tiet ei ole kohdanneet, ihomme hanganneet toisiamme vasten, aiheuttaen lämmintä kitkaa, kuumia aaltoja välillemme, saanut kertoa ajatuksistani, rakkaudesta, ongelmistakin. Niin odotan sitä päivää kun saan rakkaani kanssa kulkea samoja polkuja ja vaikka hetkeksi polut erkanisi, ne yhdistyvät aina uudelleen. Sitä päivää minä odotan, se antaa toivoa huomiselle, tuleville viikoille ja kuukausille.
Vaikka
Kaunista unta
35468
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kauniita sanoja.
Hyvää yötä ja kauniita unia.
Halkean kohta tästä tunteesta. Ihanaa! Siis kertakaikkisen ihanaa. Mistään en ole elämässäni ollut näin varma, asiasta joka olisi näin nopeasti tapahtunut ja asiaan jolla ei ole muuta kuin toiveikas tulevaisuus, vaikka konkreettista tapahtumaa onkin toistaiseksi aika vähän.
Niinpä niin, olla samalla tiellä olematta kuitenkaan tiellä.
Tee hyviä tekoja rakkaalle..
Hyvät tekosi eivät mene hukkaan,
vaikka itse unohtaisitkin ne. Iho ei unohda.. ne teot ovat myös aidontuntuisia kuviteltuina..
Jos tämän toiveen ainoa keino on kokea ja olla onnellinen..niin kokemuksen siirto ja pyrkimys jossakin elämän ajassa ..
pyrkivän tahtomme välillä..hyvän eessä..tahtomme tehdä hyvää..haluaa.nautinto on hyvä asia...
Suukkoja yötä vasten. SItä tarvitset ja voimia tulevalle viikolle. Jos olisit hän. Ihana sinä! Ajalla ei ole merkitystä.
Eräs asia, tiedän sinun selviävän, mutta olit liian vahva ollaksesi niin vahva. ENkä sillä että minä olisin sinua pystynyt auttamaan tai ylentänyt auttamaan, olisin vain toiveissani ja haaveissani pystynyt niin tekemään :-)
Koin olevani enemmän viihdettä kuin apua :(( siitä tunteesta en pääse -syytänkö sinua vai omaa toimintaani? Itseäni.
Olet ajatuksissani.. aina vaan, enkä tiedä miksi.
:-), toivottavasti ajattelet sitä oikeaa häntä etkä minua.... ja jos olisit hän, en kyllä yhtään ihmettele jos olisin ajatuksiisi jäänyt...
Mutta, muista että minä olen häpeissäni, surullinen ja vihainen itselleni siitä kuinka huonosti sinua kohtelin.
snif ♥
Sitä että on kohdellut jotakuta noin julmasti ei koskaan saa pyytää anteeksi vieraalta ihmiseltä vaan häneltä ketä kohtaan olet ollut noin epäinhimillinen.
No älä sinä tule tuputtamaan tota iänikuista jorinaa joka anteeksipyyntökommentiin. PRKL! Mulle joku vastasi tässä luvaten jotakin 10:stä vuodesta, kuinka julmaa se sitten on?
Sinä et tiedä, mitä on tapahtunut, joten pysy poissa kommenttiesi kanssa. Jos olisit hän, niin sanoisin että älä yhtään yritä :-)
helppo tapa itselle. Vaikka väärin onkin niin tuo riittää joillekin.
Täällä kun jokainen saa kommenttinsa sanoa, sinulla ei ole valtaa kieltää sitä keneltäkään. Mitä väliä on mitä joku täällä vastaa, sillä kai on väliä mitä se oikea ihminen sanoo ja antaako hän sinulle anteeksi.
Näkee että olet tehnyt pahasti mutta täällä sitä on turha parkua ja kiukutella.
rakkauspalstalle, olet ilkeä ja paha ihminen. Jos itse olet ollut paskamainen jollekin niin turha siitä muille on kiukutella.
Jahas, niin olenkin. Poistun.
tämän paskan täällä ja rakkauden ? Mitä näillä on väliä kenellekään mutta se mitä sisälläsi tunnet, sillä on väliä. Koeta muuttua paremmaksi ainakin sille ihmiselle ketä kohtaan olet rikkonut mutta älä ikimaailmassa sorru siihen että pyytelet omia
pahojasi anteeksi sieltä sun täältä.
Sen alemmaksi ihminen ei enään voi vajota.
Niin, en mene toisen avioliittoja rikkomaan. Tämä riittää minulle :-)
Kyllä, samaistan. Minä voin näin kertoa hänelle rakkaudestani ja täällähän minä olen hänelle julma ollutkin aivan erityisesti. Jos vielä jatkat tätä niin tässähän tulee oikva tilaisuus purkaa mieltä oikein kunnolla.
Ei kenellekään tämä paskanjauhanta ja rakkaus voi olla sama asia. Jos on niin et tiedä rakkaudesta mitään.
Älä sinä meille muille riehu jos olet ollut hänelle paha, ei me siihen olla syypäitä.
aina pyytää pahuuttaan, se ihminen ansaitsee sen aina, mistään muusta riippumatta.
koska täällä ei koskaan tiedä kenelle kertoo mitäkin vai oletko sinä noita säälittäviä palstapellejä jotka rakastavat ketä milloinkin ?
Kuka riehuu? :-)
Mutta mitkä sun ohjeet sitten olisi jos toinen on naimisissa onnellisesti? JA sitäpaitsi, minä voin vain pyytää anteeksi, minulle ei tarvitse antaa anteeksi. Oman omantuntoni kanssa minä joudun elämään. Luuletko, että ihminen suuttuu aina syyttä?
Mä kirjoitan kyllä sellaisella nikillä, että siitä tunnistaa. :-)
tunnista koska nytki pyytelit anteeks yhtään tietämättä keneltä.
riehuminen täällä mitään auta ja se että on naimisissa ei tod. estä puhumasta sen ihmisen kanssa ! Sulla on aatamin aikuisia ajatuksia. Sää oot hirvee sille ihmiselle jos et mitään selvii.
Mäpä oletinkin et hän tiesi kuka olen, koska halusi että odotan häntä 10 vuotta ja että ajattelee minua :-)
Tadaa...
http://www.youtube.com/watch?v=J0xjCgBWRXM
siinä se nähtiin .. oletuksia ja oletuksia.. !!
Olen purkanut mieltäni tänne. SIksi, koska en pysty ottamaan tähän ihmiseen yhteyttä. Aikaakin on kulunut ja eikä mulla ole yhtään syytä olettaa että mulla olisi ollut sen suurempia vaikutuksia sen elämässä. Ilmoitin hänelle vain syyn puhumattomuuteeni, olisin halunnut kertoa syyn vielä kasvotustenkin, mutta hän käsitti väärin ilmeisesti eikä suostunut. Hän antoi ymmärtää aivan muuta, joten ymmärsin kyllä.
Kiitos, minusta on mukavaa kun saan sinun härkkimisen ansiosta kertoa tätä asiaa tänne :-)
No mä en ole paha ja piste!
Heitin ihan ilmoille viestin. En ole naimisissa, pahoittelen, väärä tyyppi :)
:-) Hyvää kevättä ja onnea odotukselle, minä ainakin pystyn myöntämään kaiken.
Toivon myös että tiet jossain vaiheessa, edes kymmenen vuoden päästä kun ollaan ehkä aikuisia, taas yhtyisivät. Tällä hetkellä se on mahdotonta kun kumpikaan ei suostu ylpeytensä vuoksi myöntämään miten asiat on.
Pitäis varmaan laittaa jo alkuun jotain tunnisteita, nimiä, jotain. Tänne tulee paljon vastauksia eikä aloitus ole tarkoitettu kuin yhdelle vaikka on tietenkin mukava jos saa kuka tahansa hyvän mielen lukemastaan.
Me varmasti täydennettäisi sopivasti toisiamme, korostettaisiin hyviä piirteitä vahvistettaisi heikkoja kohtia. Työnnettäisi ylämäessä, tarrattaisiin kiinni jyrkänteen reunalla, pidäteltäisi alamäessä. Nämä siivittää toivoa, mihin me kuuluuttaisiin.
Mukavaa tiistaita siitä ikävästä pyrystä huolimatta, muista, aurinko paistaa siellä takana.
s'
Rakas kulta. Voi hyvin.
Nähdään taas. Ikävöin.
sullekin jolla on niitä rakaskultia joka palstalla.
Ei ole kun yksi ainoa.... Pitkä mies, jolla ihana veretseisautttava hymy ja piirteet. Söpösti pystyt híukset...
rakastan vain häntä. En halua ketään muuta....
koko aika hoe muita haluavas. sähän oot oikee maanvaiva joka palstalla ja haluat kaikkia.
kuka mahtaa olla sun rakas?