Minulla on ollut jo pitemmän aikaa mielessä että jos kävisin joskus tutustumassa homobaariin, että jos sieltä vaikka irtoais seuraa ihan tositarkoituksella, kun mistään muualtakaan sitä ei tunnu löytyvän. Viimein viime viikonloppuna pistin tuumasta toimeen, varasin oulusta hotellihuoneen ja kaiken varalta kahdelle hengelle. Ja kun viimein ilta koitti kiiruhdin baariin. Mutta kun aloin lähestyä (mutta en lähennellä) nuoria kundeja niin parhaimmatkin suostuivat vain hetken juttutuokioon ja sitten häipyivät seurastani, mutta pääosin sain aika ylimielisen vastaanoton. Ja kaikkein päällinmäisenä jäi mieleen se kun bileet olivat jo päättyneet ja olimme narikka jonossa, niin kysyin kohteliaasti eräältä kundi porukalta että saanko osallistua keskusteluun, niin muut katselivat minua kuin vierasta sikaa ja 1 heistä tokaisi oikein tylysti että meillä on tässä nyt keskustelut kesken. Se oli elämäni ensimmäinen kerta kun kävin homobaarissa, ja voin sanoa että taisipa olla myös viimeinen. En ole vielä heteromiehiltä saanut yhtä tylyä kohtelua vaikka homo olenkin. Mutta se mitä opin siltä illalta on se että tämän jälkeen minun on helpompi ymmärtää jopa homofoopikoita, kiitos homojen.
Kokemuksia homobaarista
päähän potkittu
153564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
No jos olet n. 40v , pyöreähkö tai normaali kroppainen ja et huolehdi ulkonäöstäsi et tule homobaarista hirveän useasti seuraa saamaan sillä homobaareissa heiluvat nuoret etenkin parikymppiset homo miehet ovat juuri niitä kaikkein pinnallisimpia ihmisiä joita maa päällään kantaa.
Homobaari on muutenkin aika huono paikka Suomessa hakea yhden yön juttua kummallisempaa seuraa sillä täällä ei ole kukoistavaa homokulttuuria jota taas löytyy Ruotsista, Englannista (siis Englannista ei Isosta-Britanniasta) ja yhdysvalloista.
En tietenkään väitä ettet voisi löytää seuraa itsellesi homobaareista, mutta siihen vaaditaan todella paljon rohkeutta, itsevarmuutta ja ennenkaikkea valmiutta tulla torjutuksi erittäin röyhkeälläkin tavalla.
Suomen homobaareissa heiluu enimmäkseen äärettömän pinnallisia pikkuneitejä joiden mielestä muiden ihmisten kanssa saman ilman hengittäminenkin on liikaa pyydetty jos ei ole tarpeaksi hyvännäköinen.
Ei tuo pinnallisuus pelkästään homoihin rajoitu, löytyy myös ns. "heterobaareista".
Ihan hyvä että olet asiallisella mielellä kyseisessä baarissa, mutta ei baareista, varsinkaan yökerhoista, yleensä löydä "sitä oikeaa" kuten ei "heterobaareistakaan". Sinne mennään yleensä joko kaverien kanssa tai yhdenillanjuttujen perässä, aika harva sinne ketään kumppania menee etsimään vaikka sellainen olisikin muuten hakusessa.
Netin kautta voi myös olla vähän hankala löytää kumppania, sillä henkilöstä ei näe kuin sen kuvan vain. Kun ihmisiä tapaa ns. "livenä", kiinnittää huomiota muihinkin asioihin kuin ulkonäköön.
Tuntuu myös, että homppeli ei saa kiinnostustaan ilmaista/sanoa kohteliaisuuksia ettei vaan loukkaisi tai pelottaisi toista, asia on vähän taboo vaikka olisi toisen tuntenut jo vuosia. Enkä kiinnostuksen ilmaisulla tarkoita mitään nuoleskelua tai muuta graafista/intiimiä.
Homppelilla on myös vähän vaikeampaa arjessa tavata mahdollista kumppania, sillä homo ei voi olettaa läheskään jokaisen vastaantulevan olevan "samaa leiriä". Nykyisin on myös hirveä oravanpyörä pyöritettävänä, ettei edes välttämättä ehdi humaaneihin asioihin keskittymään :)
Mutta mutta, älä silti luovuta vaikka hankalampaa onkin. Tämä on kulunut fraasi, mutta sanon kuitenkin. "Kyllä se sopiva tulee vastaan jossain vaiheessa" :P
Kiitos hyvistä vastauksista teille molemmille. Niin mitä tulee ikään niin olen alle 40 mutta tunnen itseni vielä siitäkin nuoremmaksi. Ja ylipainoa on noin 10 kg mutta kaikki ei ole lihavuutta, olen nmittäin kulkenut tässä talven aikana kuntosalilla joten osa painostani selittyy myös lihasmassalla muuten olen kutakuinkin sopusuhtainen. Itseasiassa omasta mielestäni olen jo löytänyt sen oikean. Olemme työpaikka naapureita hän on 12 vuotta nuorempi eli aikalailla sopivan ikäinen, tutustuin häneen noin vuosi sitten ja ajattelen häntä koko ajan ja näen hänestä uniakin. Mutta ongelma onkin siinä että hän ei ole löytänyt minua. Näen häntä yleensä vain auton ratissa työaikana, vapaa ajalla en ole häntä koskaan nähnyt missään vaikka asumme samalla paikka kunnallakin. Ja se että onko hän hetero vai homo tai sinkku vai varattu minulla ei ole hajuakaan. Tapasin hänet viimeksi noin kuukausi sitten ruokatunnilla kaupassa ja keskustelimme presidentin vaaleista, ja vaikka itse en Haavistoa äänestänytkään niin puolustin Haaviston homoseksualismia ja hän ainakin tuntui olevan kanssani samaa mieltä, joten ei hän ainakaan homofoopikolta vaikuta, mutta saattoihan siinä olla kysymys kohteliaisuudestakin koska toiset ihmisethän ovat sen verran viksuja etteivät ala väittelemään vaikka oikeasti olisivatkin asioista eri mieltä, ja hyvä niinkin olisi nimittäin aika ikävää alkaa väittelemään sellaisen ihmisen kanssa josta pitää. Kutsuin hänet jo marraskuulla facebook kaveriksi saamatta vastausta, mutta eilen sain huomata että hän oli poistanut koko facebook profiilinsa, joka todistaa sen että on hän ainakin nähnyt kaverikutsuni, joten näyttää siltä etten merkitse hänellekkään yhtään mitään.
Vastauksena viesiisi:
Et välttämättä näyttele pienintäkään osaa siinä tarinassa, miksi hän on lopulta päätynyt poistamaan Facebook -profiilinsa. Tai edes siinä, miksi hän ei ole hyväksynyt sinun Facebook -kaveripyyntöäsi.
Valaisen hieman asiaa omasta vinkkelistäni:
Olen mies ja minulla on harvinaislaatuisen mustasukkainen poikaystävä. Jos lisäisin jonkun miehen ystäväkseni Facebookiin, arvioisi hän välittömästi kyseisen profiilin ja sen mahdollisen "uhka-asteen" suhteellemme sekä pahimmassa tapauksessa sen havaittuaan (esim. suhteellisen komea ulkonäkö) alkaisi epäilemään ja kuulustelemaan minulta, mikä tämä tyyppi on miehiään ja onko minulla kenties jotain meneillään hänen selkänsä takana.
Minulla on Facebookissa tällä hetkellä n. 10 vahvistamatonta kaveripyyntöä. Nämä ovat suurin osa miehiltä, jotka ovat nähneet minut jossain, esim. ystäväni bileissä ja minun kanssa muutaman sanan vaihdettuaan ajatelleet, että olen todennäköisesti tutustumisen arvoinen tyyppi -> laitetaanpa kaveripyyntö Facebookiin.
Mustasukkaisen poikaystäväni lisäksi toinen syy pyyntöjen hyväksymättä jättämiseen on yksinkertaisesti se, että haluan tutustua henkilöön paremmin ihan elävässä elämässä, ennen kuin hyväksyn kaveripyyntöä.
Moni varmaan kuultuaan tämän sanoisi minulle, että "heivaa se kundis ja vähän äkkiä". Reilut pari vuotta on tässä oltu ja paljon on hyviäkin puolia... Vielä kun tuon turhan mustasukkaisuuden saisi kuriin... Koska se on myös pahimmillaan hyvin kuluttavaa.
Et voi olla tosissasi ? Luuletko todella että kaikki haavistoa äänestäneet olivat homoja ? Varmaankin huomasi että olit homo ja poisti kavereista. eli heteromies.
Et ilmeisesti osaa lukea?
Vai että miljoona homoa Suomessa äänesti Haavistoa. Mielenkiintoista
No miten minä tässä voisin olla tosissani kun tehän tässä pistätte sanoja suuhuni! Missä olen sellaista väittänyt että kaikki haavistoa äänestäneet olisivat olleet homoja? Minähän sanoin että itse en edes äänestänyt haavistoa, vaan puolustin hänelle haavistoa haaviston homoseksualismin vuoksi, vaikka en mitään muuta hyvää siinä miehessä näekkään. Ja toinen asia en ole edes ollut hänen facebook kaveri, vaan jos vähäkään osaat lukea niin minähän sanoin senkin selvästi että kutsuin hänet facebook kaveriksi mutta en saanut häneltä vastausta eli rautalannasta väännettynä vahvistusta kaveripyyntööni, vaan hän poisti OMAN PROFIILINSA facebookista! Joko meni jakeluun?
Laittoi vaan sinulle eston niin että et näe sen profiilia enää. ja hylkäsi kaverikutsun
Itte oon pitäny ohjenuorana että kun ikäeroa on enempi kuin 8 vuotta niin kaverisuhteella mennään. Onhan ne kakskymppiset ihan söpöjä ja hauskoja katsella, mutta pidän niitä aivan lapsina. Tulee oma pikkuveli mieleen ja kaikenlainen seksuaalinen ajattelu loppuu siihen.
Saman ikäinen on elämäntilanteessa ja ajattelussaan samalla aaltopituudella - ja tulenkin ehdottomasti parhaiten juttuun samanikäisten kanssa. Vähän olisi vaikea kuvitella saman katon alle parikymppistä justiinsa lukiosta valmistunutta jolla opiskelut vasta edessä, juuri kotoa muuttanut, ja sitten minä, koulut käytynä ajat sitten ja omistusasunnon lainakin on maksettu takaisin jo viiden vuoden päästä.
Kyllä sitä nyt suurinpiirtein samassa elämäntilanteessa edes pitäisi olla kun yhteen muutetaan, tositarkoituksella. En sitten tiedä mitä ketjun aloittaja tositarkoituksella oikein tarkoittaa - hotellihuoneineen. Ehkäpä minun käsitykseni tositarkoituksesta - love, relationship, double income no kids - on sitten hivenen erilainen.
No ensinnäkin tuohon mustasukkaisuus kysymykseen sanoisin että kenenkään ei ole pakko suostua sellaiseen vaikka muuten suhde olisikin hyvä. Se on tietenkin selvä että uskollinen täytyy olla mutta kyllä tietynlaista vapautta ja luottamustakin täytyy olla. Kyllä ihminen tarvitsee kumppanin lisäksi myös ystäviä. Ja sinä joka väität että hän olisi pistänyt minut estolistalle, niin miten minusta tuntuu että sinä yrität tarkoituksella pahentaa entisestään mieltäni. Tunnen hänet sen verran hyvin etten voi uskoa sellaista että hän olisi minulle niin julma ja ilkeä että hylkäisi kaveripyyntöni ja laittaisi minut vielä estolistalle. Joten jos sinulla ei ole muuta kuin maalata pahimpia mahdollisia kauhukuvia seinälle niin ole hiljaa! Ja mitä tulee tuohon ikäero kysymykseen niin en todellakaan tarvitse mitään isäpuolia, vaan jos tunnen itseni ikäistäni paljon nuoremmaksi niin silloin haen seuraakin siitä ikäluokasta. Ja mitä tulee tositarkoitukseen niin tarkoitan sillä sitä että tuttavuus ei jää vain yhteen iltaan vaan pysyvämpää pari tai miksei kaverisuhtettakin. Ja mitä tulee sitten tuohon hotellihuoneeseen niin en ajatellut silläkään mitään seksiä vaan yleensäkkin fyysistä läheisyyttä, että saisi edes yhden yön nukkua jonkun kainalossa ja tuntea että joku edes välittää.
Ei ollut tarkoitus loukata. Minä vaan että jos et tiennyt että noin voi tehdä
Itseasiassa ei voi. Jos laittaa eston, se profiili ei näy poistettuna.
Ensinnäkin toistan vielä sen että tunnen hänet sen verran hyvin etten usko että hän olisi minulle niin julma ja ilkeä että laittaisi eston, ja varsinkin kun en ole edes mitään pahaa hänelle tehnyt. Yhtään nekatiivista sanaa en ole hänestä sanonut en edessä enkä takana päin. Ja toiseksi tiedän hänen muutamia facebook kavereita ja selvitin asian niiden kautta. Elikkä se tapahtuu sillä tavalla, jos et enää nimen perusteella löydä tiettyä ihmistä ja tiedät jonkun henkilön tai useamman jotka ovat olleet hänen kavrilistalla, niin menet niistä jonkun henkilön sivulle ja katsot ensin kaverilistan yläpuolelta paljonko hänellä on kavereita. Jos siinä lukee vaikka 55 niin aukaiset sen kaverilistan ja lasket vielä ne kaverien kuvat, ja jos saat tulokseksi vain 54 niin se tarkoittaa sitä että hänen kaverilistalla on henkilö joka on estänyt sinut. Mutta jos tulos on sama eli se 55 niin silloin hänen listallaan ei ole yhtään henkilöä joka olisi estänyt sinut. Elikkä silloin se kyseinen henkilö on vain poistanut oman profiilinsa, koska häntä ei näy edes haamu jäsenenä aikaisempienkaan facebook kavereidensa listalla.
Nyt alkaa tilanne käymään jo aika kestämättömäksi. Nimittäin sen jälkeen kun hän poisti profiilinsa facebookista niin hän ei ole edes tervehtinyt minua. Tänäänkin hän ajoi autolla melkein vierestä ja yritin tervehtiä häntä niin hän ei ollut huomaavinaan, niin päiväni oli samantien pilalla. En ymmä'rrä miksi hänen täytyy koko ajan ihan tahallaan satuttaa minua. Sen ymmärtäisin jos hän olisi hetero ja olisin häntä jotenkin fyysisesti ahdistellut, mutta koskaan en ole koskenut häneen sormenpäälläkään, en ole lähennellyt enkä edes ehdotellut mitään, vaan aina olen ollut asiallinen kun olen sattunut tapaamaan hänet. Ja jos hän on hetero ja minä homo niin sehän ei tarkoita sitä etteikö me voitaisi olla edes kavereita, vaan ainostaan sitä että mitään parisuhdetta emme pysty luomaan jos suuntautumiset eivät kohtaa. Mutta jos hän ei voi olla edes kaveri ja sen lisäksi hänen pitää alkaa vielä vihaamaan minua, ihan vain sen vuoksi että satun olemaan homo niin hän on silloin ilmi selvä homofoopikko ja homofopia on rasismia jonka kieltää jopa suomen lakikin. Tämä hänen käytöksensä alkaa mennä jo siihen pisteeseen että kohta en toivo hänelle enää muuta kuin että hänelle tulisi yhtä paha olo ja mieli mitä hän on aiheuttanut minulle :(.