Verinen vuoto

Olen raskausviikolla 11 4, ja haluaisin tietää
onko muilla ollut raskauden alkuaikoina veristä
vuotoa. Minulla sitä tuli tiistaina ensimmäisen
kerran, työpäivän jälkeen, olin seisonut päivän
aikana ehkä hieman liian pitkiä aikoja
kerrallaan. Neuvolaan soitettuani hoitaja antoi
minulle kaksi lepopäivää. Eilen ei ollut
minkäänlaista vuotoa, mutta nyt aamulla taas on!
Ja nyt en varmasti ole rasittanut itseäni, kun
vasta heräilen, joten pelko hiipii ajatuksiini...
Hoitaja sanoi kyllä että alkuraskauden aikana voi
tulla veristä vuotoa siihen aikaan kun
kuukautiset olisivat normaalisti alkaneet. Itse
en voi olla varma, olisiko nyt se aika, koska
kuukautiseni ovat olleet aina hieman
epäsäännölliset.
Joten nyt pyytäisin teitä, joilla on ollut saman
tyyppisiä ongelmia, kertokaa miten teidän
kohdallanne kävi. Oliko verenvuoto vain
ohimenevää, vai pitäisikö kuitenkin valmistautua
siihen pahimpaan? Tämä on meidän ensimmäinen
raskaus, vauva olisi todella odotettu, enkä tiedä
miten kestän, jos hän päättää lähteä pois.
42352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

saattaa hyvinkin olla. Itse sain pariin otteeseen
pientä kirkasta vuotoa muistaakseni 5. kuulla ja
rakastelun jälkeen. Ohjeeksi sain, että sänkyyn
selälleen, jalat ylös, 15 minuutissa pitäisi
laantua ja jos ei laannu tai tulee kipuja, sitten
äitipolille tarkastukseen. En oikein usko että
pienet ohimenevät vuodot mitenkään keskenmenoa
enteilevät, mutta varoitusmerkki voivat tietysti
olla, iisisti kannattaa ottaa. Lääkärin kanssa
pitäisi päästä pikimmiten juttelemaan esim.
varhaistetun äitiysloman/sairasloman tarpeesta
(jota ei välttämättä suinkaan ole).
Ai niin ja oma huolenaiheeni on nyt terve
puolitoistavuotias;-).

Äänestä

Minulle kävi niin, että verta tuli ensin vähän,
seuraavana päivänä taas vähän, sitten taisi olla
tauko ja sitten tuli vielä vähän enemmän...
Neuvolasta sanottiin ensin, että se on
todennäköisesti ihan normaalia (ja varmaan
useissa tapauksissa näin onkin), mutta kun
kolmannen kerran soitin, kehoittivat he minua
menemään sairaalaan. Sairaalassa minut tutkittiin
ja tuli tuomio: tuulimunaraskaus, jota elimistö
yritti sitten keskenmenolla hoitaa pois.

En halua pelotella, koska sinulla se voi olla
sitä "normaalia" vuotoa. Mutta jos käy pahemmin,
niin ... no mitä tähän sanoisi: koeta pärjätä...

Äänestä

Minulla on kolme lasta, ja kahdessa viimeisessä
raskaudessa oli veristä vuotoa.

Ensimmäisessä vuoto oli todella niukkaa jota tuli
ns.Pyyhkimällä.
Otin yhteyttä neuvolaan ja menin näytille,Raskaus
oli ihan alussa viikkoja n.8
Neuvolassa sattui olemaan kokenut lääkäri.(hän
sattui olemaan synnytyslääkärinä ensimmäisessä
synnytyksessäni) Hän sanoi että on yleinen
harhaluulo että verinen vuoto raskauden
alkuvaihessa on normaalia.Hän sanoi että mikään
verinen vuoto ei ole normaalia, mutta kaikki
vuoto ei tarkoita keskenmenoa.
Minulla hän katsoi ultralla kohtuun muttei nähnyt
sikiötä, kyseli raskaus oireita ja sanoi ettei
voida muuta tehdä kuin odottaa ja tarkistaa
tilanne kahdenviikon kuluttua.Kahden viikon
kuluttua näkyikin jo vauva ihan selvästi.(raskaus
oli siis saanut alkunsa myöhemmin kuin mitä
kuukautisten perusteella olisi luullut)
Loppu raskaus meni hyvin, joskin vauva syntyi
viikolla 36 istukan osittaisen irtoamisen
vuoksi.Mikä onkin jo toinen juttu.

Viimeisimmässä raskaudessani oli viikkoja 19
kävin sairaalassa tarkistuttamassa koska minulla
oli mielestäni epänormaalin kovia alavatsa
kipuja.(pidin työtäni liian raskaana) Lääkäri
sanoi että kivuista ei tarvi välittää , antoi
2päivää sairaslomaa ja käski olla noteraamatta
kipuja.
Menin töihin kahden päivän kuluttua ja työpäivän
edetessä alkoi alavatsakivut lisääntyä. Välillä
oli pakko kaksin käsin pidellä vatsaa sattui niin
kovasti.
Menin sitten vessaan ja huomasin että housut ovat
ihan punaiset verestä..Paniikissa lähdin ajamaan
kotiin hakemaan miestäni mukaan sairaalaan.Itkin
koko matkan, olin aivan varma että joudun
synnyttämään vauvan pois.(varmaan
suojelusenkeleitä mukana että pääsin ehjänä
kotiin matkaa kuitenkin 20km)
Menimme ensiapuun aluesairaalaan ja matkalla
supisteli aika tavalla.Sairaalassa saimme odottaa
yli tunnin vuoroamme,ennen kuin lääkäri otti
vastaa.
Lääkäri ei löytänyt vauvan sydän ääniä, mutta
sanoi heti ettei ole kovin hyvä näissä hommissa
ja soittaa erikoislääkärin paikalle.
Erikois lääkäri otti suoraan ultran alakautta ja
vauva oli virkeä ja kunnossa, vuoto tuli kohdusta
ei kohdun suusta niinkuin yleensä näissä
tapauksisssa,(lääkärin mukaan) mutta mitään
varmaa paikkaa mistä vuoto tulee hän ei osannut
sanoa.
Sanoi että olisi pitänyt uskoa jo edellisen
lääkärin että töihin ei ole menemistä.
Siitä alkoi loppu raskauden kestänyt
sairasloma.Vuotoa kesti vielä 5päivää koko ajan
niukentuen.Loppuraskaus sujui hyvin ja tuloksena
terveä poika.

Toivottavasti tästä on "apua" edes jollekin..

Äänestä

Minulla on tällä hetkellä raskausviikkoja 6 4 ja
minulla vuotoa on ollut jo reilun viikon. Kävin
lääkärissä ja hän sanoi, että kai se on normaalia
kun ei ole lainkaan kipuja. Minulla on ultra
vasta kahden viikon kuluttua ja sitten kai sitä
tietää, onko kaikki hyvin. Mutta olen
positiivinen ja ajattelen että kaikki menee hyvin
ja tämä on vain normaalia vuotoa. Joten
toivottavasti sinullakaan ei ole mitään vakavaa,
vain tiputtelua:

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rv11+4, verta! kirjoitti:

Olen raskausviikolla 11 4, ja haluaisin tietää
onko muilla ollut raskauden alkuaikoina veristä
vuotoa. Minulla sitä tuli tiistaina ensimmäisen
kerran, työpäivän jälkeen, olin seisonut päivän
aikana ehkä hieman liian pitkiä aikoja
kerrallaan. Neuvolaan soitettuani hoitaja antoi
minulle kaksi lepopäivää. Eilen ei ollut
minkäänlaista vuotoa, mutta nyt aamulla taas on!
Ja nyt en varmasti ole rasittanut itseäni, kun
vasta heräilen, joten pelko hiipii ajatuksiini...
Hoitaja sanoi kyllä että alkuraskauden aikana voi
tulla veristä vuotoa siihen aikaan kun
kuukautiset olisivat normaalisti alkaneet. Itse
en voi olla varma, olisiko nyt se aika, koska
kuukautiseni ovat olleet aina hieman
epäsäännölliset.
Joten nyt pyytäisin teitä, joilla on ollut saman
tyyppisiä ongelmia, kertokaa miten teidän
kohdallanne kävi. Oliko verenvuoto vain
ohimenevää, vai pitäisikö kuitenkin valmistautua
siihen pahimpaan? Tämä on meidän ensimmäinen
raskaus, vauva olisi todella odotettu, enkä tiedä
miten kestän, jos hän päättää lähteä pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu