vammainen lapsi

Älähän nyt ole noin huolissasi... Ensinnäkin,
vammainen lapsi voi syntyä kenelle tahansa,
sellaiselta osalta mikä on tarkoitettu on vaikea
välttyä. Kaikessa on riskinsä. Mikään
tutkimusmenetelmä ei ole niin aukottoman varma,
että vammaisen lapsen syntymisriski pystyttäisi
täydellisesti pois sulkemaan.
Sitäpaitsi, "vammaiset" ovat aivan yhtäarvokkaita
ihmisiä kuin kuka tahansa "vammaton". Eikä se ole
mikään onnettomuuskaan, ellei lasta kasvateta
ymmärtämään omatilansa
niin.


Iän myötä riskit kasvavat... Myös synnytys on
vaikeampi, riskialttiimpaa... Onneksi kuitenkin
Suomessa on korkeatasoinen lääketiede ja
raskausajanseuranta.


Jos epäilet isä-kanditaatin kanssa yhteiselämän
katkeavan vammaiseenlapseen, olet väärän miehen
kanssa, sittenkin. Mikään ei kuitenkaan voi
koskaan olla täydellistä, aina löytyy syitä, jos
niin haluaa... "Terveenkin" lapsen kanssa on
joskus aivan solmussa, ongelmia kyllä keksiytyy.
Jokaisessa meissä on heikompi puoli, sen lapset
kyllä huomaavat, isäkin viimeistään sitten kun
vuoroista
kiistellään...

En ole kuullut koskaan kenekään vammaisen lapsen
äidin/isän pitävän itseään mihinkään syyllisenä.
Henkisesti he ovat poikkeuksellisen ihania,
huomioivia, elämänrikkaita, aikuiseksi kasvaneita
ihmisiä.

Lapset ovat lapsia, ja muuten mikä on
vammaisuutta...? Kaikkialla maailmassa on lasten
kodittomuutta, hyväksikäyttöä, väkivaltaa...
eivätköhän nuo vammauta lasta paljon
pahemmin...

Toivottavasti osasin rohkaista, se ainakin oli
tarkoitus. Yritin olla realisti...

Nykyisin tehdään sinun ikäisellesi odottavalle
äidille vkoilla 11-14 niskapoimututkimus, jossa
kartoitetaan riskiä saada lapsi jolla on
kromosomipoikkeama. Mikäli tutkimus antaa aihettä
epäillä, niin sitten tehdään lapsivesitutkimus
jossa kartoitetaan lapsen kromosomit ja saadaan
jo varmaa tietoa esim. siitä onko lapsella downin
syndrooma tai jokin muu kehityshäiriö. Vakavan
kehityshäiriön ollessa kyseessä vanhemmilla on
mahdollisuus raskauden keskeytykseen.
Olen itse ihan hyvässä iässä eli 28v. Silti
niskapoimututkimuksessa näkyi paksuntunut
niskapoimu eli on mahdollista että lapsellani on
kehityshäiriö. Olen menossa lapsivesitutkimukseen
jonka jälkeen asia selviää. Asia vaivaa minua
todella paljon ja mietimme kovasti mitä teemme
jos lapsi on vammainen. Rakastan lastani jo nyt
mutta onko minusta sen kasvattajaksi, siitä en
ole ollenkaan varma. En harkitsisi aborttia
lainkaan jos asuisin jossain suuremmassa
kaupungissa vammaisillekin lapsille on toimintaa
ja mahdollisuus elää mahd. normaalia elämää. Sen
sijaan asun maalla, jossa käytännössä vammainen
lapsi on aina vanhempien kanssa kotona, ilman
ystäviä ja muuta seuraa. Koulussa ja muualla
hänestä tulee auttamattomasti kiusattu koska hän
on erilainen.
Nämä asiat ovat vaikeita ja riski saada vammainen
lapsi kasvaa synnyttäjän iän myötä. Mutta
tutkimuksetkin ovat aika kattavia nykyisin.
Lisäksi kehityshäiriö voi tulla kenen lapselle
tahansa sillä asia ei ole perinnöllinen. Eli
rohkeasti vaan lapsia tekemään!! Oma äitini sai
minut 42-vuotiaana ja pikkuveljeni 44-vuotiaana!!

Kuten joku muukin viestitti ja muistutti, että
kuka tahansa voi saada vammaisen lapsen. Halunen
vielä muistuttaa, en pelotella, että voihan lapsi
myös vammautua synnytyksessä tai jopa
myöhemminkin tai esim. vamma ei näy ulospäin,
kuin vasta lapsen kasvaessa mm. erilaisina
kehityshäiriöinä. Lasta ei pidä tietenkään
ajatella vammaisena ja muutoinkaan luoda paljoa
ennakko-odotuksia. Lapsi pitäisi hyväksyä
sellaisena kuin hän on, vanhempien tehtävä on
tarjota mahdollisuuksia, turvaa, tukea jne. jne.
Tärkeintähän on se, että perheeseen tulee lapsi,
ei niinkään onko hän terve tai onko hän tyttö vai
poika. Vammaisuutta on hyvin monenlaista, on
fyysistä, on kehitysvammaisuutta, erilaisia
neurologisia vaikeuksia, käyttäytymishäiriöitä.
Saahan moni lapsi terapiaa ja on periaatteessa
vammainen, muttei lapsella ole minkäänlaista
diagnoosia. kaikelle ei ole syytä. No ei syistä
enempää. Teen työtä vammaisten ihmisten kanssa.
Monet perheet elävät tavallista elämää, eikä se
välttämättä rasita sen enempää, vamma vain on
otettava huomioon. Joskus taas se on hyvinkin
hankalaa mm. apuvälineineen ja rajoitteineen,
mutta perhe elää onnellista elämää. Joskus
vanhemmat taas ovat erittäin väsyneitä ja
onnettomia. Mutta eiköhän nämä päde myös
perheissä, missä on ns. "terve lapsi". Tilannetta
ei voi ennakoida, tietysti voi olettaa, että
elämä "terveen lapsen2 kanssa olisi helpompaa.
Luulempa, että jos perheeseen syntyy vammainen
lapsi, perhe käy läpi kriisin, mutta rakastavat
lastaan aivan yhtä paljon, kuin hän olisi
"terve". Se onkin sitten jo eri juttu, jos
aikaisemmin terve lapsi vammautuu...

Kiitos kaikille kannustavista viesteistä!
Ei ne välttämättä "huolta" poistaneet, mutta
antoivat kuitenkin tunteen, etten ole näitten
ajatusteni kanss yksinäni!
Nyt jäämme odottelemaan mitäköhän tulevaisuus tuo
kohdalle!