Plantaarifaskiitti

Tervehdys,
kauanko olette kärsineet kyseisestä vaivasta?
Mikä oli paras keinonne lievittää tai poistaa vaiva kokonaan (tästä ei taida olla toivoa).
Olen joulukuun alkupuolelta kärsinyt tästä pirullisesta kantapää ja jalkapohjavaivasta ja välillä on kyllä toivottoman tuskaista.
Nyt alkaa kolmas viikko sairaslomaa fyysisesti raskaasta ja jalkojen päällä olevasta työstäni.
Monta kertaa päivässä venyttelen ja rullaan jalkapohjia pallon ja tangon päällä. Särkylääkekuuri syöty ja yksi kortisonpiikkii pistetty, näistä ei sanottavaa apua.
Lääkäri ehdotti uutta kortisonipiikkiä, täytynee kai ottaa, vaikka toisaalta pelkään, että myöhemmin vaiva muuttuu entistä hankalammaksi.
Jalkapohja on yöllä venytyksessä idealsiteen ja teipin avulla.
Kaiken liikunnan ja muun ylimääräisen olen jättänyt pois ja yrittänyt levätä sairaslomalla, mutta jos käyn 50m päässä olevassa kaupassa, niin kantapään kipu palaa heti.
Vinkkejä tilanteeseen otetaan vastaan!
134386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hei!

Minulla auttoivat tukipohjalliset. Kävin yksityisellä teettämässä, maksoi muistaakseni 150 euroa. Plantaarifaskiitti oli minulla seurausta sesamluun murtumasta (se pieni luu päkiän alla), joka taas murtui jalan väärän asennon vuoksi. Luu poistettiin leikkauksella, ja sen jälkeen tuli plantaarifaskiitti.
Ei varmaan ole lohduttavaa kuulla, että kärsin vaivasta ainakin 2,5 vuotta. Välillä oli käytössä Air heel -tuki kengässä, keventää kantapään kuormaa ja minua auttoi jonkin verran. Liikuntaa vähensin huimasti, ja jotenkin, ajan kanssa - ja etenkin kunnon terveyskenkiä ja kyseisiä pohjallisia käyttämällä - pääsin vaivasta eroon.
Joudun edelleen käyttämään noita pohjallisia, niin sisällä kuin ulkonakin. Mutta ovat hintansa väärti, kun jalka on nykyään kivuton.
Tsemppiä sinulle, toivon kovasti, että paranet pian!

Äänestä

Kiitos kannustuksesta.
Aika samat ongelmat ja ratkaisukeinot käytössä. Miten tuo murtunut luu todettiin?
Röntgenkuvassa?
Minulla on lisäksi ongelmana, että rasvapatja, jonka pitäisi pehmentää askeleen iskua kantapäässä on erilaisten vaivojen seurauksena ohentunut ja / tai kulunut kokonaan pois eli maahan osuessaan kantapää on kipeä.
Kaikki kengät ovat kantapehmikkeitä täynnä, ovat olleet jo vuosia.
Ja kivun seurauksena tai rakenteellisesti astun aika vinoon vasemmalla jalalla ja se vain lisää ongelmia eli mahtava kierre päällä.
Mielelläni kuulen lisää kokemuksia kantapää / jalkapohjavaivoista

Äänestä

Itselläni iski sama vaiva yllättäen muutama vuosi sitten. Jalkapohja kipeytyi niin ettei lopulta voinut töissä enään astuakaan. Olin saikulla pari kk:tta.

Kesäloman jälkeen ( jalka oli jo tervehtynyt) ostin uudet työkengät joissa oli pehmeä jalkapohja ja vaiva ei enään uusiutunut.

Vaiva on pitkäaikainen, mutta sitä helpottaa mm hyvät kengät ! Se mikä kellekkin sopii taitaa kuitenkin olla aika yksilöllistä, eli jalkapohjan muoto on niin yksilöllistä.

Äänestä

En suosittele, että pistätte kantapään alle ainakaan mitään pehmikettä, sillä se vain tekee jalasta löysemmän. Niin kun joku tässä ketjussa sanoikin, että kyse on väärästä asennosta, jonka pystyy korjaamaan tuki- /muotopohjallisilla ja harjoitteilla. Seisomatyössä varsinkin nuo pohjalliset ovat oiva apu. Eikä niitä erikseen tarvitse räätälöidä - siinä tehdään paljon turhaa työtä ja se maksaa.

Pohjallisen tärkein tehtävä on muokata jalka oikeanlaiseen luuanatomiseen asentoon, jolloin päkiä tekee juuri sitä, mitä sen kuuluukin tehdä. Periaatteessa ihmisen ei kuuluisi kävellä lainkaan kantapäät edellä, vaan käyttää kävelyyn ja juoksuun pelkästään päkiää, niin kuin ihminen teki vielä tuhansia vuosia sitten.

Äänestä

No hieman olen eri mieltä tuosta kävelystä, sillä tällä hetkellä harjoittelen juuri kävelyä fysioterapeutin avulla ( jalan murtuma kipsin poisto takana) ja kyllä minua ohjeistetaan kävelemään niin, että kantapää maahan, jalkapohja, ja varpailla" potku"

Itse tehnyt ikäni seisomatyötä ja vasta ensimm kerran jalkapohja reagoi eli tulehtui. ja kyllä se pehmeä osa uusissa kengissä ( jalkaholvin alla ) auttoi ja tulehdus ei ole uusiutunut. Eli tulehduksen aikana kova kengänpohja teki todella tuskaa!!

Nyt olen ollut sitten taas vuosia norm työkengillä.

Äänestä

Näillä vaivoilla on erikoinen taipumus myös parantua vuosienkin kuluttua itsestään. Minulle kävi näin onnekkaasti. Vaivannut kohta on kyllä yhä arka, jos sitä painaa, mutta se ei vaivaa enää kävellessä.

Äänestä

jalkafysioterapeutti on oikea osote

EI

tavallinen fysioterapeutti vaan jalkoihin erikoistunut

Äänestä

Minulla parani ajan myötä,kortisonipiikistä ei ollut apua.Käytin geelityynyjä päkiän tukena kengissä silloin kun vaivasi.

Äänestä

Mulla kesti vuoden

lepoo ja venyttelyä

Äänestä

Mulla tuli ensimmäisen kerran plantaarifaskiitti kesällä 2010 molempiin jalkoihin. Oma vika, koska olin seisomatyössä ja tosi huonot litteäpohjaiset työkengät. Molemmat kantapäät alkoi hiukan oireilemaan, mutta en "kuunnellut" näitä oireita vaan urheilin oireista huolimatta. 2:ssa viikossa sain muistaakseni ahkeran venyttelyn ja korkokengillä kävelyn avulla jalat kuntoon.

Nyt alkoi eilen ihan yhtäkkiä tuo vasen jalka oireilla. Aluksi en edes tunnistanut, että voisi olla PF, mutta oireet pahenivat, niin aloin epäillä. Ei kuitenkaan ihan mielettömän kivulias oo, kun aikaisemmin mitä mulla on ollu, niin nousi ihan kylmä hiki, kun pikkusenkaan varasi painoa kantapäälle. Oon nyt eilisen venytellyt pohjetta ja jalkapohjaa ja hieronut jalkapohjaa hierontarullalla.

Soitan tässä, kunhan kello lähenee kahdeksaa niin työterveyteen. Mulla alkais tänään nimittäin juoksukoulu, mutta varmaa parempi jättää se välistä ja kuntouttaa tuota jalkaa :/

Onko paljon kokemuksia noista teippauksista? kauanko ne pysyy ja miten nopeasti apu tulee? Entä onko muita, keillä PF on uusiutunut? Miten tän saisi mahdollisimman nopeasti kuntoon? Luin maratoonariblogeja, niin ilmeisesti noiden teippien kanssa oli pystynyt myös juoksemaan jopa maratoonin ja suht nopeassa ajassa jalka oli muutenkin saatu kuntoon (eli max 2 kk).
Kortisoonipistoksia en aio ainakaan näin aluksi tähän vaivaan ottaa.

Äänestä
  • ottakaa jalkapohjaan tulipiikki autaa viikossa eikä palaa

    Äänestä

Minulla oli muutama vuosi sitten molemmissa jaloissa. Kävely oli tosi hankalaa. Kortisonipiikit eivät auttaneet. Vasemmasta jalasta kuitenkin parani itsestään. Oikeassa jalassa pidin aina öisin erityistä lastaa, joka venytti jalkaa. Muutamassa kuukaudessa jalka parani. Sain vaivan molempiin jalkoihin, kun olin pehmeällä kasvimaalla kumisaappaissa. Silloin jalkapohjissa ei ollut minkäänlaista tukea.

Nyt on ollut vuosia tukipohjalliset käytössä ja vaiva ei ole uusiutunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lopun elämääkö? kirjoitti:

Tervehdys,
kauanko olette kärsineet kyseisestä vaivasta?
Mikä oli paras keinonne lievittää tai poistaa vaiva kokonaan (tästä ei taida olla toivoa).
Olen joulukuun alkupuolelta kärsinyt tästä pirullisesta kantapää ja jalkapohjavaivasta ja välillä on kyllä toivottoman tuskaista.
Nyt alkaa kolmas viikko sairaslomaa fyysisesti raskaasta ja jalkojen päällä olevasta työstäni.
Monta kertaa päivässä venyttelen ja rullaan jalkapohjia pallon ja tangon päällä. Särkylääkekuuri syöty ja yksi kortisonpiikkii pistetty, näistä ei sanottavaa apua.
Lääkäri ehdotti uutta kortisonipiikkiä, täytynee kai ottaa, vaikka toisaalta pelkään, että myöhemmin vaiva muuttuu entistä hankalammaksi.
Jalkapohja on yöllä venytyksessä idealsiteen ja teipin avulla.
Kaiken liikunnan ja muun ylimääräisen olen jättänyt pois ja yrittänyt levätä sairaslomalla, mutta jos käyn 50m päässä olevassa kaupassa, niin kantapään kipu palaa heti.
Vinkkejä tilanteeseen otetaan vastaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu