pitääkö minun tässä tilanteessa itse tehdä rikosilmoitus vai hoitaako poliisi sen.
Tilanne oli se että vietettiin iltaa, minä, miesystäväni ja hänen kaverinsa.
Yhtäkkiä miesystävälläni "napsahti päässä" ja hän kävi kiinni minuun. Ensin riepotteli ja reuhtoi, sitten alkoi hakkaamaan nyrkeillään. Suojasin kasvojani jolloin hän sai lyötyä minua rintaan, kylkiluihin, sillä seurauksella että tuli pari murtumaa.
Sitten tämä kolmas henkilö tuli väliin ja pääsin pakenemaan vessaan, josta soitin hätäkeskukseen. Miesystävä ehti kuitenkin takoa vessan oveen reiän kun tuo toinen mieskään ei häntä pystynyt aisoissa pitämään.
Poliisit tulivat ja puhuttivat todistajaa, minulta ei kysytty juuri mitään, ei vammoista, ilmeisesti siksi kun verta ei näkynyt.
Kuitenkin miesystäväni vietiin putkaan ja hän vastusteli poliisiakin väkivaltaisesti.
Menin aamulla lääkäriin kun rintaan ja kylkeen koski kovasti. Siellä kuvattiin ja todettiin murtumat sekä mustelmia eri puolilla kehoa.
Lääkäri sanoi että tälläisissä tapauksissa poliisi tekee automaattisesti rikosilmoituksen,mutta ei ole mitään kuulunut sieltäpäin.
Olen pysytellyt kotona ja ollut peloissani, en tiedä missä miesystäväni (ex) liikkuu ja pelkään että hän tulee vielä kostamaan putkareissunsa.
Miten on, toimiko poliisi tässä oikein kun ei vammoistani kysellyt, yritin kyllä kertoa että rintaan koskee, eivät ottaneet mitään kantaa.
En silloin yöllä mennyt sairaalaan kun ajattelin ettei minulla mitään hengenvaaraa ole ja olin muutenkin sokissa tapahtuman johdosta.
Minulla on lääkärin todistus murtumista ja muusta.
Eikö sen lain pitänyt uudistua siten että poliisi näissä tapauksissa tekee oma-aloitteisesti rikosilmoituksen.
Nyt tuntuu siltä että pitivät tekoa niin vähäpätöisenä ettei siitä tarvitse rangaista. Jotenkin nöyryyttävää mennä sinne poliisilaitokselle ilmoituksen tekoon kun tuli tunne että turhaan näin "pienistä" valitan.
Yli kuukauden olen nyt ollut sairaslomalla ja maanantaina uudestaan lääkäriin koska yhä tekee kipeätä, eikä pysty liikkumaan normaalisti.
Jäi epäselväksi
6
344
Vastaukset 6
- Ilmoita.....
Varminta, että soitat itse poliisiin ja kerrot rikosilmoitusten vastaanottoon tilanteesi. saat vastauksen sieltä. Kyllähän siinä voi "automaattinen ilmoituskin" olla poliisin puolta, jos kerran niskurointi poliisille tai virkamiehen väkivaltainen vastustaminen kyseessä.
- Ei helvetti...!!!
Aloittajalle:
1) Käy tekemässä asiasta rikosilmoitus, jos et todellakaan sitä heti tehnyt.
2) Jätä se mies.- Itselläkin kokemus''
Nykyinen laki velvoittaa perheen sisäisestä väkivallasta poliisin tekemään rikosilmoituksen.
Tämä lienee sen takia ettei monikaan pelon,uhkailun tms. syyn tähden uskala ilmoitusta tehdä.
- ap.
Jätetty on samantien tapahtuman jälkeen.
Soitin poliisilaitokselle ja sanoivat että ilmoitus on heidän toimestaan tehty mutta kiireiden vuoksi asia ei ole juuri edennyt. Tilaavat hoitavalta lääkäriltä lausunnon kunhan ehtivät.
Eli odotellaan nyt sitten vaan tässä tulevaa. - kartsa30000
Kyllä se kutsu poliisi asemalle tulee. Älä huoli,.
- neuvontaa
Lähisuhdeväkivaltaan liittyvissä asioissa saat maksutonta oikeudellista neuvontaa kriisikeskus Tukinaisesta puh. 0800-97895 ma-to klo 13-16. Voit myös ottaa yhteyttä nimettömästi: www.nettitukinainen.fi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831789
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109923Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo113831En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209684- 135646
- 56621
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21614Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 38568