Ikävä narsistia - mikä avuksi

Banderas__

Omituinen tilanne, mutta niin ne tunteet vain heittelee. Mä pääsin irti naispuolisesta narsistista, joka mitätöi mua henkisesti pitkän aikaa ja pahoinpiteli fyysisestikin. Sain pitkän taistelun jälkeen yhteydet totaalisesti katkaistua, ja nyt yritän aloittaa omaa elämää ja rakentaa itsetuntoa uudelleen tyhjästä. Erosta on nyt joitain kuukausia, yhdessä oltiin n. 1,5 vuotta.

En vain mahda sille mitään, että ajattelen häntä vieläkin päivittäin. Valitettavasti viime viikkoina myös positiiviseen sävyyn. Miten helposti unohtuukaan se henkinen/fyysinen väkivalta ja oman elämän arvottomuus mitä narsistin kanssa kokee, ja mieli muistaa vain niitä hyviä asioita.

Olin jo aiemmin tosi vahvoilla ja vihainen hänelle kaikesta pahasta. Nyt en taas sitten saa ajatuksia pois hänestä, tunnen jopa mustasukkaisuutta hänen uudesta todennäköisestä uhristaan, vaikka se että hän löytäisi uuden uhrin olisikin mun terveyden kannalta todennäköisesti paras mahdollinen asia.

Miten näiden ikävän tunteiden kanssa pystyy elämään? en halua retkahtaa uudelleen. Muiden naisten tapaaminenkaan ei ole tuonut rauhaa sieluun. Olisiko sitten aika ainut mikä auttaa...

156

12568

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Naispuoleinen

      Oletko läheisriippuvainen? Lue aiheesta ja aika todellakin auttaa. Keksi itsellesi joku harrastus, osta vaikka nyrkkeilysäkki ja hanskat ja paukuttele aina silloin, kun exä muistuu mieleen. Tätä olen harkinnut itsekin, tosin vakavasti persoonallisuushäirikköä ei ole yhtään ikävä!

      • ei kliseitä

        On typerää vetää kaikkeen aina sana "läheisriippuvuus". Jos joku rakastuu kunnolla, ja kyseessa tuntuu olevan sillä kertaa se kaikista oikein ihminen, ei siitä ehkä koskaan pääse irti. Vaikka elämä jatkuukin. Tosin fyysisen pahoinpitelijän tapauksessa rakkaus tulee usein kuolemaan myöhemmin. Tai jos on kyseessä kokemattomuuden vuoksi, toisen henkilön hohdokkuus.
        Ehkä ajan antaa kulua.. Sitten saa ajatuksia ja eri näkökulmia. Keskustelua.

      • paljon kiusattu
        ei kliseitä kirjoitti:

        just tuli uutisissa,että presitentti ryhtyy hoitamaan meidän asioita,kohta kela ja varma oppii lukemaan lääkärien lausunnot,joissa lukee että on työkyvytön.ei kuntoutettavissa työhön.monta vuotta on ollut lukutaidottomia päättäjiä kelassa ja varmassa.sauli hoitaa että oppivat lukemaan.

      • herra presitentti
        paljon kiusattu kirjoitti:

        just tuli uutisissa,että presitentti ryhtyy hoitamaan meidän asioita,kohta kela ja varma oppii lukemaan lääkärien lausunnot,joissa lukee että on työkyvytön.ei kuntoutettavissa työhön.monta vuotta on ollut lukutaidottomia päättäjiä kelassa ja varmassa.sauli hoitaa että oppivat lukemaan.

        presitentti tarja halonen,luovutti presitentti sauli niinistölle,että ryhtyy hoitamaan huonoosaisten asioita.meillä on odoteltu jo vuosia että löytyisi sellainen ihminen joka osaisi lukea.lääkärien lausunnot kelassa ja varmassa.jos kerran hoitavat lääkärit on todennut,että on työkyvytön.eikä ole kuntoutettavissa työhön,kuuluu saada eläke takautuvasti.toivomme että herra presitentti puuttuu kovalla kädellä,kela ja varman mokien korjaamiseksi,ja opettaa lukemaan lääkärien lausunnot oikein.

      • mutta..mutta
        ei kliseitä kirjoitti:

        On typerää vetää kaikkeen aina sana "läheisriippuvuus". Jos joku rakastuu kunnolla, ja kyseessa tuntuu olevan sillä kertaa se kaikista oikein ihminen, ei siitä ehkä koskaan pääse irti. Vaikka elämä jatkuukin. Tosin fyysisen pahoinpitelijän tapauksessa rakkaus tulee usein kuolemaan myöhemmin. Tai jos on kyseessä kokemattomuuden vuoksi, toisen henkilön hohdokkuus.
        Ehkä ajan antaa kulua.. Sitten saa ajatuksia ja eri näkökulmia. Keskustelua.

        minä sain kokea henkistä väkivaltaa ja se on pahempaa aina , miehenä pystyn sentään fyysistä vastaan puolustautumaan tarvittaessa mutta sekään ei takaa etteikö toinen pääsis yllättäen iskemään jossain tilanteessa, esim. ampuma-asetta osaa nainenkin käyttää jos niikseen tulee, näitä puukkojunkkareita on naisissakin on nähty, vaikka nämä avatkin äärimmästä päästä.

      • ei auta itku
        mutta..mutta kirjoitti:

        minä sain kokea henkistä väkivaltaa ja se on pahempaa aina , miehenä pystyn sentään fyysistä vastaan puolustautumaan tarvittaessa mutta sekään ei takaa etteikö toinen pääsis yllättäen iskemään jossain tilanteessa, esim. ampuma-asetta osaa nainenkin käyttää jos niikseen tulee, näitä puukkojunkkareita on naisissakin on nähty, vaikka nämä avatkin äärimmästä päästä.

        Pysy poissa ja aloita oma elämä.

        Narsisti ei koskaan parane eikä hänen voi käyttää mitään terapioita. Heillä ei sairaudentunnetta.

        Sanon tämän kokeneena mitä on narsistin kanssa eläminen. Yhtä helvettiä!!

        Kohti elämään ja onnea!! ;)

      • ex-narsistin uhri
        ei auta itku kirjoitti:

        Pysy poissa ja aloita oma elämä.

        Narsisti ei koskaan parane eikä hänen voi käyttää mitään terapioita. Heillä ei sairaudentunnetta.

        Sanon tämän kokeneena mitä on narsistin kanssa eläminen. Yhtä helvettiä!!

        Kohti elämään ja onnea!! ;)

        Minun entinen poikaystävä oli myös narsisti ja suhteen alkuhuuma ja tutustuminen oli ihanaa aikaa, ennen ku näytti todelliset karvansa..häntä ei kiinnostanut mikään muu ku raha ja se että naisen piti näyttää koko ajan hyvältä, yötä päivää meikit ja oikeanlaiset vaatteet..onneks älysin erota hänestä ja nykyinen mies on täysin päinvastainen ja kunnioittaa minua..

      • LK

        Onhan se nyt aika kova vaatimus jos ajattelee että vuosien suhteesta pitäisi päästä parissa kuukaudessa yli.

      • break up
        ex-narsistin uhri kirjoitti:

        Minun entinen poikaystävä oli myös narsisti ja suhteen alkuhuuma ja tutustuminen oli ihanaa aikaa, ennen ku näytti todelliset karvansa..häntä ei kiinnostanut mikään muu ku raha ja se että naisen piti näyttää koko ajan hyvältä, yötä päivää meikit ja oikeanlaiset vaatteet..onneks älysin erota hänestä ja nykyinen mies on täysin päinvastainen ja kunnioittaa minua..

        Minulla oli aivan samankaltaisia kokemuksia narsisti avomieheni kanssa,aloin jo parin yhdessäolo kkuukauden kuluttua epäilemään persoonallisuushäiriötä kun alkoi ihmeellisesti puuttumaan pukeutumiseeni,järkyttävät haukut oon kuullu vääränlaisista vaatteista,en osaa ruokaa laittaa alkuunkaan hänen mielestään,en siivoa edes oikealla tavalla hänen mielestään vaikka olen juuri alan koulutuksen käynyt tähän. Ystäviäni ja sukulaisia ei enää hyväksynyt ketään loppuajoista. Olo kuin olisi vapaa vankilasta kun ero tuli ja ei tarvitse enää peljätä että tullaan yöllä haukkumaan siaksi makuuhuoneen ovelle kun olen lapsen kanssa nukkumassa.

    • *

      Hyväksy se, että sulla on kaikkia noita tunteita: vihaa, rakkautta, ikävää, kaipausta, mustasukkaisuutta... Hän oli vaikuttava kokemus elämässäsi. Ei kuitenkaan ollenkaan sopiva. Häneen et enää retkahda, se on selvää. Kuten itse jo arvelitkin, aika auttaa, sen tulet vielä huomaamaan ja päästät jonkun muun lämmittämään sydäntäsi. ♥

      • Banderas__

        Kiitokset, noinhan se varmaan menee...kunhan vielä saisi jotenkin elettyäkin sen ajan joka auttaa.

        En tosiaan haluaisi retkahtaa uudelleen. Jo yli kuukauden ajan tunsin ettei se missään nimessä olisi edes mahdollista, ja pystyin torjumaan kaikki voimakkaatkin temput joita exäni yritti saadakseen mut takaisin. Todella vaikeaa se kuitenkin oli, enkä olisi pystynyt siihenkään ilman ystävien päivittäistä apua. Mutta jotenkin sitä on taas niin heikoilla ettei tiedä mitä tekisi jos sieltä taas tulisi uusi hyökkäys.

        Tota narsistin tunnekoukkua on vaikea käsittää. Ajattelin ennen hänen tapaamistaan etten ikinä antaisi anteeksi pettämistä, väkivaltaa...puhumattakaan siitä massiivisesta henkisestä väkivallasta ja manipulaatiosta jota sain suhteen lopussa ja erovaiheissa kokea. Nyt kaikesta tästä pahasta päästyäni silti tunnen kaipuuta. Jotenkin sairasta ja kieroutunutta.

        Pakko kirjoittaa näitä ylös, ehkä se voima sisältä jossain vaiheessa löytyy taas.

      • åååååååååå
        Banderas__ kirjoitti:

        Vaikuttaa siltä, että suhteessasi on tapahtunut tosi ikäviä juttuja ja voi olla, että exäsi on todella narsistisen persoonallisuushäiriön omaava tyyppi.

        Vähättelemättä kenenkään kokemuksia, kannattaa kuitenkin varoa diagnoosien tekemisen kanssa. Mitä enemmän kuulee / lukee erotarinoita, niin kuulostaa siltä, että useimpien exä on ollut narsisti. Narsistisia piirteitä on enemmän tai vähemmän kaikilla ja suhteessa ne voivat näkyä monella tavalla. Läheskään aina ei kuitenkaan ole kyse todellisesta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, joka on psyykkinen sairaus.

      • 98562631456s96

        Mua auttoi tämä:

        http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm

        Hemmetin hyvin selitetty kaikki! Suosittelen!

      • ehjäsydänon31
        Banderas__ kirjoitti:

        Kiitokset, noinhan se varmaan menee...kunhan vielä saisi jotenkin elettyäkin sen ajan joka auttaa.

        En tosiaan haluaisi retkahtaa uudelleen. Jo yli kuukauden ajan tunsin ettei se missään nimessä olisi edes mahdollista, ja pystyin torjumaan kaikki voimakkaatkin temput joita exäni yritti saadakseen mut takaisin. Todella vaikeaa se kuitenkin oli, enkä olisi pystynyt siihenkään ilman ystävien päivittäistä apua. Mutta jotenkin sitä on taas niin heikoilla ettei tiedä mitä tekisi jos sieltä taas tulisi uusi hyökkäys.

        Tota narsistin tunnekoukkua on vaikea käsittää. Ajattelin ennen hänen tapaamistaan etten ikinä antaisi anteeksi pettämistä, väkivaltaa...puhumattakaan siitä massiivisesta henkisestä väkivallasta ja manipulaatiosta jota sain suhteen lopussa ja erovaiheissa kokea. Nyt kaikesta tästä pahasta päästyäni silti tunnen kaipuuta. Jotenkin sairasta ja kieroutunutta.

        Pakko kirjoittaa näitä ylös, ehkä se voima sisältä jossain vaiheessa löytyy taas.

        Aloittajalle:

        Kun kuitenkaan hän ei tule muuttumaan niin anna hänen nyt vaan mennä ja koe tämä hyvänä kokemuksena ja opetuksena.
        Sä ansaitset parempaa ja tulet sen saamaan mutta ensin ennenku hätiköit treffailee ja muuta, ensin sun täytyy löytää itsesi ja tuollasen jälkeen se vie aikaa.
        Sun pitää käsitellä kaikki tunteet koska olet elänyt henkisessä väkivallassa 1,5v ja sen yli pääseminen vaatii aikaa.
        EI ole tervettä ennen sitä miettiäkään uutta suhdetta tai deittailua!*Keskity itseesi ja omaan elämään, tapaa enemmän ystäviä, hanki uus harrastus matkusta tai tee vaikka enemmän töitä, pidä mielesi aktiivisena ja positiivisena.

        Itse elin miespuolisen narsistin kanssa... se laitto mua alas 3v ja en osannut lähteä aikasemmin kait, sitä luuli että mun rakkaus muuttaisi hänet parempaan mutta tosiasia on ettei ketään voi muuttaa.
        se muutos on lähdettävä heistä itsestään, mutta heidän omasta mielestä heissä ei ole mitään vikaa eik he tee mitään väärin.

        On suuri helpotus päästä tuollasesta suhteesta, elämä on upeaa ilman negatiivisia ihmisiä ja pahaa oloa! Itselläni meni vuosi ennenkun aloin katselemaan uusia tuttavuuksia :)
        Anna hetki ja mahdollisuus itsellesi!!

        Tsemppiä

      • tuli vain mieleen
        åååååååååå kirjoitti:

        Vaikuttaa siltä, että suhteessasi on tapahtunut tosi ikäviä juttuja ja voi olla, että exäsi on todella narsistisen persoonallisuushäiriön omaava tyyppi.

        Vähättelemättä kenenkään kokemuksia, kannattaa kuitenkin varoa diagnoosien tekemisen kanssa. Mitä enemmän kuulee / lukee erotarinoita, niin kuulostaa siltä, että useimpien exä on ollut narsisti. Narsistisia piirteitä on enemmän tai vähemmän kaikilla ja suhteessa ne voivat näkyä monella tavalla. Läheskään aina ei kuitenkaan ole kyse todellisesta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, joka on psyykkinen sairaus.

        Eiköhän tuo narsistiksi syyttely usein ole vain katkeruuttakin. On jätetty tai muuten vain katkera erosta, niin sitten toista syytellään ja saadaan haukkumalla itselle parempi olo. Peiliinkin olisi hyvä joskus katsoa ja miettiä myös niitä omia vikojaan. Riidoissa on aina kaksi osapuolta ja se toinen saattaa yhtälailla pitää toista narsistina.

      • lisäksi narsisti jos
        tuli vain mieleen kirjoitti:

        kuka pitää aina toista osapuolta syyllisenä ja narsistina, sillä ei tahdo nöyrtyä myöntämään omaa huonoaan koska on narsisti.

        Narsistin mieliammatti on varmaan psykologi ja hyvä asema ylijohtajana tai sitten niinkuin fuhrer natsisaksassa.

      • 2+5=7
        lisäksi narsisti jos kirjoitti:

        kuka pitää aina toista osapuolta syyllisenä ja narsistina, sillä ei tahdo nöyrtyä myöntämään omaa huonoaan koska on narsisti.

        Narsistin mieliammatti on varmaan psykologi ja hyvä asema ylijohtajana tai sitten niinkuin fuhrer natsisaksassa.

        "sillä ei tahdo nöyrtyä myöntämään omaa huonoaan koska on narsisti."

        Tuo voisi olla yksi totuus...
        aidot uhrit puhuvat omista tunteistaan/pahasta olostaan/siitä mitä narsisti heille teki...jakavat omia tunteitaan ja kokemuksiaan...

        Muut sitten vain tarjoilevat yleispätevia mielipiteitä/ohjeita ja neuvoja aiheesta...ilman sen kummempaa kosketuspintaa aiheeseen...

      • Pysy erossa
        Banderas__ kirjoitti:

        Kiitokset, noinhan se varmaan menee...kunhan vielä saisi jotenkin elettyäkin sen ajan joka auttaa.

        En tosiaan haluaisi retkahtaa uudelleen. Jo yli kuukauden ajan tunsin ettei se missään nimessä olisi edes mahdollista, ja pystyin torjumaan kaikki voimakkaatkin temput joita exäni yritti saadakseen mut takaisin. Todella vaikeaa se kuitenkin oli, enkä olisi pystynyt siihenkään ilman ystävien päivittäistä apua. Mutta jotenkin sitä on taas niin heikoilla ettei tiedä mitä tekisi jos sieltä taas tulisi uusi hyökkäys.

        Tota narsistin tunnekoukkua on vaikea käsittää. Ajattelin ennen hänen tapaamistaan etten ikinä antaisi anteeksi pettämistä, väkivaltaa...puhumattakaan siitä massiivisesta henkisestä väkivallasta ja manipulaatiosta jota sain suhteen lopussa ja erovaiheissa kokea. Nyt kaikesta tästä pahasta päästyäni silti tunnen kaipuuta. Jotenkin sairasta ja kieroutunutta.

        Pakko kirjoittaa näitä ylös, ehkä se voima sisältä jossain vaiheessa löytyy taas.

        Yksi juttu mikä pitää huomioida on, että narsistien uhreilla on joitain heikkouksia, miksi langeavat tai eivät osaa irtautua näistä suhteista. Mietipä sitä. Itselläni kesti vuosia irtautumisessa ja tosiasioiden hyväksymisessä. Narsistin kanssa kuvio toistuu aina samalla tavalla. Kun oppii tunnistamaan ja näkemään kuvion, tajuaa, että tällä suhteella ei ole mitään tulevaisuutta, ellei sitten halua toimia narsistin ehdoilla - se on valitettavasti ainut vaihtoehto, koska narsisti on omahyväinen eikä osaa asettua toisen asemaan, osaa "näytellä empaattista" ja muita tunteita hyvin uskottavasti, mutta taustalla on aina hyötyminen ja oman edun tavoittelu, ei niinkään toisesta välittäminen.
        Vaikuttaa siltä, että olet ylikiltti, liian armollinen, et osaa puolustaa riittävästi rajojasi, itsekunnoituksesi ja itsetuntosi ei ole kovin korkealla. Mielestäni olet oikeilla jäljillä, kun tajuat, että kuvio on sairasta ja kieroutunutta.

        Toista itsellesi tosiasioita joka päivä - ihmisen muisti on siitä hassu, että se pyrkii torjumaan ikäviä muistoja ja tapahtumia, ja taas alkaa elämään illuusioiden varassa, kieltää tosiasiat itseltään. Kannattaa miettiä, miksi on antanut kohdella itseään huonosti, sekään ei ole ihan tervettä, joten kannattaa alkaa keskittyä itseensä ja pohtimaan juuri sitä, miksi aina lankeaa, ja miltä sitten sen jälkeen tuntuu. Joskus joutuu kaivamaan itsestään piirteitä, jotka ovat mahdollistaneet suhteen jatkumisen. Onko tai olisiko suhteellanne mitään edellytyksiä jatkua? Miten suhde palvelee ja on palvellut sinua? Jokin "mättö" on uhrinkin korvien välissä. Tämän tajusin itse, koska omien korvien välissä pitää tapahtua muutos, sitä on turha odottaa, että se muutos tapahtuu toisen korvien välissä.
        Aika on kuitenkin paras lääke, ja se, ettei syyllistä itseään, on armollinen itseään kohtaan. Mitään et olisi toisin voinut tehdä, narsistia ei voi koskaan miellyttää, he ovat kieroutuneita ja häiriintyneitä. Suosittelen katkaisemaan kaikki kontaktit, myös ystävyyden, koska sillä vain ylläpidät omaa tunnekoukkuasi narsistiin - tiedän, mistä puhun, koska olin itse myös jonkinlaisessa tunnekoukussa.
        Suosittelen Raimo Mäkelän: Naamiona terve mieli ja 100 tapaa tappaa sielu (en muista kirjailijaa)

      • it does not take 2
        tuli vain mieleen kirjoitti:

        Eiköhän tuo narsistiksi syyttely usein ole vain katkeruuttakin. On jätetty tai muuten vain katkera erosta, niin sitten toista syytellään ja saadaan haukkumalla itselle parempi olo. Peiliinkin olisi hyvä joskus katsoa ja miettiä myös niitä omia vikojaan. Riidoissa on aina kaksi osapuolta ja se toinen saattaa yhtälailla pitää toista narsistina.

        Narsistin kanssa ei ihan 100% sovi sanonta: "It takes two to tango." Narsistit kun tangoaa ihan yksikseenkin. Narsistista on todellakin vaikea päästä eroon ihan normaalilla tavalla, jotkut mielipuolet "pommittaa tekstiviesteillä", vahtaavat, kontrolloivat, ilmestyvät kotipiiriin kutsumatta, häiriköivät työpuhelimeen, käytös täysin sekopäistä - ja ihan itsekseen...Sitä ei kukaan mahdollista.
        Kun normaali ja terve ihminen jättää rauhaan, jos sanot, että tämä on loppu, älä soita äläkä häiritse enää, niin narsisti lisää vain panoksia ja natsoja - sekoaa ihan täysin - tekee kaikkensa, itkee, uhkaa itsemurhalla jne jne, että saisi taas uhrin itselleen. Puhelinnumeron vaihtaminen ei auta, ei edes muuttaminen, naristille ei sanota ei, hän haluaa olla se, joka lopettaa suhteen...Ainut pelastus on, jos narsisti löytää toisen uhrin. Itse jouduin hakemaan lähestymiskieltoa, kun normaalit keinot (puh. nron vaihtaminen, työpaikan vaihtoakin harkitsin, tein selväksi että jättää rauhaa, poliisilla uhkaaminen jne, totaalinen yhteydenpidon katkaiseminen) - tämä tuntemani oli sitten persoonallisuushäirkö tai muuten vai häiriintynyt persoona, tuli ikkunoista ja ovista läpi.
        Lähestymiskielto sai vasta viestin perille, kaikille sekään ei auta, mutta edelleen näen välillä painajaisia, kun tämä tyyppi tulee unissa päälle, ja ilmestyy makuuhuoneeseeni, näen vieläkin hänen haamunsa ikkunan alla huutamassa varsinkin vkonloppuna - kesti todella todella pitkää että oma mieli pääsi rauhoittumaan, kun minua kirjaimellisesti ahdisteltiin kaikin tavoin. Poliisikin sanoi vain, että vaihda nro. Välillä mietin, että tapan sen tyypin ja istun sitten Hämeenlinnan naistenvankilassa. Harjoitin häntä kohtaa passiivista vastarintaa, josta kovasti puhutaan. Minun ex-narsisti kirjaimellisesti sekosi, kun itse muutuin, enkä enää myötäillyt ja ollut kiltti, empaattinen ja ymmärtäväinen. Ja tällä tyypillä oli häirintäaikana jo uusi vaimokin, mutta eipä estänyt kiusaamasta minua, tai pikemminkin terrorisoimasta elämääni.

        Ihana kun voi nykyään hengittää vapaasti, ja yöt nukun nykyään todella hyvin, eikä narsistin ajatteleminen kuormita enää kapasiteettia luojan kiitos.

        Uhri ei ole vastuussa narsistin käyttäytymisestä, uskokaa nyt nekin, joilla ei ole kokemusta narsisteista, eikä kukaan mahdollista hänen sairasta ja kieroutunutta käyttäytymistä. Vain omasta käyttäytymisestä voi olla vastuussa. Pitää vain jämäköityä, kyynistyä ainakin narsistia kohtaan, tappaa tunteensa tätä ihmistä kohtaan, koska niin paljon pitää rakastaa itseään.

      • kokenu
        tuli vain mieleen kirjoitti:

        Eiköhän tuo narsistiksi syyttely usein ole vain katkeruuttakin. On jätetty tai muuten vain katkera erosta, niin sitten toista syytellään ja saadaan haukkumalla itselle parempi olo. Peiliinkin olisi hyvä joskus katsoa ja miettiä myös niitä omia vikojaan. Riidoissa on aina kaksi osapuolta ja se toinen saattaa yhtälailla pitää toista narsistina.

        Riidoissa ei todellakaan tarvita aina kahta osapuolta. Että sellaista piste.

    • xcch

      Normaaleja vierotusoireita jotka alkaa helpottaan, aika parantaa haavat on wanha sanonta.

      On tärkeää että pyrit silti välttämään ajattelemasta häntä, varsinkaan kovin positiivisen sävyyn. Se on vähän sama asia kun alkoholisti joka on lopettanut juomisen rankkojen haittavaikutusten takia, mutta himot on heränneet uudelleen. Siinä vaiheessa on selvää että alkoholin myönteinen ajattelu ei ole hyväksi.

      Alkoholia on joka paikassa, mutta sinulla vain yksi "narsisti" muija josta pitää pysyä erossa, ei pitäs olla ylivoimasta :)

    • xcch

      Ps.

      Alkoholin käytössä humala kestää n10 tuntia jolloin voi olla hauskaa, mutta seurauksena krapula joka kestää seuraavan päivän.

      Narsisti muijan kanssa sinulla voi olla hauskaaa viikon pari, mutta sen seurauksena krapula kestää loppuiän, kun muija mitätöi ja hakkaa sinua, haluatko sitä?

      • nimimerkkini mun

        Sinunki narsuvaimoko se sua hakkaa? Voi pientä.... :(

      • 14+17=31

        Niin...tässäkin tuntuu oudolta...tuo sinun kepeähkö ohje...

        "mutta sinulla vain yksi "narsisti" muija josta pitää pysyä erossa, ei pitäs olla ylivoimasta :)"

        ja hymynaama perässä...

        Kun toisaalla kerrot itse eläväsi jo vuosia narsisti muijasi kanssa...että sinulle ainakin eroaminen hänestä on ylivoimaista...

        ja missään et kykene myöntämään miltä se sinusta itsestäsi tuntuu...omaa huonoa oloasi, surua siitä ettei kumppani rakasta sinua, vaan kohtelee huonosti, solvaa ja mitätöi...

        Ajattelisin, että ensin pitää ymmärtää ja myöntää omat kipukohtansa...tunnistaa omat tunteensa...että voi ymmärtää toista...

        Siihen en usko, että kykenet hallitsemaan narsistia...hänen suunsa voi toki sulkea mm. väkivallalla...että jäään miettimään, onko sinun "rakkaussuhteesi" tyyliin S/m...nautitte molemmat toisen kiusaamisesta...

      • Piippujätkä
        nimimerkkini mun kirjoitti:

        Sinunki narsuvaimoko se sua hakkaa? Voi pientä.... :(

        Hmm?Harvassapa on enää nekin miehet jotka saavat potkivan hiehonkin lypsetyksi.

      • vanhamuori55
        Piippujätkä kirjoitti:

        Hmm?Harvassapa on enää nekin miehet jotka saavat potkivan hiehonkin lypsetyksi.

        Ja Vielä harvemmassa tosimies sonnit jotka osaa käyttää vehjettä muuhunkin kuin mulkunkoristeeksi.

    • YAK-42

      Tästä tulevat mieleen Stephenie Meyerin vampyyrikirjat ja Twilight-elokuvat. Vaikka kontrolloiva vampyyripoikystävä jätti sankarittaren ja häipyi tiehensä, sankaritar masentui ja hautoi jopa itsemurhaa. Hän kaipasi tuhoisaa suhdetta, joka ehti koitua jo lähes kuolemaksi, ja halusi itsekin tulla vampyyriksi, vaikka se merkitsikin kuolemaa. Vaikka Meyerin kirjat ovat fiktiota, ne kuvaavat mitä parhaiten narsistin ja läheisriippuvaisen välistä suhdetta. Oikea ja vääräkin niissä on ihan yhtä pahasti sekaisin kuin tosielämän narsistisissa suhteissa.

    • Banderas__

      kiitos vastauksista, vieroitusoireet ei kuitenkaan helpota kovin helposti. Mustasukkaisuutta ja ikävää vieläkin aika reilusti sydämessä, eikä nää yksinäiset sunnuntait helpota tilannetta. Ymmärrän kyllä, että osittain tunteet myös samanlaisia joita joutuu kokemaan erottaessa ihan normaalistakin parisuhteesta.

      Tuo alkoholistivertaus on myös aika osuva. Se "krapula" on nyt päässyt unohtumaan kun erosta on kulunut hetki, ja mieli tekisi siis taas avata korkkia ja katsoa saisiko siitä taas oloa parannettua. Vielä kun tietäisi miten välttyä ajattelemasta asiaa...kun tää ko. henkilö pyörii mun mielessä edelleen jatkuvasti. Harmi että ne huonot ja sairaat asiat unohtuu noin nopeasti.

      • ex uhri

        Yritä olla lujana ja miettiä niitä huonoja asioita. Yhteenpaluu ei tulisi tilannetta kuitenkaan muuttamaan, sama touhu jatkuisi. Itsellä asiasta tulee kuluneeksi kohta kahdeksan kuukautta. Nyt vasta alan päästä oikeastaan irti. Nuo tunteet ovat ihan normaaleja kaipuusta vihaan, kaikki ne on läpikäytävä. Täytyy sanoa, että narsistista eroaminen on vaikeampaa kuin normaali suhteesta. Sitä riippuvuutta on vaikea selittää. Yritä keksiä tekemistä ja muistella niitä huonoja hetkiä ja pahaa oloasi siinä parisuhteessa päivittäin. Eroon ei auta kuin aika. Kokemusta on.

    • ex uhri

      Narsistista ei voi erota ystävänä, koska se on mahdotonta. Parasta itselle ja omalle tervehtymiselle on totaalinen välien katkaiseminen ja yhteydenpidon lopettaminen narsistiin. Olen saanut valtavasti voimaa eroprosessissani Narsistien uhrien tukiryhmästä, ota selvää missä näitä ryhmiä kokoontuu jos mahdollisesti päsisit sellaiseen. Siitä on valtavasti ollut minulle apua.

    • Sama uhri

      Meidän suhde alkoi rakoilla jo sen jälkeen, kun hän jäi kiinni pettämisestä. Sen jälkeen alkoi jatkuva on-off kierre. Erottiin elokuusta tammikuuhun 15 kertaa. Välillä hänen puolelta ja välillä mun puolelta. Aina kun palatttiin yhteen, ni samat kuviot tuli uudestaan. Hän alkoi treffailemaan muita miehiä. Loukkasi mua monella eri tavalla ja käänsi asioita, mitä en ollut edes tehnyt!!
      Tammikuussa päätin että nyt eroan pysyvästi hänestä. Noh, alettiin uudestaan hengailemaan seksin merkeissä. Samat ongelmat tuli taas kuvioihin!!
      Samaa siis jatkuu edelleen!
      En itsekkään ymmärrä miksi hänestä on niin vaikeaa erota, vaikka kylmät tosiasiat on tiedossa!!

      • Banderas__

        Ikävä kuulla että sulla on vieläkin "tilanne päällä". Vähän vastaavanlainen kuvio oli myös itselläni suhteen loppuaikoina, eikä siitä seurannut mitään hyvää. Tuo seksillä pelaaminen oli vahvasti mukana, ja oma lihani valitettavasti oli niin heikko että mua sillä pystyi helposti manipuloimaan. Näettekö vieläkin joka päivä, vai onko sulla omaakin elämää siinä rinnalla?

        Suosittelen lukemaan kirjoja aiheesta ("sata tapaa tappaa sielu" yms.), ja hakemaan vertaistukea. Narsistien uhrien tuki -sivustolla on tukinumero, josta saa todella asiallista palvelua ja juttuseuraa. Kun keskustelet ihmisten kanssa jotka ovat kokeneet samaa, vahvistut itsekin ja saat voimia päästä kauemmas. Nää neuvot on toki helppo kirjoittaa tähän, mutta itse toteutus onkin vaikeampaa - sen olen karvaasti itse saanut kokea ja koen joka päivä.

      • 19+16=35

        Niin..olette varmaan läksynne lukeneet, tutustuneet iheeseen, millainen on narsisti...

        Itseäni on tosi paljon auttanut sen asian ymmärtäminen ja sisäistäminen, etten itsenäni/ihmisenä merkinnyt narsistille MITÄÄN...

        Tiedän, että se kuullostaa kamalalta, mutta niin se vain on...aina kun ikävä yllättää, narsisti ottaa yhteyttä niin tuo kannattaa muistaa...

        Narsisti ottaa yhteyttä vain saadakseen itselleen sinusta jotain...joko konkreettisesti seksiä tms....tai muistututtaakseen itseään ja sinua, että hänellä on vieläkin valtaa sinuun nähden...

        Hän ei halua sinua vaan haluaa pelkästään KÄYTTÄÄ sinua,

      • Banderas__
        19+16=35 kirjoitti:

        Tuokin mua auttoi yhdessä vaiheessa, kun tajusin tuon, (myös miettiessäni niitä hyviä aikojamme) ettei exäni oikeasti musta välittänyt, ei edes niinä hyvinä aikoina. Hän tarvitsi mua jotenkin persoonansa jatkoksi, ja se unelmien rakkaudelta vaikuttanut tunne oli jotain omituista riippuvuutta. Kun mietin miten hän mua vähätteli, ja miten vähän (käytännössä ei yhtään) hän oli kiinnostunut musta ihmisenä, mun mielipiteistä, mun harrastuksista, mun kavereista...kunpa voisinkin muistaa sen mitättömyyden tunteen mitä tunsin niin en ikävöisi häntä.

        Exäni myös syytti mua vastaavasta, että mä vain käytin häntä. Että mun puolelta ei koskaan ollut mukana mitään tunnetta. Ja toki alussa mä uskoin siihenkin ja syytin itseäni narsistiksi ja sairaaksi kun hän kerta niin sanoi. Sitten myöhemmin mä ymmärsin että ei se ihan näin ollut. Ehkä sairainta kuitenkin että nyt olen sitten taas heikommilla kuin pitkään aikaan ja taas etsin syitä myös itsestäni. Ehkä se on tää maanantai tai jotain....mutta todella toivon että tää on joku pieni takapakki ja että oikeasti olen edelleen tiellä jolla mä pääsen tästä kivusta ja kaipuusta ja löydän taas itseni jostain tuolta syvältä.

      • Banderas__ kirjoitti:

        Banderas_
        ja kaikki muutkin ikävöijät;

        Käy ne tunteesi läpi yksi kerrallaan. Elä ne, vaikka se tekeekin kipeää. Kaikkine yksityiskohtineen. Anna sille aikaa. Se on ainoa mahdollisuutesi saavuttaa tasapaino. Älä jää koteloimaan mitään.

        Tuo toinen juttu; usko itseesi. Älä koskaan lakkaa välittämästä itsestäsi. Äläkä kertaakaan laastaroi hänellä ikävääsi. Ei kertaakaan eikä millään tavalla. Joskus se helpottaa.

      • 12+3=15
        elisakettu kirjoitti:

        Niin minuakin on syytettty tunteettomuudesta ja siitä, että hyväksikäytin häntä...
        jossain kohtaa minäkin jo mietin...olenko minä narsisti...

        mutta kun kuuntelin itseäni, omia tunteitani, miltä minusta tuntui...olin surullinen, välillä vihainen, häpesinkin itseäni...Toisessa kohtaa muistelin suhteen hyviä hetkiä...niissä kokemaani iloa...muita ihmissuhteitani...ja iloa niistäkin, lapsiani joita rakastan...

        niin ymmärsin, etten minä ole narsisti...

        no aika parantaa haavat...elämä jatkuu...siitä on jo kuusi kuukautta kun ollaan fyysisesti tavattu...spostia tulee vielä...

        Minulla on aluillaan oleva uusi suhde...sekin auttaa asiaa...
        Älä jää yksin , hakeudu muiden seuraan, vaali terveitä/normaaleja ihmissuhteitasi...

        ennen kaikkea välitä ja rakasta itseäsi...
        narsisti ei siihen kykene...hän haluaa vain hyötyä sinusta...puristaa sinusta sen viimeisen pisaran...kunnes olet yhtä tyhjä kuin hänkin...eikä sinulla ole enää mitään annettavaa kenelläkkään...

        älä anna itsellesi käydä niin...

      • Anonyymi
        19+16=35 kirjoitti:

        Niin..olette varmaan läksynne lukeneet, tutustuneet iheeseen, millainen on narsisti...

        Itseäni on tosi paljon auttanut sen asian ymmärtäminen ja sisäistäminen, etten itsenäni/ihmisenä merkinnyt narsistille MITÄÄN...

        Tiedän, että se kuullostaa kamalalta, mutta niin se vain on...aina kun ikävä yllättää, narsisti ottaa yhteyttä niin tuo kannattaa muistaa...

        Narsisti ottaa yhteyttä vain saadakseen itselleen sinusta jotain...joko konkreettisesti seksiä tms....tai muistututtaakseen itseään ja sinua, että hänellä on vieläkin valtaa sinuun nähden...

        Hän ei halua sinua vaan haluaa pelkästään KÄYTTÄÄ sinua,

        Hyvä kommentti. Noin se juuri menee. Narsistille ihmiset ovat käyttöesineitä. Eivät he oikeasti välitä tai rakasta. Kokemusta on ilminarsistista. Valehtelija, pettäjä, empatiakyvytön narsistimies joka käytti mua ja piti vaan rakastajattarenaan. Vuosi meni että yli pääsin. Ei narsistit muutu.

    • 8+17=25

      Jäin vielä miettimään tuota aloittajaa...joka on mies ja kokenut suhteessaan väkivaltaa...

      naisen väkivaltaisuus lie tabu vieläkin...ja harva mies edes uskaltaa/kehtaa tunnustaa, että saa/ottaa turpaan vaimoltaan/naiseltaan...

      ja siltikin kaipaa häntä...

      • Banderas___

        Tabu se naisen väkivaltaisuus taitaa olla, mutta en itse jostain syystä häpeä sitä tunnustaa että näin on käynyt. Olisin toki voinut halutessani lyödä takaisinkin, mutta en itse koskaan olisi voinut tehdä moista kenellekään.

        Vaikka tuo fyysinenkin väkivalta toi mukanaan pelkoa ja epävarmuutta, niin ei se silti ollut mitään verrattuna henkiseen kiusaamiseen,: pettämiseen, pettämisellä uhkailuun, vähättelyyn....nämä olivat asioita joita ei kerran niin rakkaalta ihmiseltä olisi koskaan odottanut saavansa.

        Tuota kaipuuta en tahtoisi tuntea kaiken kokemani jälkeen, mutten voi sille mitään. SIksi tänne kirjoittelenkin...ehkä se kaipuu pikku hiljaa rauhoittuu. Ongelma on vain se etten jaksa innostua kenestäkään muusta. Jotenkin tuo exäni tunnekoukku on niin syvässä, että sitä on vaikea riuhtoa irti.

      • 8+17=25
        Banderas___ kirjoitti:

        Niin tuo naisen väkvalta on minulle täysin käsittämätön ajatus...

        omakokemukseni rajoittuu vain napurin perheriitoihin, joita kuunnellessa mietin, että jos sieltä turvapaikkaa tarvittaisiin...niin kummallekko sen tarjoaisin...

        Olen ratkaissut asiaa vain tekemällä lastensuojeluilmoituksen, koska perheessä on lapsia, jotka riitojen aikana lymyilevät ulkona/porraskäytävässä...

        vaikeita asioita...

        Minä tietyllä lailla ymmärrän tuon kaipuun siltä osin, että ihminen toivoo, että jos toinen sittenkin rakastaisi/välittäisi...ei siinä ole mitään hävettävää...

        mutta jos toinen osapuoli on narsisti...niin silloin ei koskaan tuo toiveesi toteudu, sellaisena kuin haluaisit...

        anna surulle aikaa..selviät kyllä siitä ajan kanssa...

    • Markku Ahdeoja

      Nainen käytti sinua hyväkseen.

      Hän ei rakasta sinua millään tavoin. Hän halveksii sinua.

      Hyvä kun pääsit eroon ja voit etsiä rinnallesi empaattisen ihmisen.

      Unohda ja pakota itsesi unohtamaan itsekäs nainen, joka keskittyy etsimään vain uutta uhria.

      etsi itsellesi tasa-arvoinen kumpani, joka arvostaa sinua sen tähden kuka olet eikä siksi, että olet palvelija ja orja.

    • Heh heh

      HEH HEH!!!! Hölmö olet.... ei muuta voi sanoa....

    • Eipä siihen taida olla muuta keinoa, kuin aika... Elämä jatkuu. Koita katsoa tulevaisuuteen,sillä olet nyt oman elämäsi herra vihdoin ja viimein. Rankaahan se on, koska kaiken sen keskelle mahtui myös hyviä aikoja. Kuitenkin luulen, että tulet pian huomaamaan elämän rikkauden kulkiessasi nyt omaa polkuasi. Koskaan et tiedä mitä nurkan takana odottaa :-)
      Hyvää jatkoa sinulle ja voimia kohdata raskaat hetket!

    • Annaleena

      Aika taitaa olla ainut joka auttaa... ainakin auttoi minulle, en enää kaipaa enkä ikävöi narsisti-exääni... muuta yhteistä meillä ei ole kuin lapsi. Jonkinlaisissa tekemisissä on siis oltava hänen kanssaan vieläkin. Kuten tiedät, narsisti osaa olla hurmaava ja ihana... mutta myös täysin päinvastainen itsekeskeinen paskiainen.
      Voimia sinulle :)
      t. Sarakerttu

    • justjust_

      Olen koukussa narsisti mieheen joka seurustelee.. Hän ei kertonut tyttöystävästään ollenkaan, kun tutustuimme. Ja naps riippuvuus oli valmis. Eikä halua päästää minusta irti. Varana minua pidetään koko jutussa, kohdellaan miten sattuu jne. Toivottavasti pääset sen naisen yli! Ansaitset paljon parempaa!

    • Vanha kettu

      Moi!
      Se on eroahdistusta, joka helpotaa ajan mittaan. Tunne haalenee ja häipyy taka-alalle ja lopuksi se on vain episodi elämässä, usein kasvattava sellainen. Näin käy, vaikka se kliseeltä kuulostaakin. Ei kannata heittää suolaan omiin haavoihinsa esim. ottamalla yhteyttä mokomaan exään tms. Ilmeisesti erostanne on melko vähän aikaa, alku on pahin, siitä se alkaa helpottaa. Varmasti tapaat uuden, paremman tytön johon voit rakastua ja jok aon tunteittesi arvoinen. Varmasti sulla on nyt paremmat eväät tunnistaa sadistisen narsismin merkit jo aikaisemmin, että et joudu samanlaisen haukan kynsiin uudestaan.
      Lycka till! Kaikkea hyvää!

    • menneisyys_

      Voimia sinulle ja kaikille muille samaa kokeneille!

      Itse olen nainen ja elin samankaltaisessa suhteessa 5-vuotta. Mies oli mm. sairaalloisen mustasukkainen, manipuloiva, pettäjä, harrasti henkistä ja fyysistä väkivaltaa.

      Suhteesta on nyt 3 vuotta. Koin kaipuuta jossain vaiheessa, mutta nyt vihdoin ollessani tietämättä kokonaan kyseisestä henkilöstä puoli vuotta, muutettuani kauemmaksi, pystyn pikkuhiljaa oikeasti hengittämään.

      Eniten mietin välillä, koska ja mistä löytäisin kunnollisen, hyväntahtoisen miehen. Tähän mennessä en ole tuntenut olevani valmis. Sitoutumisvaiheessa aina kaikonnut, koska selvästi pelännyt pahinta vakiintumisen myötä. Nyt tuntuu, että olisin valmis vihdoin luottamaan, kunhan vaan törmäisin oikeaan tyyppiin...

      Eli aika taitaa auttaa, niin ikävää kuin se onkin. Sen ajan voi käyttää hyvin esim. urheiluun, matkusteluun tai mistä ikinä nauttiikaan... Hemmoittele itseäsi. Nyt on sinun aika!

    • pakoon ja lujaa

      Sehän nasitissa on, että se kun on niin ihana. Osaa manipuloida ihmistä niin taitavasti. Muista kuitenkin nyrkkisääntö. Kun kohtaat narsistin, niin juokse pakoon, lujaa ja kauas, sillä hän kääntää kaikki asiat omaksi hyväkseen. Tiedän kokemuksesta. Narsisti tekee aina toisista syyllisen, vaikka itse tekisi mitä tahansa. Kääntää asiat mieleisikseen ja saa helposti toiset uskomaan itseään. Ei sille pärjää ja siksi on paettava.
      Onnea yrityksellesi ja ihan oikeasti, elä katso taaksesi tai jäät kiinni. Minä tein suuren työn että pääsin irti ja vieläkin se perkele yritää elämääni, mutta sen olen päättänyt ettei enää pääse.

      • kiittijoriitti

        juuri sellaista on elämä narsistin jälkeen.. osa heistä on todella niin hurmaavia
        että ikävän tunne on kova.. :´/
        se kaikki hauskuus ja mielenkiintoinen elämä tuntuu jääneen kun narsistin jätti arjestaan pois.

        Mutta sisimmässään sen tietää, että parempi ilman sellaista, huonoja puolia
        on liikaa ja pohjimmaisena tuntee itsensä täysin kyvyttömäksi ja
        huonoksi ihmiseksi.

        Päivä kerrallaan täälläkin, tsemppiä kaikille,
        koittakaa vaan etsiä elämäänne uusia hyviä ihmisiä ( ja varoa löytämästä uutta narsistia!!)

    • minä45

      Yritä olla vaha ja elä lankee siihe olo tilaan että jos sitten .. Koska narsistisen ihmisen kanssa eläminen on loppujen lopuksi erttäin rakkaa hän imee kaikki mehut irti ja hän ei nää mikä on oikein ja mikä väärin..

      Sellasen ihmisen kanssa elämä ei ole elämisen arvoista...

      Elin naristisen ex mieheni kanssa 20 vuotta ja lopulta jaksoin olla vahva ja irtaantua hänestä ja olen nauttinut elämästä.. Yritä sinäkin ,vielä löydät ihmisen jonka kanssa kaikki on normaalia. Ei alistamista johonkin muottiin ja pelkäämistä millä päällä toinen on ja tekeekö asiat oikenko vaiko väärin , niin aina ne olivat väärin..

      Anna ajan kulua ja nauti elämästä omana itsänäsi.. Olet ollut jo vahva kun olet irtaantunut ja alakanut elää omaa itsenäistä elämää... Jaksa =D

    • kokemusta!/uhri

      Erosin kesällä 2010 Narsisti miehestä. Ja kun pääsin uutee duunii Lääkäri luki mun masennuksen oireet mun exästä ja sanoi tätä naristiks!
      eli hän on narsisti sitten.
      En edes muista milloin se alkoi.
      Exäni oli väkivaltainen,huoritteleva,haukku läskiks Ja kaiken lisäks kun asuttiin yhdessä niin halusi AINA mennä kaverilleen yöksi eikä tulla kotiin(jos lähti baariin).Ja minä EN MISSÄÄN NIMESSÄ SAANUT SUUTTUA siitä!Jos suutuin nii siit sit taas tuli hirvee riita!
      Oltiin yhdessä 2 vuotta. Erottiin oltiin erossa pari kk (en ymmärrä miksi) mutta halusin hänet takas,ja sitä ei koskaan tapahtunut. hän vaan sanoi: "katsotaan" , "SUN pitää muuttua!" sit oltiin yhdessä pari kk (tai tapailtiin ei yhdessä) ja sit hän yks kaks sano että hänelle tulee nainen kylään että en voi enää olla hänen luonaan. Lähdin viettää Sinkku kesää sitten..
      Nainen kävi ja katos takas lappiin. Heinäkuus hän pyytää mua takas käymään menin (tyhmänä) ja siitä se sama kierre jatku. Nyt päätin että hankin ihan oikeesti toisen asunnon ja alan elämään tervettä elämää.ILMAN narsistia! Ja miks ei eri kaupungissa? Muutin porukoille pari kk sit ja vaikeeta on mut pakko päästä yli!
      Helppoa se ei ole mutta pakko! ei tästä tuu mitään muuten!
      Tietenkin on niitä hyvä hetkiä joita välillä ikävöi mut sit pitää vaan ajatella että: "Hei! Voin saada paljon paremman rakkaan ihmisen jonka kaa jakaa ilot ja surut."

      Pikkuhiljaa aika auttaa. Mut mä oon jo hyväxyny sen että meistä ei tule ikinä mitään. Vaikeeta mutta pakko! On niit paljon parempiakin miehiä jotka eivät ole narsisteja! :)

      Kokeile silleen että hoet joka aamu tai joka kerta kun ajattelet sitä sun exää että:
      "Ansaitsen parempaa ku sen(exän) ja mä löydän paremman kun sen (exän)"

      Vaikeeta on mut pakko! :/

    • antinarsku

      Miespuolisen narsistin "uhri" täälläkin. "Uhri" lainausmerkeissä siksi, että tosiaan itseni laitoin tilanteeseen missä jokaikinen solu minussa huusi alusta asti, että nyt on jokin pielessä. Rakkaudenkaipuu oli kuitenkin niin kova, että hylkäsin itseni täysin sen lyhyen 4kk ajaksi, ja suostuin roolini vaikka tiesin sen olevan väärin. Se jos mikä on/oli sairasta, mutta otinpahan oppini kantapään kautta.

      Teille jotka koette sitä kaipuuta ja epäilette sitä, että olette jotenkin "hajottaneet" naristin, koette aivan turhaa syyllisyyttä ja täten myös edelleen annatte voimaa tietämättänne narisitille. Muistakaa, että narsisti peilaa vain ja ainoastaan omaa rikkoutunutta itseään teihin, ei mitään muuta, siksi se onkin niin kieroutunutta. Te ette voi hajottaa mitään joka on jo rikki, ollut sitä jo alunperinkin. Ja kuten täällä on jo todettu, naristi löytää aina sen uuden uhrinsa jolloin yhteydenpito teihin loppuu. Tai vaihtoehtoisesti tosiaan hakee uudelleen sitä yhteyttä, kun ei sitä huomiota sillä hetkellä muualta saa. Täysin tyypillinen käyttäytymismalli.

      Suosittelen lämpimästi kaikille lukemaan seuraavan linkin tekstejä, ehkä näiden kautta koette niitä ahaa-elämyksiä enemmänkin:

      http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq58.html

    • M__33

      Aloittajalle.
      Katsoppas tämä video. Toivon että antaa sulle voimia.
      Itse ajattelen näin kuin tässä sanotaan, vaikka se ei aina helppoa olekaan.

      Juttu mitä tarkoitan, alkaa 16 min kohdalta eteenpäin... 18:30 asti (toki koko video on hyvä)

      http://www.youtube.com/watch?v=n2xn54Irp-o

      Mies33

    • Tutun kuulosta tekstiä. Minä myös olen ollut samassa tilanteessa. Nainen oli mua muutaman vuoden vanhempi ja nousi aika nopeesti suhteen dominoivaksi osapuoleksi. =/ Seukattiin sitte se 1,5 vuotta kuin vuoristoradassa, sitten exä alkoi pettämään ja päätin ett nyt riittää, ei kukaan itteään kunnioittava mies siedä sellasta. Nyt 2kk eron jälkeen aattelen päivittäin mitä exälle kuuluu.... =|

      Unohtaminen tosiaan ei ole niin helppoa jos suhteessa oli paljon niitä hyviäkin aikoja.

      Ajan ja uuden rakkauden kanssa?

    • lhlkhlkhl

      Mulla oli sama, pysy kaukana siitä naisesta! Aika parantaa haavat, mulla kesti melkein 4 vuotta parantua. Sielä on olemassa paljon parempaa kuin hän, muista se.

      • Gruu-vi

        Täällä puhutaan paljon siitä, miten aika parantaa ja miten aika tekee sitä ja tätä. Höpönlöpö. Aika ei paranna mitään, aika sinällään ei tee yhtään mitään. Olennaista on se, mitä teet sillä ajalla eli miten käytät sen ajan.

      • Gruu-vi kirjoitti:

        Ajan kuluminen parantaa. Sadan vuoden kuluttua tämä hetki ei merkitse meille enää mitään. Lohduttavaa ;)

      • 18+1=19
        yxex kirjoitti:

        Ajan kuluminen parantaa. Sadan vuoden kuluttua tämä hetki ei merkitse meille enää mitään. Lohduttavaa ;)

        "Sadan vuoden kuluttua tämä hetki ei merkitse meille enää mitään. Lohduttavaa ;"

        On se lohduttavaa...

        Tyttäreni kummisedällä on usein tapana sanoa...kun tulee jotenkin mokanneeksi, että onneksi sadan vuoden päästä ei niitä muista kukaan...

    • Itsekinkö

      Alussa ja monesti hän oli täydellinen, mutta paljon oli asiota, joita ei saanut kysyä... Erosin kolmen vuoden suhteesta muutama kuukausi sitten naisesta, joka oli vastaavanlainen kuin monet esimerkit. Väkivaltainen, vailla empatiakykyä, syyttävä, eikä milloinkaan pyytänyt anteeksi, jne. Päin vastoin, joka asia kääntyi niin, että minä olin se, jossa on vikaa - aina hän onnistui. No varmasti minussa oli vikaa (ja on), kun aloin varoa häntä. Hän peitteli asioita ja sain selville, että hänellä oli peliä useamman miehen kanssa - joka kääntyi niin, että minä olen se sairas yksilö, joka kyttää ja kyylää. Vaikeaa itselle on, kun toivoo parasta ja pelkää pahinta. Jotenkin toivon paluuta takaisin, mutta pitkän harkinnan jälkeen hänestä jokin aika sitten erosin. Se kuitenkin on muistettava, etteivät eron syyt ole muuttuneet, niitä ei vain muista. Ikävä on kova, mutta paluu olisi karmea. Vertaisin sitä. että orja on karannut ja palaa takaisin - lopputuloksen tiedät. Tai niin, että koira on lähtenyt omille teilleen ja palaa takaisin kotiin. Jotkut voisivat olla iloisia, toiset voisivat piestä koiran. Nyrkkeilysäkiksi en enään aio. Niin, mikä siinä on, että kun alkoholistipuoliso pahoinpitelee puolisoaan, niin turpiin saanut puolustelee asiaa - se oli minun vikani. Jotain Tukholma-syndroomaa varmaan. Mutta ole vahvana - aika parantaa haavat! Itse kun tajusin, että hänen lapsuutensa oli täysi painajainen pahoinpitelevine isäpuolineen ja monine muine tekoineen, niin ymmärrän, että se on jättänyt häneen jälkensä. Hän on tunnekylmä nainen. Omalta osaltani kyseinen story on loppu. Jatko-osaa ei saa tehtyä. Ja jos saisi, niin se olisi kuin Poliisiopisto 8 -ei paljoa naurattaisi. Nyt on laitettava kirjan kannet kiinni ja hyväksyttävä se.

    • 16+14

      Katso eräs hyvä kirja, josta löytyy välineet ongelman ratkaisemiseen. Ajatukset ja kuvitelmat riepottelevat meitä, mikäli emme ymmärrä mitä ne ovat ja pääse niiden vaikutuksesta. Ajatukset myös estää asioiden objektiivista tarkastelua, sillä ajaudumme ajatus/tunnelabyrinttiin, josta on hyvin vaikea löytää ulos. Lisäksi nuo ajatukset ovat hyvin pitkälle toisilta opittuja, eli jos muistat lapsuuttasi, niin varmasti muistat myös että tuota ajatusmyrskyyn joutumista ei tapahtunut (ainakaan yhtä paljon).

      Tuon mainitsemani kirjan avulla oppii tarkastelemaan ja pääsemään ajatusten vaikutuksesta. Kun ajatuksen paljastaa mielessään, siitä tulee tietoiseksi ja siksi sen voi valita pois, mutta sitä ennen se vaikuttaa tiedottomuudesta. Tuota työtä kun jatkaa tarpeeksi kauan, niin lopultaongelma on ratkaistu.

      Kirja on Alkuajatus - Elämän pieni käsikirja (Hannu 2010) ja sivulla www.alkuajatus.org voi myös ilmottautua maksuttomaan nettiopintopiiriin, jossa voi tutustua aiheeseen lähemmin. Kannattaa kokeilla!

    • eheytymässä

      koville ottaa miesnarsistista selviäminen. en uskalla lähestyä enää/ vielä pitkään aikaan miehiä. liian paljon pahaa tapahtui, joka rikkoi sielua.
      lue kirja: sata tapaa tappaa sielu

    • narsistin uhri itsek

      Hienoa, että lähdit suhteesta! Olen itse eronnut narsistista vajaa 2vuotta sitten ja käynyt läpi samoja tunteita kuin sinäkin. vain aika parantaa! itse kävin terapiassa ja sain siitä paljon apua ja voimia. Narsisti vetää puoleensa huumeen lailla. Kirjoita vaikka paperille asioita, miten huonosti hän on sinua kohdellut ja lue paperia aina, kun haluaisit hänet takaisin. Sinä selviät kyllä ja kun pääset hänestä irti, huomaat miten upeaa elämä voi olla kun voi itse päättää omasta elämästä ja kuulla omia ajatuksia. Voimia sinulle, muista että meitä kohtalotovereita on paljon.

    • M__33

      Tässä aloittajalle vielä tsempiksi, kuin myös muillekin.

      3min kohdalta eteenpäin --->
      Koko video on asiaa, mutta tuon 3min jälkeen tulee todella loistavaa juttua.
      Toivon että saisit tästä voimaa ja ajatuksia.

      Paljon tsemppiä / voimaa / jaksamista.

      http://www.youtube.com/watch?v=wkszOOjTPJY&feature=related

    • exposure lambchops

      Narsisti jolla on esiintymisentarve päätyy yleensä karaokelaulajaksi eikä sopeudu edustusvaimoksi.Edustusvaimo voi tiputtaa lasin lattiaan, jos ei hallitse epävarmoja tunteitaan.Itse en pärjännyt klubitanssijana nuorena ja jouduin selvittämään mitä vaaditaan kotirouvalta.Kotirouva ei saa närkästyä jos naapurin naisella on lihavampi vartalo.

    • Aika, aika ja aika. Aika on joka auttaa. Minua auttaa kirjat, joista saa vertaistukea. Esim, sinulle Naisnarsistin uhrit. Vertaistuki auttaa ymmärtämään miten itse ajautui vastaavaan tilanteeseen ja toipumaan siitä.

    • Narsistin uhrit

      Tiedän tunteesi koska olen kokenut tuon saman. Jahkailu vain pitkittää ongelmaasi. Ikäväsi ei ole aitoa. Ikävä projisoi aina muihin asioihin. Selvitä pääsi ja mieti mitkä asiat itsellesi tarkoin. Ei ole tervettä kaivata uhriksi joutumista toistamiseen.

      Sinut on tuhottu henkisesti ja se riittää narsistille. Naristi hakee aina uudelleen ja uudelleen uhria jonka voi tuhota ja nöyryyttää henkisesti korostaakseen omaa peremmuttaan. Todellisuudessa se on narsistien piilotettu heikkous. Narsisti ovat todellisuudessa psykopaatteja ja toisten ihmisten syyllistäjiä koska heillä on todellisuudessa huono itsetunto vaikka esittävät muuta. He ovat kaksinaamaisia ja hyvin ailahtelevia.

      Jätin kokonaan akat taakseni ja keskityn muihin asioihin tee sinäkin samoin. Akat teki omalla toiminnallaan / lapsellisuuttaa kaikesta mahdollisesta vaikeaa. Täyttä hulluutta koko heidän kaksoismoraalinsa. Viisastuneena lähtö ei kaduta yhtään. Olen nyt omillani ja menestyn sen vuoksi koska ei tarvitse taistella yhdenkään narsistin kanssa.

      Energian kohdentaminen oikein varmasti pärjäät. Älä tuhlaa energiaasi yhteenkään loiseen. Psykologit ja psykiatrit kertovat että narsistit ovat parantumattomia. Ne aiheuttavat yhteiskunnassa suurta tuhoa. Suurempaa tuhoa kuin moni osaa kuvitella. Projosoiva tuho aina askaloituu entisestään hyvin nopeasti. Pysy heistä siis erossa.

      Mikä avasi minun silmäni. Kaverini sanoi: Ei surut suremalla lopu. "Ota järki käteen ja jätä pas*a historiaan. Mitä sinä pas*alla teet kun eihän sinulla ole peltoakaan".

    • Ruusutarha

      Ikävä minullakin - suloista mies narsistiani. Aika kultaa muistot, hyvät muistot korostuvat ja huonot häviävät. Silloin kuin minulla on häntä ikävä.

      • olet rakastunut

        onko teistä kumpikaan narsisti vai toinen vai molemmat, kukapa sen tietää muu kuin ihminen joka luulee tietävänsä, mutta tietääkö niinkuin on hyvä tietää, sen tietää vain Jumala.

    • 835467

      Kaikkien exät on siis narsisteja... Ei sillä, että on niitä oikeitakin olemassa.

    • pakko auttaa

      Keitä te satunnaiset sivulliset kommentoijat muka olette neuvomaan asiaan josta ette mitään muuta kun pienen tekstisen verran tiedä, ja ihan samoin kuka minä muka olen tähän vastaamaan ja millä pätevyydellä??? Mutta joka tapauksessa tässä tulee vastaus: Anna hänen nähdä tuo teksti mitä kirjoitit tänne koska hänelle tuo olisi pitänyt sinun kertoa alunperinkin. Luulen että kun hän on lukenut tuon niin asiat menevät omalla painollaan eteenpäin eikä sinun tarvi itse murehtia mitä pitäisi tehdä.

      • 8+4=12

        Noh, tämä on keskustelu palsta, eikä keskustelua tahdo syntyä jos ei joku vasta/kommentoi.

        tuskin niinkään neuvoakseen vaan hänen mielipiteensä voi tarjota uusia näkökohtia asiaan...

        Siitäkään mitään tulle jos itse kysyy ja vastaa...
        vai miten sinä ajattelet keskustelupalstan parhaiten toimivan...

        Mutta aina asioilla on taipumus järjestyä tavalla tai toisella...
        ja kukin ihminen on AINA OMAN elämänsä paras asiantuntija...

      • pakko auttaa
        8+4=12 kirjoitti:

        Juurikin näinhän nämä toimivat ja annoinhan silti oman vastaus(yritykseni) tuohon kiperään kysymykseen. Netti on viihdettä ja sinä näytät sen tietävän mutta joillekkin se vaikuttaa välillä olevan vakava apuväline elämänhallinnassa. Minulle ei.

    • Kohtalotoveri :l

    • Minä myös

      Kolme vuotta takana narsistin kanssa. Itsetunto mennyt. Eroamista viikottain, minussa mikä syy milloinkin. Tällä hetkellä taas erovaihe menossa, toivottavasti pitää. Viimeisen vuoden aikana olen ollut täysin "kypsä" koko suhteeseen, mutta aina toivoo parasta ja pelkää pahinta, ja taas sorrutaan. Omia ajatuksia ei ikinä uskalla sanoa mistään asiasta, pelkää, että toinen suuttuu.
      Olen huora, hyväksikäyttäjä ja mitä nimityksiä vain voi toinen toiselle keksiä loukatakseen. Pelkäämistä, suuttuuko toinen, mitä taas seuraa. Manipulointia, uskon jo itsekkin, että vain minä teen väärin, että minä olen syypää ja syyllinen kaikkeen.
      Täysin yksin, ei ole enää ystäviä, koska kaikissa oli myöskin jotain vikaa, ne piti unohtaa ja poistaa elämästä (puhelinnumero vaihtaa, ettei kukaan soita). Kukaan ei jaksanut edes enää kuunnella, kun "jätettynä" kerroin taas uudestaan sen mitä oli jo aikaisemminkin tapahtunut. Kerta toisensa jälkeen. Tosin minulle sanottiin myös siitä, että meidän suhdeasiat eivät kuulu toisille ja niistä ei pidä toisille myöskään kertoa.
      En osaa ajatella, että voisin aloittaa uuden suhteen, koska luottamus mies-sukupuoleen on täydellisesti mennyt.

      • hukun

        Nyt on pakko kirjoittaa... olemme olleet yhdessä 1,5 v, asuneet yhdessä välillä ja erottu noin kerran viikossa. hän suuttuu milloin mistäkin ja katoaa mitään sanomatta omalle asunnolleen, ilmeisesti juomaan, ja käy baareissa jne.
        en saa häneeen tällöin mitään yhteyttä. jos itse teen niin että en HETI vastaa, niin tulee valtavat syyttelyt. Hän haukkuu minua vaikka millä nimillä. en koskaan uskonut että antaisin jonkun tehdä minulle näin.. muutamia tönimisiä on ollut, ei muuten väkivaltaa. henkistä sitäkin enempi. Hän ei osaa pyytää anteeksi, eikä koskaan omasta mielestään tee virheitä. mutta muut, minä mukaan lukien , ovat tyhmiä. Hän kyseenalaistaa kaiken totena pidetyn , jos se ei sovi hänen tarpeisiin.

        Alusta asti minulla oli tunne että hänessä on jotain outoa, mutta se valtava hyväksymisen ja rakastetuksi tulemisen tarve vaiensi sen tunteen.

        Minulla on taustalla kurja lapsuus, hylätyksi tulemista, alkoholisti vanhemmat jne jne ja nyt viime vuosina on ollut kaikenlaista ikävää, ja nyt sitten tunnen oloni niin pieneksi ja mitättömäksi..
        Harvat ystäväni olen joutunut jättämään, koska hän ei tykkää niistä.
        hän kiristää minua tai on ihana riippuen hänen tarkoituksistaan

        Kun hän ei ole täällä huomaan ettei tarvitse jännittää koko ajan mitä tekee tai sanoo, voi jopa rentoutua...Mutta miksi ikävöin häntä hullun lailla. Kun hän on ihana, olen taivaassa.. seksin saralla mennään hänen ehdoillaan, minä haluaisin useammin, mutta hän käyttää sitä kiristyskeinona. kun alun jälkeen minun haluni jatkuivat edelleen isompina , olin perverssi...
        nyt olen sellaisessa verkossa että en pääse tästä noin vaan pois, mutta koko ajan toivon että se hetki tulisi, ja että olisin sitten järkevä, enkä rukoilisi häntä takaisin niin kuin olen tähän asti tehnyt..
        olen henkisesti ihan hajalla...olen miettinyt itsemurhaa..ja masennusdiagnoosikin on..

      • karilla käynyt
        hukun kirjoitti:

        luuliko tulleesi ruusutarhaan miehen luokse, kasva aikuiseksi, "ei elämästä selvitä hengissä".Heikot sortuu elontiellä vahvat sen kun porskuttaa

    • keep it simple

      Naiset ja varsinkin just eronneet naiset on aika sekaisin eikä välttämättä narsisteja. Sama selitys monella naisella ne ei tiedä mitä ne haluaa . Halutaan jotain, mutta ei tiedetä mitä halutaan . Retkahdetaan johonkin tyyppiin ja sitten havahdutaan ettei olekkaan oikea hänelle. Nää on nii tuuri kauppaa. Harvinaista. että löytää just oikean. Pitää vaan elää jonkun kanssa kasvaa ihmisenä ymmärtäen toista ja samalla itseään. Totuus taitaa olla se ,että harva ihminen on tänäpäivänä tasapainoinen sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa. Yksinkertainen onni on aamupala rakkaan ihmisen kanssa samassa pöydässä olkoon narsisti tai ei jos häntä rakastaa aidosti ja rehellisesti.

    • nainenturku42

      Kuule, ymmärrän sinua. Olin itse naimisissa narsistin kanssa ja tiedän TÄSMÄLLEEN! miltä sinusta tuntuu!!! Ja valitettavasti ainoa lääke on AIKA. Fyysisestä erosta on nyt kolme vuotta, mutta tunnepuolen erosta puolitoista vuotta. Nyt vasta on sellainen olo, että uusi suhde olisi tervetullut. Voimia sulle ja varo niitä jatkossa. Uskon, että pystyt tunnistamaan tyypit jatkossa ja vättämään heitä.

    • jansku80

      Voi miten tutulta kaikki kuullostaa täällä. Itse erosin VIIMEISEN kerran narsisti miehestäni viikko sitten ja nyt yhtä kamppailua että pääsen hänestä eroon lopullisesti. seurusteltiin vähän päälle vuosi ja en itekkään ymmärrä miten rakastuin siihen mieheen niin syvästi että ero ihan helvettiä vaikka teki mulle niin niin paljon paskaa. Oli väkivaltanen, alkoholisti, rikollinen petti ja sairaanloisen mustasukkanen musta, vaikka sanoin monet kerrat että olen tasapainonen normaali ihminen enkä ikinä häntä pettäisi, niin ei aina tein jotain vääriin, en antanut tarpeeksi hellyyttä, jota hänen oli pettämällä haettava baarista, vaikka kotona istuimme aina lähekkäin, halailin, pussailin, pesin pyykit, tein ruoan, siivosin yms. kaikki niin aina vika minussa. Kaikki mun ystävät oli kusipäitä mitä pitää vetää turpaan ja lopulta olin vaan hänen kanssaan ja ystävät jäi. Sillon ku oli selvinpäin oli aivan ihana, sexi täydellistä, mut taas kalja kuvioihin niin millään ei mitään väliä,saatto olla reissulla pari päivää ja taas kotiin selittämään ja vika jotenki mun niskoille et miks teki vääriin, siis niin sairasta kun näin miettii mut ei tunteet ja järki mahu samaan päähään. Olisin niin halunnut toista auttaa ja yritin muuttaa mutta ei se tosiaan onnistu. Viime erossa olin jo niin loppu henkisesti että ajattelin kohta olevani jossain lataamossa niin heitin miehen pihalle, noh johan taas 3 vko eron jälkeen otin yhteyttä että jos tavataan vaan sexin merkeissä, eihän siitä mitään tullu vaan hän oli taas niin ihana, rakasti enemmän kuin ketään koskaa, ylisti mua taivaisiin ja osas olla aivan ihana kunnes taas parin viikon yrittämisen jälkeen kaikki samat kuviot ja sitä kestin pari kk ja nyt toivon että pääsisin yli! Tunne vaan tällä hetkelle että en koskaan löydä yhtä ihanaa miestä jota kohtaan tuntisin samoin, eli edelleen vaan hänestä hyvää mietin vaikka on ihan täysi paska, ei osaa ajatella yhtään niitä paskoja puolia, kyl tää ihmisen pää voi olla sekava.

      • etkö hoksinut

        että olisithan sitä mu****naa saanut muualtakin jos niin paljon sen puuteessa olit ,kuten jutustasi voi päätellä

    • Voi miten tutulta kuullostaa!
      Minun 'narsistimieheni' ei kylläkään käyttänyt fyysistä väkivaltaa, mutta henkistä sitäkin enemmän (tutkitusti stimuloi avoissa samoja alueita).
      Mutta voi miten häntä rakastin/rakastankaan. Tunnen ihan fyysistä pahaaoloa, kun häntä niin kaipaan -- ja kun hän soittaa, melkein itken ilosta. Ihan pähkähullua!
      On-off suhde kesti n. 3 vuotta. Ja tilanne on jollain tasolla vieläkin päällä. Taas hän kuukausien erossa olomme jälkeen aloitti liehittelemisen. Ja onnesta soikeena menin leikkiin mukaan. Kunnes taas muutaman mukavan viikon jälkeen täysin ilman mitään järkevää syytä hän töksäytti: 'Jätä minut rauhaan'.

      Olen miettinyt tätä suhdetta pääni puhki, kirjoitellut vihko tolkulla ajatuksiani. Hulluuden rajamailla. Ikävätkään asiat (kuten narsisti mieheni ajoittainen täydellinen empatiakyvyttömyys, jopa sadistiselta tuntuva henkinen julmuus) eivät tosiaankaan saa tähän tunteeseen mitään muutosta. MINUN piti aina muuttua, minä tein aina kaiken väärin, minun työni ei ollut mitään ja lopulta minusta alkoi tulla ruma ja lihavakin (ei pidä paikkaansa!).

      Miten voi kaikki pahat asiat unohtua tämän mielettömän rakkaudentunteen alla?

    • paljonkärsinyt_

      Se on just sitä manipuloivan persoonan moniulotteisuutta, olla viimeisenpäälle kamala ja viimeisenpäälle ihana, kumpaakin kun sille päälle sattuu, hetkittäin ja hektisesti tai saadakseen haluamansa tai päästäkseen aidanraosta pakoon vastuita ja velvoitteita tai sitoumuksia. Lumoavaa, häilyvää, syyllistävää, vetoavaa. Narsistista on hirmu vaikea päästä eroon muutoin kuin ottamalla totaalisesti etäisyyttä, katkaisemalla kaikki siteet ja piilottamalla pikkusormensa:) Aika auttaa, kokemus viisastuttaa ja ajan kanssa, välimatkan päästä vasta näkeekin pelien ja strategioiden koko kirjon. Onnea vapauteen!

    • Wandering...

      Itekin taisin seurustella en välttämättä narsistin kanssa, mutta narsistisia piirteitä omaavan naisen kanssa. Hän ei esimerkiksi osannut kertoa huonoja puolijaan, eikä sanonut koskaan minusta mitään hyvää.
      Vähän tuntuu siltä, että hän aikansa leikki minulla ja heitti sitten menemään.
      Onneksi laitetiin välit kunnolla poikki, et on pää pysynyt suht selkeänä.
      Välillä tunnen häntä kohtaan suurtakin kaipausta ja välillä taas vihaa.

      • kysynpähän vain

        oliko mustasukkaisuudella osuutta hänenen käytökseensä, sitä ominaisuuttahan monikaan ei itsessään näe eikä tunnusta vaikka on selvät merkit olemassa. Itsellä suhde naiseen kaatui hänen sairaalloiseen mustasukkaisuuteen, 1 vuosi raskasta-aikaa riitti minulle,ja lopetin tapaamiset, ensin kuitenkin roikuin hänessä 2kk vaikka mitään fyysistä kontaktia ei ollut sinä aikana enään ja puhelimessa ilmoitin että se on nyt loppu, sitäkös hän repesi haukkumaan ja syyllistämään minua puhelimessa vielä muutaman kerran, nyt nautin taas elämästani vaikkakin yksin.

      • Wanderung...
        kysynpähän vain kirjoitti:

        En usko, että mustasukkaisuudella oli tämän tapauksen kanssa mitään tekemistä, taisin hänelle olla oikeasti täysin yhdentekevä.

    • Herjaamista

      Tyypillistä että sanaa narsisti heitellään todella heppoisin perustein suomi24 palstalla. Ottakaa nyt ensinnä selvää mitä sana oikeasti tarkoittaa. Todella harva itserakas ihminen on narsisti. En väitä etteikö teistä joku voi olla ihan oikeasti narsistin uhri, mutta epäilen että suurin osa on vain katkeria exilleen ja täten haluaa antaa heille jonkun mahdollisimman negatiivisen kuuloisen leiman.

      Narsismi on mielenhäiriönä niin harvinainen, että tältä palstalta puolet eivät mitenkään voi olla narsistin uhreja, vaikka ovatkin vetäneet sellaiset keittiöpsykologin diagnoosit useista ihmisistä.

      Yhtä hyvin voisi leimata kaikki masentuneet sosiopaateiksi.

    • Wandering...

      Kuten sanoinkin, että kumppanini ei ollut narsisti, mutta silti jotain pieniä piirteitä siihen suuntaan oli, kuten empatian totaalinen puuttuminen.

      • "kuten empatian totaalinen puuttuminen. "

        Sepä olikin ihan "pikkiriikkinen" piirre. :)
        Hyvin, hyvin harvalta ihmiseltä puuttuu 'kokonaan' empatiakyky...

    • Puhut rakkaudesta. Se sammuu aikanaan. Et voi muuta, kuin odottaa ja pitää etäisyyttä naiseen. Haaveileminen tästä naisesta ja ikävöiminen hänen perään eivät ole pahasta.

    • Susanne100125

      Lue "sata tapaa tappaa sielu"-kirja ja kättele itseäsi hyvästä päätöksestä.
      Olen elänyt narsisti-miehen kanssa useita vuosia.Vuosia kestäneen kyykytyksen,nöyryyttämisen,hallitsemisen ja pahoinpitelemisen jälkeen keräsin voimia ja lähdin ilman mitään.Olen kokenut aivan saman kuin sinä,ikävän ja tuskan.Aika helpottaa ja se tulee tuomaan sinulle tunteen,että tämä oli hyvä päätös.
      Ei muutakun jalat alle-oma elämä on arvokasta,sitä ei pidä tuhlata toisen mielivaltaan.
      Tsemppia sinulle!

    • ......

      Ajattele kerrankin itseäsi ja tee jotakin mistä itse nautit. Puhu tuntemuksistasi ystäviesi kanssa ja mene ammattiauttajalle jos koet tarvetta. Avun hakemisessa ei ole mitään hävettävää. Tutustu uusiin ihmisiin. Erosin myös narsistisesta poikaystävästäni yli 2 vuotta sitten ja n. vuosi sitten tuli viimeinen haukkumis/uhkailutekstari. Ero oli rankka prosessi, mutta selvisin siitä läheisten tuen avulla. Nyt olen löytänyt rinnalleni ihmisen, joka rakastaa ja arvostaa minua oikeasti. Sinullakin on mahdollisuus löytää täydellinen kumppani kun nyt päästät irti. Muista, että KETÄÄN TOISTA IHMISTÄ EI VOI MUUTTAA. Ei ainakaan kannata yrittää, sillä usein sitä huomaa viruvansa tuhoon tuomitussa suhteessa tuhlaten vuosia...

    • marine

      Tekiin narsistin "uhrit" olette sairaita ja avun tarpeessa.
      Käy pyytämässä apua trapeutilta joka auttaa ymmärtämään miksi sinä itse olet kiinnostut sellaisista naisista. Oletko itsellesi esitellyt oikeita kysymyksiä, Vastaus on sinun itsesi sisällä. Se liittyy myös sinun omaan elämääsi. Rohkeutta,oman itsensä löytäminen on ihana seikkailu joka aina kannattaa. Ystävyydellä.

    • tuhkientuhkimo

      Hyvinä hetkinä sinä olit hänelle "kaikki...koko elämä"...kukapa sen voisi unohtaa....hyvinä hetkinä se yhteys oli käsittämätön, puhuitte samaa kieltä ja nauroitte samoille jutuille....
      Ne riidatkin, ne käsittämättömät mustasukkaisuuskohtaukset vain jotenkin jälkeen päin tuntuu muka siltä, että hän vain rakasti sinua niin.....
      Siksi aika on ainut mikä parantaa...voimia paljon ja nopeasti kuluvaa aikaa!

    • EläinNurkassa

      Itsellä just mies muuttamassa pois. Yli 10vuotta takana, johon on mahtunut väkivaltaa, huorittelua, väkisinmakaamista, ämmittelyä, pettämistä, koiran hengellä uhkailua jne.jne.jne... Nää roisimmat tapahtumaketjut on yleensä ollu miehen humalatilasta riippuvaisia, mutta väittäisin, että hän on tiedostanu mitä on tehny kun ei jälkiä oo jättäny esim.kasvoihin....ja joka episodin päälle selittelyä,pahoittelua ja ns."kuherruskuukausi", joka on sitten loppunu joka kerta yleensä vastaavaan tapahtumaan. Olo on ollu nyt viime vuodet kuin nurkkaan ajetulla eläimellä, itsetunto säpäleinä ja kulissit tietty kunnossa ulospäin...tiedän etten enempää jaksa ja mikään ei kuitenkaan tule muuttumaan, mutta silti tunnen itseni kusipääksi kun toinen kyynel silmässä selittää haluavansa elää mun kanssa loppuelämän...hohhoijaa....toivoisin vain että kykenen viemään tämän homman loppuun asti enkä peräänny jälleen kerran

      • apostolin neuvo

        pysy päätöksessäsi niinkauan kun olet hengissä, voimia ja hyvää loppu-elämää Sinulle

      • entäs avioliitto-
        apostolin neuvo kirjoitti:

        pysy päätöksessäsi niinkauan kun olet hengissä, voimia ja hyvää loppu-elämää Sinulle

        lupauksen rakkaus vastoinkäymisissä jos toinen katuu tekoaan, niin osoittaa ettei vain pysty hallitsemaan tilannetta. Tietysti täytyy toisen tiedostaa tämä ja jos mies juo, niin hyvä olisi silloin olla toisen poissa lähettyviltä. Jos mies on selvä, niin olla lähellä.

        Vain Jeesuksen Isä ja Jumala voi antaa vapauden huonosta hedelmästä ja tahtoo sen tehdäkin antamalla Henkeään ja vapauttaa juomisesta ja huonosta hedelmästä.

        Molempien kannattaa anoa Herran Hengen apua ja siunasta ja vapautumista huonosta ja tehdä sen mukaan kuin Jeesus opettaa. Kaikkea emme ymmärrä, mutta paljon voimme ymmärtää kun vain nöyrrymme lapsenkaltaisesti anomaan ja vastaanottamaan kiittäen hyvästä ja ennenkaikkea sielujemme pääsemisestä Jumalan lapsen suureen toivoon tulevaisuuden suhteen, sillä ruumiimme kuoleman jälkeen tulee tuomiot ja nyt on hyvä anteeksi antaa ja saada Jeesuksessa jokaisen.

        Jeesuksen Isän ja Jumalan siunausta kaikille vaikeuksissa oleville, että voisitte anoa Herran Jeesuksen nimessä armoaan ja totuutta näissä vaikeissa parisuhdeasioissanne, ja jokaiselle anovalle annetaan jos ei anneta, niin ette ole anoneet, toki ajallaan ja tavallaan tulee ja hyvä on jo edeltä kiittää ja tätä myös rukoilen hyväksi kaikille Jeesuksen nimessä ja Hengessä.

      • Tiedän tunteen...

        voimia sulle

    • Ei apua terapiasta:)

      Oi ja voi, niin kuin olisin omaa elämänkertaani lukenut tässä viestiketjussa.

      15 vuotta, ehkä suotta, meni elämästäni hukkaan ns. "narskun" kanssa kamppaillessa. Seurustelun alussa oli jo tunne, kuin 1 ihminen olisi ollut 2. Muistaakseni mainitsinkin asiasta. Eli tänään oli aivan erilainen kuin eilen...

      On/off jatkui koko suhteen ajan. Meillä on 1 lapsi joka kärsii...

      Erottuani lopullisesti 4½ vuotta sitten, en tänäpäivänäkään ole päässyt irti (eroon) kyseisestä ihmisestä. Tiedän, että en hänelle mitään merkitse, (josko olen koskaan merkinnytkään), mutta se tunnemyrsky, joka sisälläni velloo ei vain päästä irti.

      Itse olen ilmeisestikkin ns. läheisriippuvainen ja kaikin puolin muutenkin vinksahtanut persoonallisuus, mutta miten ihmeessä voisin vielä rakastua.

      Kokemukseni jälkeen olen todella rikki ja huomaan tekeväni asioita joita en edes haluaisi... Aikaisemmin olisin halveksinut ja ehkä hieman moraalisoinutkin ihmisiä jotka käyttäytyisivät näin.

      En pysty luomaan "tervettä parisuhdetta" yhdenkään potenttiaalisen miehen kanssa. Nään hänessä hetimiten "narsistisia piirteitä" tai sitten muuten vain kemiat eivät kohtaa.
      Aika ikävää, mutta totta. Tällähetkellä minulla on 2 miestä, jotka eivät tiedä toisistaan. Kumpaakaan en rakasta, ja tuntuu, että käytän vain hyväkseni.

      Älkää ihmiset hyvät alkako suhteeseen joka tuntuu ihan liian hyvältä ollakseen totta:) Näin kävi minulle. Jalat ilmassa leijailin ensimmäisen vuoden...Sitten putosin maan päälle, korkealta ja kovaa. Mutta, että, 15 vuotta ja nyt kärsin sitten vielä toiset 4 ja ½ vuotta...Ehkä sitten olen vapaa ja ehjä ihminen rakentamaan taas jotakin UUTTA!

      • hakeudu hoitoon

        "Älkää hyvät ihmiset alkako suhteeseen joka tuntuu ihan liian hyvältä ollakseen totta".

        No, täytyy sanoa, että luonnehäiriöisen kanssa elettyäni monia vuosia olen nyt löytänyt vasta sellaisen ihmisen, joka tuntuu ihan liian hyvältä ollakseen totta ja sitä hän onkin tuon narsistin jälkeen, joka ei tuntunut koskaan miltään, jolla ei ollut tunteita ollenkaan.

        Minä taas sanon, että alkakaa hyvät ihmiset nimenomaan suhteeseen, joka tuntuu hyvältä, luonnehäiriöisen kanssa tuntuu HETI pahalta ja sen tietää, mutta sitä ei vaan tahdo ehkä myöntää itselleen.

        Ja sinä "ei apua terapiasta" olet narsistinen hyväksikäyttäjä itsekin, joka toimit petollisesti näitä kahta ihmistä kohtaan, jotka eivät tiedä toisistaan, että pyörität montaa kerralla ja et rakasta heitä vaan olet huijari.

        Mitä uutta voit rakentaa, kun elät vastoin omia tunteitasi. Päästä irti niistä kahdesta ihmisestä ja heidätkin etsimään itselleen kunnon kumppani ja elämä. Tuhoat toistenkin elämää olemalla itsekäs.

      • 234567890
        hakeudu hoitoon kirjoitti:

        Hei, ei se tunne tulekkaan heti, vaan jonkun ajan päästä...
        Rakastuin tähän narskuun itsekkin aivan kybällä.
        Vuoden seurustelun jälkeen kaikki alkoi vaan mennä päin prinkkalia.

        Olen jo jättänyt toisen miehen, eli "seurustelen" vain ja ainoastaan yhden kanssa. Tosin en edelleenkään luota miehiin, joten seurustelu on kovin yksipuolista.

        En ole huijari, vaan hyväksikäytetty. Omia tunteita ei ole ollut pitkään aikaan, joten voin toimia niitä vastaan.

        Kenenkään elämää en halua tuhota, mutta varotuksen sanan voisin uusikolle sanoa, kait:)

    • narsu

      Itse olin 4 vuotta narsistin kanssa avoliitossa. Erosin, jonka jälkeen tunteet heitteli ja välillä oli todella paha olla. Ärsytti, kun tunsin myös positiivisia tuntemuksia vielä exää kohtaan, mutta nyt ymmärrän, että kaikki se oli vain yritystä ymmärtää, luopumista ja "entisen" elämän kuoppaamista. Nyt kolmen vuoden jälkeen voin sanoa, että aika auttaa. Rankinta oli lähteä kokoamaan itsetuntoa ihan alusta, mutta se on ollut myös hyvin vapauttavaa. (Eipähän tule 30v kriisiäkään ihan heti :p
      Puhu, pura tunteitasi ja käy juttelemassa tällä sivustolla: http://www.narsistienuhrit.info/foorumi/

      Uutta naista ei kannata ottaa, ennen kuin sinulla on itsellä hyvä olla ja olet tasapainossa sekä olet sinut itsesi kanssa ja tiedät, mitä toiselta ja itseltäsi haluat. Ota itsellesi aikaa, mutta nauti myös auringosta. Kiukku tulee ja sen avulla pääset työstämään omia tunteitasi ja kokemuksiasi. Älä pelkää tunteitasi. Tsemppiä ja rutistus toiselta saman kokeneelta! Kyllä siitä selviää :)

    • Päivi

      Narsistimies osasi alkuun puhua kauniisti ja muutenkin oli hellä ja ihana. Kun muutimme yhteen, alkoi vittuilu heti. Kritiikkiä riitti joka asiasta, ja paasausta. Mies kiihdytti itsensä sellaiseen tilaan, jossa hän saarnasi ja huusi mistä tahansa asiasta tauotta tuntitolkulla, huusi vain lujempaa, jos yritin keskeyttää. Jankutti samaa levyä, eikä kuunnellut mitään, mitä hänelle yritti sanoa. Oli aivan psykoottinen. Omasta mielestään hän oli syystä raivoissaan. Narsisti ilmoitti usein tietävänsä, mitä mun päässä liikkui. Siis paremmin kuin minä. Se oli karmeeta, kun hän pystyi siis kinastelemaan kanssani minun sanomatta sanaakaan.
      Narsistilla on tarve kehua itseään ja kalastaa jatkuvaa kehua ja kiitosta asioista, joita muut tekevät alvariinsa ja tekemättä niistä numeroa. Tällä narsistilla oli helvetin huono itsetunto, jota oli pakko paikata jatkuvalla itsensä korostamisella.
      Narsisti käytti runsaasti alkoholia ja oli aiemmin käyttänyt muitakin päihteitä. Narsistilla oli pari ryyppykaveria, mutta ei muita ystäviä.
      Narsistia ei jätetä helpolla eikä hänestä erota sovussa. Pelkäsin seurauksia, pelkäsin jättää tämän miehen, joka oli hyvin arvaamaton. Pelkäsin lasteni puolesta. Kun sitten kuukausien soutamisen ja huopaamisen jälkeen jätin tämän hullun, sain kuukausien ajan satoja tekstiviestejä, joissa hän a)haukkui minut täysin lyttyyn b)halusi tavata. Kun tämä vihdoin loppui, olin paljon viisaampi. Ei enää samaa.

      • Tiedän tunteen..

        Päivi,karvat nousi...ihan samat kokemukset:(just toi alkoholi käyttö...ja valehtelu,manipulointi,uhkaukset...kiristykset...ei ihme ettei luota ihmisiin enää samalla tavalla kuin ennen....voimia sullekkin:)

    • Tiedän tunteen..

      Moi ja voi sua..:(tiedän just tasan tarkkaan mitä käyt läpi,paitsi se että mä kärsin narsistin kanssa 9 vuotta...miksi oltiin niin kauan yhdessä,kysytte varmaan...tuli pari lasta ja jotenkin narsisti pystyy manipuloimaan toista niin rajusti että välillä ajattelee antavansa toiselle mahdollisuuden vielä..kunnes toisin käy taas ja petetty on ja henkisesti rikki...nämä asiat te jotka olette eläneet narsistin kanssa tiedätte jo..4 vuotta x:ä oli uskoton..ja kun asiasta juteltiin niin hänen mielestä minäkin olin ollut uskoton,ei kukaan voi olla uskollinen 9 vuottaa,kuulemma..mutta näin siinä sitten kävi,erottiin noin 2 vuotta sitten ja olen niin onnellinen että pääsin siitä suhteesta eroon!mutta,meillähän on lapsia niin joudun taistelemaan hänen kanssaan vielä..mutta sulle banderas,voimia,ja käy läpi se miten hän kohteli sua,siitä saat voimaa ja niinkuin joku täällä kirjoitti,osta nyrkkeily säkki,minäkin ostin sellaisen:)

    • Onko narsistisen

      ihmisen suurin tarve syyttää toisia narsisteiksi ja saada siten myötätuntoa omalle oikeellisuudelleen? Narsisti aina esittää itsensä syyttömänä ja toisen syyllisenä. Narsisti ei näe itsessään mitään vikaa vaan syyt löytyvät toisista. Kuten poliitikot naristit asioita esittäessään jättävät kaikki huonot omat piirteet pois asioita esittäessään ja tuovat esille korostetusti toisten huonot kommentit ja toimet ja näin oikeuttavat itselleen sen mahdollisen oman valheellisuuden asioissa. Avionrikkojakin voi pyyhkiä suunsa ja sanoa "en ole mitään väärää tehnyt".

      Voidaksemme todella nähdä miten asiat parisuhteissa ovat tapahtunee ja menneet, meidän tulisi nähdä molempien ja mahdollisesti myös ulkopuolisten sydämet ja kommentit ja tapahtumat, voidaksemme rehellisesti arvioida näitä ihmissuhdeasioita.

      Narsisti pystyy helposti esittämään asiat "valheellisesti" jättämällä mainitsematta asioihin liittyviä selviä sivuvaikutuksia, jos ne toisivat totuudellisemman käsityksen ihmisten todellisista motiiveista ja vaikutteista ja sydämen salatuimmista seikoista.

      Juuri tämän takia ei tuomioita kannattaisi laukoa kovin herkästi, koska vain Jumala näkee sydämeen ja ihmiset kuulevat sen, mitä saavat toiselta osapuolelta.

      Ihmisinä olemme kaikki valhettelijoita vähässä tai enemmässä, mutta vain Jeesuksen Isä ja Jumala on totuudellinen Tuomari, johon ei uppoa narsistien valheet ja manipuloinnit ja muut hepeneet.

      Tietysti ihan oikeastikin on oikeita narsistisia ihmisiä ja uhrejaan ja voimme lukea monista miljoonista uhreistaan ihan konkreettisesti. Paradoksaalisinta on se, että suurin osa ihmisistä rakastaa sitä suurinta narsistia eli Saa-tanaa, joka hallitsee tämän maailman Mammonaa ja on pimeyden ja valheen ja murhan isä ja ruhtinas.

      Vain Jeesuksessa Henkensä kautta voimme ymmärtää oppia tuntemaan sitä Yhtää Hyvää Herraa ja Jumalaa ja Immanuelia eli Nasaretilaista Jeesusta, joka hyvänä Paimenena on antanut henkensä, että meillä Elämä hänessä olisi, ja pääsisimme Paratiisiin.

      Jeesuksen Vastustaja tahtoo hukuttaa kaikki ihmiset Helvettiin, sillä hänet on jo tuomittu ja tietää sinne joutuvansa ja siksi vihaa kaikkia ihmisiä ja petollisena narsistina pyrkii eksyttämään kaikki ottamaan pedon merkin ja kumartamaan pedon kuvaa, kun aikansa koittaa lähivuosina (kenties noin 2019-2020).

      Kehotan jokaista etsimään Jumalan valtakuntaa ja vanhurskauttaan Jeesuksen nimessä ja Pyhässä Hengessä rakastamaan Jeesusta Herranaan ja Vapahtajanasi, niin sinulla on siinä pysyessäsi tulevaisuus ja toivo myös ruumiisi täältä kuollessa ja tapahtuu varmuudella jokaiselle ennemmin tai myöhemmin. Mitä ennemmin opit rakastamaan Jeesusta, sen varmemmin saat levon ja rauhan sielullesi ja voit olla varma sielusi pääsemisestä Paratiisiin Helvetin sijaan ja tämä asia on varma.

      • jhgjh

        Joko saa oksentaa?

      • lottamari<3

        Ja sulleko se Jumanlan valtakunta on Jehovantodestajien paratiisimaa? Hehän kieltävät ettei mitään Helvettiä ole vaan se on ikuinen kuolema. Mikä se sinun Helvettisi mahtaa olla? Jumalan valtakunta ei tule näkyvällä tavalla, eikä ole silmin nähtävissä, se on RAKKAUS, joka on Jumalan olemus ja joka asuu meissä hengessä, jos asuu. Mitään paratiisimaata ei ole luvassa ainoastaan tämä maapallo tuhoutuu, kuten se on jo aiemminkin niin tehnyt ja luomistyö alkaa taas alusta. Maailmankaikkeuden jatkuvaa kiertokulkua ja materian muuttumista olomuodosta toiseen..

      • joskus toiste?

        Elämä on nyt ja tässä ja jopa sinä olet jo täysin valmis kaikinpuolin. Vaikka uskovaiset sinänsä ovat täysin mukavia niin olen huomannut että kaikki näyttää olevan teillä yleensä edessäpäin ja lähes mikään asia ei oikeastaan vielä ole kunnossa mutta tulevaisuus on aina kirkas? Kerro tähän jotain jos haluat. Miksi aina näin.

      • ei tuohon
        jhgjh kirjoitti:

        Joko saa oksentaa?

        tarvita lupaa.

      • sotilas-santeri <3
        lottamari<3 kirjoitti:

        Ja sulleko se Jumanlan valtakunta on Jehovantodestajien paratiisimaa? Hehän kieltävät ettei mitään Helvettiä ole vaan se on ikuinen kuolema. Mikä se sinun Helvettisi mahtaa olla? Jumalan valtakunta ei tule näkyvällä tavalla, eikä ole silmin nähtävissä, se on RAKKAUS, joka on Jumalan olemus ja joka asuu meissä hengessä, jos asuu. Mitään paratiisimaata ei ole luvassa ainoastaan tämä maapallo tuhoutuu, kuten se on jo aiemminkin niin tehnyt ja luomistyö alkaa taas alusta. Maailmankaikkeuden jatkuvaa kiertokulkua ja materian muuttumista olomuodosta toiseen..

        Nasaretilainen Jeesus on Herra ja Iankaikkinen Elämä. Jokainen joka Häntä avukseen pyytää myös saa avun ja löytää Jumalan armon ja totuuden ja myös oman syntisyyden, sillä Herran Henki tuo esiin synnin ja vanhurskauden ja tuomion. Herrassa Jeesuksessa saamme kuitenkin laupeuden tuomion, kunhan pysymme hänessä ja hänen armoliitossa valkeudessaan ja on hyvä ja paras tie, jossa saadaan lepo ja rauha ja vanhurskaus armolahjana uskon kautta. Herran rakastaminen on tahtonsa tekemistä ja on parasta lähimmäisen rakkautta ihan totuudessa eikä tarvitse valheissa elää eikä ulkokultaisuudessa mitään näytellä eikä yrittää olla vaan saa olla Jeesuksen opetuslapsi sen mukaan kuin annetaan taivaasta.

        Jumalan rakkauden saamme Jeesuksessa kun synnymme elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä. Tämä maailma on ilman lahjavanhurskautta Jumalan vihan alla vaikka saakin paljon rakkauttaan kaikessa hyvässä, sillä jokainen ihminen itsessään on syntiä tehnyt ja Jumalan kirkkautta vailla ja tarvitsee uudestisyntymisen päästäkseen Jeesuksen valtakuntaa ja saadakseen synnit anteeksi ihan konkreettisesti, ja nimensä kirjoitetaan kirjaan kun tunnustaa uskonsa suullaan.

        Tietenkään ei tule Herraa kieltää suullaan eikä teoillaan vaan rakastaa ja hyvää hedelmää tuottaa ja suurinta on Jumalan rakkaus, joka ei etsi omaansa vaan toisen parasta. Samoin uskoa tarvitaan Jeesukseen, sillä ei kukaan voi muutoin nöyrtyä lapsenomaiseen anomiseen omasta ja toisten puolesta tai kiittää ja kunnioittaa kuten "Hoosiannaa" laulavat lapset Jeesuksen ratsastaessa aasilla Jerusalemiin ennen ristiinnaulitsemistaan ja ylösnousemustaan kuolleista.

        Eletään Jeesukselle ristimme kantaen, sillä siihen antaa kutsunsa ja siunaa valittunsa, totisesti.

      • Jeesus on Elämä ja
        joskus toiste? kirjoitti:

        Elämä on nyt ja tässä ja jopa sinä olet jo täysin valmis kaikinpuolin. Vaikka uskovaiset sinänsä ovat täysin mukavia niin olen huomannut että kaikki näyttää olevan teillä yleensä edessäpäin ja lähes mikään asia ei oikeastaan vielä ole kunnossa mutta tulevaisuus on aina kirkas? Kerro tähän jotain jos haluat. Miksi aina näin.

        tosiaan tässä ja nyt saamme olla opetuslapsinaan ja palvella Herraamme valona ja suolana ja kutsuttuna pyhänään.

        Kyllä saamme maistaa täyttä elämää jo tässä ajassa varsinkin näissä ajallisissa, mutta myös tulevaista hyvää kuin varjona siitä suuresta Jumalan Valosta, johon meitä monia kutsutaan ja pyhittyneet puhdistetaan tuottamaan hyvää hedelmää, jossa on iloa ja rauhaa ja vanhurskautta ja rakkautta ja muuta hyvää.

        Kenenkään ei kannata etsiä maailmasta sitä hyvää, minkä voimme löytää ja saada Jeesukselta anoen. Voimme pettyä ihmisiin ja myös Jeesuksen seuraajiin, mutta meidät on kutsuttu seuraamaan Mestariamme eli Jeesustamme eikä tarvitse koskaan pettyä, kun ei itse tule petetyksi Pahan Vastustajansa toimesta, joka käy kutsuttujen ympärillä ja pyrkii uskon tukahduttamaan ja rakkauden sammuttamaan Herraamme kohtaan tavalla ja toisella ja monilla muillakin.

        Herra Jeesus on hyvä Paimen ja joka tykönsä tulee, sitä ei pois heitetä, ja tärkeää on meidän itsemmekin tehdä kutsumisemme lujaksi ettemme lankea pois Jeesuksen Tieltä ja Totuudesta ja Elämästä, sillä ei ole mitään muuta kuin kadotus ilman sitä.

        Herra on hyvä ja armonsa pysyy iankaikkisesti, jotten jos olet joskus ollut ja poistunut, tule takaisin ihan omakohtaiselle sydämesi ajatuksella ja sinua kuullaan ja vastataan Jeesuksen nimessä.

        Jos et ole koskaan ollut Jeesus-Tiellä niin taivaassa iloitaan parannuksesta ja ketään ei hyljätä eikä jätetä eikä ole kiinni toistista ihmisistä vaan Herran hyvää pitää jokaisen hyvällä tiellä, kun vain meillä ihmisenä on Herraan turvaava ja uskova ja rakastava sydän ja sielu ja mieli ja nekin saadaan anottaessa ja vahvistuvat totuudessa.

        Anotaan niin saamme eikä ketään siitä soimata, varotaan penseyttä, joka voi eksyttää "minulla on jo kaikkea enkä mitään tarvitse", sillä sen voimme oppia Isän antamasta profetiasta Ilmestyskirjassa.

        Jumalan siunausta kaikille Herran valtakuntaan tahtoville ja Herran vanhurskautta janoaville Jeesuksen nimessä.

      • hkhjl
        sotilas-santeri <3 kirjoitti:

        Nasaretilainen Jeesus on Herra ja Iankaikkinen Elämä. Jokainen joka Häntä avukseen pyytää myös saa avun ja löytää Jumalan armon ja totuuden ja myös oman syntisyyden, sillä Herran Henki tuo esiin synnin ja vanhurskauden ja tuomion. Herrassa Jeesuksessa saamme kuitenkin laupeuden tuomion, kunhan pysymme hänessä ja hänen armoliitossa valkeudessaan ja on hyvä ja paras tie, jossa saadaan lepo ja rauha ja vanhurskaus armolahjana uskon kautta. Herran rakastaminen on tahtonsa tekemistä ja on parasta lähimmäisen rakkautta ihan totuudessa eikä tarvitse valheissa elää eikä ulkokultaisuudessa mitään näytellä eikä yrittää olla vaan saa olla Jeesuksen opetuslapsi sen mukaan kuin annetaan taivaasta.

        Jumalan rakkauden saamme Jeesuksessa kun synnymme elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä. Tämä maailma on ilman lahjavanhurskautta Jumalan vihan alla vaikka saakin paljon rakkauttaan kaikessa hyvässä, sillä jokainen ihminen itsessään on syntiä tehnyt ja Jumalan kirkkautta vailla ja tarvitsee uudestisyntymisen päästäkseen Jeesuksen valtakuntaa ja saadakseen synnit anteeksi ihan konkreettisesti, ja nimensä kirjoitetaan kirjaan kun tunnustaa uskonsa suullaan.

        Tietenkään ei tule Herraa kieltää suullaan eikä teoillaan vaan rakastaa ja hyvää hedelmää tuottaa ja suurinta on Jumalan rakkaus, joka ei etsi omaansa vaan toisen parasta. Samoin uskoa tarvitaan Jeesukseen, sillä ei kukaan voi muutoin nöyrtyä lapsenomaiseen anomiseen omasta ja toisten puolesta tai kiittää ja kunnioittaa kuten "Hoosiannaa" laulavat lapset Jeesuksen ratsastaessa aasilla Jerusalemiin ennen ristiinnaulitsemistaan ja ylösnousemustaan kuolleista.

        Eletään Jeesukselle ristimme kantaen, sillä siihen antaa kutsunsa ja siunaa valittunsa, totisesti.

        No voi pyhä perkele näitä hihhuleita.

      • Ilman sahapukkia
        Jeesus on Elämä ja kirjoitti:

        tosiaan tässä ja nyt saamme olla opetuslapsinaan ja palvella Herraamme valona ja suolana ja kutsuttuna pyhänään.

        Kyllä saamme maistaa täyttä elämää jo tässä ajassa varsinkin näissä ajallisissa, mutta myös tulevaista hyvää kuin varjona siitä suuresta Jumalan Valosta, johon meitä monia kutsutaan ja pyhittyneet puhdistetaan tuottamaan hyvää hedelmää, jossa on iloa ja rauhaa ja vanhurskautta ja rakkautta ja muuta hyvää.

        Kenenkään ei kannata etsiä maailmasta sitä hyvää, minkä voimme löytää ja saada Jeesukselta anoen. Voimme pettyä ihmisiin ja myös Jeesuksen seuraajiin, mutta meidät on kutsuttu seuraamaan Mestariamme eli Jeesustamme eikä tarvitse koskaan pettyä, kun ei itse tule petetyksi Pahan Vastustajansa toimesta, joka käy kutsuttujen ympärillä ja pyrkii uskon tukahduttamaan ja rakkauden sammuttamaan Herraamme kohtaan tavalla ja toisella ja monilla muillakin.

        Herra Jeesus on hyvä Paimen ja joka tykönsä tulee, sitä ei pois heitetä, ja tärkeää on meidän itsemmekin tehdä kutsumisemme lujaksi ettemme lankea pois Jeesuksen Tieltä ja Totuudesta ja Elämästä, sillä ei ole mitään muuta kuin kadotus ilman sitä.

        Herra on hyvä ja armonsa pysyy iankaikkisesti, jotten jos olet joskus ollut ja poistunut, tule takaisin ihan omakohtaiselle sydämesi ajatuksella ja sinua kuullaan ja vastataan Jeesuksen nimessä.

        Jos et ole koskaan ollut Jeesus-Tiellä niin taivaassa iloitaan parannuksesta ja ketään ei hyljätä eikä jätetä eikä ole kiinni toistista ihmisistä vaan Herran hyvää pitää jokaisen hyvällä tiellä, kun vain meillä ihmisenä on Herraan turvaava ja uskova ja rakastava sydän ja sielu ja mieli ja nekin saadaan anottaessa ja vahvistuvat totuudessa.

        Anotaan niin saamme eikä ketään siitä soimata, varotaan penseyttä, joka voi eksyttää "minulla on jo kaikkea enkä mitään tarvitse", sillä sen voimme oppia Isän antamasta profetiasta Ilmestyskirjassa.

        Jumalan siunausta kaikille Herran valtakuntaan tahtoville ja Herran vanhurskautta janoaville Jeesuksen nimessä.

        Jokainen saa uskoa vaikka sahapukkiin, kun ei tuputa sitä toisille eikä hae sitä hyväksi käyttäen etua itselleen. Tiede on kuitenkin kaiken paljastnut.

    • Älä retkahda

      Nykyisen ukkoni ex on narsisti. Olenpa ottannut sanallisesti kunnolla yhteen tapauksen kanssa. Mainitsin sille että kannattaisi mennä kallotutkimuksiin ja hakea lääkitys kohdalleen johan se innostui... Tapaus yritti kovasti kääntää asiat sillain että meillä menee niin kurjasti vaikka sillä itsellä on se tilanne päällä.. Mutta kyllä korjasin asian sille ja tuumasin että kenelläkö ne asiat on niin huonosti... No, tapaus yritti loukata kovasti haukkumalla, mutta eipä onnistunut mua loukkamaan ja tuumasin taas että selkeästi puhut itsestäsi jonka seurauksena ei olla enään väleissä ja eipä haittaa...

      Älä vaan sekaannu siihen enään. Järjestää vaan paljon harmaita hiuksia sulle.

      Tarvitse ainakin rinnallesi vahvan ihmisen ja enkä tarkoita sitä että pitäisi seurustella.

    • lottamari<3

      Aivan, elämä on tässä ja nyt, eikä sit kun. Maaimassa on paljon pahuutta mutta on myöskin hyvyyttä ja se meidän täytyy tiedostaa ja miettiä, mitä tietä itse haluamme kulkea. Ymmärrän hyvin mitä Jehovantodistajat ajavat takaa. He haluavat elää elämänsä hyvin saavuttaakseen jotakin vielä parempaa; IKUISEN ELÄMÄN PARATIISIMAASSA. Mutta mikä on sen hinta tässä elämässä, onko se jäykkää normien, sääntöjen ja lainalaisuudessa eläminen, joka ei salli yksilön omaa ajattelua ja vapautta vaan kaikki toimii lahkon parhaaksi ja kaikki tulee valmiiksi pureskeltuna eteesi ja sinulta jää itseltäsi hieno "luomisen" työ ja asioiden oivaltaminen. Lahko tekee ihmisestä tahdottoman robotin, jolle ei jää mitään muuta jäljelle kuin jäädä odottamaan vapautta paratiisimaassa.

      • Elämä Jeesuksessa

        tässä maailmassa on paljon rikkaampaa kuin ilman Jeesusta!

        Ei ole Jeesuksessa kyse jehovan todistajista vaan Jumalan valtakunnasta. Sydämen usko ja suun tunnustus ja vesikaste ja henkikaste ja rakkaus Herraa ja lähimmäisiä kohtaan.

        Täyttä Elämää ja vieläpä tulevaisuus ja toivo myös ruumiimme tässä maailmassa kuollessa, kuten on kirjoitettu.

      • älä epäile turhaan
        Elämä Jeesuksessa kirjoitti:

        tässä maailmassa on paljon rikkaampaa kuin ilman Jeesusta!

        Ei ole Jeesuksessa kyse jehovan todistajista vaan Jumalan valtakunnasta. Sydämen usko ja suun tunnustus ja vesikaste ja henkikaste ja rakkaus Herraa ja lähimmäisiä kohtaan.

        Täyttä Elämää ja vieläpä tulevaisuus ja toivo myös ruumiimme tässä maailmassa kuollessa, kuten on kirjoitettu.

        Tämä ei varsinaisesti liity alkuperäiseen aiheeseen enään mutta tätä aihetta jatkaen voisin kylläkin sanoa että tuohon kuulostaa täydeltä ja toimivalta elämältä. Monilla ateisteilla on joku ihmeen jeesusfobia ja heti kun kyseinen nimikin mainitaan niin joka ainoa sana siitä puhuvan henkilön suusta on väärä. Mutta jos asiat toimivat jeesuksen avulla niin mitä haittaa siitä on. Se tuo väriä elämään. Jos on lämpimät ilmat emmehän me vaatteitakaan tarvi tai sisätiloissa ainakaan, voihan olla ehkä tekopyhää käyttää vaatteita mutta tylsää olisi täysi looginen ateisti tiede elämä.

    • itseanalyysi tarpeen

      Älä uhraa liikaa aikaa hänen analysointiin ja pohtimiseensa. No, voi sitä pohtia vaikka jotain kirjaa lukiessa, mutta ei kannattaisi antaa liika valtaa exän miettimiselle. Mutta ehkä sitä pitää tehdä niin kauan että väsyy siihen pohtimiseen.
      Ala keskittymään omaan elämään, ja oikeasti etsi elämästäsi hyviä puolia, ja ehdottomasti tapaile muita naisia, mutta koska et ole täysin toipunut, voit joutua uudestaan jonkun toisen uhriksi. Siksi on käytävä läpi myös oman luonteensa heikkoudet (no kiltteys ei ole heikkous, hyvä ominaisuus, mutta se voi joutua vääriin käsiin!). Suuntaa katse omaan käyttäytymiseen ja sen pohtimiseen.

    • carpediem2012

      Narsistin uhri..reaktiosi ja tunteesi ovat erittäin tyypillisiä vastaavaan suhteeseen joutuneille. Ajattele silti jotta olet pääsemässä hänestä irti..moni ei siihen pysty, valitettavasti.
      Lue netistä aiheesta ja huomaat itsekkin tietyn käsittämättömän toimintakaavan millä narsisti kietoo pauloihinsa.
      Ajattele...sä jouduit elämään narsistin kanssa 1,5 vuotta..hän itse joutuu elämään lopun elämäänsä.
      Huomaa samalla kuinka yleistä tuo narsismi on. Tässäkin tullut vastauksia jotka tyrmäävät sinun tuntemuksesi mm. sillä että oletko läheisriippuvainen.
      Tyypillisintä narsistille on juuri tuo...sinulla ei ole oikeutta omiin tuntemuksiin. sinulla ei ole oikeutta kysyä..kaikki kysymyksesi ammutaan alas vastakysymyksillä.
      Narsisti kysyy vastauksilla ja vastaa kysymyksillä.
      Ole vahva..olet varmasti oikealla tiellä..jos jonkin ohjeen antaisin...nopein tapa päästä eroon narsistista on hävittää kaikki mahdollinen hänestä muistuttava. puhelinnumerot yms..ja katkaista kaikensortinen yhteydenpito.

    • lopeta ikävä

      Maailman mahtavimmat asiat ovat immateriaalisia.

      • 0+0ko mahtavaa?

        Mutta tyhjä on vain tyhjää. Känni on hyvä mutta aito fyysinen neste oma kehosi sen aiheuttaa. Jeesus on hyvää mutta sinä sitä tunnustelet ja makustelet kehossasi. Ei ajattelukaan tapahdu ilman fyysisiä aivoja ja välillä ei edes niiden kanssa ja se on myös mahtavaa mutta et sinä sitä tarkoittanut. En ainakaan usko vaan tarkoitit jotain uskontoosi liittyvää.

    • Inthe Heat

      Ei tuohon auta ku aika. Muista, että narsistilla ei ole mitään tunteita sinua kohtaan vaan käyttää sinua konemaisesti. Sinulla on mahdollisuus löytää nainen joka tuntee oikeita tunteita, olet siis oikealla tiellä. Tiedän kyllä tunteen, että ei saa ajatuksia irti ja kismittää kun on uusi mies, mutta usko minua vuoden tai parin päästä olet todella onnellinen kun et ole enää hirviökoneen pauloissa.

      Maailmassa on upeita aidosti tuntevia ja uskollisia naisia, sellaista minäkin etsin ja vielä yhden löydän.

    • :-O

      aika auttaa ja aina kun ikävöit häntä niin muistele menneitä ja mielellään niitä negatiivisia juttuja...ei niistä niin vaan pääse.vaan tulet huomaamaan että on helpompi olla vaikka yksin ennemmin....!!!!!!narsisti ei muutu,koska ei tee mielestään mitään väärää vaan ajattelee omaa etuaan eikä sitä,miltä sinusta tuntuu.......

      • Banderas__

        Tästähän tulikin suosittu aihe, kiitos kaikille kommenteista...Sen verran voisin päivittää omaa statustani, että ikävä ei tunnu millään loppuvan. En tosin ole tehnyt mitään asialle, ja yritän myös pitää ajatukseni pois hänestä kaikin tavoin ja tappaa sitä jäljelläolevaa tunnetta. Se ei vain tunnu onnistuvan kovin helposti. Väkisin löydän itseni miettimästä, "mitä jos sittenkin", "ehkä nyt kaikki olisikin paremmin", "ehkä näistä asioista voisi vielä puhua ja kaikki palaisi takaisin siihen kun asiat olivat vielä hyvin...". Tiedän kyllä että tuo ei auttaisi asiaa, enkä saisi välttämättä rauhaa sielulleni yrittämällä ottaa häneen yhteyttä. Tuntuu että tulisin tavalla tai toisella manipuloiduksi jos näin tekisin, ja palaisin monta askelta taaksepäin toipumisessani. Tosin välillä on vaikea nähdä kulkeeko tässä nytkään oikeaan suuntaan.

        Taidan siis jatkaa riutumista ja pysytellä etäällä, ehkä se tuska hellittää ajan kanssa.

        Mieti mitä sinä oikein ikävöit? Hyvää parisuhdetta, oletan. Ole rehellinen itsellesi, onko sillä onnistumisen edellytyksiä? Välittääkö hän sinusta aidosti, omana itsenäsi, tuntematta tarvetta muuttua tai tuntematta tarvetta muuttaa häntä?

        Oletko arvokas itsellesi? Eikö sinulla ole oikeus vastavuoroiseen parisuhteeseen?

        Sinuna en kuitenkaan kiirehtisi. Aiemmat suhteet on käsiteltävä mielestä ettei ne kuormita uutta. Mahdollisuus hyvään parisyhteeseen voi kariutua juuri siksi kun toinen kuormittaa sitä aiemmilla peloilla, epäluuloilla ja epävarmuudella.

        Olet etuoiketettu, vaikka et vielä sitä oivalla. Anna ajan kulua. Ja kuten aiemmin sanoin, käy läpi ne kaikki tunteesi, kirjaa vaikka asiat ylös ja tutki niiden merkityksiä itsellesi.

        Voimia Banderas_ . Kyllä sinä selviät. Mutta todellinen halu on itsestäsi kiinni.

      • Ex uhri
        Banderas__ kirjoitti:

        Tästähän tulikin suosittu aihe, kiitos kaikille kommenteista...Sen verran voisin päivittää omaa statustani, että ikävä ei tunnu millään loppuvan. En tosin ole tehnyt mitään asialle, ja yritän myös pitää ajatukseni pois hänestä kaikin tavoin ja tappaa sitä jäljelläolevaa tunnetta. Se ei vain tunnu onnistuvan kovin helposti. Väkisin löydän itseni miettimästä, "mitä jos sittenkin", "ehkä nyt kaikki olisikin paremmin", "ehkä näistä asioista voisi vielä puhua ja kaikki palaisi takaisin siihen kun asiat olivat vielä hyvin...". Tiedän kyllä että tuo ei auttaisi asiaa, enkä saisi välttämättä rauhaa sielulleni yrittämällä ottaa häneen yhteyttä. Tuntuu että tulisin tavalla tai toisella manipuloiduksi jos näin tekisin, ja palaisin monta askelta taaksepäin toipumisessani. Tosin välillä on vaikea nähdä kulkeeko tässä nytkään oikeaan suuntaan.

        Taidan siis jatkaa riutumista ja pysytellä etäällä, ehkä se tuska hellittää ajan kanssa.

        Yritä olla lujana edelleen. Olen kuullut näistä yhteenpalaamisista, jonkin aikaa saattaa mennä OK, mutta yleensä sama peli alkaa uudelleen ja pahempana. Joten joutuisit jälleen kerran "keräilemään itsesi" kasaan. Narsistin kanssa pilaat elämäsi. Toinen juttu on sitten se, että päätät kestää narsistia se onkin ihan oma taiteenlajinsa. Omasta erostani n. 8 kuukautta, toipumistani on suuresti auttanut Narsistien uhrien tukiryhmä.

    • jansku80

      Täällä niin paljon samoja kokemuksia omaavia ihmisiä, ois hauska jonkun kanssa kirjotella ja vaihtaa ajatuksia ja purkaa omaa oloaan ihmiselle joka tietää mistä puhun. Et jos jotain kiinnostaa niin laittakaa viestiä [email protected]

      • 9+11=20

        Noh...tuokin varmaan tulee mieleen, mutta tietyllä lailla varoisin täällä tuota henk. koht. tasolle menemistä...

        "parhaimmat asiantuntijat" ovat juuri narsisteja...tietävät mistä puhutaan...puketuvat monesti ns. hyvän kaapuun, tarjoten "auttavaa" kättään...

        toivottavasti lähipiiristäsi löytyy joku muu ihmnen, joka kuuntelisi sinua, kuin täysin tuntematon, joka voi olla mitä tahansa...

    • pahaakka/hyvänainen

      Narsistista henkisesti eroon pääsemiseksi tarvitsin ensisijaisesti terpiaa.
      Opettelen antamaan ITSELLENI anteeksi sen, että olen antanut kohdella itseäni niin kauan kaltoin.
      Opettelen myös antamaan eksälleni anteeksi, sillä hän ei v o i häiriölleen mitään.
      Se on kuin silmien väri, sitä ei voi muuttaa.

      Helppoja nuo anteeksiantamiset eivät missään tapauksessa ole, mutta on luovuttava siitä roolista , että olisi ikuisesti tuon kaltoinkohtelijan "uhri"
      Eihän liikenneonnettomuudenkaan uhri halua olla sitä loppuelämäänsä (jos on selvinnyt hengissä) Toipuminen ei edisty jos jää onnettomuuteensa makaamaan ja toipuminenhan on tavoite.

      Minulle on auennut tämä narsistin hovi ymmärrykseeni näitä tekstejä lukiessani, joten ennemminkin tulkitsen kuuluneeni jollain tasolla hänen hoviinsa suhteen alussa, mutta kun aloin kyseenalaistamaan asioita ja kyselemään "miksi" niin sain kokea mitä on seurauksena, ..aika kylmää kyytiä, sanoisinko.

      Tämä esiineellistäminen, siitäkin on paljon kirjoitettu, muutama viikko sitten en vielä sitäkään kunnolla ymmärtänyt, mitä se käytännössä saattaisi olla, mutta nouusihan nekin kokemukset pintaan, kiitos teille kirjoittajille siitäkin.

      Jännä miten eroshokissa aivot lukkiutuvat noihin traumakokemuksiin ja vasta kun hetki on kulunut niin alkaa olemaan voimavaroja kokemusten käsittelyyn, asioita pulpahtelee pintaan ja halu ymmärtää tapahtunutta alkaa.

      Matkani on vielä niin alussa, säikähtelen kaikkea kuin pupu, nukkuminen on pätkittäistä ym.post traumaattiset oireet, mutta luottavaisin mielin eteenpäin.

      • 9+18=27

        "Opettelen antamaan ITSELLENI anteeksi sen, että olen antanut kohdella itseäni niin kauan kaltoin."

        Niin...kipeä asia tuokin...ja jälkeenpäin...syy tuohonkin pitäisi yrittää löytää...itsestään...

        Tommy hellstenin sanoin...
        "jos et pidä jalanjäljistä kasvoillasi, miksi makaat lattialla...

    • utelias hemmo

      >aika kylmää kyytiä, sanoisinko.

      Mitä tuo tarkoittaa? Antaisitko konkreettisen esimerkin.

      • pahaakka/hyvänainen

        Utelias hemmo:
        Kumpana haluaisit, valokuvina vai poliisin kuulustelupöytäkirjana??
        En nyt tahtoisi julkisesti repiä haavojani auki, riittää kotitarpeiksi tässävaiheessa.

    • hannele

      Hei,banderas minulla on sama tilanne kun sinulla,tuo ikävä.Ajattelen eikö tuo koskaan hellitä,on mukavaa kun on joku joka tuntee samoin ei olekkaan yksin jota kukaan ei ymmärrä,mukavaa ei ole tämä tilanne, vaan on edes yksi joka ymmärtää miltä tuntuu kuinka on vaikeaa.Olen itse ajatellut kun ikävä tulee mitä ex-mieheni teki minulle ,loukkasi,piinasi mutta silloin masentaa,ahdistaa.on todella raskasta.On aikoja etten ajattele häntä ja neneee paremmin.Uniin tulee usein eikä pysty nukkumaan raskasta.Kun laitan nukkumaan sanon itselle,annan itselle anteeksi,huomenna parempi päivä.Minulla tulee 1,5v kun olen eronnut,en ole ottanut mitään yhteyttä häneen,ex on laittanut sähköpostia jonka poistin.En halua olla missään tekemisissä hänen kanssa,vaikka olen ajatellut kuin sinä, jos sittenkin,jne.Yritän opetella elämään jotenkin normaalia elämää.Sinä saat olla onnellinen kun sinulla on ystäviä,minulla ei ole, olen yksi tämän asian kanssa.Minä olin ex kanssa 7v liian pitkään ,aina yritin uudelleen kuvittelin hänen muuttuvan ja aina uudelleen petyin.En ole seurustellut tai tavanut ketään miestä tuon tapauksen jälkeen ,en vain pysty,mutta en kiiredi.Voimia sinulle, taistellaan kyllä me vielä selvitään jonakin päivänä.

    • samoin ikävöivä

      Kuulostaa aivan omalta elämältäni toisin olen nainen. En itsekään tajua miksi kaipaan ihmistä joka oikeasti oli tunteeton, välinpitämätön, aliarvioi, valehteli, vei elämältä ilon. Tuntuu ettei mikään ole enään samanlaista kuin narskun kanssa eläessä. On jotenkin helppoa unohtaa ne pahat hetket ja palata ajatuksissa alkuun. Silloin kaikki oli jopa liiankin täydellistä. Toinen juuri se mitä etsin sitten yllättäen sain huomata että hän muuttui ja muutti minua. Elin lopulta vain narskulle ja lopulta hän vei. Tein kaiken hänen ehtojen mukaan.

      Kunnes yhtenä päivänä ilmoittamatta hän lähti toisen naisen luokse. Itse jäin kysymysmerkkinä ihmettelemään. Mitä nyt ja lopulta tajusin toinen on narsku. Kun hänen uusi suhde kariutui olin tunteillani niin kiinni että hän vain sai minut uudelleen siihen koukkuunsa. En pystynyt laittamaan vastaan. Siinä elin päivän pari silloin tällöin ja narsku nautti kahden naisen seurasta vuorotellen. Ja silti kaipaan tuollaista ihmistä. Ei ne oikeat rakkaudentunteet häviä.

    • Miamore

      Parempi kai se ikävä on kuin suru ja masennus. Näin minä ajattelen. Takaisin en koskaan mene se on ihan varma. Lisäksi olen ihan varma että hänkään ei minua takaisin halua. Siksi ikävä ihan ok tunne. Ja ikäväkin unohtuu kun aika on kypsä.

    • Narsistin kanssa

      Olen ollut avioliitossa narsistin kanssa pitkään. Älkää uskoko kaikkea roskaa mitä teille narsismin tiimoilta syötetään. Erityisen kovasydäminen narsistin osoittelija on Raimo Mäkelä. Hänen kirjansa Naamiona terve mieli on tarkoitettu lähinnä niille, jotka kohtaavat ateistin jonkinlaiseksi ateismin karkoittimeksi. Mäkelä neuvoo katkaisemaan kaikki yhteydet narsistiseen henkilöön. Se on julmaa puhetta kristityltä. Mutta samalla myös aika itsekästä. Hänelle ainoa oikea suhde maailmaan syntyy kristinuskon tai yleensä uskon kautta. Hän tuntuu myös olevan ajatuksistaan täysin varma. En ainakaan huomannut hänen kyseenalaistavan kirjassaan omia ajatuksiaan.
      Narsistisen miehen kanssa, pärjää oikein hyvin, jos häntä ei petä missään vaiheessa. Häneen pitää suhtautua rehellisesti ja johdonmukaisesti. Riidoista huolimatta liittomme on kestänyt kohta 45 vuotta. Se ei ole ollut koskaan pitkäveteinen. Rakkaus on siinä keskeisessä asemassa. Raimo Mäkelä kieltää rakkauden voiman ja asettaa sen sijalle, kylmäkiskoisuuden ja hylkäämisen. Se on mielestäni julmaa.

    • Hannele

      Emme voi sille mitään että tunteet nousee, mutta kyllä pääset hänestä ja ajanmittaan huomaat tervehtyvän. Itse erosin väkivaltaisesta miehestä. Vaikka olin itse halunnut eroa huomasin eroprosessin aikana,että tunteita tuli vielä häntä kohtaan, mutta kun aikaa kului huomasin saavani uuden elämän josta iloitsen.Sinun kuuluu kunnioittaa itseäsi ja arvostaa niin paljon,että lähdet pois sellaisesta suhteesta. Minulla kestivuoden verran selvitä erosta. Eräänä päivänä vain tajusin että kyllä elämä on upeita kun ei tarvi omassa kodissa pelätä mitään. Usko minua sinulle on varmaan tarkoitettu jotain parempaa.Nyt puhuu elämää nähnyt ja kaikki kauheudet nähnyt. En tiedä oletko nuori vai keski-ikäinen tai siltä väliltä,mutta usko johdatukseen ,ehkä kaikkivaltiaalla on varattu sinulle jokin ihana yllätys kun jaksat vain antaa ajan kulua, aika parantaa haavat. En ole katunut sitä, että tein sen rohkean askeleen, olen löytänyt elämääni iloa ja ihania uusia seikkailuja elämäni polulle.

    • aika parantaa

      Minulla päättyi n.kymmenen vuoden suhde naiseen joka oli hysteerinen ja väkivaltainen. Silti joskus on häntä ikävä.
      Eihän kaikki aikamme sentään ollut huonoa; välillä oli kivempaakin. Itsekin olin vaikea koska join jne.
      No yritän sanoa että aika parantaa ja hyväksy itsellesi noi tunteet. Ero on aina kuitenkin se paras ratkaisu jos suhteessa ollut väkivaltaa. Anna ajan kulua...

    • EneriaVampirism

      Älä missään nimessä mene takaisin. Ei ole paluuta ja et saa näyttää hänelle, että hän on vaikuttanut sinuun pahasti. Se on hänen sairas nautintonsa ja et saa koskaan enään antaa sitä hänelle.

      Anna itsellesi mahdollisuus tuntea nuo tunteet, sekä älä tunne syyllisyyttä siitä että olit hänen uhrinsa. Koska et ymmärtänyt tällöin omaa arvoasi, jatkoit hänen kanssaan olemista kuvitellen että kaikki muuttuu tai että hän rakasti sinua.

      :Hän ei rakastanut sinua, mikään ei muutu, sinä tiedät arvosi sekä ymmärrät nyt suojella itseäsi. Sinun ei ole pakko mennä takaisin, pääsit vapauteen. Sinä et ole hänen omistuksessaan, sinä et ole esine etkä arvoton. Sinä päätät kuinka ihmiset sinulle puhuvat, sinä sisimmässäsi tiedät kuka olet. Kun vietät aikaa aitojen sekä normaalien ihmisten seurassa ja jätät tuollaiset vampiristit jatkossa, saat kaiken ja enemmän takaisin. Palaat elämänhaluiseksi sekä mitä kauemmin olet erossa tästä sairaasta kusip.äästä, ymmärrät minkälainen hän oli ja minkälainen on narsisti. Ymmärrät että kaikki sinun ideasi, mielipiteesi, katsomuksesi, tekosi, moraalisi, arvosi olivat oikeasti aitoja sekä sinun, mikään niistä ei muuttunut vääräksi tai sinä et niiden myötä ole arvottomampi ollenkaan. Hän ei todellisuudessa saanut sinusta MITÄÄN!

      Sinä sait kun lähdit, mielenterveytesi joka olisi mennyt hänen kanssaan. Mieti kun olisitte ehtineet perustaa perheen. Eräs narsisti kysyi mieheltään minun läsnäollessaan: '' Mä oon vähän miettinyt yhtä juttua... Sitten kun meille tulee lapsia, rakastatko sä enemmän niitä vai mua? '' Se kertoo aika paljon, kuinka sairas voi se ylimalkainen kätketty raivo sekä itserakkaus olla.

      Itse olen ollut uhri ja voin kertoa että sosialisoin erittäin sairaan kanssa,pahinta on se ettei narsistia voi sanoa sairaaksi koska hän tuntee, näkee,kuulee, ymmärtää sekä analysoi kaiken mitä tekee ja mitä sanoo, koska hän heijastaa peilinä ne itseensä, eli kaikki se tuho sekä narsistinen väärinkäyttö on kokoajan hänen ymmärryksessään ja hän nauttii siitä joka sekunti, peittää kaiken sekä esittää ymmärtävänsä.

      Hän pystyy aistimaan ihmisten tunteet ja menemään toisen ihmisen sisälle, kaapimaan sieltä rippeet ihmisyydestä sekä potkaisemaan tämän huojuvan torson alas helvetin liekkeihin, yhtään liioittelematta niissä tilanteissa se tuntuu juuri tuolta. Hän imee veret suoraan sydämestä ja laittaa elinvoiman itseensä.

      Energiavampirismia: http://z14.invisionfree.com/Human_Vampires/ar/t2.htm

      Jos mietit kostoa, sitäkään sinun ei tarvitse tehdä koska hän kostaa itse itselleen tekojensa myötä.

      • Anonyymi

        Narsisti tosiaan kostaa itse itselleen tekojensa myötä, kun hän työntää ihmiset yksi kerrallaan pois luotansa, sellaisetkin jotka hänestä oikeasti välitti. Tuskin sitä liikuttaa, kun on ihan tunnekylmä, mutta joukossa on varmasti silloin tällöin myös narsistin silmissä "paremman tasoisia lähteitä", joista ei olisi halunnut luopua.

        Voisin kuvitella myös, että vanheneminen pelottaisi narsistia erityisen paljon. Ulkokuorella taitaa olla aika iso arvo narsistille, ja tuo ulkokuori vanhenee koko ajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hohdokkaalla statuksella ja 'hovilla' eli lentävillä apinoilla on merkitystä. Narsu tekee ilkeitä FB päivityksiä ja levittää sontaa verkostoissaan niin kauan että turpa tukitaan oikeuden päätöksellä. Narsu kuvittelee kyllä olevansa supermies, bond, teräsmies, tarzan, elvis jne. Sitä legendaa hän ruokkii satojen naispuolisten tuttaviensa piirissä. Lähettelee flirttejä ja alastonkuviaan. Seksiriippuvainen, joka ei kunnioita toisen rajoja.

    • Anonyymi

      Irrottautuminen tunnetasolla narsistista on todella vaikeaa. Sitä haluaisi niin takaisin ne hyvät hetket mitä alussa oli mutta kun muistaa että kaikki oli feikkiä niin vähän se tuo helpostusta ikävään. Tunteet vellovat vielä pitkään eron jälkeen ja se on aivan normaalia. Ei pidä palata koskaan takaisin. Itse käyn trauma terapiassa.

      • Anonyymi

        Sama täällä. Traumaterapia onneksi pikkuhiljaa tehoaa, kun asiat realisoituvat tunnetasolla. Se ei tapahdu heti. Mutta narsistin olemuksessa olevat raadolliset piirteet nousevat esille. Erityisesti se, että hän sanoi: 'Minulla on oikeus...'

        Ei kenelläkään ole oikeus pahoinpidellä, solvata, ahdistella, pakottaa, kontrolloida, manipuloida, rajoittaa, mitätöidä, pettää... Lista on loputon. Siihen ei ole oikeutta. Ja kun tajuat, että narsisti todella kuvittelee, että hänellä on kaikkeen oikeus, ja toisella ei ole mitään oikeuksia, silloin nousee se inho, joka irrottaa sinut siitä, mitä narsisti sanoi rakkaudeksi. Hän ei osaa rakastaa, ei pysty siihen. Sinä osaat ja ole siitä onnellinen, sillä sinulla on sentään tulevaisuus, joka voi tuoda aidon ihmissuhteen. Narsisti ei muutu. Hän on vain karismaattinen ja ekstrovertti pelle, jonka sisällä on tuhohaluinen kaksivuotias lapsi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3465
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe