Voiko vanhoillislestadiolaisuutta sanoa yhdeksi luterilaiseksi koulukunnaksi? Minusta se on sekä katolis- että luterilaisvaikutteinen. Katolilaisuutta ovat ehkäisyn kielto (tosin sillä erotuksella, että katolisuudessa pidättäytymällä ehkäisy on sallittu avioliitossakin, mutta vanhoillislestadiolaisuudessa poikkeustapauksia lukuun ottamatta sellainenkaan ei ole sallittu, tosin vaihtelua on ollut hieman liikkeen historiassa. Katolisuutta on myös naispappeuden kielto, synninpäästön välttämättömyys pelastukseen ja se, ettei luterilaisuutta pidetä oikeana kristillisyytenä (tosin ei katolisuuttakaan vanhoillislestadiolaisuutta pidetä, ei siis ole luterilainen, muttei katolilainenkaan liike).
Vanhoillislestadiolaisuus on katolilais- ja luterilaisvaikutteinen herätysliike.
Kertokaa mielipide.
Vanhoillislestadiolaisuus on katolilais- ja luterilaisvaikutteinen herätysliike.
Kertokaa mielipide.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei vanhoillislestadiolaisuus ole katolisuutta. Ei ehkäsykysymys ylipäätään ole edes ekumeenisen tarkastelun keskeinen asia vaan vanhurskauttamisoppi. Luterilainen vanhurskauttamisoppi ja katolinen oppi on ollut vertailun kohteena. Tästä on ollut kirkkojen välisiä selvityksiä. Ehtoollisyhteyttäkään ei ole. Katolisen kirkon ja Ortodoksien kirkon jäsenten välillä kaiketi tietyin edellytyksin.
Joitain samankaltaisia piirteitä on ulkoa päin katsottuna mutta samasta lähtökohdasta ei ole kyse edes ehkäisykysymyksessä.
Synnipäästön välttämättömyys pelastukseen on luterilainen perustaltaan. Vanhoillislestadiolainen usko on että uskovaisen kaikki synnit on sovitettu. Rippi on sen lisänä olemassa vahvistuksena ja tukena. Sen varaan ei rakenneta pelastusta, niin kuin katolisen kirkon rippikäytöntö on. Mitään ripittäytymispakkoa ei ole. Parannus luterilaisen opin mukaan on sisällöltään toinen.
Merkittävin yhdenkaltaisuus lestadioalisuudessa ja katolilaisuudessa: käsitys Jumalan sanasta.
Katolilaisuus ja ainakin tämä SRK-lestadiolaisuus opettavat, että Jumalan kaikki sanoma ei ole Raamatussa, vaan sen lisäksi Jumala antaa jatkuvasti "ilmoituksia" maan päälllä joillekkin henkilöille. Katolilaisuudessa tämä on tietysti Paavi, joka voi tehdä erilaisia lisäyksiä ja muutoksia oppiin. Niistä aina ilmoitetaan erikseen kansalle.
SRK-lestadiolaisuudessa taas "seurakunnan neuvot" nostettiin 70-luvulta lähteneessä kehityksessä Raamatun rinnalle yhdenvertaisiksi Jumalan sanaksi, joka siis velvoittaa samalla lailla kuin Raamattu. Minulal ei ole siitä tarkkaa tietoa millä tavalal "seurakunnan neuvot" (joskus käytetään nimitystä "armoneuvot") käytännöässä muodostetaan. Laaditaanko ne puhujien kesken, vai tekeekö SRK:n johtokunta niitä.
Tämä poikkeaa ratkaisevalla tavalla luterilaisesta opista, jonka mukaan Jumala ei anna enää uusia viestejä ihmisille, koska hän on sanonut kaiken Raamatussa. Uskon tulee perustua yksin Raamattuun. Sola Scripta, kuten Luther kirjoitti.
Tunnustuskirjat ovat alisteisia Raamatulle mutta kuitenkin tunnustuksellista tulkintaa.
On ero ajatella tulkintaa kuin Jumalan ilmoitusta. Jos katolinen kirkko uskoo että Jumala antaa uutta ilmoitusta luterilainen ei näin usko. Sensijaan Luther (aikalaisineen) sai aikaan prosessin, jota kutsutaan uskonpuhdistukseksi.
Jos seurakunnan neuvot ovat uutta ilmoitusta, siitä minä ainakin kuitenkin luterilaisen perustan päälle uskovana sanoudun irti enkä niitä sellaisena ymmärrä.
"Synnipäästön välttämättömyys pelastukseen on luterilainen perustaltaan."
Ahaa. Kannattiko Luther sitä? Laestadius ei kannattanut.
Vanhoillislestadiolaisuus on lähellä katolilaisuutta, samoja ongelmia väärän opin vuoksi. Vanhurskauttaminen ei ole rauhaa, iloa ja vapautta Pyhässä hengessä vaan päinvastoin ja pahassa hengessä. Tämä ei tarvitse edes perusteluja vaan menneisyyden haavat ja hampaanjäljet riittää, arvet ei parane koskaan, kieltämällä nämä niitä ei koskaan saa myöskään anteeksi. Tähän johti 60 luvun väärä henki joka valtasi koko yhteisön, tämä henki on yhä valtajoukon sydämessä.