Pe 2.7. televisio-ohjelmassa haastateltiin erään eteläsavolaisen kunnan lääkäriä, joka on tullut tunnetuksi erikoisista menetelmistään lääkärinhoidon järjestelyissä.
Hän mm. ei kannata elämän keinotekoista ylläpitämista silloin, kun ihminen ei kaikesta päätelleen millään tavoin pysty suhtautumaan ulkomaailmaan ihmisen tavoin. Hänelle vain annetaan ravintoa sisään ja elimistö toimi.
Tällaisena voi "eläminen" jatkua jopa 10 vuotta. Tällainen ihminen on kuin kasvi. Ei se ole ihmisen arvoista elämää.
Näin tehdään, koska ilmeisesti laki ja omaiset vaativat. Sitä vastoin nämä (voisi sanoa: entiset) ihmiset eivät pysty enää ilmaisemaan toivettaan siitä, mitä he haluavat.
Lääkärin sanoma oli selvä: päästäkää heidät sinne, mikä on heidän arvoistaan ja minne he varmaan haluaisivat jos voisivat ilmaista tahtonsa: haudan rauhaan.
Mitä mieltä ollaan?
Hän mm. ei kannata elämän keinotekoista ylläpitämista silloin, kun ihminen ei kaikesta päätelleen millään tavoin pysty suhtautumaan ulkomaailmaan ihmisen tavoin. Hänelle vain annetaan ravintoa sisään ja elimistö toimi.
Tällaisena voi "eläminen" jatkua jopa 10 vuotta. Tällainen ihminen on kuin kasvi. Ei se ole ihmisen arvoista elämää.
Näin tehdään, koska ilmeisesti laki ja omaiset vaativat. Sitä vastoin nämä (voisi sanoa: entiset) ihmiset eivät pysty enää ilmaisemaan toivettaan siitä, mitä he haluavat.
Lääkärin sanoma oli selvä: päästäkää heidät sinne, mikä on heidän arvoistaan ja minne he varmaan haluaisivat jos voisivat ilmaista tahtonsa: haudan rauhaan.
Mitä mieltä ollaan?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minä olen ainakin sitä mieltä että en haluaisi
elää sellaista keinotekoista elämää.
Kun menen siihen pisteeseen,että sängyssä vain makaan aivokuolleena,ettei mitään toimintoja ole.
Silloin saa hoidon lopettaa ja saa antaa se
viimeinen piikki.
Kun on vanha ja sairas ihminen eikä paranemisesta ole toivoakaan.
Mitä ihmettä sitä elämää sitten väkipakolla ylläpidetään.
Sanotaan että annetaan ihmisen kuolla arvokkaasti,mitä arvokkuutta siinä on sitten.
Ihminen ei ole muutenkaan vanhaksi elävää
sorttia,ja kun vihannekseksi muuttuu,niin arvokkuus on kaukana.
Silloin minuun menevät hoitokustannukset
saa käyttää nuorempiin.
Sanotaan että,niinkauan kuin on elämää on toivoakin,mutta ei se pidä aina paikkaansa.
Tuskin on toivoa vanhalla sataavuotta lähestyvällä vihanneksena makaavalla.
Joka ei tunne ja tiedä enää mitään,on
jo elävältä kuolleena sängyssään.
ja on kunnioitettava sen potilaan aikoinaan ilmaisemaa tahtoa. Usein vain omaisille tulee huono omatunto, kun eivät ole muistaneet läheistään hänen ollessaan kunnossa, niin sitten vaaditaan tekemään kaikki mahdollinen, kun ei enää ole toivoakaan. Vaikka olisi hoitotestamentti, sitäkään ei kunnioiteta.
Joroisten lääkäriä kuuntelin. Hän oli tavallaan oikeassa, mutta teki sen karkeasti.
Ei ihmistä ilman ravintoa saa jättää, eikä ilman nestettä. Sen minkä ihminen vapaaehtoisesti lusikasta syö, se hänelle pitää antaa, mutta nykyään ei ole enää edes luvallista laittaa mitään nenämahaletkua kroonikolle. Se on hoitovirhe.Aikanaan jo lääkintöhallituksen ohje.
Olen havainnut, että aika moni vaan lakkkaa syömästä ja lopulta juomastakin. Kuolema tulee sitten ja vapauttaa, mutta kyllä ravintoa on oltava saatavilla, jos ihminen sitä haluaa.Ei sitä hoitajan tai lääkärin tarvitse päättää.
Todella harvoin näkee sellaisia rumasti kasviksi nimittetäviä. Melkein aina ihminen tuntee monenlaista vaikka ei sitä outo havaitsekaan.Ihminen aistii tunnelmat ja hyvän kohtelun. Voi iloitakin siinä sairasvuoteellaan ja tuntea onnea.
Eräs vanhus oli kuukausia ruokahaluton, makasi vain ja mieskin alkoi kuolemaa odottamaan. Sitten hyväkuntoinen mies kuoli ja nainen roikkui elämässä, söi joskus, joi joskus.Ei puhunut.
Kerran hän sanoi minulle hiljaa: voisitko viedä minut teille pariksi päiväksi? Olin ällistynyt, mutta en voinut kieltääkään, koska oli loma edessä. Pieni vanhus kannettiin autoon ja vietiin leskensänkyyni.
Kaksi tuntia hän makasi hiljaa ja nousi sitten jaloilleen, lähti tutkimaan taloa ja pian kuului pesuhuonesta hänen kaunis laulunsa.Olin aivan ällistynyt.
Sitten vanhus tassutteli vuoteeseen, otti unilääkeen ja nukkui käsi kädessä. Aamupalaksi hän tahtoi katkarapuja, joita ei ollut koskaan maistanut. Hän sai niitä.
Kaikki tutut virret veisattiin ja hauskaa oli. Vanhus alkoi muistella ja tarinaa riitti.
Parin päivän päästä mentiin vanhainkotiin ja vanhus alkoi syömään ja juomaan ja meni toisten mukana lopuksi harrastuksiinkin. Kaikkein eniten ihmettelimme,että hän kahden vuoden täydellisen makaamisen jälkeen kykeni melko hyvin liikkumaan.
Nyt hän nauttii elämästä palvelutalossa, asuu siis yksin.
Mietin vain mitä jos olisimmne toteuttaneet Joroisten mallia?
Mihin vedämme sen rajan? Kuka sen vetää, koska lääkäri tuntee potilasta niin vähän, ettei mitenkään voi. Lääkäri näkee potilasta korkeintaan 15 minuuttia viikossa, jos sitäkään. Ei sillä perusteella voi kuolemaan tuomita.
Me emme kukaan tiedä mitä tahdomme kun tosi paikka on edessä.Me luulemme tahtovamme kuolla, mutta entä kun kysytään, tahdotko tänään, ei kukaan juuri tänään tahdo. Milloin sitten? Ja harva ihan mitään tajuamattomaksi menee. Olen huomannut ettei satavuotiaskaan ajattele, että huomenna on viimeinen päivä. Hän vain odottaa huomista, omalla tavallaan, mutta silti.
mitä huonokuntoisempaa hoidan. Myötäeläen ja rinnalla kulkien, hänen ehdoillaan, turhia kärsimyksiä välttäen. Kaikki ovat yhtä arvokkaita.
Kun ihminen ei enää tunnu tuntevan eikä havaitsevan mitään, on liikkumaton, ja vain ruuansulatus ja verenkierto toimivat, eikö hän silloin ole todella kasvin tasolla?
Kasvilla vain ruuansulatus ja verenkierto tapahtuvat toisessa muodossa.
Ei se ole ihmisen arvoista elämää. Läheisetkin vain odottavat poislähtöä. Se olisi heillekin helpotus.He tietävät varmasti, että muutos on mahdollinen vain yhteen suuntaan. Miksi pitkittää sen tapahtumista keinotekoisesti?
En ole nähnyt yhtään sellaista "kasvia", joka ei tuntisi ja mitään ymmärtäisi. Nämä ovat sellaisia kauhujuttuja vaan. Vaikeastikin dementoituneella on tunteet tallella.Kun silittää poskea tai kätä, kyllä ihminen aina reagoi.
Ei ole sama kosketatko kovalla vai hellällä kädellä.Jos tarkoitat aivokuolleita, niitä on onnettomuuksien jäljiltä, mutta harvoin on aivokuolleita vanhuksia. Mistähän nämä luulot tulevat? Jos vanhus makaa hiljaa ja hänen on kohtuullisen hyvä olla, ei hän ole aivokuollut.
Samalla lailla kävi meille isäni kanssa kuin sinulle Vanha esimies. Isä oli lonkkaleikkauksessa ja toipui siitä jo rollaattorin kanssa käveleväksi. Hän asui veljeskodissa ja hänellä oli aikaisemmin ollut aivoverisuoni infrakti ,jotta hänellä oli huono puhetaito.
Yht äkkiä hän vain rupesi luopumaan elämästä ,oli uutta asua kotoa pois ja mikä lienee ollut.
Ei syönyt, ei juonut, makasi vain kädet ristissä rinnanpäällä. Huononi päivä päivältä vaikka veimme kotoa lempiruokia ja sieltä talosta tarjottiiin mitä tahansa.
Melkein asuimme hänen luonaan ja yritimme puhua.
Sitten hoitajat sanoivat,että tuokaapas pullo konjakkia ja he rupesivat antamaan sitä aluksi useammin päivässä ja ukki piristyi, rupesi syömään ja kävelemään.
Sitten konjakissakin siirryttiin ilta hömsyihin .Ukista tuli talon aktiivisin osallistuja harrastuksiin ja hän kävi meidän luonamme vierailulla ja retkillä kanssamme. Eli vielä mona vuotta ja sai nähdä lapsenlapsensa lapsiakin.
Ei kannata heti luovuttaa jos elämää vielä on.
Tietysti jos on pelkästään koneiden varassa ,se on jo toinen juttu....eikä ole tässä maailmassa enää. Siinäkään ei tietysti tiedetä omaa tahtoa..omaisten on vaikeaa päätttää.
asia,itse en haluaisi elää ,ainakaan koneiden varassa,mutta päätöstä toisen kuolemaan saattamisessa en uskaltaisi tehdä.
Niin kuin luimme voi tapahtua "ihmeitä" ja miten joku lääkäri yksin voisi leikkiä Jumalaa ,sanoa kenen on aika lähteä,kyllä siinä tarvittaisiin ,useampi mielipide.
Testamentti tässä asiassa helpottaisi päätöksen tekoa,ja se puoltaisi lääkärinkin näkökantaa,hänen asiantuntija lausunnoissaan.
Omaisille se on aina vaikea pala,sillä rakkaasta luopuminen on aina vaikeaa, ja tunne elää vahvana
sitä ei haluaisi päästää normaali kuolemaan, saatika päättää toisen elämän lopettamisesta.
Asialla on monta puolta,mutta jos elämä ei olisi tuskallista ja vanhus itse ei olisi pyytänyt päästä pois,en tekisi sitä minäkään
näin pioni,,,
Kerroinkin että jos minusta olisi kyse,
niin en haluaisi vihanneksena hengityskoneessa
olla iäkkäänä ihmisenä.
Ne kaikki hoitokustannukset saisi käyttää nuoremmille potilaille.
Ei ole lääkäri mikään jumala,sitä en ole
väittänyt,mutta jos vanha ihminen pyytää
poistua tästä elämästä,kun se hetki koittaa.
En näe sille mitään estettä,aivokuolleena ei
tiedä tästäs maailmasta mitään,eikä näin ollen
vanhan ihmisen ole mitään syytä olla letkuissa.
Ja koneissa,kun kerran on korkean iän saavuttanut
miksi sitä pitää keinotekoisesti jatkaa
siihen viimeiseen henkäykseen asti.
Lääkärin velvollisuus on yrittää pelastaa ihmisen henki mihin hintaan tahansa,mutta
miksi ei ole sellaista velvoitetta että voi
myös lopettaa turhat kärsimykset.
Ja tämäkin vain jos iäkäspotilas on tätä
pyytänyt ollessaan vielä täysissä
sielun voimissaan.
Tämän kirjoitin vain itsestäni,en missään tapauksessa kenestäkään toisesta,siis minä
en haluaisi kuolla vihanneksena,jokainen
tekee ja ajattelee omilla aivoillaan.
Enkä tarkoita että lääkäri ilman potilaan lupaa
menisi itsenäisesti tekemään tälläistä
ratkaisua,vaan potilaalta pitäisi olla
valtakirja annettuna,kun siihen on vielä
pystynyt.
Harvoinpa sitä vanhuksia ehngityskoneissa makaa. Eri asia on tilapäinen tiputus, jos se katsotaan välttämättömäksi. Tiputus voi kestää jonkin päivän ja kunto nousee ja ihminen piristyy.
Tuo "letkuissa makaaminen" on niin laaja käsite. On letkuja ja letkuja.
En usko, että mitään vanhuskatastrofia edes tulee. Osa vanhuksista elää ulkomitten aurinkorannoilla. Osa asuu itsenäisesti tai erilaisten apujen turvin. Osa kuolee ennenkuin tulee kovin vanhaksi. Sitten jää aina joitakin, jotka tarvitsevat raskaampaa hoitoa. Tulevaisuuden vanhukset eivät ehkä ole samalla lailla fyysisesti rääkättyjä. Heillä on luusto ja lihakset paremmin kunnossa kun ovat tehneet muutakin kuin raavasta työtä, ovat voineet opiskella, eläkekin on vähän parempi jne. Se antaa mahdollisuuksia.
Eri asteiset dementiat ovat tietenkin uhka kun vanhaksi eletään,mutta en usko, että sellainen uhka kuin annetaan ymmärtää.Omassa kodissa asuu todella huonomuistinenkin hienosti.Mitä sillä on väliä, jos ei kaikkea muista?
Puhut viisaasti, vanha esimies. Näkee, että olet sisällä tässä asiassa - elämässä ja kuolemassa. Minusta nämä kuolemaan auttamiset "armomurhan" muodossa ovat vähintäinkin epäilyttäviä. Ihmisen raadollisuus, läheistenkin, astuu kovin helposti etualalle. "Kyllä hän joutaa pois", voisi olla kovin helposti lausuttu. Perintöön käsiksi pääsemiselle tulisi uusia ulottuvuuksia.
Tämä tulee mieleen vaikka pahalta tuntuu!
Aika moni testamentin vuoksi kuolemaa kirittäis kun sitä tapahtuu jo paljon nytkin.Kun omainen soittaa eikä kuolema ole tullut, kyllä kuulee pettymyksen omaisen äänessä.
Jos rahaa olisi tulossa, kuolema tulisi hyvinkin nopeasti.
Tri Shiman Englannissa toimi niin, että vanhat naiset tekivät testamentin hänelle ja satoja ehti tappaa ennenkuin kukaan alkoi edes epäillä.Tuomittiin vasta 1993.Saksassa muhii vastaava juttu ja satoja on ilm. tapettu morfiinilla.
Ette taida tietää kuinka julma ihminen on.
Sitä paitsi hengityskoneita ei riitä vanhuksille. Koska olette kuulleet, että vanhukset niissä makaisivat? Mistä riittäisi kun ei riitä edes lapsille. En 25 vuoden hoitokokemuksella ole päässyt tuollaista näkemään, Korkeintaan pissa tulee letkua myöten ja se ei paljoakaan elämän pituuteen vaikuta, korkeintaan vieraan nenää lyhentää.
että kerron minulle läheisistä ihmisistä.
Läheisen ystäväni isä eli viimeisiä hetkiä sairaalassa, hänen elintoimintonsa olivat lakanneet, aivot toimi ja sydän. Hän halusi saada konjakkia, hoitajat kauhistuivat ettei hänelle voi antaa konjakkia hänhän kuolee siihen.
Ystäväni soitti minulle ja pyysi minua tuomaan sairaalaan konjakkia, joimme yhdessä hänen kanssaan ja muistelimme yhteisiä aikoja, pitkään aikaan ystäväni isä ei ollut niin mukana elämässä kuin silloin, seuraavana päivänä hän oli poissa.
Usein muistelemme viimeistä yhteistä iltaamme hänen isänsä kanssa, se oli todella mieliinpainuva ja hieno ilta.