Ex-mieheni käytti minua pahasti hyväkseen, pahoinpiteli sairaalakuntoon ym. :(
Olen ollut sairaaloissa vakavien masennusten ja suisidaalisuuksien vuoksi..Minulla on todettu PTSD. Näen edelleen painajaisia asioista.. vaikka tapahtumista on jo jonkin aikaa.. Käyn psykologilla ja psykiatrilla, lääkitystä menee aikalailla..
En tiedä miten päästä eteenpäin elämässä? :(
Olen ollut sairaaloissa vakavien masennusten ja suisidaalisuuksien vuoksi..Minulla on todettu PTSD. Näen edelleen painajaisia asioista.. vaikka tapahtumista on jo jonkin aikaa.. Käyn psykologilla ja psykiatrilla, lääkitystä menee aikalailla..
En tiedä miten päästä eteenpäin elämässä? :(
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ihan ensiksi pitää sanoa että en ole asiantuntija.
Mutta itse ajattelisin että asiasta puhuminen jos siltä tuntuu, luotettaville ystäville tai muille.Varmaan ammattiauttaja on tässä myös paras apu.
--
Elämässä eteenpäin meneminen vaikka ahdistaisi, en tarkoita että hampaat irvessä on vain jatkettava, mutta ei ainakaan sitä toista puolta, eli jäädä kotia 4-seinän sisälle vatvomaan yksin asiaa..
Lääkitystä voi käyttää kainalosauvoina että saa elämästä kiinni.
Voimia...
Kiitos vastauksesta ja kannustamisesta.
Niin, asioista puhuminen on hyvin vaikeaa. Saan flash backejä eri asioista.. se myös rajoittaa elämää tällä hetkellä.. Olen pelokas ja tunne, että olen "menettänyt" itseni. Luottamus myös mennyt.
Kuinka teillä, jotka olette traumasitoituneet..Kuinka olette selvinneet pahoista asioista ja oloista?
Millaiset lääkkeet sulla on? Itse olisin jo nirhannut hengen
itseltäni( muutama kerta yritetty)traumaattisen, väkivaltaisen
lapsuuden jälkeen,
mutta sisarusten lasten
näkeminen ja Jeesuksen rakkaus ( kuulostaa naurettavalta,
mutta näin se vaan on) on tähän asti pelastaneet.
Lapsuudessa olen kokenut paljon hylkäämistä ym. Minua on auttanut puhumien, kirjoittamien. olen lukenut kirjallisuutta. Myös usko Jumalaan ja rukous on tuonut apua ja vaputusta. Olen tänään vapaa ja onnellinen.
Minuakin kiinnostaa, onko tapahtumista aikaa kauankin? Puhutaanko kuukausista, vuodesta vai kymmenestä vuodesta?
Näissä asioissa ei kai koskaan voi toivoa ihan yhtäkkistä paranemista ja tie tuntuu pitkältä ja raskaalta. Saat varmaankin tähän myös terapiaa, koska olet ollut sairaalahoidossakin?
Ota kaikki tarjottu apu vastaan ja uskalla kertoa asiat yhä uudelleen niille, jotka vaikuttavat kuuntelevan, terapeutit ovat nimenomaan sitä varten jollei muita ole. Itse olen myös kärsinyt traumaoireista pitkään, isäni pahoinpiteli minua lapsuudessa/nuoruudessa, pelko oli aina läsnä, painajaiset yleisiä pitkään pois muutettuani. Lisäksi myöhemmin miesystäväni raiskasi minua (usein) yms.. Voisin siis kuvitella tietäväni, mitä tunnet ja käyt läpi.
Voin myös luvata, että se helpottaa jonakin päivänä ja sitten olet vahvempi kuin koskaan ennen. Eli rankoissa kokemuksissa on myös nähtävissä tuo positiivinen puoli, sitä ei tosin näe pian, todellakaan. Se alkaa kasvaa vähitellen sisälläsi, kun saat vahvistusta ensin ulkopuolelta. Voimia!
jaksamisesta, kun on oikein tuskaista ja tekisi mieli hypätä alas jyrkänteeltä. Ei tarvitse yrittääkään nähdä silloin seuraavaa päivää pidemmälle kauas tulevaisuuteen, mutta lupaa katsoa vielä huominen. Usko, että olet sen arvoinen, sen tilaisuuden "velkaa" itsellesi kaiken jälkeen.
Kuule kyllä sinä selviät ja porskuttelet vaan eteenpäin elämässäsi!
Jo se että kerrot tilanteestasi on tervehtymisen merkki!
Niin vain kävi ja sinulla on omat syysi miksi suostuit, mutta .......... se oli silloin. Nyt on toisin!
Sinä nouset "tuhkasta" ja määräät itse elämäsi suunnan.
Sellaista sattuu hyvin monelle, mutta entäs sitten?
Kun sinä vain päätät, että tästä lähtien pyyhkii hyvin, et takerru menneisiin vaan rohkeasti elät nykyhetkeä, jätät menneet ja katsot eteenpäin, - niin vot!!
Sinä opit jotain, mutta nyt siirryt eteenpäin ja luot itsellesi jatkossa onnellisen elämän!
Kylä sinä selviät!!
Minkäsortin psykologikäyntejä sinulla on? Onko hän psykoterapeutti?
Aikansa se vie, että pääse tuolllaisesta yli. Sinnikkyyttä ja jaksamista.
Koita myös löytää elämääsi jotain sellaisia harrastuksia joista saat mielihyvää. Kotiin linnoittautuminen on huono juttu.
Hei kaikille.
Kiitoksia paljon vastauksistanne, kannustuksistanne sekä myös kokemien kertomisista.
Lääkityksenä tällä hetkellä menee Lamictal 250mg, Temesta 3mg, Sertralin 100mg, Seroquel Prolong 400mg ja Mirtazapin 60mg. Diapam jäänyt pois.
Kaikesta on kulunut nyt noin 2 vuotta.
En vain meinaa päästä yli asioista... :( Exäni oli paha.. En voi vieläkään pitää kaulahuivia, kaulaketjua (kuristamisista johtuen), veitsien käyttäminen ei meinaa onnistua (uhkaus taposta), kaupoissa käyn nopeasti (en saanut katsoa ketään toisia, seurasi pahoinpitely). Hän oli sairaalloisen mustasukkainen.. En saanut käyttää omaa puhelintani...Kerran tullessani sairaalasta, hänen ensimmäinen kysymyksensä oli: Onko jääkaapissa ruokaa? :(
Löysin taannoin valokuvan, jonka hän oli ottanut minusta kun oli potkinut ja lyönyt minut tajuttomaksi.. :(
Suhteesta oli hyvin vaikea päästä pois.
Käyn psykoterapeutilla joka viikko. Nyt ollut myös erikoislääkäri käyntejä.
Minulla niin tunne, etten jaksa.. :( ...selviä.. :(
Hei Mala,
Kyllä sinä selviät...ihan varmasti!!! Minullakin oli ensimmäinen vakava suhde väkivaltainen ja saimme lapsenkin.En ole kokenut ihan niin hirveitä kuin sinä mutta kuristaminen,uhkailut,sairaalloinen mustasukkaisuus,päihdeongelma( siis ex-miehelläni ) etc etc olivat arkipäivää..Jatkuva stressi ja pelossa eläminen oli rankkaa...mutta sain lähdettyä pois ja löysin hyvän elämän. Jälkimaininkeja on ollut ja kärsin edelleen luottamuspulasta ja stressaannun helposti,on paniikkihäiriötä ja ahdistusta.Muta olen selvinnyt ja koen että paras on vasta edessäpäin.
Meinasin nujertua mutta jostain olen sen voiman sitten kaivanut.Ole onnellinen siitä että kaikki on nyt ohi ja ajan kanssa olo helpottaa ja joskus pystyt ehkä jopa antamaaan anteeksi koska se on toipumisen kannalta tärkeää.
Minulla on nyt hieno mies ja 4 lasta ja koen että olen toipunut aika hyvin.Olen jopa joskus yhteydessä ex-mieheeni koska meillä on yhteinen lapsi ja olen jotenkin pystynyt antamaan anteeksi koska ajattelen että hän on sairas.Ei normaali ihminen rakasta tuolla tavalla.
Siitä vielä että moni on minulta kysynyt että miksi annoit lyödä!!??
No,eihän mieheni minulta lupaa kysynyt että saako lyödä?Se eka kerta tuli aivan puun takaa kun olin tullut "liian aikaisin kotiin töistä" eli pääsin tuntia aiemmin töistä ja se ei herralle sopinut kun oli minua tullut kerran oikein taksilla hakemaan enkä ollutkaan paikalla vaan jo kotona.Sain siis siitä hyvästä turpaani.
Olisi pitänyt lähteä heti joo,mutta ei se ole niin yksinkertaista.
Hei.
Paljon kiitoksia vastauksestasi. Ja myös kiitoksia kaikille jotka, olette kertoneet selviytymistarinaanne ja kannustaneet.
On todella ikävää ja surullista, että monet ovat kokeneet pahaa.. :(
Lyömisestä kerroit aivan totta. Ei tarvinnut tehdä tai sanoa kuin pieni asia, josta hän suuttui...ja löi. Omaa elämää ei ollut :( Sai koko ajan pelätä..aikaisemmin ne asiat, jotka oli luullut olevan normaalia, ei enää pitänytkään paikkansa. Alituinen pelko ja turvattomuus, "yksinäisyys"...veivät elämän.. :(
Niin...olen päässyt eroon exästä. Nyt hän pitää henkisesti "kahlittuna" minua.. :(
Traumat ja flash backit vaivaavat.. Joskus kun olen päässyt ulos, olen säikähdellyt, jos kadulla on tullut vastaan samannäköinen henkilö. Kärsin myös paniikkihäiriöstä ja ahdistuneisuudesta...
Nyt jotenkin tullut seinä vastaan... :( ...mietin päälimmäisenä ajatuksena itsetuhoa... :( ...olen rikki..turtunut.. :(
voi sua...koeta saada nyt vain apua ja hakeudu kilttien ihmisten seuraan.Nyt kun ex-miehesi ei ole enää fyysisesti läsnä niin älä anna hänen tuhota sinua kokonaan kun olet jo näin pitkällä.Kärsit varmaan masennuksesta,se helpottaa ajan kanssa mutta vähän töitä joudut itsekin tekemään.Lepää,pyydä läheisiltä apua,ystävää tueksi.
Itsetunto on aika maassa tuollaisten kokemusten jälkeen ja se pitää rakentaa pala palalta uudestaan.Minut pelasti turvakoti jonne menin karkuun kun jätin mieheni.Näin siellä muita aivan tavallisia naisia niinkuin minäkin,joiden miehet löi ja teki vaikka mitä kauheuksia ja usein syyksi riitti pelkkä olemassaolo.Se vähän paransi häpeäntunnettani kun tajusin että vika ei sittenkään ehkä ollut minussa vaan ex-mieheni on sairas.Ikinä en ole voinut niin hyvin kun sain oman kämpän ja lapsellani ja minulla alkoi uusi elämä.Voi sitä vapauden tunnetta!
Koeta Mala etsiä vertaistukiryhmä,kysy psykiatriltasi onko alueellasi sellaisia.Siitä voisi olla hyötyä.
Mutta nyt sun pitää tsempata,älä anna ex-miehesi nujertaa sinua lopullisesti.Askel askeleelta nouse pystyyn siksi ihanaksi naiseksi joka olet!
Kiitos vastauksesta ja kannustamisesta.
Olet oikeassa monessa asiassa mitä kirjoitit. Kiitoksia kaikesta.
Nyt en voi kovin hyvin... :( En meinaa jaksaa kirjoittaa...en pysty ajattelemaan enää järkevästi, kaikki ajatukset sekaisin... :( Olen perunut menojani..en jaksa lähteä minnekkään... Ruokahalua ei ole ollut pitkään aikaan, olen laihtunut useita kiloja.. :(...En jaksa enää pelätä..
...itsemurha-ajatuksia... :(
Mala, sulla toipuminen on menossa hyvää vauhtia eteenpäin. Olet edistynyt jo paljon. Se, että olet päässyt jo suhteesta eroon ja jatkanut eteenpäin, olet hyvin pitkällä toipumisen tiellä. Nyt Sinun pitää vaan jatkaa tätä pitkää ja raskastakin toipumisprosessia. Tsemppiä!
Minulla on vastaavankaltaisia kokemuksia kuin Sinulla Mala. Vaikka tuntuu siltä, että olisi helpompaa, kun pääsisi pois tästä kaikesta pahuudesta, omankäden kautta kuolema ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi helpotus. Minulla juuri hiljattain läheinen teki itsarin ja se oli minulle ja monille, monille muille järkytys. Se ei ole ratkaisu mihinkään. Kävin joskus terapeutilla, ja hän kertoi kuinka on raukkamaista tehdä itsari. Olen miettinyt hänen sanojaan ja varmaan hän on oikeassa.
Uskon siihen, että kenellekkään ei anneta enempää vastoinkäymisiä kuin jaksaa kantaa. Olen huomannut, kun selviytyy jostakin ongelmasta on tosiaan helpottunut olo, kun on jaksanut selvittää tilanteen. Toisilla on läpikäytävänään vaan isompia juttuja kuin toisilla. Kaikilla meillä on kuitenkin omat vastoinkäymisemme, vaikka joskus tuntuu, että toisilla ei ole mitään. Kukaan meistä ei pääse elämästä "Kuin koira veräjästä". Kaikesta huolimatta: PIDETÄÄN LIPPU KORKEALLA MASTOSSA HULMUAMASSA.
Mitä kuuluu Malalle nykyään? Olisi kiva kuulla. Ihan kiva, jos jaksaisit kirjoittaa, vaikka vain pari riviä.