Olen vaan. Pää lyö tyhjää. En tiedä, mitä pitäisi ajatella, kun et koskaan osannut kertoa, mitä haluat. Arvostat kärsivällisyyttäni ja sinnikkyyttäni, mutta silti luulen, että kaipaat jo seuravaan kainaloon. Pyörittelen palasia päässäni turhaan, enkä voi olla varma mistään. Itkitkö, koska et uskaltanut olla minulle rehellinen. Katsoitko siksi pois päin, kun tunsit piston sydämessäsi. Silti aina uudestaan ja uudestaan päädymme toistemme syliin. Minun on ikävä sinua, mutta sattuuhan se kun tiedän sinun haikailevan jotain aivan muuta.... itsekkään et kuitenkaan tiedä, mitä. En tiedä, mitä odotan seuraavalta tapaamiselta, jos sellaista koskaan enää tulee. Nyt haluat olla yksin. Tai ehkä oletkin jo jonkun löytänyt :(
kaipaankohan?
täysin hukassa
16338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Niin sama pimenevät kesäyöt muistoissa haalenee lämpö henkäilevän tuulen.
Herätti ajatuksia vain.
Ei ole "hätävaran" osa helppo. Älä alistu sellaiseksi.
Kuvittelin vain, että kun hän on ujo jännittäjä luonne, että olisin voinut päästä muurin läpi. Miksi hän ei voi olla rehellinen ja sanoa suoraan, että mun on turha yrittää mitään. Tajuan kyllä, että kun tunteet ei kohtaa samanlaisina, on turha toivoo, että tilanne muuttuisi. En ole vaan varma hänen todellisista ajatuksistaan. Miksei hän uskalla kertoa? Olen suhtautunut kaikkeen ehkä turhankin hyvin... silti hän ei kerro mitään uutta. Ajatukset vaan kuulemma sekasin.
Paha mennä mitään sanomaan, kun en todellisuutta tunne. Vaikuttaa vahvasti (Aloituksesi perusteella), että jonkinlaista säätöä muualle kuitenkin on, ehkäpä hylätyksi tullut? Ja siksi tarvitsee laastarin, sinut, ja samalla haaveillen entisen perään? Sitä oletustani puoltaa sekin, että todellisista tunteista kysyttäessä, selittää jotain ympäripyöreää sekavista ajatuksista.
No, nämä oli tällaisen "kotipsykologin" öisiä tulkintoja, ei kannata ottaa liian tosissaan, esitinpä näkemykseni kumminkin.
Kiitos näkemyksestäsi... harmittaa vaan se, ettei asioita sanota suoraan. Tuhoon tuomittua alkaa itse harrastaan ajatustenlukua ym. yksittäisiä juttuja tulkitseen. Parempi alkaa katseleen jotain muuta. Vaikka tuosta pitkän vääntämisen kautta jotain tulisikin, niin en usko, että pystyisin kovin helposti jatkossa enää luottamaan siihen, että asiat kerrotaan avoimesti ja rehellisesti.
"Kotipsykopaatti" ei taida nyt ihan olla mukana. Nyt vaan
täysin rinnoin laulamaan. Kaikki mukaan..."oikein hyvin mukaan":
http://www.youtube.com/watch?v=Wmr8tj9mLl8&feature=related
Mikähän tää nyt sitten oli? Keräile kuule palikat takaisin laatikkoon, ja yritä sitten selkeemmin. (Kaikkea se hyvinvointiyhteiskunta elättääkin)
No eipä eläty "yhteiskunta" eurollakaan,
joten pidä vaan mölyt mahassasi!
No ei kuule elätä eurollakaan,
joten olisikohan paras pitää mölyt mahassaan?
Silloin kun sulle ei sanota asioita suoraan on tällä toisella jotain sellaista meneillään jota ei voi sulle kertoa. Eli jotain muuta mihin sinä et kuulu.
Se on se hänen syy satavarmasti.
Muuten hän voisi ihan hyvin kertoa mikä on.
Eli jotain sellaista josta ei voi olla sulle rehellinen.
Yleensä tuollaisessa kuvailemassasi tilanteessa toisella on peliä toisten kanssa, tai haaveilua jostain toisesta. Sinä olet jotain mitä käytetään jollain tapaa hyväksi.
Se että sulle ei kerrota mistä on kyse kertoo myös siitä että sua ei arvosteta.
Silloin jos sua ei arvosteta voit olla varma ettei kaikki pääty hyvin sun osalta koska sulla on tunteita jota toisella ei ole.
Joten varaudu kylmään.
Niin mä tilanteesi lukisin oman elämäni kokemusteni kautta vastaavista tilanteista.
Mun neuvo, unohda tyyppi vaikka vaikealta tuntuisi, et tuu saamaan siltä sitä mitä haluat kerran et saa edes rehellisyyttä.
No hei, ainahan kannattaa yrittää, vaikka sitten ottaa kunnolla selvää toisen ajatuksista. Voihan tosiaankin olla, että hän vaan on niin ujo luonteeltaan, ettei pysty aivan täysin avautumaan, en tosin siihen usko, kirjoitustesi perusteella.
Mutta kuitenkin, yritä jaksaa, jokaisella täällä, myös minulla, on syynsä...
Hyvää yötä.
Ei pystynyt sanomaan totuutta suoraan, ehkä kiltteydestä johtuvaa. Kokenut samanlaisen tarinan..anna hänen olla, vaikka sattuu..
Noinhan se varmaan on. Mielestäni olisi kuitenkin kiltimpää sanoa asiat niin kuin ne on. Olen varmaan itse tehnyt sen niin vaikeaksi, kun olen kuulemma niin ihana ja hyvä. Eihän silloin voi pahasti sanoa toiselle. Turhauttavaa.
Tiedän tunteen.ja niinhän se on, että mieluummin suorat sanat, mutta minkäs teet. Mitä enemmän tivaat, sitä kauemmaksi kaikkoaa, kun ei vaan pysty sanomaan. Mutta ei silti aleta inhottaviksi ja ikäviksi ihmisiksi :) ollaan ihania ja hyviä :) hyvää jatkoa ja kestämistä!
Ja vielä tulee sanonta mieleen, että "älä mene vuoren luokse, anna vuoren tulla sinun luokse" tai jotain sinnepäin:)
Näinpä. Kun vaan pystyisin nyt olemaan miettimättä turhia. Täytyy varmaan yrittää keskittyä harrastuksiin ja omaan hyvinvointiin. Meillä oli puhetta, ettei pariin viikkoon nähtäisi toisiamme. Annan hänen ehdottaa sitten tapaamista, jos niin haluaa. Tehköön niin kuin haluaa. Enkä aijo alkaa välinpitämättömäksikään, parempi vaan pitää hauskaa ja nauttia hetkestä, jos vaan onnistuu mitenkään. Meistä en enää puhu, koska meitä ei enää ole... jos hän haluaa puhua, kuuntelen kyllä...
Kiitos ja hyvät yöt
Kiitän teitä kaikkia näkemyksistänne! Olen tosin tiedostanut jo aikaisemmin kaikki nämä vaihtoehdot, mistä saattaisi olla kyse. Kieltämättä vaikuttaa siltä, että ei tästä mitään hyvää seuraa. Mutta katson päivän kerrallaan. Ei varmaan kannata alkaa naista ahdistamaan tämän asian suhteen, koska aika selvä juttuhan tämä on. Sitä en voi kieltää, ettenkö alitajuisesti toivoisi muutosta asioihin, mutta eiköhän tämä tästä. Täytyy alkaa ajattelemaan tätä ystävyyssuhteena ja suhtautua siihen sen mukaisesti. Pahasta olostani huolimatta, en halua naista loukata, mutta jos kysytään niin sanon kyllä asiat niin kuin ne on. Tunteet varmasti laimenee ajan kanssa, ja aion pitää silmäni auki uusille mahdollisuuksille. Kiitos vielä :)