Boikotoikaa kalliita lentolippuja ja korruptiota vastaan.
http://www.hs.fi/talous/Ilmarisen hallitus Harri Sailas voi jatkaa/a1305556658926
Korruption vastainen boikotti: Finnair & Ilmarinen
69
382
Vastaukset
- 15+4
Okei! Koska saa aloittaa?
- ei vehviläistä
Nyt. Tai se alkaa olla jo myöhäistä Finnairin kannalta. Tervedyttämistoimenpiteet johdossa olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Sen sijaan johto on jakanut itselleen jos jonniinmoista kyseenalaista bonusta.
Tuhannet, kymmenet tuhannet menttävät työpaikkansa tai ovat jo menettäneet korruptio seurauksena. Hallitus on haluton tai ei kykene selvittämään rahansiirtoja yhtiöistä eri taustahahmoille.
Kansalainen voi tässä tilanteessa äänestää jaloillaan. - nyt lähti käsistä
ei vehviläistä kirjoitti:
Nyt. Tai se alkaa olla jo myöhäistä Finnairin kannalta. Tervedyttämistoimenpiteet johdossa olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Sen sijaan johto on jakanut itselleen jos jonniinmoista kyseenalaista bonusta.
Tuhannet, kymmenet tuhannet menttävät työpaikkansa tai ovat jo menettäneet korruptio seurauksena. Hallitus on haluton tai ei kykene selvittämään rahansiirtoja yhtiöistä eri taustahahmoille.
Kansalainen voi tässä tilanteessa äänestää jaloillaan.Kymmenet tuhannet?! Kuinka paljon piilotyöntekijöitä firmalla oikein on...
- OWEmerald
Kaikki Suomi24:n Finnair-palstan narisijat ryhtykää boikottiin! Jääpähän siitä Finnairilta saamatta iso tukku tuloja! Vai jääkö sittenkään..?
Minä lennän jatkossakin Finnairilla ja nautin siitä. Parannettavaa toki on, mutta niin on muillakin.- aivan oikein
aivan oikein, että "Käenpojat voivat aina paremmin.."aivan oikein, että "Käenpojat voivat aina paremmin.."
- buena vista
Minä ainakin lennän muulla yhtiöllä kuin Finnairilla niin kaupan kun epäselvyydet Finnairin ja Ilmarisen asuntoboonus järjestelyissä ovat selvittämättä tai lakaistaan maton alle. Sieltä maton alta löyneet ne kuuluisat "minne katosi Soneran rahat" http://www.kolumbus.fi/sidewinder/Sonera-kirja.txt
- lama-larsson
Nyt hekotellaan porukalla finnair uskovaisille jotka nauttivat kalliista lipuista ja töykeästä palvelusta :D
http://www.youtube.com/watch?v=oavMtUWDBTM- eitätäpskaaenää
EI-JAKSA-JOKA-PALSTALLE-LÄHES-JOKA-KETJUUN.
Nyt pitäis keksiä jo jotain uutta.
- luu käteen
Video on vanha, mutta onko siinä Vehviläinen vielä kun hiuksia oli?
Finnair laskee pörssissä hyvää vauhtia. Kohta Finnairin osakepapeeri käy vessapaperista. Valtion olisi pitänyt myydä kauan sitten.- boikottiin vaan
Aivan oikein. Fiinair viimeinen yhtiö, joka saa porskuttaa huonoilla palveluilla ja verorahoilla koulutetuilla lentäjillään. Siis entisiä armeijan ylimielisiä, narsistisia kiipijöitä. Lentoemännät vanhoja töykeitä ja asiakasta alistavia. Koneet eivät pelaa asiakkaan turvallisuuden kannalta. Useat näyttölaitteet epäkunnossa, joista ei edes välitetä, jos niistä huomauttaa. Todella törkeä yhtiö. Onneksi yhtiö ei kestä nyt, kun uudet yhtiöt ovat nähneet korruptioyhtiön tilan. Onneksi Norwegian tuli ja voimme taas lentää turvallisesti ja hyvän , iloisen palvelun kanssa minne vain. Finnairin tuho on vain muutaman kuukauden, vuoden korkeintaan päässä. Taxellin valheilla ei narrata enää lentävää kansaa. Itse boikotoin lentämällä muiilla yhtiöillä.
- hurrrja vaikutus....
boikottiin vaan kirjoitti:

Tunnetko yhtään Finnairin lentäjää tai perämiestä? Minä tunnen pari, aika kaukana ylimielisistä narsisteista. Kirjoituksesi antaa jotain arvailuja omasta persoonastasi.
Oletko ajatellut, että tuollainen tyylisi kaipaisi ehkä kovemmallakin kädellä sitä alistamista. Itse en ole kokenut alistamista koneessa, osa emoista on tätä kokenutta kaartia, mutta toinen mokona perusskandinaavia nuorta jos sillä mitään väliä normaalille ihmiselle. Erikoisia nämä, jotka vaativat tietyn sukupuolen ja tietyn iän. Kaikenlaisia rasistisia ajatuksia on maailmassa välillä ollut, mutta niistä on toistaiseksi länsimaissa päästy melkolailla eroon, kiitos edellisille sukupolville.
Lennetään turvallisesti!
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/02/1490654/lentajan-hurja-tarina-tallaista-on-tyo-halpalentoyhtiossa
Montako lentoa tai mailia keräät vuodessa? Oletko jokaisen lentoyhtiön halutuin apaja..?
Faktoihin mielipiteesi eivät ainakaan perustu. On noita sammuneita telkkareita ollut kuule maailman kärkiyhtiöiden etukabiineissakin. Sä et ole kartalla ollenkaan. - WC-lover
hurrrja vaikutus.... kirjoitti:
Tunnetko yhtään Finnairin lentäjää tai perämiestä? Minä tunnen pari, aika kaukana ylimielisistä narsisteista. Kirjoituksesi antaa jotain arvailuja omasta persoonastasi.
Oletko ajatellut, että tuollainen tyylisi kaipaisi ehkä kovemmallakin kädellä sitä alistamista. Itse en ole kokenut alistamista koneessa, osa emoista on tätä kokenutta kaartia, mutta toinen mokona perusskandinaavia nuorta jos sillä mitään väliä normaalille ihmiselle. Erikoisia nämä, jotka vaativat tietyn sukupuolen ja tietyn iän. Kaikenlaisia rasistisia ajatuksia on maailmassa välillä ollut, mutta niistä on toistaiseksi länsimaissa päästy melkolailla eroon, kiitos edellisille sukupolville.
Lennetään turvallisesti!
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/02/1490654/lentajan-hurja-tarina-tallaista-on-tyo-halpalentoyhtiossa
Montako lentoa tai mailia keräät vuodessa? Oletko jokaisen lentoyhtiön halutuin apaja..?
Faktoihin mielipiteesi eivät ainakaan perustu. On noita sammuneita telkkareita ollut kuule maailman kärkiyhtiöiden etukabiineissakin. Sä et ole kartalla ollenkaan.Sinä ja sinun faktat.Sinä,ja vain sinä ja sinun mielipiteesi.
Muut ovat sossupummeja.
Faktaa kehiin.
- byugo p iååå ¨äp
Jaksaa jaksaa!!Trololollollollooolooooooo!!!!!!
- soronoo?
Kattokaa nyt näitä teidän meuhkaamisia. Nämäkö jonkun pitäisi ottaa jossain vakavasti.
Nyt palstaa viime vuodesta seuranneena voi todeta, että valittajat ja narisijat ovat varmastikin ne samat tyypit ja heidän ainoa tavoite on viihdyttää itseään ja toisiaan. Asiasta ei juurikaan valiteta vaan lähinnä kaikesta. Yksilöityjä tarinoita ei ole vaan ongelma on aina ytimekkäästi "vinnairi".
Ehkä tämä toimii jonkinlaisena sosiaalisena ympäristönä joillekin, jonkinlaisena purkautumiskanavana. Hyvä sitten niin, jos täällä avaruuteen huutaminen pitää jonkun poissa muusta pahanteosta. Mikä merkitys tällä hiekkalaatikolla on, tuskin kummoinen. Mitä vähemmän asiaa palstalta löytyy, sitä enemmän neropatit keksivät omasta päästä ja sehän alkaa näkyä.
Kuten aiemminkin todettu, mitä Suomi menettääkään tämän palstan bisnesosaajissa ja maailmanmatkaajissa. - 15
soronoo? kirjoitti:
Kattokaa nyt näitä teidän meuhkaamisia. Nämäkö jonkun pitäisi ottaa jossain vakavasti.
Nyt palstaa viime vuodesta seuranneena voi todeta, että valittajat ja narisijat ovat varmastikin ne samat tyypit ja heidän ainoa tavoite on viihdyttää itseään ja toisiaan. Asiasta ei juurikaan valiteta vaan lähinnä kaikesta. Yksilöityjä tarinoita ei ole vaan ongelma on aina ytimekkäästi "vinnairi".
Ehkä tämä toimii jonkinlaisena sosiaalisena ympäristönä joillekin, jonkinlaisena purkautumiskanavana. Hyvä sitten niin, jos täällä avaruuteen huutaminen pitää jonkun poissa muusta pahanteosta. Mikä merkitys tällä hiekkalaatikolla on, tuskin kummoinen. Mitä vähemmän asiaa palstalta löytyy, sitä enemmän neropatit keksivät omasta päästä ja sehän alkaa näkyä.
Kuten aiemminkin todettu, mitä Suomi menettääkään tämän palstan bisnesosaajissa ja maailmanmatkaajissa.haista sinä....
- 16>15
15 kirjoitti:
haista sinä....
Erinomaista, juuri näitä hyviä kommentteja maailmaan lisää.
- 20
16>15 kirjoitti:
Erinomaista, juuri näitä hyviä kommentteja maailmaan lisää.
No haista sinä.....
- 21>20
20 kirjoitti:
No haista sinä.....
No erinomaista, juuri näitä hyviä kommentteja maailmaan lisää.
- 18
21>20 kirjoitti:
No erinomaista, juuri näitä hyviä kommentteja maailmaan lisää.
Nyt kyllä haistat jo...
- 24>23
18 kirjoitti:
Nyt kyllä haistat jo...
No erinomaista, juuri näitä hyviä kommentteja maailmaan lisää.
- ja 19>18
24>23 kirjoitti:
No erinomaista, juuri näitä hyviä kommentteja maailmaan lisää.
Noni, tuo en ollut sitten minä eli alkuperäinen kirjoittaja. Keksikää omat jutut älkääkä kopioiko toisilta. Ja vielä huonosti, ton pitäis olla "Nyt kyllä erinomaista jne".
- selvitystila
Fakta kuitenkin on, että Finnairin pörssiarvo on laskenut 50% vuodessa. Sellaista ei pitänyt tapahtua. Ei tarvi olla saksalainen insinööri, että näkee mihin lafka on menossaa: selvitystilaan, koska mitään rakenteellisesti positiivista ei ole nähtävissä.
Vehviläinen saa mennä toisiin tehtäviin. Tuskin Finnair on enää pelastettavissa aiheutetun vahingon jälkeen. "Euroopan valloittaja"?? sallikaa mun nauraa. Myykään Finnair Norwegianille (ei enää osta) tai osina pois. - uusiksi vaan finski
Jos elettäisiin ajassa oikealla tavalla ajan hermolla,pistettäisiin firma uusiksi,järjesteltäisiin henkilöstö/palvelu-konsepti uusiksi.
Suuntaisin halpa/hyvä lentoyhtiöksi...hyödyntämällä nykyaikaista tekniikkaa...myynnissä markkinoinnissa...pois ryöstötason palkoista ja muista kilpailukykyä rajoittavista eduista johdolle ja muille sidosryhmille.
Mainetta haittaavista käytännöistä päästävä esim.jos matkatavaroita rikkoontuu matkan aikana,maksetaan asiaankuuluva korvaus mitään nikottelematta...keksimällä naurettavia sepustuksia jolla voidaan jättää korvaus maksamatta...tuntuu sattuvan,eikä kaikki viitsi edes valittaa asiasta,kait tietäen vastauksen(itsellä tuore kokemus). - dodon lento
Ensin pitää kuitenkin mätä johto heivata pellolle. Tyylikäs irtisanominen olisi sellainen, että irtisanominen tulisi lennon aikana. Sitten kone vaan heivaa seuraavalla kentällä Kehvelin sinne ja kuski toteaa: "ilmaiset lennot ovat sitten loppu". Sitte lentoemän.. tai stuerti saattaa Kehvelin ulos koneesta ja mies jää kentälle ihmettelemään. Laukut ehkä "häviää" (hah hah, siinä Baronan väeltä viesti)!
Olisko tämä hyvä etenemistapa?- Otat nurkista myös.
Sori vaan. mutta johdossa ei ole vikaa. Perustallaaja syyttää aina johtoa, jos globaalit olosuhteet ovat vaikeat ja pitäisi supistaa menoja. "Miksei pomon miljoonapalkoista oteta, sillä koko firma olisi pelastettu!?"
Ja mitä Baronaan tulee, Sarasvuon saikkukommentit ovat enemmän kuin paikallaan. Voimassaolevan työehtosopimuksen aikana ei 200 kassinheittäjää voi jäädä yhtäaikaa saikulle. Baronalla ei ole varaa sanoa mihinkään mitään. Jos yksikin tunnustaa olevansa Baronalla töissä niin en katso edes kohti. Halveksuttavaa. - sgdfdgdfg
Otat nurkista myös. kirjoitti:
Sori vaan. mutta johdossa ei ole vikaa. Perustallaaja syyttää aina johtoa, jos globaalit olosuhteet ovat vaikeat ja pitäisi supistaa menoja. "Miksei pomon miljoonapalkoista oteta, sillä koko firma olisi pelastettu!?"
Ja mitä Baronaan tulee, Sarasvuon saikkukommentit ovat enemmän kuin paikallaan. Voimassaolevan työehtosopimuksen aikana ei 200 kassinheittäjää voi jäädä yhtäaikaa saikulle. Baronalla ei ole varaa sanoa mihinkään mitään. Jos yksikin tunnustaa olevansa Baronalla töissä niin en katso edes kohti. Halveksuttavaa.Kyllä Vehviläineni on tullut painolastiksi. Yhtiön maineella on myös suuri merkitys. Nyt tilanne on se, että yleisesti tiedetään millainen mies on johdossa. Maine on kuluttajatasolla erittäin huono. Imagon on muututtava ja huonon imagon takana on Vehviläinen.
- nohnoh, jalat maahan
sgdfdgdfg kirjoitti:
Kyllä Vehviläineni on tullut painolastiksi. Yhtiön maineella on myös suuri merkitys. Nyt tilanne on se, että yleisesti tiedetään millainen mies on johdossa. Maine on kuluttajatasolla erittäin huono. Imagon on muututtava ja huonon imagon takana on Vehviläinen.
"Yleisellä" mielipiteellä tarkoitat varmaan iltapäivälehtien peruslukijaa?
Jos olette aivan pihalla, niin voin raottaa todellisuutta teille sen verran, että Vehviläisen maine johtajana on hyvä sekä liikemaailman alalla yleensä ja muutoksiin joutuvien työntekijöiden keskuudessa. AInahan se omalla kohdalla kirpaisee, jos yt uhkaa, mutta laajemmalla tasolla maine on hyvä.
Todellisuus on tarua ihmeellisempää.
- Hki-vantaa
Mistähän johtuu, että juuri Finnair herättää näin paljon tunteita? Ja mistä johtuu se, että suurin osa kirjoittaista suorastaan odottaa huonoja uutisia Finnairista?Minkälaisille ihmisille jonkun yhtiön huono tulos tai mahdolliset irtisanomiset tuo hyvää mieltä? Ettei vain olisi niin, että nämä meuhkaajat ovat joskus hakeneet Finnairille töihin, mutta eivät sinne päässeet.Ja tämä on sitten ainoa kanava, jonka kautta saavat kateelliset ja asiattomat viestinsä julki.
- Faktat kertoo
Valitan ja olen pahoillani ymmärtämättömyyttäsi. Finnairir on veronmaksajan painajainen ja sijoittajat tyhmiä, riskittömän sijotuksen kaheleita. He menettävät rahansa, kun valtion on pakko sanoutua tästä korruptioröykkiöstä eroon. Maailmalla nauretaan tälle yhtiölle. Otapa selvää asioista ja kuinka tappiota tulee vain tappion jälkeen. Yhtiö ei voi koskaan nykyisellä johdolla ja joidenkin eläkepoliitikkojen asiantuntemattomilla lausunnoilla menestyä. Kun yhtiön tila on se mikä se on, ainut voitto Suomen kansalle on sen lakkautus.
- missä faktat?!
Faktat kertoo kirjoitti:

"Maailmalla nauretaan tälle yhtiölle."
Kerropa vielä kuka nauraa?
Esitä faktoja, älä omia (ehkä...) värittyneitä mielipiteitäsi. Halautko esittää faktoja pörssiyhtiöiden sitouttamiskäytännöistä? Tai palkkiorakenteista? Noin yleisemminkin. En usko, että haluat.
- My boy Lollipop
"Sori vaan. mutta johdossa ei ole vikaa."
Hyvänen aina mitä aaseja täälläkin kirjoittelee :D Johdossahan vika tietysti on.Olisiko niin, että johto laatii strategian,tekee yritystä koskevat suunnitelmat ja päätökset? Nyt kun hyvin tiedetään, että Finnair on lievästi ilmaistuna pulassa,voidaan todeta juuri johdon tehneen vääriä päätöksiä ja valintoja.Toki jo aiemmat johtajat ovat vieneet firmaa vinoon,mutta uusi johto ei ole osannut eikä kyennyt saamaan yritystä oikeille raiteille.
Kukahan mielestäsi on tähän pian konkurssissa olevan yrityksen ajanut pulaan?
Syyllinen voi muuten olla vuonna 2006 kesätöissä ollut Jarno,tai sitten siivoojana 33 vuotta toiminut Anneli.
Vehviläinen ja kumppanit on osannut hommansa virheettä, ja johdon syyttäminen olisi kohtuutonta.
Tee Mika V vähä lisää asuntokauppoja Mjitaaaaah!!!!!- sossuun kaikki
Johto nyt ei mahda maailmantaloudelle mitään ja tällaisessa sosialistivaltiossa demair-ay-liikkeet jarruttavat jokaista muutosta lakkoilemalla ja tukemalla toisiaan asiaan kuulumattomilla tukilakoilla. 200 baronalaista sairaslomalle samana aamuna?!
Olisi todella toivottavaa, että työpaikkojen ja bisneksen pelastamiseksi voisi tehdä päätöksiä, joihin jokainen nurkanpyyhkijä ei pääsisi sabotoimaan kun haluaa henkilökuntaalennuksella lentolippuja jos koneessa nyt sitten vielä joskus sattuisi olemaan tilaa.
Syyllinen voi hyvin olla se siivooja-Anneli, jonka mielestä kaiken pitää mennä niinkuin ennenkin. Ja jos ei mene, kaikki kaverit jäävät kans kotiin.
Ja toi asuntokauppakommentti nollaa sun muutkin mielipiteet.
- Giggelström
Muissa on siis jälleen vika. "Kyllähä finski tahkoaisi huipputulosta mutku muut estää sen". :D Ei hyvää päivää sentään....
Tämä finnair uskovaisten sokeus muistuttaa jotenkin Pohjois-Koreaa. Kim Jong Vehviläinen,tuo Erehtymätön ajatusten virta, Ilmailuliikenteen nero, lentokonemekaniikan isä, luotsaa rakasta finnairiamme virheettä kohti ilmailun historiaa. Harmi vaan kun koko maailma on finnairia vastaan eikä tulos ole sitä mitä sen pitäisi olla. Syyllisenä tähän mm. muut lentoyhtiöt, suomen hallitus, ay-liike, työntekijät, asiakkaat, olosuhteet, tekniikka, pörssikurssit, jne jne.
Ei muuten olisi paha jos joku vaivaituisi lähettamaan finnairiin hulppeaan pääkonttoriin yhden peilin.- sinä johtoon?!
Vika on siis vain toimitusjohtajassa?! Kun sen palkkakin on niin korkea!
Melkoista populismia. - Kukkenhaim
Hei Giggelström! Millä osastolla oot töissä? Finnairillahan sä oot töissä, sitähän sä tarkoitit?
- Perperam
Kukkenhaim kirjoitti:
Hei Giggelström! Millä osastolla oot töissä? Finnairillahan sä oot töissä, sitähän sä tarkoitit?
Sä oot tekniikassa töissä, etkö ookki?
- å op5tjj jj0te jtj9
Vika on ylimmässä johdossa,mutta erityisesti Vehviläisessä.Epäonnistunut tehtävissään. En ymmärrä että joku voi jotain muuta edes väittää. Miinus tulokset vuodesta toiseen kertoo sen,ei tämä ole mikään mielepide asia.
- mutkat suoriksi?
Jos asia olisi noin yksinkertainen, kuten harjanvarresta todetaan ei maailmaan tarvittaisi kuin kourallinen "hyviä" johtajia ja kaikilla olisi kaikesta runsaudenpula.
Ei se noin mene. Peruskoulun taloustiedon tunti ei aina riitä ymmärtämään asioita.
- Hilkka Ahde tilalle
Finnairin arvo on laskenut 50%. Kaikki selitykset "se ei ollut meidän syy" ovat turhia. Lisäksi kaikenlaista skandaalia ja työtaisteluita esiintyyy usein.
Meinaan vaan että Suuressa Maailmassa Vehviläinen onlisi lentänyt ulos jo kauan sitten. Yritysjohtajilla on "Tulos tai ulos". Yritysjohtajuus ei ole suojatyöpaikka.
Finnair ei tarvitse boikottia. Liike-elämän kylmät lait huolehtivat kyllä siitä, että Vehviläinen menettää työpaikkansa.
Kysy on kuitenkin siitä, että menettääkö Valtio omaisuutensa ja työntekijät työpaikkansa ennen sitä.- ajattele vähän
Muna vai kana?
Lentomaailma on muuttunut eivätkä kaikki peruskenttäduunarit sitä tajua. Pitää saada henkilökuntalippua Kajaaniin vaikkei edes aikoisi tai olisi ikinä lentänyt. Jos ei saada tällaista muilla aloilla tuntematonta etua, niin mennään lakkoon ja tehdään miljoonatappiota. Maailma muuttuu, perusduunarin mietteet eivät. Emojen lentojen välipäivien haarukka 2-5 päivää olisi muuttunut 3-4 päiväksi - ei käy, lakkoon. Ihme, että jokainen haluaa sahata sen oman oksansa. Emot joutuivat myöntymään reittikohtaisiin henkilökunnan määrän vähennyksiin eli kun joustua lomapäiviin ei saada, niin duunimäärää sitten nostetaan. Toivottavasti ovat liittoonsa tyytyväisiä.
Mikä se skandaali on? Ei kai vaan sen asuntokauppa...
Laitetaan duunarit ulos ja uudet tilalle. Jos ei ymmärrä maailmantaloutta, niin entisen valtioyhtiön jäärät ulos.
Eikun nyt mä sen keksin! Vehviläinen ulos! Siitä se lähtee! Kyllä Suomesta hyviä johtajia löytyy. AKT:sta vapautuu oikein asiallinen juristi ihan kohta. Paperiliitossa kans kansainvälistä osaamista ja supliikia.
Tässä vähän faktoja , osa maailman lehdistä: Finnairilla on maailman paras lounge. Maailman toiseksi turvallisimman maine. Hyvä imu Kiinaan. Osa henkilökunnastakin palvelualtista. Tekstiviesti-check-in. Paras kotikenttä transit-matkustajille.
Mitä on mokattu? Kertokaa nyt. Sanokaa mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Viisaita täällä riittää. - joopa joo
ajattele vähän kirjoitti:
Muna vai kana?
Lentomaailma on muuttunut eivätkä kaikki peruskenttäduunarit sitä tajua. Pitää saada henkilökuntalippua Kajaaniin vaikkei edes aikoisi tai olisi ikinä lentänyt. Jos ei saada tällaista muilla aloilla tuntematonta etua, niin mennään lakkoon ja tehdään miljoonatappiota. Maailma muuttuu, perusduunarin mietteet eivät. Emojen lentojen välipäivien haarukka 2-5 päivää olisi muuttunut 3-4 päiväksi - ei käy, lakkoon. Ihme, että jokainen haluaa sahata sen oman oksansa. Emot joutuivat myöntymään reittikohtaisiin henkilökunnan määrän vähennyksiin eli kun joustua lomapäiviin ei saada, niin duunimäärää sitten nostetaan. Toivottavasti ovat liittoonsa tyytyväisiä.
Mikä se skandaali on? Ei kai vaan sen asuntokauppa...
Laitetaan duunarit ulos ja uudet tilalle. Jos ei ymmärrä maailmantaloutta, niin entisen valtioyhtiön jäärät ulos.
Eikun nyt mä sen keksin! Vehviläinen ulos! Siitä se lähtee! Kyllä Suomesta hyviä johtajia löytyy. AKT:sta vapautuu oikein asiallinen juristi ihan kohta. Paperiliitossa kans kansainvälistä osaamista ja supliikia.
Tässä vähän faktoja , osa maailman lehdistä: Finnairilla on maailman paras lounge. Maailman toiseksi turvallisimman maine. Hyvä imu Kiinaan. Osa henkilökunnastakin palvelualtista. Tekstiviesti-check-in. Paras kotikenttä transit-matkustajille.
Mitä on mokattu? Kertokaa nyt. Sanokaa mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Viisaita täällä riittää.Juu, juu, duunarihan se syyllinen on kaikkeen, myös siihen asuntokauppaankin ja sen myötä maineen menetykseen ja johtajien bonuksiin tietenkin kun menivät säästötalkoisiin suostumaan jne......kyllä huomaa kirjoituksestasi että todellisuudesta henkilökuntalippujen ym. osalta et tiedä YHTÄÄN MITÄÄN, niin pielessä kirjoituksesi on.
- Kerro jotain!
joopa joo kirjoitti:
Juu, juu, duunarihan se syyllinen on kaikkeen, myös siihen asuntokauppaankin ja sen myötä maineen menetykseen ja johtajien bonuksiin tietenkin kun menivät säästötalkoisiin suostumaan jne......kyllä huomaa kirjoituksestasi että todellisuudesta henkilökuntalippujen ym. osalta et tiedä YHTÄÄN MITÄÄN, niin pielessä kirjoituksesi on.
Duunari on syyllinen asiattomaan narinaan. Ja jos tiedät jotain, niin kerro sitten faktat.
- vbrgrg r 4r
älä jaksa vehviläinen itkee täällä,mee töihis palikka :D
- low class f****rs
Ei siis tule mitään sisältöperäistä kommenttia? Olipa iso yllätys. Alkukirjaimet ja välimerkit opetetaan ensi vuonna.
- 19
low class f****rs kirjoitti:
Ei siis tule mitään sisältöperäistä kommenttia? Olipa iso yllätys. Alkukirjaimet ja välimerkit opetetaan ensi vuonna.
Nyt mixu heti töihin!!!
- pippelström
Ja kun on jääty asiassa alakynteen ja huomaa jo itsekin olevansa väärässä,keksitään nerokkaasti alkaa huomauttamaan oikeinkirjoituksesta :D Kyllä sä silti ehkä ymmärsit mitä siinä luki,high class gay :)
- aapinen auki jo
Alakynteen your ***.
Täällä kokoontuu sossu-demaripellejä, jotka eivät ymmärrä mistään muusta kuin ojan kaivuusta ja keskikaljasta. Sitten leikitään merkonomeja ja yritetään keskenään pitää kivaa.
Eikä tietenkään ole mitään väliä miten kirjoittaa. Eipä tietenkään. Pääasia, että joku ymmärtää jossakin. Vai olisiko ulosannilla sittenkin väliä? Ei siellä lapion varressa tietenkään eli pitäähän teitä talousviisaita ymmärtää. - t e tttttttttt
aapinen auki jo kirjoitti:
Alakynteen your ***.
Täällä kokoontuu sossu-demaripellejä, jotka eivät ymmärrä mistään muusta kuin ojan kaivuusta ja keskikaljasta. Sitten leikitään merkonomeja ja yritetään keskenään pitää kivaa.
Eikä tietenkään ole mitään väliä miten kirjoittaa. Eipä tietenkään. Pääasia, että joku ymmärtää jossakin. Vai olisiko ulosannilla sittenkin väliä? Ei siellä lapion varressa tietenkään eli pitäähän teitä talousviisaita ymmärtää.Aina näitä "sossu-demari,luuseri,työtön" jne kommentteja jos joku Finnairia uskaltaa arvostella.Joten ei enää,jookosta? Keksi välillä jotain uuttakin.
- mutku sä alotit ;(
t e tttttttttt kirjoitti:
Aina näitä "sossu-demari,luuseri,työtön" jne kommentteja jos joku Finnairia uskaltaa arvostella.Joten ei enää,jookosta? Keksi välillä jotain uuttakin.
Mutta kun arvostelun perusteet ovat kestämättömät eivätkä perustu yleismaailmalllisiin liiketaloudellisiin toimintatapoihin.
Lufthansa pomon palkka kuusinkertainen Finnairiin verrattuna. Vuonna 2007 Lufthansa osakkeen arvo reilu 22 euroa, nyt kymppi eli arvo yli puolittunut. Kuka itkee sitä meillä? Ei kukaan. Täällä on tämä sama sakki, jonka mielestä Finnairin pomoilla liian suuret palkat eikä KAIKILLA muilla bisnesaloilla aivan rutiininomaista avainhenkilöiden sitouttamista määräaikaisilla bonuksilla saisi käyttää. Sen sijaan 80-luvun tyyliin ilmaisista henkilökunnan lentolipuista täytyisi saada pitää kiinni.
Kyllä tämä on kommari- ja sossumeininkiä. Jos aina inistään samaa, niin ei siihen voi reagoida kuin samalla tavalla.
- Mr Bankrotti
Mene nyt vehvis töihis täältä kirjoittelemasta vielä kun sulla töitä on.Veikkaan että vuoden-parin päästä olet työkkärissä työttömänä työnhakijana tukiaisia ruinaamassa niin kun finnairin henkilöstö muutenkin. Kohta suihkii suomen yllä vain puna-valkoiset norjalaiset ja finnairin tumpelo henkilökunta vehviläisen johdolla voi käydä bongarikalliolla ihmettelemässä lentäviä koneita.
- Mr One Card
Norwegian katoaa heti, kun sairaana pakkotöissä tonnin palkalla oleva pilotti mokaa ja kone tulee tonttiin. Ajan kysymys.
- eroa kehveli
Mr One Card kirjoitti:
Norwegian katoaa heti, kun sairaana pakkotöissä tonnin palkalla oleva pilotti mokaa ja kone tulee tonttiin. Ajan kysymys.
Norwegian ei häviä. Norjalaisilla on pohjaton kassa. Finnairilla ei ole. Norwegianilla ei myöskään Kehveliä.
Ehkä Norwegian ostaa Finnairin pois kuleksimasta. Ensin kuitenkin Finnairin pörssikurssi ajetaan mahdollisimman alas, että "halavalla" menee. Finnairin henkilökunta irtisanotaan ja tilalle tulee aasialaisia.
Niin se menee - Finnair putoaa
Näin se menee, olet oikeassa ja minä tuen asiaa. En osta enää vittuiöua rahoillani. Norwegian on suosikki. Faktana vielä parempi, halvempi palvelu. He osaavat asian ja asikkaan kuninkuuden. Finnair on saanut jotenkin kehittyä paskakasaksi rauhassa. Se on sitä siivoojasta ylimpään johtoon. Koruptio on yhtiön kokonaan läpäisemä kokonaisuus. Sitä on mahdoton korjata. Finnair on jo käytännössä ohi. Hallittu konkurssi on palveluiden ulkoistaminen. Sinänsä hyvä ratkaisu, että kestävät häpeänsä.
- faktat sitten?
Finnair putoaa kirjoitti:

Kerro, mikä on tämä "korruptio".
Jo 2005 teikäläiset kirjoittelivat näillä palstoilla, että se on menoa nyt. Osaat varmasti kertoa maailmanlopun viimeisimmän päivämääränkin.
- sick bastard
Ainoa ajan kysymys on,koska Finnairin koneet katoavat taivaalta. Sä voit toki jäädä odotteleman jollekin toiselle lentoyhtiölle onnettomuutta, jos saat itsellesi siitä jotain mielihyvää.
- älä keksi
Älä laita sanoja suuhun. Pointti Norwegianin laajentumisessa on, että henkilöstö vuokrataan esim. Viron kautta ja mm. lentäjien palkkaus ala-arvoista, eivätkä uutisten mukaan lentäjät uskalla jäädä edes kipeänä sairaslomalle. Tätäkö sitten halutaan lisää? Ja mikä tällä voi olla seuraus? Kukaan ei toivo onnettomuuksia, mutta ilmaisia lounaita tai halpoja lentoja ei ole.
- Norwegian yli muiden
älä keksi kirjoitti:
Älä laita sanoja suuhun. Pointti Norwegianin laajentumisessa on, että henkilöstö vuokrataan esim. Viron kautta ja mm. lentäjien palkkaus ala-arvoista, eivätkä uutisten mukaan lentäjät uskalla jäädä edes kipeänä sairaslomalle. Tätäkö sitten halutaan lisää? Ja mikä tällä voi olla seuraus? Kukaan ei toivo onnettomuuksia, mutta ilmaisia lounaita tai halpoja lentoja ei ole.
Täyttä potaskaa. lennäpä kokeeksi Norwegianilla ja näet hyvin voivan ja innokkaaan palveluhenkisen yhtiön alusta loppuun. Et ole tainnut lentää Norwegianin henkilöstön kanssa. He ovat tosityytyväisiä menestyvään yhtiöönsä. Siellä on hyvä henki päällä ja asiakaskin kokee sen, mitä Finnairilla ei havaitse missään.
- johan on...
Norwegian yli muiden kirjoitti:
Täyttä potaskaa. lennäpä kokeeksi Norwegianilla ja näet hyvin voivan ja innokkaaan palveluhenkisen yhtiön alusta loppuun. Et ole tainnut lentää Norwegianin henkilöstön kanssa. He ovat tosityytyväisiä menestyvään yhtiöönsä. Siellä on hyvä henki päällä ja asiakaskin kokee sen, mitä Finnairilla ei havaitse missään.
Hah hah. Johan on pohjoiskorealaista.
"Ei havaitse missään"? Minä havaitsen sen asiakaspalvelussa, kentällä ja koneessa. Puhutko nyt oikeasta yhtiöstä? Oletko lentänyt Finnairilla? Selvinä?
Vuokraduunissa on tietyt erityispiirteensä. Et hymyile tänään, et ole duunissa huomenna. Ehkä se hymyn syy saisi löytyä perusasiosta.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/02/1490654/lentajan-hurja-tarina-tallaista-on-tyo-halpalentoyhtiossa
- loppua odotellen
Onneksi on valinnanvaraa.
Finnairin johto on niin ahneita, että lennän toisella yhtiölle. Onnneksi muut lentoyhtiöt ovat edullisempia ja lennot ajallaan.
Harmi vain, että Finnair on mennyt noin alas.- tarkasta faktat eka
Älä vain sitten lennä Qantasilla, niiden pomon palkka on aivan eri stratosfääreissä meikäläisten palkkoihin. Oliko niin että Finnairin tj:n non 500 000 EUR ja Qantasin Joyce saa viis miltsii. Lufthansalla vuonna 2008 kolme miltsii. British Airway, 900 000 euroa. American Airlines, 4.7M USD. Ryanair, miljoona euroa.
Aika säälittävä liksa tolla Vehviläisellä. Ja täällä suomalaiset jaksavat olla kateellisia.
- BREAKING NEWS!!!!
Lisää tärkeitä uutisia!!!!
KOSSUA ON LAIMENNETTU!!!
http://www.iltalehti.fi/ruoka/2012030815300169_ru.shtml
ELOPILLE MAKSETAAN 8 MILJOONAA PALKKAA!!!
http://www.iltalehti.fi/talous/2012030815301989_ta.shtml - 17
KOSSUA ON LAIMENNETTU!!! Siis mitä helvettiä! Ei saatana!!! ranteet auki!
- Ahmed Ahne
Boikotti näyttää jo vaikuttaneen vinksin kurssiin ainakin talousasiantuntijoiden mielestä:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/03/1509344/asiantuntija-asuntokohu-syo-finnairin-arvoa - boikot tai bankrot
Vehviläisen selittelyt että miljoona boonukset ovat yleinen käytäntö ovat roskaa:
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/03/finnairin_kohubonukset_poikkeus_valtion_porssiyhtioissa_3329641.html?origin=rss
Monen mielestä on kyse on valtion sallimasta miljoonakorruptiosta. Sellaista Suomen hallitus suosii??- tarkasta faktat
"Valtion sataprosenttisesti omistama Altia sitoutti avainhenkilöitään 255 000 euron edestä."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031615327868_uu.shtml
Ups, eipä ollutkaan poikkeus. Ja vielä sataprosenttisesti omistettu viinayhtiö. Todella tärkeä suomalaisille.
Valtio on nimenomaan antanut Finnairille ohjeen toimia kuten pörssiyhtiö silloin kun Finnair meni pörssiin. Kuka vellihousu nyt alkaa narisemaan kun toimitaan kuten pörssiyhtiö?!
- hghghgjk
No boikotti puree ja seuraavaksi tulee lakko.
Sailas ja Vehviläinen poistuvat sitten konkurssin myötä viimeistään hallituksesta.
Hautala panee hanttiin viimeiseen asti korruption kitkemistä. No seuraavissa vaaleissa Vihreät ottavat taas rökäletappion. - en maksa en maksa
Johtaja saa uuden työsopimuksen allekirjoituksen kunniaksi korvauksen edellisen työpaikan jäämättä saaduista palkoista optioista ja bonuksista. Tämän jälkeen hänet yritetään sitouttaa uuteen yhtiöön lupaamalla palkkaa optioita ja bonuksia. Tosiasiassa tämä johtaja voi milloin vain vaihtaa työpaikkaa ja saada uuden työsopimuksen allekirjoituksen kunniaksi korvauksen edellisen työpaikan jäämättä saaduista palkoista optioista ja bonuksista. Hullu on se joka maksaa.
- ei olsi varaakaan
Jos sä haluat jonkun duuniin ja sillä on edellisestä paikasta optio saada palkkaa niin tottakai sun pitää ostaa se kaveri sieltä pois. Ei tässä ole mitään ihmeellistä.
Johdon optiot ja bonukset ovat aivan tavallinen käytäntö JOKA bisneksessä.
Tämän palstan sosiaalidemokraattinen ay-sossuliike voisi joskus herätä todellisuuteen.
- asia on loppuun käsi
"Hullu se on joka maksaa"
Ei jos kyseessä on korruptoitunut valtio, joka pakottaa veronmaksajat maksamaan.
Korruptiosta tässä on kyse. Korruptio, jonka "häviäjien hallitus" hyväksyy.
Kohta varmaan käy niin, että hallitus julistaa tämänkin epämiellyttävän totuuden salaiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2663302Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201829Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241499- 811334
- 1371038
- 81984
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86746Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61677Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50626