Olen 47v mies. Jäin 1/2011 tk-eläkkeelle mm. psykoottisen masennuksen ja pakkoajatusten vuoksi. Masennusta ollut lähes koko elämän ajan, poislukien muutama vuosi (97-99), jolloin oli vain lieviä oireita. Olen yrittänyt rakentaa elämääni säännöllisellä urheilulla ja jatko-opinnoilla. Harrastan 5x vkossa kovaa aerobista liikuntaa, eli fyysinen kunto on kyllä ihan ok ikäisekseni. Käytän myös monivitamiineja ja omega 3:a ja muistin parantamiseen tarkoitettua luontaistuotetta. Myös antipsykootti ja nukahtamislääke, vaikka yleensä nukahdan vasta puolenyön korvilla ja heräilen jo aamuyöstä. Tilasin juuri netistä melatoniinia, jos sillä voisi korvata tuon Stella-lääkkeen. Käyn terapiassa kerta vko omalla kustannuksella. Ei tuo unen määrä näytä kauheasti vaikuttavan uupumukseen. Olin yhtä uupunut vuosi sitten, jolloin nukuin 12h vuorokaudessa.
Olin töissä viimeksi 2007ja 2008 olin vapaaehtoistyössä Israelissa 3 kk:tta. Sen jälkeen ollut voimia vain pienimuotoiseen jatko-opiskeluun, eli vuodessa saan muutaman kurssin suoritettua. Tänä keväänä olen vain yhdellä kurssilla, mutta voimani eivät millään meinaa riittää säännölliseen lukemiseen, jota pitäisi tehdä päivittäin. Takaraivossa on vielä ajatus, että jos vielä voisi jossain muodossa palata työelämään tai edes säännölliseen vapaaehtoistyöhön. Ja jos ei, niin antaahan tuo jatko-opiskelu kuitenkin jonkinlaista sisältöä elämään niin kauan kun eivät potkaise minua pellolle hitaan edistymisen takia. Jatko-opiskelijana olen ollut jo vuodesta 2000 lähtien, eli aika hitaastihan tuo on edennyt.
En ole jaksanut siivota kuukauteen, joten kämppä on täynnä villakoiria. Ongelmani on siis kova uupumus, pakkoajatukset ovat onneksi toistaiseksi hellittäneet. Onko joku ollut samanlaisessa tilanteessa? Olisiko vielä jotain mitä voisin tehdä tai kokeilla? Mun kokemuksen mukaan en ole itse voinut vaikuttaa syvien masennuskausien alkamiseen, mutta niistä toipumiseen kyllä, kun ei anna periksi ja aloittaa aina uudelleen elämänsä rakentamisen pienistä asioista.
Olin töissä viimeksi 2007ja 2008 olin vapaaehtoistyössä Israelissa 3 kk:tta. Sen jälkeen ollut voimia vain pienimuotoiseen jatko-opiskeluun, eli vuodessa saan muutaman kurssin suoritettua. Tänä keväänä olen vain yhdellä kurssilla, mutta voimani eivät millään meinaa riittää säännölliseen lukemiseen, jota pitäisi tehdä päivittäin. Takaraivossa on vielä ajatus, että jos vielä voisi jossain muodossa palata työelämään tai edes säännölliseen vapaaehtoistyöhön. Ja jos ei, niin antaahan tuo jatko-opiskelu kuitenkin jonkinlaista sisältöä elämään niin kauan kun eivät potkaise minua pellolle hitaan edistymisen takia. Jatko-opiskelijana olen ollut jo vuodesta 2000 lähtien, eli aika hitaastihan tuo on edennyt.
En ole jaksanut siivota kuukauteen, joten kämppä on täynnä villakoiria. Ongelmani on siis kova uupumus, pakkoajatukset ovat onneksi toistaiseksi hellittäneet. Onko joku ollut samanlaisessa tilanteessa? Olisiko vielä jotain mitä voisin tehdä tai kokeilla? Mun kokemuksen mukaan en ole itse voinut vaikuttaa syvien masennuskausien alkamiseen, mutta niistä toipumiseen kyllä, kun ei anna periksi ja aloittaa aina uudelleen elämänsä rakentamisen pienistä asioista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Moro!
Mä oon nuori, 25 vuotias mies ja tiedän mistä puhutaan ku puhutaan väsymyksestä. Mä oon aina kuoleman väsyny. En meinais jaksaa tehä oikeen mitään. Elän vaa päivästä toiseen. Kumminki tästä väsymyksestä huolimatta lähden joka päivä pois kotoolta, joko kavereille käymään tai jotain pientä tekemään. Uskon että tämä kannattelee mun elämää että pysyn kasassa. Toinen vaihtoehto on että jäisin kotiin neljän seinän sisälle ja mätänisin sinne. Diagnoosissa masis ja ahdistusta. Mä niin toivoisin että mulle tulis ens kerralla ilmotus kuntoutustukea haettaessa että pääsisin tk-eläkkeelle. Ku mahollisuudet tästä sairaudesta toipumiseen on aika pientä. Olen sairastanut meinaa kroonista masennusta n. 7 vuotta.
Hei!
Anteeksi kun sanon,mutta onko sinulla tällä hetkellä "pakko" ajatusena ,että sulla pitää olla kova kunto??
Tiedän tasan tarkkaan mitä on olla,kun ei oikeen voi eikä pysty enää tekemään sitä mitä haluaisi ja muistikin jostakin kumman syystä alkaa reistaalee...mulle sen aiheuttaa masennus.
Jospa antaisit viimeinkin periksi ja alkaisit todella miettiä,mistä kaikki on saanut alkunsa?
Tuli vaan tunne,kun luin juttuasi...että et ole sinut itsesi kanssa ja kuiteskin jokin mättää elämässäsi?
Toivon sinulle aidosti kaikkea hyvää elämässäsi......tiedän mitä "elämä" on.
Ei minulla ole mikään pakko kuntoiluun. Päin vastoin. Olen huomannut, että ainoa asia mikä lievittää pakkoajatuksia, on kuntosalitreeni (nyt pidän taukoa, koska olkapää kipeä). Nautin liikunnasta. Olen aina ollut liikunnallinen, pienestä pitäen.
Lieviin ja keskivaikeisiin masennuksiin tehokasta lääkettä on säännöllinen liikunta, voi olla jopa tehokkaampaa kuin lääkitys. Ja henkinen kanttikin on parempi, kun fyysinen kunto on hyvä. Muutama vuosi sitten julkaistun tutkimuksen mukaan suurin yhteinen nimittäjä kaikkein elämäänsä tyytyväisimmillä ihmisillä oli säännöllinen liikunta.
Luuletko, etten tähän ikään ehtineenä ole jo ehtinyt moneen kertaan "miettiä", mistä kaikki on saanut alkunsa? Eipä ne syiden vatvominen ainakaan minua ole enää auttaneet pitkiin aikoihin.
Huonoin neuvo, minkä masentuneelle ihmiselle voi antaa, on että antaa periksi. Tätä ei pidä koskaan tehdä. Työelämässäkin kannattaa sinnitellä niin pitkään kuin vain pystyy. Jos on vielä työikäinen, niin kyllä elämän laatu on parempi, jos voi puolikuntoisenakin pysyä työssä kiinni. Kun joutuu eläkkeelle nuorena, menee koko pakka sekaisin ja eläke on niin pieni, että sillä ei elä. Minäkin sinnittelin masentuneena töissä muutaman vuosikymmenen ja kyllä kannatti. Yhden vuoden olin myös ulkomailla tosi haasteellisessa työssä ja kyllä kynsin ja hampain piti irvistää, että jaksoin. Mutta se kannatti, tuo vuosi oli elämäni paras kokemus.
mielest'ni hieno asenne, ja jotenkin kannustava. Todella hieno juttu, että olet jaksanut pysyä kiinnostuneena opiskelusta yms. asioista pahimpinakin aikoina. Ja liikunnasta myös. Onko sinulla kokeiltu/ehdotettu sähköhoitoa? En tosin tiedä, että vaikuttaisiko se mahdollisiin opiskeluihin parantavasti vai miten.
Tulee mieleen että onko koskaan tutkittu, mmsitä tuo masennus johtuu? Oletko saanut terapiaa ym.
Jostakin masennus ian johtuu: onko aineenvaihdunnallinen, onko sinulla ollut kova lapsuus, onko menetyksiä ym.