Olin 22.-24.2 Tukholman risteilyllä Viking Gabriellalla. Näin laivalla aivan käsittämättömän komean MIEHEN. Hän osui kaikin puolin niin täydellisesti miesmakuuni. Siististi pukeutunut, vaikutti selvältä aina hänet nähdessäni, ikä arviolta noin 45, pituus noin 185, kuulin hänen äänensä tax freen kassalla ja ai että... matala ja seksikkään käheä ääni, mikä kouraisi syvältä. Ongelmani on, että kuvittelin pääseväni lähikontaktiin hänen kanssaan, mutta etsinnöistäni huolimatta tuo ilmestys ei ollut laivan yöelämässä. Nyt kysynkin, voiko näillä lähtötiedoilla edes yrittää alkaa selvittää, kuka hän on. Itse elän epätyydyttävässä parisuhteessa ja tuo mies oli vastaus minun kaikkiin toiveisiin ainakin siltä osin, kun häntä aina ohimennen näin. Hän oli paluumatkalla aamupalalla jonkun naisen kanssa, mutta tunnelma heidän välillä oli varsin arkinen. Voi olla että oli siskonsa tai sitten puoliso, mutta tunnelmasta ei välittynyt romantiikkaa. Nyt on vain tuo mies jäänyt pyörimään ajatuksiini. Tämä on älytöntä. Mieheni kuorsaa ja lapset tuhisee ja äiti on kirjoittelemassa Suomi24:ssä. Älkää tuomitko. Minkäs teet, kun kolahti niin täydellisen täydellisesti tuo mies. Nyt kiinnostaa tietää, miten voisin saada selville, kuka hän on. Suomessa on yli 5 miljoonaa ihmistä. Laivaan mahtuu vain pari tuhatta. Hän on Suomalainen... mutta miten saan selville sen lopullisen? Hyvlä neuvoja selvittämiseen kiitos.
Huh huh ja apua
Taju lähti
2
471
Vastaukset
- ihananainenn
Hekumoi ja pidä päiväuni rakkaanasi. Arki tulee kuitenkin aina...
- Mörkö
Minäkin olen neljävitonen,pituutta 185 ja ääntänikin on ihasteltu. Valitettavasti
en ole se mies,koska en ollut silloin laivassa. Johtopäätökseni on se,että on
muitakin ihanteesi mukaisia miehiä olemassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2622541Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1921632Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591424- 791156
Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t31149Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2201008- 78990
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.45895Kohta me ei enää nähdä :(
En pääse enää uppoutumaan silmiisi enkä kuunnella ihanaa ääntäsi. Elämä on pstä.39719Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15710