Tämä on niitä asioita joista ei kai saisi ääneen
puhua. Olen halunnut lasta todella kauan ja kun
sen vihdoin sain, olen onneni kukkuloilla. Mutta
vastuu tuntuu suuremmalta kuin osasin
kuvitellakaan. Vauva kärsii lisäksi koliikista ja
minä sen takia tietysti unettomuudesta. En tunne
itseäni masentuneeksi, mutta vihaiseksi. Se, että
vauva ei osaa puhua saa minut voimattoman
raivostuneeksi. On päiviä jolloin elän vain siitä
ajatuksesta, että kohta mies pääsee töistä ja
minä pääsen vihdoinkin vauvasta muutamaksi
tunniksi eroon. Vapaalla en voi kuitenkaan
rentoutua kun mietin kuinka monta tuntia minulla
on vielä vapautta jäljellä...
Rakastan lastani, mutta rakkaus ei ole koskaan
tuntunut samaan aikaan näin raskaalta kahleelta.
Onko teitä muita samalla tavalla tuntevia?
puhua. Olen halunnut lasta todella kauan ja kun
sen vihdoin sain, olen onneni kukkuloilla. Mutta
vastuu tuntuu suuremmalta kuin osasin
kuvitellakaan. Vauva kärsii lisäksi koliikista ja
minä sen takia tietysti unettomuudesta. En tunne
itseäni masentuneeksi, mutta vihaiseksi. Se, että
vauva ei osaa puhua saa minut voimattoman
raivostuneeksi. On päiviä jolloin elän vain siitä
ajatuksesta, että kohta mies pääsee töistä ja
minä pääsen vihdoinkin vauvasta muutamaksi
tunniksi eroon. Vapaalla en voi kuitenkaan
rentoutua kun mietin kuinka monta tuntia minulla
on vielä vapautta jäljellä...
Rakastan lastani, mutta rakkaus ei ole koskaan
tuntunut samaan aikaan näin raskaalta kahleelta.
Onko teitä muita samalla tavalla tuntevia?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Koita jaksaa,ja saada hoitoapua että saat itse
levätä. Olet aivan normaali viha ja rakkaus
suhteestasi. Muutaman kuukauden kuluttua se
helpottaa. Tämä tuntuu sinusta varmaan kurjalta,
mutta tiedän itsekin kahden lapsen äitinä mitä on
herätä yöllä lapsen hysteeriseen itkuun ja
väsyttää aina. Uskoisin että lapsen siirtyessä
monipuoliseen kiinteään ruokaan kaikki muuttuu.
Lupaan että tulet nauttimaan lapsesi kanssa
viettämistä hetkistä paljon jatkossa.Älä anna
jäädä itsellesi ikävä kuva vauvasta.
Olen 18- vuotias. Olen aina pitänyt vauvoista ja
n.vuosi sitten sellaista itselleni halunnutkin.
Sitten minulle syntyi pienoinen kummipoika jota
käyn katsomassa n.kerran viikossa. N.kerran
kuussa hoidan häntä yön yli. Kyllä on vauvakuume
karissut hoidon myötä nurkkaan odottamaan
parempaa ajankohtaa. Ei sitä tässä iässä kyllä
jaksaisi! Pakko olla vanhempi ja varma asiasta!
Koeta jaksaa! Kyllä se siitä! Tsemppiä!
on hyvä, että olet järkevä ja mietit tarkoin
mihin pystyt, kykenet ja haluat. kuitenkin
valitettavan usein moni nuori äiti joka on tullut
toisenlaiseen päätökseen kuin sinä (esimerkiksi
chatti sivuilla äitien jutut) joutuu kärsimään
juuri valtaosan omien mielipiteiden tuomista
asenteista. meitä on moneksi -on hyvä muistaa...
Tunteesi johtuvat väsymyksestäsi ja siitä että
vauva ei ole tyytyväinen, vaikka tekisit mitä.
Yritä vaikuttaa näihin kahteen seikkaan. Kun saat
levätä ja vauva on tyytyväinen, olet sinäkin
onnellinen. Anna Wahlgren on kirjoittanut
kirjan "Lapsikirja". Siinä kerrotaan koliikin
synnystä ja ohjeita siitä pääsemiseen. Wahlgrenin
näkemys asiasta on, että vauva ei ole saanut
riittävästi ja riittävän nopeasti ruokaa ja siitä
aiheutuu vähitellen paniikkimainen pelko ruoan
loppumisesta ja myös sen mukainen huuto. Asia
korjaantuu syöttämällä vauvaa ylenmäärin aina
heti, kun se vähänkään osoittaa levottomuutta.
(Tällöin ei siis olekaan kyse varsinaisesta
koliikista. Kokemusten mukaan
moni "koliikkivauva" ei olekaan varsinainen
koliikkitapaus. Itsekin tiedän monta perhettä,
jossa vasta jälkikäteen on tajuttu, että vauva
huusikin lopultakin vain nälkäänsä). Wahlgren
antaa myös neuvoja vauvan ja vanhemman
vuorovaikutuksen parantamisesta. Kokeile myös
vyöhyketerapiaa ja vauvahierontaa. Nukuta vauvaa
mahallaan, jalat kippurassa vatsan alla. Kääri
tiukkaan "kapaloon" esim. peiton avulla.
Laittakaa vauva nukkumaan omaan huoneeseen, niin
että et herää jokaiseen pieneen inahdukseen.
Lapsen huuto saattaa myös johtua allergiasta.
Vaadi, että lapsesi tutkitaan ruoka-aineallergian
varalta. Älä syötä vauvalle öljypohjaisia D-
vitamiinitippoja, joita neuvolasta jaetaan.
Vaihda ne vesiliukoisiin Jekovit-tippoihin.
Vauvan tyytymättömyys saattaa myös johtua siitä,
että kakka ei tule suolesta. Kakan tulemista voi
VAROVASTI stimuloida peräsuolesta öljytyn
kuumemittarin avulla. Jollei kakka lennä kohta
kuumemittarin "kutituksen" stimuloimana kovalla
paineella ulos, on vika jossain muualla ja
kuumemittarin käyttäminen pitää lopettaa.
Jos vauva kaikesta huolimatta jatkaa huutamistaan
ja on muutenkin lääkärissä terveeksi todettu, on
sinun huolehdittava itsesi jaksamisesta. Pyydä
joka päivälle joku hoitamaan vauvaa vähäksi
aikaa. Älkää säästäkö rahojanne nyt avun
palkkaamisessa. Käy kodin ulkopuolella. Ajattele,
että jo kesäkuussa huuto on loppunut ja voit
nauttia äitiydestäsi.
Olen reilun vuoden vanhan tyttären äiti.
Hoidin vauvaani paljolti juuri Wahlgrenin
Lapsikirjan ohjeiden mukaisesti ja allekirjoitan
kaikki kommenttisi. Hyvä vastaus.
Äitiyden 3-6 ensimmäistä kuukautta ovat
raskaimpia. Sanotaan että puolivuotiaan äiti on
väsyneimmillään ja alttiimpi sairauksille kuin
muulloin. Vaikka vauvanhoito sujui hyvin,
parisuhteemme ei ja elämä otti tosi koville. Kun
vauva oli 6 kk olin niin puhki että sain
hysteerisiä kohtauksia miehelleni. Siitä alkoi
toipuminen, mutta ensin syvän masennuksen kautta.
Sekin alkaa nyt hellittää, osin lääkkeitten
avulla.
Itse vauva ei ole ollut koskaan ongelma eikä
vihani syy eikä kohde, vaan loputon arki,
työmäärä ja väsymys. Miehet hyvin harvoin
osallistuvat riittävästi vaimonsa huomioimiseen,
ja sitä tarvitaan todella silloin kun ensimmäinen
lapsi on pieni ja elämänmuutos suuri.
Kaikkea hyvää kaikille äideille, suosittelen Anna
Wahlgrenin Lapsikirjaa sen monien käytännön
niksien ja positiivisen kasvatusasenteen vuoksi.
Erään viestiisi vastanneen jutussa kävi pahasti
silmään neuvo: Syötä vauvaa aina kuin voit. Liika
syöttäminen on yksi asia joka aiheuttaa
vatsavaivoja.
Neuvoisin sinua muuttamaan omia syömisiä.
Kokeile, että jätät joksikin aikaa kahvin,
maitotuotteet ja sokerin pois. D-vitamiini tipat
voit jättää muutamaksi viikoksi pois jonka
jälkeen kokeilet jotain toisia tippoja esim
Jegovit. Toinen neuvo: Jos äiti on väsynyt ja
kireä on vauvakin itkuinen. Sinun hyvinvointisi
on ainakin yhtä tärkeä kuin vauvankin. Saatat
kärsiä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta,
joka on joidettavissa. Kannattaisi puhua asiasta
neuvolassa ja varata aika lääkärille. Apu löytyy
aina kun vain lähtee sitä hakemaan. Vauvasi on
vain hetken vauva ja jokaisen äidin soisi nauttia
siitä ajasta täysin rinnoin. Hyvää kevään jatkoa
sinulle ja pienelle "aarteellesi".
P.S toivon sinun joskus kirjoittavasi miten
kevääsi etenee.
Tilanteesi kuulostaa ihan normaalilta. Meilläkin
oli koliikkia ja minäkin "vihasin" lastani
alussa, kun hän parkui aina, yötä päivää. Ja
varsinkin öisin! Ja sitten jälkeenpäin häpesin,
kun ajattelin usein, että voi miksi, miksi
ryhdyin tähän... ja miten pääsisin takaisin
siihen entiseen, lapsettomaan elämääni. Ja saisi
vain nukkua!!! Et siis ole mikään kamala ja
epänormaali äiti, vaan ihan tavallinen hyvä äiti,
joka on vain väsynyt.
Huolehdi nyt itsestäsi ja jaksamisestasi. Vie
vauva vaikka isovanhemmillesi tms. yökylään ja
nuku kunnolla yö tai pari. Ei vauva siihen kuole.
Ja lapsen huutaessa hermoja repivästi on parempi
mennä vaikka muutamaksi minuutiksi ulos
"jäähylle", kuin jäädä mieli myrkyttyneenä sen
luo hermoilemaan. Pienetkin vauvat ovat
mestareita vaistoamaan äidin tunteet ja mielialan!
Ja se jonkun tällä palstalla antama neuvo siitä
vauvan sängyn siirtämisestä toiseen huoneeseen on
kokeilemisen arvoinen juttu.
Yritä ajatella positiivisesti, eli lohduttaudu
sillä, ettei tämä vaihe kauaa kestä. Aika kuluu
nopeasti ja jo hetken päästä pääset nauttimaan
vauvasi ikimuistoisista kehitysvaiheista
istumaanoppimisineen, konttaamisineen ja kävely-
yrityksineen! Tsemppiä!
Ensiksikin onnittelut pienestä ihmisenalusta!
Olen itse kolmen pojan äiti. Nyt vaan rohkeasti
kummit ja mummit kehiin. Ei tarvi olla
"Superäiti" vaan hae apua arkiaskareisiin.
Synnytyksenjälkeisestä masennuksestakin on alettu
puhua vasta viime vuosina, ja hyvä niin. Siihen
on todellakin apua saatavilla. Koettakaa yhdessä
miehesi kanssa irrottautua kotoa hetkeksi omiin
juttuihin. On oma valintasi nkutatko vauvaasi eri
huoneessa. Itse en ole sitä kenenkään kohdalla
tehnyt, sillä silloin näen kun vauva nukahtaa,
niin nukahdin itsekin. Tosin ei minulla ole
kokemusta koliikkivauvoista, mutta ovatpa olleet
yölläkin alussa ahkeria syömään, joten heräillä
sai siinäkin. Rintaa on hyvä tarjota aluksi
itkuun kuin itkuun, sillä siten jää usein pahempi
hepuli saamatta. Vauvahieronnasta olen kuullut
ristiriitaisia kokemuksia. Kunnan kodinhoitajaa
voi kysellä mikäli omat sukulaiset ovat kaukana.
Sinulla on siihen ihan riittävä syy. Hyvää
kevättä ja kimppu tulppaaneita!
Kuulostaa todellakin tutulta! Vauvani ei kärsi
koliikista mutta vielä kuukausi sitten heräili
tunnin välein syömään joten olin aivan poikki.
Onneksi sai alkaa antamaan kiinteää ruokaa ja
tilanne helpottui hieman. Vieläkin hän herää
muutaman kerran yössä ja kiljuu naama punaisena
ennen kun saan sen jollain konstilla
rauhoittumaan.
Kannattaa käyttää kylmästi hyväkseen mummuja ym.
tuttavia että saa välillä levätä tai olla muuten
vaan ilman vauvaa. Me on päätetty et säännöllisin
väliajoin viedään lapsi hoitoon ja tehdään jotain
ihan kahdestaan, ettei se elämä pyöri pelkästään
vauvan ympärillä! Meilläkin mies on viikot
muualla töissä joten yksin on saanut kestää.
Viime yönä vauveli ei herännyt kuin kerran että
toiveikkaana odotan että milloin saan nukkua koko
yön heräämättä...!? Tiedän että tuntuu
toivottomalta mutta kyllä se siitä! Mäkin välillä
oon niin väsyksissä että kuljen monta päivää
yöpaita päällä ja hiukset harjaamatta! Mutta
onneksi tulee kesä ja ehkä se aurinkokin vähän
mieltä piristää!
Tsemppiä!
Tämän piti mennä Terveyspalstalle!
sinulle, "nuori äiti"...en oikein osaa suhtautua viestiisi...tuntuu aika pahalta.
itse sain 15-vuotiaana lapsen ja se otettiin multa synnytyksessä pois (olin liian nuori ja
vastuuton), en saanut edes pitää sitä pientä tyttöä sylissäni...
jos ajattelet itseäsi ja minua,olet todellaki se onnelinen osapuoli!!! itse kärsin
unettomuudesta sen takia, että minulla ei ole sitä tyttöä...sinällä sama tilanne,paitsi että
sulla on se ihan pieni vauveli...
ota yhteyttä...ois kiva vaihtaa kuulumisia.
Hei!
Olen kahden lapsen äiti (lapset 4 ja1 v.)
Meillä ei ole ollut koliikkia..itse asiassa
vanhenpi lapsista oli tosi helppo vauva,
vaikkakin söi rintaa öisinkin yli vuoden
ikäiseksi samoin nuorempi. Nuoremmalla on sen
lisäksi ollut korvatulehduksia ja kaksi
ensimmäistä kuukautta hän nukkuikin vatsanipäällä
niin, että itse nukuin istualtaan tyynyihin
nojaten. Muutoin ei poikaa saanut nukkumaan,
koska hänen korviinsa sattui. Sitten menimme
korvalääkärille, joka totesi liimakorvan ja
puhkaisi tärykalvon. Se auttoi
hetkeksi..seuraavaan tulehdukseen saakka. Nyt
tämän kuun lopussa menemme kitarisaleikkaukseen,
mikä toivottavasti tuo avun. Minä olin toisen
lapsemme syntymän jälkeen ihan taju kankaalla.
Hän kun joutui syntymänsä jälkeen toiseen
sairaalaan lastenosastolle ja vaivaa oli vähän
sitä sun tätä. Minulla ei silti tullut
riittämättömyyden tunnetta. Tein sen minkä
pystyin.Pyydä ihmeessä apua äläkä anna itsesi
palaa loppuun. Kyllä se helpottaa, vaikka nyt
näyttääkin ylitsepääsemättömän raskaalta.
Minulla oli samoja tunteita.. lapseni on nytten
3vuotta ja olen onnen kukkuloilla.. minull aoli
sama.. odotin vaan että pääsin pois kotoa vauvan
läheisyydestä.. rakastan lastani.. tunnen että
oli väärin ajatella niin.. että haluaisi pois
vauvani läheisyydestä.. nytten olen onnellinen..
rakastan lastani.. ja olen onnellinen että kestin
koliikki ajan ja vauvarokot.. ym.... jatkat vaan
samaan malliin ja yrität ajatella itseäsi jollain
edes pienellä minuutilla... hyvin kaikki menee
ajattele myös lastasi!hän ei voi sille mitään
että on syntynyt tähän maailmaan!mee ny vähä
itteeskija ajattele milt tuntuis jos oma äitis
ois puhunu sust tolleen ku olit vauva...tsemppiä
ja rakkautta!
Näyttää siltä, että tässä keskustelussa ne joilla
ei ole kokemusta asiasta moralisoivat ja
tuomitsevat. Ei äiti ole mikään
rakkausautomaatti, josta tursuaa hyvää mieltä,
pitkää pinnaa ja universaalia rakkautta kuin
hammastahnaputkilosta.
Tuollaisten tuomitsevien tuomaiden takia näistä
asioista on vaikea puhua. Äidinrakkautta on
mystifioitu maailman sivu, mutta ei se sen
ihmeellisempää ole kuin isänkään rakkaus.
Ensinmainittua vain pidetään itsestäänselvyytenä
ja viimeksi mainittua ihmeellisenä asiana.
Ehkä ihmiset pitävät myyttisestä, enkelimäisestä
äitimielikuvastaan kiinni, koska sellainen ajatus
kauhistuttaa että itse koliikkeineen, uhmaikineen
ja puberteetteineen oli ennen muinoin kaikkea
muuta kuin rakastettava lapsi.
Kiitos kaikille teille kohtalonsisarille
kannustavista sanoistanne ja myötätunnosta.
Jaksan nyt paremmin, kun annoin lapsen pariksi
päiväksi hoitoon mummolaan ja sain nukuttua
kunnolla.
Joskus lapsi käyttäytyy eri tavalla eri hoitajan
kanssa tai uudessa ympäristössä? Oliko teillä
havaittavissa mitään tämänkaltaista?
Noista mainitsemistasi moralisoijista sen verran,
että ymmärrän kyllä heidänkin näkökantansa. He
ovat ihmisiä, jotka eivät ole olleet sinun
tilanteessasi. He eivät luultavasti ole
epätoivoissaan itkeneet väsymystään, tai
kuunnelleet kuukausi kaupalla lapsen hätäitkua.
Heitäkin pitää ymmärtää, heitä ei ole "siunattu"
moisilla kokemuksilla. Asetu rauhassa kaiken
moralisoinnin yläpuolelle ja kuuntele heitä,
joilla on asiasta omia kokemuksia tai kylliksi
empatiaa asettua sinun asemaasi.
Kun luin kannanottoasi, melkein naurahdin, koska
helpotuin niin siitä, että keskusteluun oli
eksynyt yksi järki-ihminenkin mukaan. Olen
kanssasi ehdottomasti samaa mieltä siitä, että
äidin negatiivisten tunteidenkin pitäisi lakata
olemasta tabuja. Muistan, kuinka minua
mulkaistiin, kun jossain äitilapsikerhossa
aikoinaan sanoin, että tavallaan ymmärrän
tunnetilaa, jonka vallassa väsyneet äidit
tappavat lapsensa. Jos väsyneenä ja turhautuneena
rationaalinen järki jättäisi pään ja toimisimme
pelkän tunnetilan varassa, tekisimme niin varmaa
jokaiikka. Kyllä siirtyivät kaikki minusta
kauemmas istumaan, silti olen varma siitä, että
kaikki äidit ajoittain vihaavat lapsiaan. Omani
ovat jo koulu ja tarhaiässä ja toisinaan vihaan
heitä edelleen. enkä ymmärrä miksen saisi,
vihaavathan hekin minua koska kiellän mm. diskoon
menon. Vanhemmat ja lapset rajoittavat toisiaan
ja minusta olisi jo aika hyväksyä, että lasten
ja vanhempien välisiin tunteisiin mahtuvat myös
negatiiviset. Hetkittäinen viha kuuluu osana
kaikkiin ihmissuhteisiin, ei kelleen tulisi
mieleen vaatia, että sitä puolisoakin on aina
vain hellästi rakastettava.
On hyvä, että olet osannut hellittää hetkeksi...
Uskon, että on paljon parempi vanhempi jos
uskaltaa oikeassa tilanteessa myöntää
riittämättömyytensä. Ei kukaan voi olla
supervanhempi...jossain välissä se varmasti
kostautuu jos unohtaa itsensä ja omat tarpeensa.
Tsemppiä teille kaikille.
Otitko huomioon, kun vauvaa aloit tekemään, että
vauvasta voi tulla myös erilainen, kuin olisit
halunnut? Vauvaa täytyy rakastaa, oli se sitten
normaali tai "epänormaali". Vauva tarvitsee sekä
äidiltä ja isältä rakkautta. Se on elävä olento,
ihan niinkuin muutkin ihmiset maailmassa, vaikka
se ei puhuisikaan. Toivon, että ymmärrät tämän ja
rakastat vauvaasi kaikesta huolimatta. Tsemppiä!
Et ole tainnut koskaan tuntea todellista
rakkautta ketään kohtaan. Sillä silloin tietäisit
miten lähellä ovat vihan ja rakkauden tunteet
toisistaan. Oli se rakkauden kohde sitten
aikuinen tai lapsi. Jos tämä `nuori äiti´ei
välillä tuntisi vihaa lastaan kohtaan hän ei
myöskään pystyisi TODELLA rakastamaan lastaan.
Toisekseen: Oletko ollut koskaan todella väsynyt.
Oletko koskaan joutunut välvomaan yö kaupalla
itkevän vauvan kanssa. Vauvan josta selvästi näet
että häneen sattuu etkä sinä voi helpottaa hänen
oloaan vaikka kuinka haluisit. Ilta toisensa
jälkeen samassa tilanteessa olevalla on todella
itkun paikka, vaikka hän olisi kovempikin
luonteeltaa. Pistän sinun kirjoituksen
tietämättömyyden tiliin ja toivon sinun
ensikerralla olevan hieman enemmän perillä
asioista joihin otat kantaa.
No siinä olit kyllä oikeassa, ettei mulla
todellakaan ole kokemusta tähän asiaan... olen
nimittäin 16 ja ei vielä ole lapsen teko
ajankohtaista! Minusta vain oli kauheaa lukea,
että joku vihaisi vauvaansa...Ja kai kantaa saa
ottaa asioihinkin, jotka ei omaa elämää kosketa?
Tunnen usean äidin joka on vienyt koliikkivauvansa vauvahierontaan ja saanut sieltä apua.
Huom vaikutus ei tule heti ensimmäisen kerran jälkeen vaan se vaatii tapauksesta riippuen
2-5 hoitokertaa. Se että tästä on ristiriitaisia kokemuksia herättää hieman epäilyksiä koska
mistä lähtien hieronnasta on ollut haittaa sekä lapselle että aikuisille. Voihan se olla että
negatiiviset kokemukset tulevat tilanteesta kun hoito ei ole auttanut heti ensimmäisen eikä
toisen kerran jälkeen. Kannattaa kiinnittää huomiota hoitajan tekemiin liikkeisiin ja opetella
samalla hieromiskuviot niin voit hoitaa lastasi myös kotona ja saada vauvaasi aivan uuden
yhteyden.
Se että vihaat lastasi tällaisessa tilanteessa ei oikeuta ketään moralisoimaan vaan nyt
sinun pitää saada itsellesi voimia ja hoitoapua lapsen kanssa. Muista että koliikki ei kestä
ikuisesti vaan se loppuu aikanaan.
Meillä on 5 viikkoa vanha poika. Alussa kaikki
oli suht kivaa. Tosin vaimolleni synnytys oli
raskas kokemus. Ei haluaisi heti huomenna ottaa
uusiks. 3-viikkoisena päivärytmi alkoi vakiintua.
Klo 0600 herätys ruokkimaan poikaa, jokainen
ruokinta kestää ainakin tunnin, kaksi jos pelkkä
rintamaito ei riitä, vaan pitää saada pullosta.
Hän juo kuin kameli. Viime aikoina n. 500
ml /vrk. Onko se normaalia alle 5 kiloiselle ja 5
viikkoiselle? Sen jälkeen hänellä
on "vatsavaivoja". Vihdoinkin saa äiti hieman
nukkua klo 8-12. Uudestaan ruokaa. Taas n tunti
lepoa. Uudestan ruokaa. jne. Klo 1800 mä tulen
kotiin töistä. 1830-2000 mä annan pullosta
ruokaa, "juttelen", vaihdan "kuivat". 2100 äiti
antaa uudestaan rintaruokaa.
Rintaruokinnan "tauon" aikana mä ehdin tiskata,
viedä vaipparoskikset ulos, pestä pyykkiä. 2300-
0100 viimeiset sapuskat ja tuutulaulut. 0100
hiljaisuus. Viimeistään klo 0600 taas räjähtää..
Olen lukenut ruotsalaisista lastenhoitolehdistä
että siellä isät saa 6 kuukautta ainakin johonkin
asti maksetua isyyslomaa. Ilman että se
otettaisiin äidin lomista pois.
Meillä "edistyksellisessä" Suomessa oletetaan
että ei ole tarvetta sellaiseen.
Odotan että hän on niin vanha että pääsee mukaan
lätkämatseihin....
Ymmärrän täysin tunteesi, minullakin on vauva,
jota en tosin tunne vihaavani, mutta ärsyyntymään
hän minut saa ainaisella kitinällään. Mieheni
kanssa tulee helposti riitaa (johtuneeko
hormonimuutoksista, koska lopetin imetyksen n.
kuukausi sitten?) ja riideltyämme tunnen
ahdistusta, mikä taas saa minut vielä
hermostuneemmaksi ja sitä kautta tietenkin myös
vauvan ja oravanpyörä on valmis... Olen huomannut
myös, että näistä asioista ei saisi puhua, se on
tabu. Olen kyllä yrittänyt puhua miehelleni
asiasta, mutta hänellä on omat huolensa eikä hän
aina jaksa olla ymmärtäväinen. Lisäksi minusta
tuntuu, ettei hän arvosta minua nyt niin paljon
kuin ennen kun olen kotona hoitamassa lastamme,
ja minusta se tuntuu erittäin pahalta. Minäkin
mielelläni otan välillä "irtiottoja" vauvasta
mutta tunnen kuitenkin syyllisyyttä siitä, että
haluan jättää vauvani välillä toisiin käsiin.
Minusta tässä on osansa myös ympäristön
paineilla, äideiltä odotetaan liikaa, eikä
nykyään ole sellaista sukulaisten turvaverkostoa
ympärillä jakamassa vastuuta kuin oli ennen
vanhaan. Mutta minusta kyllä miehen pitää ottaa
vastuuta ja antaa äidille mukisematta välillä
hengähdystaukoa!!! Meillä on oikeus sitä vaatia!
Kommentteja?
Miehet hoitaa paljon luultua vähemmän pieniä
lapsiaan, eivätkä sitä kautta osaa edes arvata
miten raskasta se kotiarki on. Poikkeuksia on
tutkimusten mukaan n. 10 % miehistä joihin
ilmeisesti lukeutuu mies joka kirjoitti aiemmin 5-
viikkoisesta lapsestaan.
Oma mieheni jätti minut lahes yksin vauvani
kanssa. Sitten ihmetellään sitä ettei miehet koe
vauvoja yhtä läheisiksi kuin äidit. Läheisyys ja
rakkaus vauvaan syntyy juuri siitä että äiti
joutuu sitoutumaan lapseensa niin totaalisesti.
Sitoutuminen herättää rakkautta mutta myös raivoa
ja vihaa. Itse kohdistin sen vihan aika paljon
mieheeni, jotkut kohdistavat sen lapseen, jotkut
itseensä (masentuvat tms.).
Tuttua oli myös se että pinna tuntui kerta
kaikkiaan loppuvan. Kun mies ei joskus tullutkaan
kotiin silloin kun oli sovittu vaan pari tuntia
myöhässä ja olin odottanut koko päivän apua
kanniskellen vauvaa melkein koko päivän parin
tunnin yöunien jälkeen, tuntui siltä että haluan
pudottaa lapsen lattialle. Itkin vauva sylissä
raivoani, mutta onneksi kestin näiden muutamien
vaikeiden hetkien yli. Äidin viha vauvaansa on
tabu, koska se on niin pelottavalta kuulostava
ajatus. Se pelottaa ja ahdistaa myös äitejä
itseään ja nämä unohtavat vihantunteensa
mielellään heti kun tilanne helpottuu. Luonto
varmaan järjestää niin jotta äidit jaksaisivat
ajatella uuden lapsen hankintaa.
Vielä vaikeampaa oli se että aloin vihata arkea
jossa elin. Tiesin että seuraavana päivänä
toistan samat rutiinit ja kohtaan samat
vaikeudet. Menetin kiinnostukseni elämään, ensin
hetkittäin, sitten huomasin olevani pahemmin
masentunut. Silti lähes joka päivä "ylitin
itseni" hoitaen lastani niin hyvin kuin taisin,
väsymyksestä ja mesennuksesta huolimatta
lallatellen ja lauleskellen. Nyt kun lapseni on
1v. ja 3 kk ja pahin on takana, en oikein edes
muista vaikeimpia päiviä ja silloisia
tuntemuksiani. Vaikka "uhrasin" itseni, vedin
itseni piippuun, olen siitä nyt hyvin tyytyväinen
sillä rakastan lastani yli kaiken ja näen hänen
kehittyneen erinomaisesti. Sitten jotkut sanovat
että apua saa kun pyytää. Minä en tuntenut
kuitenkaan sitä saavani. Mistä olisin sitä
osannut pyytääkään, kun en aina saanut edes
vaatteita päälleni koko päivänä. Jos sukulaiset
eivät ole lähellä, imettää eikä lapsi suostu
juomaan tuttipullosta, pois lähteminen on
mahdotonta. En olisi edes jaksanut että joku
tulee kotiini edes siivoamaan, koska en olisi
jaksanut olla vieraan ihmisen seurassa. Toisaalta
olin tottunut liian itsenäiseksi, en keksinyt
keinoa miten joku muu kuin mieheni olisi voinut
auttaa. Toivon todella että muut äidit osaavat
pyytää ja vastaanottaa apua paremmin kuin minä.
olen itse neljän lapsen äiti, ja ensimmäisen
saatuani ihmettelin itseäni, kun ei äidinrakkaus
syntynytkään lapsen mukana, vaikka siitä kaikki
ympärilläni toitottivat suureen ääneen!!! rakkaus
lapseenhan kasvaa lapsen myötä! ensimmäinen
lapseni huusi kolme ensimmäistä kuukauttaan niin,
etten nukkunut kuin vartin pätkiä,, enkä apuakaan
osannut/kehdannut pyytää. jos sinusta tuntuu
ylivoimaiselta, niin eiköhän nukkumattomuus ole
syy, että saisit lapsesi sairaalaan edes pariksi
vuorokaudeksi, kysy neuvolasta! tai sitten
keskustelet asiasta tuttaviesi kanssa, kyllä
luulisi jollain olevan sydäntä, että auttaa
teitä... minulla ei ollut apua, kun lapsen isäkin
oli sitä mieltä, etten edes lasta osaa hoitaa,
kun itkee kaiken aikaa... HAE APUA AJOISSA!!!
Nyt kandee pestata joku hoitamaan sitä tenavaa
viikoksi. Sä tarviit siitä lomaa. Kun olin
viimeisilläni toista odottaessa, itkeskelin ja
olin umpiväsynyt. Esikoinen joutui kärsimään
raivareistani kai päivittäin tai ainakin melkein.
Vanhempani huomasivat luojan kiitos tuon
väsymyksen mukanaan tuoman kyllästymisen
lapseen, ja veivät hänet mukanaan lappiin
lomalle. En olisi ikinä uskonut, miten erilainen
ja aivan toisenlaisella kärsivällisyydellä
varustettu äiti minusta tulikaan tuon lapseni
reissun aikana. Salaisuus oli siinä, että olin
saanut levätä. Olin päässyt pienestäni
konkreettisesti eroon touhuamaan ihan omia
juttujani vähäksi aikaa. Toivon syvästi, että
miehesi tai jommankumman vaanhemmat tai sisaret
voisivat näin auttaa teitä molempia. Vauva kärsii
raivokkaan hoitajan hyppysissä. Koliikkikipujensa
keskellä hän tarvitsee rauhallista rauhoittavaa
syliä, puhu matalalla äänellä rauhallisesti tai
laula. Muista että ei se itku siinä silti lopu.
Kipu pitää siitä huolen. Mutta kun oikein sattuu,
oman äidin syli ja ääni tuo ihanan turvan.. Vauva
saattaisi nukkua myös ulkoilmassa, kun työnnät
vaunuissa (kaikki vauvat ei nuku silloin, kun
vaunu ei ole jatkuvassa liikkeessä - useimmat
kylläkin). Toivon, että tilanteenne helpottaa.
Aurinkoisempia kevätpäiviä teille molemmille.
Kun vauvasi on muutaman vuoden ikäinen, et muista
niitään vaikeuksia, joita nyt koet. Sitten kun
olet vanha, olet tosi onnellinen, että sinulla on
tämä lapsi. Itselläni on lapsi, joka herätti jopa
20 kertaa yössä ja silloin oli työelämäkin
sellaista, että lapsen takia ei voinuut olla pois
töistä. Oma äitini tuli toiselta paikkakunnalta
hoitamaan sairasta lasta ja pomonakin oli
sellainen lapseton mies, joka yritti tehdä
elämäni mahdollisimman hankalaksi. Nyt vuosien
jälkeen olen onnellinen lapsestani ja
lapsenlapsestani, mutta entinen pomoni näivettyy
yksinäisyyteen maallisen mammonan keskellä. Lapsi
on arvokkainta, mitä ihmisellä voi olla.
itse olen jo 2 tytön äiti.lapseni ovat nyt 2 ja
4v.toisen tyttäreni kanssa kärsin vakavasta
masennuksesta ja vihasta vauvaa kohtaan. tilanne
perheessä meni jopa niin pahaksi että vauva
jouduttiin sijoittamaan muualle joksikin aikaa.
tosin omasta tahdostani.nyt tuosta kaikesta on jo
2 vuotta.tiedän että nämä sanat eivät varmasti
auta tämän hetken vaikeuksiin mutta minäkin
selvisin.ei ehkä huomenna,ensi viikolla tai edes
puolen vuoden päästä mutta kyllä joskus. kesä
tulee ja kärpäset.onnea elämän polulle.
Se on täysin normaalia,mä tunsin samoin alussa
mut ajan kans se tasaantuu.En tienny mikä odotti
kun tulee äidiks.Nyt on niin sanotusti tottunu
voi herätä helposti yöllä eikä v... vaan on kiva
kun lapsi kömpii viereen.Eli aikaa.....
Sopikaa miehenne kanssa esim. tulevana
viikonloppuna, että sinä yövyt, jos mahdollista
eri huoneessa tai ystäväsi luona niin ettet kuule
lapsen itkua (korvatulpat!), ja miehesi syöttää
pullosta ja hoitaa muutenkin lapsen itkuista
huolimatta. Omalla kohdallani vihantunteet
rauhoittuivat heti kun sain nukuttua yhdenkin yön
heräämättä. Väsymyksestä kaikki johtuu! Minulle
tuli sellainen olo kuin olisin ollut
pitemmälläkin lomalla ja tuon voi uusia vaikka
seuraavana viikonloppuna. Kyllä miehesi jonkun
yön varmaan jaksaa valvoa teidän vuoksenne...
Olen 17-vuotias tyttö Espoosta ja tulen
mielelläni teille lastenvahdiksi, jos tunnet
olevasi sellaisen tarpeessa. Olen erittäin
lapsirakas ja kokemusta riittää hyvin paljon.
Vauvakuume vaivaa, eikä omaakaan ihan vielä voi
hankkia... Sähköpostiosoitteeni on : veera-
[email protected]