraisen ja ei se hoito vaikeata ollut sitten kun sai sen akvaarion toimimaan. Vaihdoin vettä n.20 l eli kaksi ampärillistä kerran viikossa, joskus vähän enemmän. Lisättävää vettä ei tarvitse seisottaa kunhan vain katsoo että se on samanlämpöistä kuin akvaarion vesi.
    Veteen en lisännyt mitään muuta kuin nestemäistä kasviravinnetta koska vesiarvot ovat ihan ok ja vedenparannusainetta on silloin aivan turha käyttää. Kasvit kasvoivat ihan hyvin ja kalat viihtyivät.

    Nykyisessä akvaariossa uiskentelee 8 kiilakylkeä, kolme taistelukalanaarasta, 6 kuparimonnista ja partis tuhoaa leviä minkä ehtii.
    Tuota partamonnia suosittelisin sinullekin sillä se tosiaan tuohoaa levät tehokkaasti. Sitä ei suositella íhan noin pieneen akvaarioon mutta jos liike osaisi valkata sinulle naaraan joka jää vähän pienemmäksi niin siinä kala joka on hyödyllinen. Ja mistä sitä tietää vaikka siinä vaiheessa kun partis on kasvanut isommaksi innostut hankkimaan isomman akvaarion. Jos lähdet partista ostamaan niin katso että et osta ihan vauvaa sillä ne valitettavasti usein kuolevat muutossa.

    Äänestä

  • Johanna kirjoitti:

    Monnisille olisi parvi mukava, mutta tilan puutteessa pärjäävät vähemmälläkin sakilla. Yksi voisi vielä mahtua.. Hiekkaan vaihtamista voisit harkita, mutta anna nyt ensin kypsyä rauhassa.

    Neonit ja taisto tulee usein toimeen. Lämpötilan kun muistaa pitää sopivana niin kaikki menee ok, luultavasti. Lisää kaloja ei välttämättä kannata hankkia, ainakaan muita lajeja.

    Edelleenkin korostaisin sitä, että leväongelma on seurausta liian vähäisistä vedenvaihdoista. Puolet viikossa auttaa pitämään homman tasapainossa. Eikä tämä muutenkaan ole pahaksi. Kalatkin tykkää. Kunhan ei tehdä joka toinen päivä eli toisinsanoen häiritä kaloja jatkuvasti. Kerran viikossa puolet. Se ei hetkauta hyvien bakteerien määrää ja pitää vihulaiset levät kurissa. Ja pohjaahan ei imuroida samalla tavalla kuin lattioita. Joskus huljutellaan vähemmän ja joskus voi siivota jonkun (yhden) nurkan huolellisemmin (eli möyhiä) ja toisella kertaa toisen. Se mössö mikä sieltä lapossa nousee ei ole paha juttu. Ei saa olla liian huolellinen pohjan kanssa. Vedenvaihdollakin on sinänsä jo merkitystä.

    Partis ei koske punaleviin. Niitä ei syö mikään muu kala kuin leväbarbi nuorena. Rihmalevää taas ei syö yksikään. Leväbarbi tarvitsee kuitenkin lajikumppaneita ympärilleen ja suuuren akvaarion. Kalojen avulla et saa punalevää häviämään. Partamonni imuttelee kuitenkin kaikkea muuta, joten on ihan hyvä hankinta sinänsä. Tosin mielestäni taas monniset ja monnit eivät sovellu hyvin yhteen (hajatelma). Partiksia saa halvalla, niitä on kaikkialla paljon. (lisääntyvät peijakkaat vauhdilla. Älä missään nimessä osta kahta eri sukupuolta olevaa..)

    Huhhuh.. Tästä pölöttämisestä pitäisi saada palkkaa.. Sormet väsyy ;)

    Äänestä

Minulla on vuosia käytössä ollut akvaario (n. 65 l). Ennen oli "tavallista" levää vain vähän, mutta nyt on yhtäkkiä ilmestynyt tuota kirkkaanvihreää levää laseihin, kiviin, simpukoihin...Ja se ei irtoa millään! Ei meinaa edes raaputtimella/veitsenkärjellä irrota. Magneettipuhdistin on täysin tehoton! Levää tulee vaikka vesiarvot ovat OK ja vaihdan vettä viikoittain n. 50 %. Käytän vedenparannusainetta, en muita kemikaaleja. En yhtään ymmärrä mistä levä näin yhtäkkiä on tullut? Uusien kasvien myötä, joita hankin hiljattain aimo joukon? Kummastuttaa. Kurja juttu.

Äänestä
  • Yksi syy suureen levämäärään voi olla liika valo. Eihän akvaariosi ole ikkunan edessä, tai niin, että sinne pääsisi liikaa auringonvaloa. Et kai ruoki kalojasi liikaa? Levään voi olla monia syitä, mutta nämä ehkä yleisimpiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuija kirjoitti:

hei!
suht.tuoreena akvaarionomistajana olen nyt ihmeissäni...
meillä on 65 akvaario ,jossa 6 tetraa,taistelukala ja kaksi pikkuista pohjamonnia.Kasveja tietenkin myös.
muutaman kuukauden ajan meni muuten hyvin,(lukuunottamatta silloisten 2n pohjakalan kuolemaa) ensimmäiseen puhdistukseen saakka.Siihen saakka lika oli ollut normaalin näköistä akvaariolikaa pohjan simpukoissa,kivissä,pumpussa ja akvaarion seinissä.
Akvaario pestiin ja siivottiin ja sen jälkeen on tullut (ja tulee) kirkkaanvihreää "likaa" kerrostumia kiviin,simpukoihin,pumppuun,seiniin,kasveihin jne.Liasta/levästä lähtee hiusmaisia "haituloita" ja kasvitkin muuttuu niistä kohdin hyvin epäterveen näköisiksi.
Ensimmäisen puhdistuksen jälkeen ei mennyt kauaakaan,kun koko akvaario oli ihan kauheassa kunnossa.
Kaksi viikkoa sitten tein perusteellisen puhdistuksen(tosin vaan kynsiharjalla ja lämpimällä vedellä) harjaten kaikki kivet,simpukat,sisäseinät jne ja pesin hiekatkin.
2 viikkoa siitä on nyt kulunut ja kirkkaanvihreä lika valtaa asumuksen taas...Kaukana aikakauslehtien taulumainen visio!
mistä siis johtunee vai onko normaalia?
kiitos etukäteen,
Tuija

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu