Wahlroos saa maataloustukea 300 000 euroa vuodessa. Minä tuoksun kaikkina muina päivinä navetalta paitsi Vappuna. No, mulla ei ole omaa tilaa. Tuohon Nallen maataloustukeen joudun tekemään hommia reilut kymmenen vuotta. Nalle vaan kirjoittaa tukihakemukseen nimensä ja heti kolahtaa tilille rahaa heinähäkillinen.
Nalle
Nalle Pufff
5102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mursu-rotta
Halikko liitettiin Saloon eikä Raisioon. Paikallistuntemuksessasi on paljon puutteita ja ilmeisesti siten Nalle Pufffin todellisuudentajussakin.
Lietolainen Timo isäntä kuittasi reippaat 600t €. Olet kateellinen.
Sampo-konsernin ja Nordea-pankin hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos sai viime vuonna maataloustukia 262 000 euroa. Pankkipohatan viljelystoiminnan saama tukisumma kasvoi hienoisesti vuodesta 2010, jolloin hän sai tukea 254 000 euroa.
Wahlroos on vaatinut julkisuudessa, että maataloustuet lopetettaisiin
Joensuun kartanossa maataloutta harjoittava Wahlroos on kuitenkin ilmoittanut jatkavansa tukien nostamista niin kauan kuin järjestelmä on olemassa. Hän on nostanut viimeisen neljän vuoden aikana yli miljoonan euron verran maataloustukia.
Wahlroosin ansiotulot olivat vuonna 2010 reilut 200 000 euroa ja pääomatulot yli 8 miljoonaa euroa.
Minulla on mökillä pari marjapensasta, kasvimaa ja pieni perunamaa. Toivottavasti saan maataloustukea kuten Björn vähän isommalle mökilleen.
Oikeudenmukainen summa minulle on 140 euroa.
No,lohduttaudu sillä että Nalle Wahlroosin kikkeli haisee juustolle jokaisena vuoden päivänä.Siitä kärsii Nalle itse ja Nallen ympäristö.Onneksi Nalle on jo kohta haudassa,ei siihen mene enää 50 vuottakkaan.Mutta uusia Nalleja on jo siitetty.