Miten te miespuoliset olette sopeutuneet esim eron jälkeen asumaan yksin? Menikö kauan aikaa ja miltä nyt tuntuu? Vieläkö muuttaisitte jonkun kanssa yhteen?
Miesten yksin asuminen
7
230
Vastaukset
Hyvin. Eipä kauankaan ja ihan leppoisaa tämä on. Enpä muuttaisi, omaan herruuteen tottuu nopeasti eikä niin pienessä vallassa ole muille jaettavaa.
- ap
Yöhuuhkaja, oliko sulla avioero? Tietenkin, kun eron jälkeen muuttaa yksin, niin siinä on niitä eropainajaisia matkassa vaikeuttamassa sopeutumista.
- njakdsöväsk.oplk
Ihan hyvin, ja pian.
Koti on juuri sellainen, kuin itse haluaa sen olevan. Aiemmin se oli juuri sellainen, kuin toinen sen halusi olevan.
Saa laittaa juuri sellaista ruokaa, mistä itse pitää. Aiemmin piti syödä pitkin hampain toisen lempiruokaa. Sellaista omaa lempiruokaa, mistä toinen ei pitänyt, ei saanut koskaan.
Ei tarvitse enää kuunnella Radio Novaa päivät pääksytysten. Saa kuunnella omaa lempimusiikkia, ennen sitä sai kuunnella vain kuullokkeilla. Yms.
Voisihan sitä vieläkin jonkun kanssa yhdessä asua, jos olisi olemassa sellainen asuinkumppani, joka antaisi arvon myös toiselle ja olisi valmis yhdessä asumisen edellyttämiin kompromisseihin. - hajukkaat!
Senverran kommentoin, että kauppajonossa
kyllä huomaa yksin asuvat miehet.
Tuoksuvat ihan jätepussille.
Joskus joutuu vaihtamaan paikkaa.Kas, miten juuri luinkaan tutkimusta missä herrasväki 1800-luvun Savossa piti rahvasta tietämättömänä, likaisena ja pahanhajuisena.
Vaihda herrasväen kohdalle ikäneidot ja rahvaan kohdalle miehet, tulet suoraan tähän päivään. ;-))
- JK
HYVIN
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611169- 42891
- 51651
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että325647Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
- 93600
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 75566
- 56564