Ville

Kun vapaus vihdoin koittaa näistä tunteista sinuun, en halua ketään toista, en uutta rakkautta, vaan kulkea vuosien jälkeen kevyin jaloin ja vähin taakoin, sillä niin tämä tunne on minut sinuun sitonut, saanut odottamaan ja kaipaamaan jotain aivan mahdotonta.

Niin turhaa moni sanoisi totuuden kuullessaan. Miksi niin kauan haikailit hänen peräänsä, etkä etsinyt ketään toista, mutta tunteitaan vastaan on joskus turha taistella ja vaikea valehdella. Olin silti myös joskus onnellinen. Että olit siinä, olit olemassa ja saatoin sinua silloin hetken nähdä, viivähtää seurassasi.
4154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ymmärrän sinua, olen samalaisissa aatoksissa.

Äänestä
  • Rakkaus on hassu tunne. Se voi toisinaan antaa voimaa, toisinaan kuluttaa loppuun. Haluan tietää millainen on elämä ilman näitä sisimmän ankkureita.

    Äänestä

Minäkin tunsin yksi Ville niminen joka piti olla mun mieheni ja minun ystävä.Jo hän oli samassa työpaikassa kun me siloin.Mutta hän rupesi käytäytymän vähän vihamielisesti.Kerran hän huusi mun miheleni syö sinä sun pippurisi kun me olimme syömässä ja lähti sitten pois miksi? Jo sitten mun mies sanoi mulle että näyttä vähän siltä että toi Ville olis ihastunut sinun.Kaikki oli mun mielästäni hyvin ennen kun miheni tuli istuman samaan pöytään.Se oli ihan kun hän olsi suutunut.Ihan kun hän olisi halunnut olla yksin minun kanssani.Ja sitten töissä kun minä keroin mitä mun mies luule että hän olisi ihastunut minun.Jo sitten hän sanoi mulle että ei voisi rakastua häntä vanhempi nainen.Mutta mun miheni mielestä hän sanoi itsensä kiini siloin koska minähän puhuin ihastumisesta ei rakastumisesta olenkan.Rakkaus ja ihastus on meidän mielestä kahta eri asia eikö vai? Ja kun minäkin nytt olen ajattelut asia niin hän käytäytyi kyllä joskus vähän kumaliseesti.Ja sitten myöhemin vihamilisesti muakin kohtan.Mun miheni sanoi että rupesi käytäytymän niin koska hän tiesi kuitenkin että hän haikaili jotain semoista perään mikä hän ei voi saada.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asteriski kirjoitti:

Kun vapaus vihdoin koittaa näistä tunteista sinuun, en halua ketään toista, en uutta rakkautta, vaan kulkea vuosien jälkeen kevyin jaloin ja vähin taakoin, sillä niin tämä tunne on minut sinuun sitonut, saanut odottamaan ja kaipaamaan jotain aivan mahdotonta.

Niin turhaa moni sanoisi totuuden kuullessaan. Miksi niin kauan haikailit hänen peräänsä, etkä etsinyt ketään toista, mutta tunteitaan vastaan on joskus turha taistella ja vaikea valehdella. Olin silti myös joskus onnellinen. Että olit siinä, olit olemassa ja saatoin sinua silloin hetken nähdä, viivähtää seurassasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu