Johanna Kurkelan esittämässä kappaleessa ’Ehkä ensi elämässä’ sanotaan täydellisesti kaikki se miltä minusta tuntuu. Tavallaan. En usko sen rakkautta olevan, intohimoa ja mieltymystä vain. Tahoillamme varattuja olemme kumpikin, toinen onnellisempi toista. Miksi emme ole osanneet lopettaa juttelua? Yritän aina, olen välillä hetkiksi sinut jopa unohtanut, kunnes näen sinut uudelleen. Saat minut hulluksi, järki häviää samantien. Rakastan meidän jutteluhetkiä, sinulle on niin helppo kertoa kaikesta. Haaveilen yhteisistä hetkistämme, kuvittelen sinut iholleni. Tulen hulluksi. Minulta häviää oikean ja väärän käsitteet. Tiedän että se on kiellettyä, tiedän etten voi tehdä enempää, se pilaisi elämäni. En vain tiedä miten pystyn unohtamaan sinut, miten jatkamaan eteenpäin omassa elämässäni? Miksen ole täysin tyytyväinen siihen mitä minulla on? Miksi kiusaan itseäni :)
Kohtasimme jälleen toisemme, ja teit minut jälleen hulluksi :)
hulluna sinusta
91544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minne päin tämä viesti menee?
Pohjois-Pohjanmaalle :)
Väärä suunta.. Taas :(
Ilmeisesti olet päättänyt että ainakaan tässä vaiheessa et eroa. Eikä kannatakaan ellet ole jutellut ja todella todentanut tätä yhteyttä sen toisen osapuolen kanssa. On liittoja joista erotaan kun "Se Oikeampi" löytyy mutta jos kumpikin varattuja tahoillaan kannattaa asia todellakin varmistaa. Elämän hajonneita palikoita on todella vaikea koota uudelleen jos kaikki meneekin päin.........
Mutta kuten sanoin: On olemassa myös onnellisia pareja jotka ovat jättäneet liittonsa ollakseen toistensa kanssa. Kaikkea tapahtuu mutta mikä on totuus ja todelliset tunteet. Aikakin voi olla vielä liian aikainen, ehkä kannattaa vielä odotella ja pidätellä mutta lopulta kannattaa jutella. Tekonne ja rehellisyytenne vain kertovat millaisia te olette : hyviä pahoja vai rumia. Uskokaa Rakkauteen, se ei kysy lupaa, mutta sitä ei ole pakko totella ?
Tämähän onkin tärkeä kysymys. Lähteäkö rakkauden suuntaan, joka tulee puskista ja vie mukanaan vahvasti ja lupaa kysymättä, vaiko pysyä siinä missä on nyt. Päätös lähteä on tosi iso, ja se repii ihmissuhteita juuriltaan sieltä sun täältä. Mikä nyt on tuttua ja turvallista, vaikkakaan ei niin antavaa vai jotakin kenties uutta ja pelottavaa, jota et voi tietää ennalta. Mikä on elämäntilanne? Ainakaan se ei ole ikinä oikea. Miten tärkeää turvallisuus on? Miten tärkeää rakkaus ja intohimo on? Toisaalto kestääkö rakkaus, vai haihtuuko niin kuin entinenkin, niin tietysti. Lähtijä saa aina syyt päälleen, kantaa pitkään syyllisyyden taakkaa.
Kannattaa ainakin tutustua ns. kriittisesti ihastukseen. Mitä yhteistä meillä/ teillä voisi olla? Onko kyse pelkästään himosta? Vai onko kyse jostain ohittamattomasta. Käsittääkseni tällaistakin tapahtuu.
Fuck kriittisyys, ei liity mitenkään rakastumiseen
Tiedäthän sen toisenkin J.K:n kappaleen - Rakkauslaulu ..?
Elin pitkään "Ehkä ensi elämässä"-tunnelmissa, jahkasin järkevyyden ja tunteiden virran rajamailla... Päätin, että kun toinen haluaa olla järkevä, minunkin on oltava... Silti jokainen päivä veti meitä lähemmäs, lyhyistä juttutuokioista tuli pitkiä sähköposteja ja puheluita. Hakkasin päätäni seinään kysyen, miksi sellainen, minkä pitäisi tuntua väärältä, tuntuu kuitenkin ehdottoman oikealta ja hyvältä?
Ei siihen vastausta ole...
Menetin uskoni aiempaan elämään koettuani pettymyksiä ja menetyksiä. Päästin irti, kun huomasin, ettei se polku johda enää minnekään. Elän omaa elämääni ja olen tyytyväinen siihen, mutta... Se "vaara, joka oli liian suuri kiertää ja liian houkuttava ohittaa", se on edelleen mukanani. Kaikki on tietysti mahdollista - mutta tällaista intohimoa en usko voivani kokea kenenkään muun kanssa.
puhut todellakin asiaa. :)
..mutta eihän rakkaus tarvitse olomuotoja. Joskus asiat elämässä ovat vain mahdottomia toteutuakseen.....mutta silti uskon ihmeeseen. :)
http://www.youtube.com/watch?v=PmjwdUzUegY