Ujous nousi pintaan

Yläasteen jälkeen lähdin toiseen kaupunkiin opiskelemaan ja elämäni muuttui täysin sen jälkeen. Seurustelin ekaa kertaa elämässäni, olin todella ulospäin suuntautunut ja pidin todella kovaa ääntä kavereideni seurassa luokassani. :D Tuntui kun olisin elänyt sitä peruskoulun aikana menetettyä aikaa uudelleen, aikaa jolloin olin seinäruusu ja hissukka. Suurimmaksi osaksi unohdin että olin koskaan ujo ollutkaan, tietysti se nousi tuntemattomien seurassa esiin mutta kun olin kavereiden seurassa jaksoin hölöttää ja hölöttää vaikka kuka oli vieressä.

Nyt viime syksynä sitten lähdin opiskelemaan taas toiselle paikkakunnalle ja tuntuu etten saa enää mistään kii samalla tavalla... On mussa tietty huomattavasti enemmän itsevarmuutta mitä jokunen vuosi sitten, mutta jotenkin tuntuu että olen "hitaampi" ja tyhmempi kuin muut meidän luokkalaiset. Tuntuu etten pääse keskusteluihin mukaan ja en vaan keksi mitään sanottavaa? Ja on oikeesti tosi outoa jossain kahvipöydässä änkeä keskusteluun mukaan, musta ei vaan oo siihen enää. Ei näiden ihmisten kaa.
Tuntuu niin kuin eläisin ihan eri elämää.... :s Ja eläisin liikaa vaan oman pääni sisällä. Ja tuntuu etten saa päivän aikana suustani yhtäkään järkevää lausetta :D

Kaupungista ja alasta kyllä pidän todella paljon, mutta jotenkin pelottaa tuo meidän luokkalaisten "arvostelevaisuus". Koulussa tunnen itseni ihan tyhmäksi ja vajakiksi, itsetunto aikas alhaalla. Koulun jälkeen voin olla monesti kaikkein itsevarmin ihminen ja selviäväni kaikesta :D

Aaaargh. Ois vaan niin kiva jutella luontevasti