Ujous nousi pintaan

Dippidaa

Yläasteen jälkeen lähdin toiseen kaupunkiin opiskelemaan ja elämäni muuttui täysin sen jälkeen. Seurustelin ekaa kertaa elämässäni, olin todella ulospäin suuntautunut ja pidin todella kovaa ääntä kavereideni seurassa luokassani. :D Tuntui kun olisin elänyt sitä peruskoulun aikana menetettyä aikaa uudelleen, aikaa jolloin olin seinäruusu ja hissukka. Suurimmaksi osaksi unohdin että olin koskaan ujo ollutkaan, tietysti se nousi tuntemattomien seurassa esiin mutta kun olin kavereiden seurassa jaksoin hölöttää ja hölöttää vaikka kuka oli vieressä.

Nyt viime syksynä sitten lähdin opiskelemaan taas toiselle paikkakunnalle ja tuntuu etten saa enää mistään kii samalla tavalla... On mussa tietty huomattavasti enemmän itsevarmuutta mitä jokunen vuosi sitten, mutta jotenkin tuntuu että olen "hitaampi" ja tyhmempi kuin muut meidän luokkalaiset. Tuntuu etten pääse keskusteluihin mukaan ja en vaan keksi mitään sanottavaa? Ja on oikeesti tosi outoa jossain kahvipöydässä änkeä keskusteluun mukaan, musta ei vaan oo siihen enää. Ei näiden ihmisten kaa.
Tuntuu niin kuin eläisin ihan eri elämää.... :s Ja eläisin liikaa vaan oman pääni sisällä. Ja tuntuu etten saa päivän aikana suustani yhtäkään järkevää lausetta :D

Kaupungista ja alasta kyllä pidän todella paljon, mutta jotenkin pelottaa tuo meidän luokkalaisten "arvostelevaisuus". Koulussa tunnen itseni ihan tyhmäksi ja vajakiksi, itsetunto aikas alhaalla. Koulun jälkeen voin olla monesti kaikkein itsevarmin ihminen ja selviäväni kaikesta :D

Aaaargh. Ois vaan niin kiva jutella luontevasti

1

235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • shfrdzyh<shshs

      mulla on samanlainen ongelma, välillä olen ollut hissukka ja välillä seuran keskipiste. Luulen että kyse on tuosta muiden arvostelevaisuudesta, ujous nimittäin suojelee sinua siltä jos olet vähän herkempi tapaus. Toivottavasti löydät omanlaista seuraa! Sitä kannattaa myös etsiä. Tossa on linkki hyvälle nettisivulle, jos ujouttaan haluaa ymmärtää (ja jos englanti sujuu) http://www.shyandfree.com/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      83
      2475
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1311
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      905
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      100
      749
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      30
      743
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      696
    Aihe