Kiihkouskovaiset ajoivat minut aborttiin

Olin vastavalmistunut, juuri saanut ensimmäisen työpaikkani. Tapasin ihanan ja hyvin kokemattoman ikäiseni miehenalun. Kondomi hajosi, otin jälkiehkäisypillerit ajallaan, mutta silti tulin raskaaksi.

Mies oli aivan hajalla. kuten minäkin. Itse olisin halunnut yrittää perheenä, mutta mutta. Poikaystäväni asui omien vanhempiensa luona. Itse asuin sukulaisten omistamassa kämpässä vuokralla. Sukuni on kiihko-uskovaista sakkia. Jo pelkkä esiaviollinen seksi on heistä tuomittavaa. Jos raskauteni olisi tullut ilmi, minut olisi todennäköisesti potkittu pois asunnostani, enkä usko että poikaystävän perhe olisi huolinut minua heille. Toinen vaihtoehto olisi ehkä ollut se, että minut ja lapsi olisi vaadittu takaisin suvun keskelle, äitini ja mummoni olisivat hallinneet minun ja lapsen elämää. Rahalliseti riippuvaisena suvusta, ja poikaystävän lievästä painostuksesta suostuin aborttiin. Koin suurta syyllisyyttä, uskoin että Jumala kostaa yms. Mielestäni abortti on kaikesta huolimatta täysin äidin päätös, painostuksesta huolimatta. Olin puolisen vuotta melko sekaisin.

Nyt olen naimisissa tuon saman miehen kanssa ja meillä on kaksi lasta. Kolmas on tulossa, vahinkolapsi. Mieheni haluaisi taas abortin, mutta nyt en siihen suostu. Tiedän, että arkielämämme vaikeutuu, ja vaikka en itsekään tätä lasta halua, aion pitää sen ja tiedän että selviämme. En pelkää miestäni, kuten silloin pelkäsin kiihkouskovaisia sukulaisiani. Jos en olisi pelännyt suvun paheksuntaa ja hylkäämistä/hallintaa, voisi minulla nyt olla teini-ikäinen lapsi. Ajatelkaapa sitä, te vahvoja ja tuomitsevia mielipiteitänne täällä huutelevat kiihkoilijat!
13234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ihmettelen vaan että eikö niiille kiihkouskoville sitten tappaminen oo vielä pahempaa syntiä kun esiaviollinen seksi? Eli jos on tehny jo yhden syin niin se pitää kuitata (tai salata) tekemällä lisää syntiä?

Oisithan sä voinu irrottautua siitä hullusta suvusta ja säästää lapses hengen. Ei sua kukaan mihkään ois voinu pakottaa. Rahallisesti jokaisella on mahdollisuus pärjätä tässä maassa omillaan,..ellei nyt joku aivan holtiton tuhlari oo joka kuppaa sukulaisetkin köyhiks.

Äänestä
  • Siis: "Eli jos on tehny jo yhden syin",

    Äänestä

  • Uskovaiset eivät puolla lapsen tappamista kohtuun, se on syntiä kun riistää toisen ihmisen hengen. Jokainen voi tarkistaa Raamatusta tuon asian, eikä syyttää kiihkouskovaisia. Jokaisen pitäisi ymmärtää että se minkä Jumala on antanut, ei ihminen voi ottaa. Ihminen joka syyttää uskovia, ei ole ymmärtänyt uskovan kantaa tässä tapauksessa, jos kyseessä on todellakin Jeesuskeen uskovat ihmiset. Jeesukseen uskovat ihmiset eivät kannata tappamista missään muodossa.

    Äänestä

  • "Ihmettelen vaan että eikö niiille kiihkouskoville sitten tappaminen oo vielä pahempaa syntiä kun esiaviollinen seksi?"

    Ainakin lestadiolaisille synti on syntiä ja syntiluettelossa ei ole järjestystä toisin sanoen toinen synti ole toista pahempi eli

    lapsen raiskaaminen on yhtä pieni rike kuin permantin ottaminen tai telkkarin katselu. (ei siis ihme, että tämä on niin suosittua juuri lestadiolaispiireissä) Aika monet kun salaa katsovat telkkaria ja hoitavat hiuksiaankin.

    Tappaminen ei ole sen pahempi kuin alkoholin nauttiminen

    Ehkäisyn käyttö on yhtä kuin lapsen murha.

    On tuo pahan tekemisen käsitys hieman erilainen kuin normaalijärjellä ja moraalilla varustetulla ihmisellä.

    Äänestä

  • uskovaisuus kirjoitti:

    Uskovaiset eivät puolla lapsen tappamista kohtuun, se on syntiä kun riistää toisen ihmisen hengen. Jokainen voi tarkistaa Raamatusta tuon asian, eikä syyttää kiihkouskovaisia. Jokaisen pitäisi ymmärtää että se minkä Jumala on antanut, ei ihminen voi ottaa. Ihminen joka syyttää uskovia, ei ole ymmärtänyt uskovan kantaa tässä tapauksessa, jos kyseessä on todellakin Jeesuskeen uskovat ihmiset. Jeesukseen uskovat ihmiset eivät kannata tappamista missään muodossa.

    "se on syntiä kun riistää toisen ihmisen hengen. Jokainen voi tarkistaa Raamatusta tuon asian, eikä syyttää kiihkouskovaisia."

    Raamatussa tosin annetaan ihan suoria tappokäskyjäkin ja Mooseksen laissa varsin monesta rikkeestä langetetaan kuolemanrangaistus.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemantuomio_Raamatussa

    "Jeesukseen uskovat ihmiset eivät kannata tappamista missään muodossa."

    Kristittyjen kesken on kuitenkin kuolemanrangaistuksesta varsin kirjavaa käsitystä niin nykypäivänä kuin kristinuskon historiassakin. Mutta ehkä nämä tappamista kannattavat Jeesukseen uskovat eivät olekaan "oikeita uskovaisia" tai "oikeita Jeesukseen uskovia"?

    http://www.bbc.co.uk/religion/religions/christianity/christianethics/capitalpunishment_1.shtml

    http://civilliberty.about.com/od/capitalpunishment/qt/dp_christianity.htm

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    Huomaan ettei Dara tajua Raamatun asioista vaan heittelee asioita miten sattuu.
    Kannattaa lukea koko Raamattu läpi ja ymmärtää mistä kaikesta Raamattu puhuu.
    Epäuskoiset yleensä hakee juuri nuo kohdat iskeäkseen miten paha Jumala on kun se tapatti niin ja niin paljon. Entä tämä maailma sitten, eiköhän pahan valta ole tapattanut ja tappaa edelleen ihmisiä järjettömästi. Jumalalla oli ihan toiset instanssit miksi niin tehtiin.

    Mooseksen laki oli turva ihmisille jotta pysyivät edes jossain ruodussa.
    Laki on tänäänkin voimassa juuri siksi että ihmiset eivät tappaisi ihan tuosta vaan toisiaan, ja teoistaan joutuu vastaamaan asianmukaisin rangaistuksin.
    Kymmenen käskyä toimii vielä jotenkuten tänäpäivänä yhteiskunnassamme, jota kyllä tämän maailman hengen omaavat ovat jyräämässä alas. Ei kunnioiteta enää aviovuodetta, vaan loukataan sitä ja avioliitossa asuvat itse saastuttavat omat vuoteensa.
    Jos yrität väittää että kymmenen käskyä oli huono, niin minusta se oli erittäin hyvä jossa oli sentään joku roti. Tänäpäivänä ihmiset ovat kylmiä ja raadollisia, ei ajatella muuta kuin itseään ja tuhotaan kaikki kaunis.

    Siksi Jeesus tarvittiin että vielä joka Häneen uskoo pelastuisi. Tämä yhteiskunta on niin mädännäinen jossa kaikki pahuuden ilmentymä on noussut, kuten Sodoman ja Gomorran aikaan.

    Jumala on ollut todella armollinen, hän rakastaa ihmistä ja haluaa että kaikki pelastuu. Sellainen Jumala on todella rakkaus joka antaa Poikansa meidän syntisten puolesta ja ottaa syntimme harteilleen.

    Jos joku vielä yrittää sanoa että Raamatun Jumala ja Jeesus on vain tappajia, menkää itseenne ja tehkää parannus.

    Jeesus sanoi, rauhan minä jätän teille, en minä anna niinkuin maailma antaa.. jne.

    Tämä maailma hekumoi irstauksissa, rikotaan aviovuoteet, petetään, valehdellaan, murhataan, tapetaan, ja kaiken keskellä on suuri minä joka pitää itsestään vain huolta mutta jättää toiset huomioimatta, sillä onhan se nyt hienompaa kun vain minä saan, eikä muista niin väliä.

    Siksi tämä maailma on niin paha, itsekkyyden tulos. Ryöstetään nekin varat jotka kerätään nälkää näkeville, jokainen voi katsoa itseensä ja sitten vasta Jumalaan kuka todellisuudessa on paha ja pahan ilmentymä.

    Äänestä

  • Daralle kirjoitti:

    "Huomaan ettei Dara tajua Raamatun asioista vaan heittelee asioita miten sattuu.
    Kannattaa lukea koko Raamattu läpi ja ymmärtää mistä kaikesta Raamattu puhuu."

    Olen toki Raamatun lukenut, sitä tosin en tiedä, josko olen sen tulkinnut sinua miellyttävällä tavalla. Siitä kuitenkaan tuskin pääsemme mihinkään, että Raamatussa toisen ihmisen tappamista ei varsinaisesti kaihdeta.

    "Epäuskoiset yleensä hakee juuri nuo kohdat iskeäkseen miten paha Jumala on kun se tapatti niin ja niin paljon."

    Jumalan hyvyyteen tai pahuuteen en tässä ota kantaa, sillä se ei tämän palstan aihepiiriin kuulu. Olen ainoastaan huomauttanut siitä tosiasiasta, että Raamatussa esiintyy varsin paljon tappamista, jota ei syntinä pidetä; suoria Jumalan käskyjä tappaa kokonaisia kansakuntia miehistä ja naisista aina imeväisiin ja karjaan saakka sekä tietenkin Mooseksen laissa määritellyt kuolemantuomiot. Pelkästään Raamattua lukemalla ei ihan heti saa sellaista käsitystä, että sen mukaan toisen ihmisen tappaminen olisi aina synti.

    "Mooseksen laki oli turva ihmisille jotta pysyivät edes jossain ruodussa.
    Laki on tänäänkin voimassa juuri siksi että ihmiset eivät tappaisi ihan tuosta vaan toisiaan, ja teoistaan joutuu vastaamaan asianmukaisin rangaistuksin."

    Tämä lienee näkemyskysymys, millainen rangaistus mistäkin rikkeestä koetaan asianmukaiseksi. Itse en esim. koe kuolemantuomiota kovinkaan asianmukaiseksi monistakaan sellaisista asioista, mistä Mooseksen laki niitä jakelee.

    "Jos yrität väittää että kymmenen käskyä oli huono"

    En käsittääkseni maininnut juuri Kymmentä käskyä viestissäni sanallakaan. Jospa sinä lukisit viestini uudestaan ja katsoisit mitä asiaa olen kommentoinut, niin ei tarvitsisi laittaa sanoja suuhuni.

    "Jos joku vielä yrittää sanoa että Raamatun Jumala ja Jeesus on vain tappajia, menkää itseenne ja tehkää parannus."

    En ainakaan minä tuollaistakaan ole sanonut. Ikävä kyllä faktaa nyt vain on se, että Raamattu ei mitenkään yksiselitteisesti kaikkea toisen ihmisen tappamista tuomitse, vaan hyväksyy sen useammassakin kohdassa. Faktaa on myöskin se, että maailmasta löytyy myös sellaisia Jeesukseen uskovia, jotka hyväksyvät tappamisen joissain muodoissa. Nämä molemmat seikat, joita siis ainoastaan edes viestissäni kommentoin, osoitin sinulle linkein.

    Äänestä

Surullista että syytät uskovaisia omista teoistasi. itse olen uskovainen, eikä meidän piirit aja ihmisiä seurakunnista tuon takia ulos, anteeksiantamus ja armo kuuluu jokaiselle, eikä painosta abortiin, sehän vallan kamalaa olisi jos seurakunta noin toimisi.
On hyvä muistaa ettei kaikki seurakunnat todellakaan toimi noin.

Ketään ei kuitenkaan omasta valinnastasi voi syyttää, ei edes niitä kiihkouskovaisia, sinunhan on kroppasi joka tekee päätöksen pienestä ihmistaimesta.

Lapsi ei ole koskaan vahinko.

Vaikka pelkäisitkin sukusi paheksuntaa, silti se ei saa vaikuttaa siten että tapat lapsesi, eivät hekään sitä toivo, koska ovat kiihkouskovaisia, hekin ymmärtävät ettei ketään saa tappaa, uskon näin ainakin että kyseessä on ihmisiä jotka uskovat Jeesukseen?.
Esivaviollinen seksi ei ole kiihkouskovaisten keksintö, sehän löytyy jokaisen kirkkoraamatusta. Tämä maailma harjoittaa esiaviollista seksiä ja ihminen on unohtanut Herramme ilmoituksen että avioliitto on se missä ihmisen on hyvä olla. Siksi onkin niin paljon onnettomia ihmisiä, tulee aloittajan sanomia vahinkoraskauksia, mutta ne eivät ole koskaan niitä avioliitossa, koska seksi on tarkoitettu avioliittoon.
Vahinko sanana on ihmismielen aiheuttamaa eikä siis ole koskaan vahinko jos aviopuolisot ovat yhtä toistensa kanssa ja rakastelevat toistensa kanssa.

Ihminen on kadottanut kalliit Jeesuksen opetukset ja imee maailan hengen sisäänsä, muistamatta miten ylen ihmeellisesti meidät jokainen on tehty.

Sinun ei tarvitse pelätä uskovia, joita nimität kiihko sellaiksi, eikä tarvitse pelätä miestäsi jos teillä on hyvä ja luja pohja liitossanne.
Suku voi paheksua elämäntapaanne kun ette olleet avioliitossa, mutta he eivät varmasti olisi toivoneet aborttia jos uskossa ovat.

On tärkeää muistaa ettemme näissä elämäntilanteissa mustamaalaa joidenkin niskaan syytöstä omista elämämme valinnoista. Antaa ihmisten paheksua, mutta voimme myös korjata menemällä myös avioliittoon kuten kunnon kansalaisten tulee elääkin, eikä avosuhteissa jossa monasti jää se takaportti auki. Ja sinä olet mennyt naimisiin mikä on juuri se oikea tarkoitus yhteiselämälle. :)

Avoliittoja ei ole olemassakaan, on vain avioliitto joka on Jumalan osoittama miehelle ja naiselle.

Miestäsi ihmettelen että kahden lapsen jälkeen hän suosittelee sinulle aborttia kun tietää kantasi. Pidä lapsesi, niin sinulla ei koskaan enää tarvitse kantaa syyllisyystaakkaa kuten edellisestä kannat miettimällä minkä ikäinen hän nyt on.

Herra sinua siunatkoon ja antakoon voimia pitää lapsesi.

Äänestä
  • - - -Siksi onkin niin paljon onnettomia ihmisiä, tulee aloittajan sanomia vahinkoraskauksia, mutta ne eivät ole koskaan niitä avioliitossa - - -

    Tuota noin. Eikö muka avioliitossa tule vahinkoraskauksia eli suunnittelemattomia sellaisia? Kyllä jokaisella järjellisellä ihmisellä on jonkunlainen käsitys siitä kuinka monta lasta hän pystyy tai haluaa hoitaa ja elättää. Ehkäisy voi pettää avioliitossakin.

    Tämän mukaan abortteja tehdään aika paljon perheellisille:

    http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/11/puolet_aborteista_perheenaideille_2097247.html

    Äänestä

  • "Lapsi ei ole koskaan vahinko."

    herran jeesus mitä sontaa. Jos lapsi ei olisi vahinko niin miksi niitä abortteja sitten tehdään ja miksi yleensä lasten tuloa säännöstellään??? Jos lapset on muka aina toivottu niiin miksi on niin paljon hyläyttyja kaltoinkohdelltuja lapsia jos heitä on joku vartavasten toivonu??? Onhan niitä hylättyja ja heitteillä olevia lapsia varsinkin uskovaisissa suurperheissä, eikä vaan niillä juopoilla. Heitteillä semmonen lapsi on ja vielä paljon pahempaakin jota saa sukulaisäijät käyttää seksuaalisesti hyväkseen ja jota ei kukaan kuuntele, suojellaan vain niitä hyväksikäyttäjiä, ush....

    En myöskään tajua tuota jeesustelua kun kristinusko on vain yksi uskonto tuhansien joukosta. oletko saanut missään vaiheessa koulusivistystä?? Lue nyt poloinen tästä:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_uskonnoista

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Maailmanuskonnot

    Äänestä

Aloitus on hyvä varoitus siitä että kannattaa pysyteellä uskonnoista ja uskovaisista mahdollismman kaukana. Ne on juuri naisen vihollisia kuten sanoi nimmerkki Suojele Lasta. Kun uskonot häviävät maailmasta niin tulee rauha ja ymmärrys ihmisten kesken kun annetaan toisenki olla mitä hän on.Uskonnolla on saatu aikaan vain pahaa.

Äänestä

Puhut täysin palturia ateisti. Uskovat eivät pakota lasta tappamaan kuten tuo aloitus kertoo. Onhan se hyvä laittaa omat tekonsa uskovien niskaan ja syyttää heitä. Eiköhän tuo aloittaja ihan itse ole elämänsä sotkenut eivätkä uskovat.

Usko ja uskonnollilsuus on aivan eri asia jota ei kannata sotkea.
Raamatussa kehotetaan rakastamaan lähimmäistä, ei tuhoamaan sitä.
Raamattu sanoo, lasten kaltainen on taivasten valtakunta ja jos väität että uskovat ovat ajamassa jotain ihmistä aborttiin olet todella valehtelija joka ei käsitä uskosta yhtään mitään.

On turha sälyttää uskovien niskaa asioita ja varsinkin tuon aloituksen pohjalta, aina maailmassa on paheksuttu susipareja, eikä kyseessä ole edes uskovat.
Uskonnollisuus on kyllä yksi pahimmista mitä tiedän, itse ei uskota, mutta uskovia ollaan kyllä jyräämässä tässä yhteiskunnassa alas.
Jos kyseinen aloittaja on laittanut elämänsä siihen järjestykseen kuin se nyt on/oli, niin siitä ei voi ketään syyttää muuta kuin itseään.
Pahkesuminen on normaalia ihan tänäkin päivänä. Ja paheksunta aborttia kohtaan on täysin ymmärrettävää. Uskovat eivät siihen ole ketään painostamassa.

Äänestä

Kysäsempä, kun aloituksessa ei selvinnyt, että minkä uskonsuunnan tai -lahkon kiihkouskovaisista, Sinun telie, tapauksessa oli kysymys?

Olemme viisaampia sitten ja osaamme antaa kyseiselle uskonsuunnalle tai -lahkolle palautetta asiassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

telie kirjoitti:

Olin vastavalmistunut, juuri saanut ensimmäisen työpaikkani. Tapasin ihanan ja hyvin kokemattoman ikäiseni miehenalun. Kondomi hajosi, otin jälkiehkäisypillerit ajallaan, mutta silti tulin raskaaksi.

Mies oli aivan hajalla. kuten minäkin. Itse olisin halunnut yrittää perheenä, mutta mutta. Poikaystäväni asui omien vanhempiensa luona. Itse asuin sukulaisten omistamassa kämpässä vuokralla. Sukuni on kiihko-uskovaista sakkia. Jo pelkkä esiaviollinen seksi on heistä tuomittavaa. Jos raskauteni olisi tullut ilmi, minut olisi todennäköisesti potkittu pois asunnostani, enkä usko että poikaystävän perhe olisi huolinut minua heille. Toinen vaihtoehto olisi ehkä ollut se, että minut ja lapsi olisi vaadittu takaisin suvun keskelle, äitini ja mummoni olisivat hallinneet minun ja lapsen elämää. Rahalliseti riippuvaisena suvusta, ja poikaystävän lievästä painostuksesta suostuin aborttiin. Koin suurta syyllisyyttä, uskoin että Jumala kostaa yms. Mielestäni abortti on kaikesta huolimatta täysin äidin päätös, painostuksesta huolimatta. Olin puolisen vuotta melko sekaisin.

Nyt olen naimisissa tuon saman miehen kanssa ja meillä on kaksi lasta. Kolmas on tulossa, vahinkolapsi. Mieheni haluaisi taas abortin, mutta nyt en siihen suostu. Tiedän, että arkielämämme vaikeutuu, ja vaikka en itsekään tätä lasta halua, aion pitää sen ja tiedän että selviämme. En pelkää miestäni, kuten silloin pelkäsin kiihkouskovaisia sukulaisiani. Jos en olisi pelännyt suvun paheksuntaa ja hylkäämistä/hallintaa, voisi minulla nyt olla teini-ikäinen lapsi. Ajatelkaapa sitä, te vahvoja ja tuomitsevia mielipiteitänne täällä huutelevat kiihkoilijat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu