Sukulaisten kyselyt poika- tai tyttöystävien puuttumisesta?

Minun sukulaiset yleensä eka kysyy, että onko tyttöystävää, sen jälkeen kysyvät, että keroisinko jos olis ja miksi ei ole. Jotkut sen jälkeen kysyvät, että onko sitten poikaystävää.

Mielestäni nuo kysymykset ovat erittäin ärsyttäviä, koska 23-vuotias mies, jolla ei ole oikeita ystäviä ja joka ei ole seurustellut ikinä, luokitellaan yhteiskunnassamme luuseriksi. Ärsyttävyyttä lisää se, että jossain vaiheessa punastun, naurahdan tai katson pois, jonka takia ihmiset tekevät vääriä johtopäätöksiä.

Muutenkin olen sitä mieltä, ettei tuo asia kuulu heille, kerron seurustelukumppanistani, silloin kun sellainen tulee vastaan, jos kerron. Kuitenkin en kehtaa sanoa suorasti, epäsuorasti tai vihjata mitenkään, ettei tuo asia kuulu heille, vaan olen kohtelias ja kerron totuuden.

Taa-taa-tasapää, sellainen tämä maailma on, valitettavasti.
Joka ei tuohon muottiin suostu on jollain lailla friikki muiden silmissä ja useimmiten yksinäinen.

Yksinäisyys on kova koulu se joko tappaa tai vahvistaa.

Ihminen joka oppii olemaan onnellinnen yksin on niin vahva että on suojassa kaikelta maailman pahuudelta ja juonittelulta.

Harva vain pystyy siihen.
Kun pystyy, huomaa että ei enää ole yksin, ympyrä on sulkeutunut.

Eipä noita kyselyitä onneksi tule juuri koskaan, suvun puolelta ei ollenkaan. Pieni suku eikä yhteydenpito ole tiivistä. Ehkä sukulaiset jauhavat asiasta vanhempieni kanssa minulta piilossa. Parempi etten tiedä.

Eräs isäni tuttu johon törmään arviolta pari kertaa vuodessa tuppaa ottamaan asian puheeksi joka kerta. Sitten kun vastaan ettei minulla ole ketään, hän vetää johtopäätöksen, että olen ”kova jätkä” ja käyn napsimassa naisia mukaani milloin mistäkin ja kokeilen vähän jokaista. Noilla jutuillaan kyseinen ihminen saa oloni vaivaantuneeksi, ja mieluusti haluaisin muuttua näkymättömäksi aina kun näen tyypistä vilauksenkin.

Jospa se rakkaus joskus jostain löytyy, vaikka olenkin melko passiivinen sitä etsimään. Tällainen asenne tuntuu jostain syystä olevan vahvasti enemmistön ajatusmaailmaa vastaan. Eräs tuntemani ihminen sanoi kerran, että ”mitä ne vanhemmatkin ajattelee, jos minulla ei ole antaa heille lapsenlapsia?”. Välillä tulee mietittyä, minkä takia hän sen muksun lopulta hommasi.

Ohan noita vuosien saatossa kuultu. Ja kyllähän se rasittavaa on/oli.

Nykyään onneks harvemmin mitään sukujuhlia ja kun ikää lähemmäs 30, niin ei ne kai enää jaksa kysyäkkään kovin usein. Luopunu nekin jo toivosta vissiin =D

Kyllä kyselevät. Tätini kysyi kerran olenko lesbo vai jälkeenjäänyt, kun mulla ei ole koskaan ollut ketään miestä. Ulkonäöstä ei voi johtua, en ole hänen mukaansa niin ruma etteikö kukaan huolisi. Mukavaa. No mä pelkään miehiä, kai se on jonkinlaista jälkeenjääneisyyttä.

Varsinkin vanhempani ovat aina udelleet, muu suku vähemmän. Tosin viimeisen vuoden aikana muu suku on udellut liikaa, kun en enää välitä vanhempien uteluista.

Kaikkien tiedoksi, että kenenkään ei kuuluisi udella toisten ihmissuhdeasioita, koska ne kuuluvat Suomessa yksityisasioihin. Kannattaa siis jättää vastaamatta sukulaisillekin, koska he voivat levittää tietoa eteenpäin haluamattanne. Suvun pitäisi keksiä siis eri keskusteluaihe.

Äidin mielestä minun olisi kuulunut jäädä erakoksi. Isä on ollut positiivisempi, samoin isovanhemmat sisaruksineen vuosieni aikana.

Onhan sitä kyselty. :( Joittenkin kaukasempien sukulaisten jutut nyt pystyy ohittamaan melko helposti jollain ympäripyöreällä vastauksella, mutta sit on pari läheisempää sukulaista (ja muuten oikeasti mukavia, kivoja ihmisiä) jotak aina nähdessä kyselee että onko miestä löytynyt, miksei ole. Jotain fiksua pitäis vastata, mutta ei kuitenkaan liian tarkkaa.

Ja varsinkin noiden läheisempien sukulaisten kyselyt harmittaa, koska mä itekkin haluaisin sen miehen sekä lapsiakin vielä joskus, ja kun sitä miestä ei ole löytynyt ja sit pitää muistuttaa asiasta. :( Mun ainoat "viat" taitaa olla vain hieman hiljaisempi/ujompi luonne ja se, että olen liikkunut väärissä piireissä. Tai siis kavereita ei juurikaan ole ja harrastusten kautta ei oikein löydy samanikäisiä sinkkumiehiä.

Sillä yhdelläkin sukulaisella selvästi on mielessä, vaikkei suoraan ole sanonutkaan, vihjaillut vain, että "noin nätti, mukava, kiltti jne jne tyttö ja ei mukamas miestä löydä". Nii'in, ei löydy niin ei löydy. :(

Niin, maailma on sellainen, että ihmiset kyselee, vaikka asia ei heille ollenkaan kuulu.Samoin kysellään muistakin asioista, joissa poikkeaa massasta.

Mutta on kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan seurustelleet. Itse tunnen monta. Ovat itse kertoneet, että eivät ole seurustelleet.

En jaottele ihmisiä onnistujiin ja epäonnistujiin, en myöskään juoruile toisten asioista,esim.ovatko seurustelleet vai eivät.
http://koti.mbnet.fi/~raijae/

Asiahan voi myös muuttua.Omakin aktiivisuus vaikuttaa.Tuossa yksi sivusto, jonka kautta voi tutustua ihmisiin.

Muutama vuosi takaperin minulta tuota vielä kyseltiin, mutta sittemmin havaitsin helpommaksi vetää ns. pelimiesroolia sukulaisten edessä. Tuttujen kesken olen juuri tuollainen itsevarma, hieman cocky ja väännän tilanteesta kuin tilanteesta huumoria. Tilannehan muuttuu täysin jos vastassa on tuntematon ja viehättävä nainen. Oma siskonikin luulee minun vaihtavan torkkutoveria kuin paitaa.

No nyt olen aistinut status quon pikkuhiljaa tulevan tiensä päähän. On alkanut tulemaan pientä vihjailua, että josko kannattaisi lopettaa naisten pyöritys ja asettua aloilleen. Huvittaa vaan ettei näitä naisia ole olemassa.

En siis ole valehdellut asiasta, vaan antanut ymmärtää...

Ei minulta olla kyselty mitään, niin on hiljaiset ja ujostelevat vanhemmat etteivät kehtaa kysellä, ja sukulaisetkin vissiin ajattelevat etteivät kehtaa kysellä. Voisivat ihan rennosti kysellä, vituttaa tälläinen hiljaisuus kun kuitenkin asiaa ajattelevat. Olen 24v nainen.

Yritä ajatella positiivisesti: Et ole tuomittu ikisinkuksi, koska muutkin näkee että sussa on potentiaalia seurusteluun.

Kyllä on lukemattomat ihmiset kyselleet,ja useat aivan piruuttaan muistavat joka kerta kiusata asialla.
Muutamia henkilöitä karttelen sen takia että eivät pääse kääntelemään puukkoa haavassa.
Naisilta tätä puukottamista ei ole tullut mutta miehet joilla on nainen ovat niitä jotka tietävät mikä on minun kipein ja herkin paikka.

Tietyissä mies porukoissa joissa olen ollut ainut akaton mies on muutaman kerran eräät tyhmät ottaneet puheeksi seksi asiat aivan minun kiusalla tietäen että olen osaton näissä asioissa.Kumpa voisin vajota maan alle näissä tilanteissa.

Omassa tapauksessani se menee niin että kaikissa mahdollisissa sukujuhlissa kysytään vanhemmiltani (jos vain sattuvat olemaan lähettyvillä) että jokos tuolla teidän nuorimmaisella on poikaystävä, eikä minulta itseltäni vaikka olen aivan vieressä. Kun vanhempani ovat todenneet "eeei sillä ole.. tai ei ainakaan ole meille kertonut jos on" alkaa kysyjä itse selvittämään syitä "joo, no sehän nyt onkin niin ronkeli ettei ihme jos ei ketään oo!" ja niin jatkuu vitsailu näiden osapuolten välillä sillä aikaa kun minä hiivin pois tästä epämukavasta tilanteesta..

Tosiaan, olen 'jo' 22 vuotias.

Ikää on nyt 33 vuotta. Muistan kun äiti kysyi ollessani yläasteella, että milloin tuon tyttöystävän kotiin. Ei ole voinut tuoda kun ei ole ollut. Olen mieheksi aika ujo ja vähän liian kiltti. Ulkonäkökin aika tavis, joten aika hiljaista on tyttörintamalla. Ei kukaan ole huolinut, olen sanonut kyselijöille.

Puolen vuoden aikana on ollut aika monia tapaamisia naisten kanssa, joihin olen tutustunut netissä. Muutaman olen torjunut itse, mutta pääasiassa en ole kelvannut heille. Nyt lauantaina onkin seuraava tapaaminen minusta hieman nuoremman naisen kanssa. Melkeinhän sen jo tietää miten jatkon kanssa menee :D. Mutta josko en ottaisi liikaa stressiä siitä, että kemiat eivät toimi tai tulee torjutuksi. Saapahan kevään ja kesän jälleen viiletellä vapaana, ilman että on tilivelvollinen menemisistään. Kuitenkin toiveissa olisi se, että tulisi parisuhde.

Minun sukulaiseni ovat onneksi riittävän hienotunteisia etteivät kysy tuollaisia tai sitten kun tuntevat minut niin tietävät, että turha kysyä. Jotkut hieman tuntemattomammat ihmiset saattavat äitiltä kysyä onko jo paljon miniäehdokkaita.

33v mies ei kyllä saisi enää torjua ketään.
Ota 50v vanha akka jotta voit esitellä hänet äidillesi.

Eivät enää edes kysele. Tietävät jo, ettei ketään ole koskaan, niin ovat jo lopettaneet kyselyn.

Mulla tietääkseni on sukulaisia paljonkin mut ei ne pidä mitään yhteyttä. Mun äidin veljen kaa olen kesäisin kalassa käynyt mut ei se mitään kysele ikinä. Kyl se tietää et olen yksinäinen orpo. Muut sukulaiset ei ole 15 vuoteen pitäneet yhteyttä. Mun täti asuu tos parin kilsan pääs mut sekin on kun ei edes tuntis kun sitä kaupas joskus näkee. Jos joskus jonkun ihmeen turin kautta päädyn naimisiin niin en kutsu ketään sukulaisia häihin. Niistä tulee varmaan kaikkien aikojen surkeimmat häät. Siel on ainoastaan mun veli ja morsiammen sikulaisia ja kavereita. Niille olisikin noloo selittää et miksi mulla ei ole ketään sukulaisia tai kavereita häissä

Sukulaisesi ovat eri vuosituhannelta.

http://www.aamulehti.fi/Terveys/1194699022106/artikkeli/joka viides 40-vuotias nainen ei ole synnyttanyt lapsia.html

Maahanmuuttajat korvaavat "puuttuvaa" syntyvyyttä ja silti ihmisiä on Suomessakin jo liikaa - enemmän kuin koskaan ennen.

vai niin

No multaki kysellää: -Ookko sää jonkuk kaa? Että raivostuttaa!!

ei sukulaiset mutta ottipa isäni kerran asian puheeksi noin vaan kun oltiin muistaakseni ristiäisissä tms perhetapaamisessa, "kun ei tuolla kuopuksella ole niitä tyttöjä näkynyt". Taisi puristui käsi nyrkkiin.
Äiti on sitten niitä jotka haluaa "puhua asioista" kahden kesken. aivan kun olisi jotain puhumista huoh. ikää 23

sano seuraavissa hautajaisissa jokaiselle naimisiinmenon utelijalle,koskas on sun vuoros mennä monttuu???
loppuu kyselyt aika nopeaa!!!!!!!!!

Taidat olla homppeli.

Itse aloitin ensimmäisen kunnon seurustelu suhteen hieman ennen kun täytin 22-vuotta ja eräs kaveri paria vuotta myöhemmin. Perhe ja sukulaiset olivat kuulemma keskenään pohtineet olenko suunatutunut omaan sukupuoleen, kun en alkanut seurustelemaan. Totuus vain on se, että ihastun todella harvoin ja en kovin helposti laske ihan vierasta ihmistä lähelle. Olin myös monta vuotta ensimmäisen suhteen päätyttyä sinkkuna. Sekin aiheutti pientä kommenttia sukulaisten suunnalta, koska serkut ja muut ikäiseni alkoivat perustaa perheitä. Vaikka nyt olen parisuhteessa, olen ilmoittanut, että lapsia tuskin tulemme kumpikaan haluamaan. Olen siis täysi poikkeus suvussa ja
tiedän kyllä paineen, jota heidän kyselynsä aiheuttaa, mutta elämää pitää elää siten miten itsestä hyvältä tuntuu.

outoja kysymyksiä
varsinkin sukujuhlissa on ollut aina.
vastaa tädeille, että lesbo/ homo kumppanisi (kerro nimi) ei juuri näihin kekkereihin valitettavasti päässyt mukaan, vaikka muuten asutte yhdessä ja suunnittelette suhteen virallistamista.
menee tädeiltä jauhot suuhun ja keskusteltavaa moneen marttakerhon istuntoon.

En ole koskaan myöskään ketään näytille vienyt vaikka tapailusuhteita ollut kyllä jokusiakin. Kyselyitä tulee kyllä jatkuvasta sukulaisilta joihin totean, että tuon näytille kun tarpeeksi hyvä tulee kohdalle. Osa sukulaisista pitää varmasti homona ja tuon suuntaista vihjailua ollut, mutta tuo ei minua haittaa. Siinähän ajattelevat mitä ajattelevat.

Pari vanhanaikaista sukulaistätiä oli jatkuvasti kimpussa, toista näen nykyään onneksi hyvin harvoin ja toiselle sanoin lopulta, etten aio hänen mielikseen seurustelemaan ruveta. Olisin odottanut, että hän pahoittelee aiheutettuaan minulle pahaa mieltä, mutta hän katkaisikin välit hetkeksi, koska hänen mielestään olin puhunut hänelle epäkunnioittavasti! Pari kertaa setämies on neuvonut "käymään kylillä", mutta en ole tuosta neuvosta ottanut oppia. Kerran tässä äskettäin setä kertoi minulle veljensä hienosta autosta, jolla minäkin voisin ajaa vihille. Olisi tehnyt niin mieli sanoa, että menen vihille sitten, kun homoilla on siihen samanlainen oikeus kuin heteroillakin.
Niin, kukaanhan ei ole tullut ääneen ajatelleeksi sitä mahdollisuutta, että tällä pojalla olisi miehet mielessä. Pari pitempiaikaista suhdetta on miesten kanssa ollut, mutta ei niin syvää, että olisi kestänyt halki elämän.
Jos se tietty joku päivä vaikka vastaan tulisi...

Sukulaiset ovat pahimpia, satunnaiset tuttavat ja täysin tuntemattomat voi sivuuttaa olan kohautuksella, mutta läheisempien ihmisten kyselyt tuntuvat joskus jopa loukkaavan. Olen keskikokoisessa yrityksessä, työtoverini eivät ole hiiskaissetkaan seurustelukumppaneistani. Don't ask, don't tell -meininki.

Hetkittäin tulee kyllä ajateltua, että moni ikäisistäni on joko mennyt naimisiin tai hankkinut lapsia tai tehnyt molemmat. Käyvät vielä töissäkin. Mahtavat vanhempansa olla ylpeitä ja iloisia ja käyvät lapsenlapsia hoitamassa ja hemmottelemassa.
Minä viihdyn ensinnäkin liian hyvin itsekseni että haluaisin ketään lähelleni vuosikausiksi, puhumattakaan vuosikymmeniksi. Ajatus tuntuu inhottavalta. Minulla on kyllä satunnaisia suhteita, mutta mitäpä niistä kenellekään kertomaan, pidän ihan omana tietona.
Minulla on monta siskoa ja veljeä, jonkin verran kavereita. Käyn työssä, jossa tapaan paljon ihmisiä, mutta vapaa-ajan pyhitän mieluummin yksinololle.

Jotkut varmaan ihmettelevät miksi en ole löytänyt poikaystävää vielä vaikka ikää on jo 29v, mutta jos tuntisivat paremmin ja tietäisivät millaista elämäni on ollut eivät ehkä enää hämmästelisi. Ihminen ei ole niin yksiselitteinen olento että kaikki tapahtuisi kuin napista painamalla. Ensin synnytään, sitten tarhaikä, koulu, teini-ikä, opiskelut, seurustelu, kihlautuminen, naimisiin ja lapset.

Eipä olen minun sukulaiset koskaan naisystävistä kyselleet. Veikkaan, että syy tähän on on se että he kaiketi pitävät minua sen verran "erikoisena persoonana" ja vässykkänä, että ajattelevat ettei kukaan itseään kunnioittava nainen minua huolisi. Ja mikäli sattusin joskus jonkun naisen löytämään, niin todennäköisesti vaan vähättelisivät sitä sanomalla jotain tyyliin "ei se suhde kuitenkaan kovinkaan kauan tule kestämään, kun sä olet niin vaikea luonne". Minulla on peruskouluaikaisen koulukiusaamisen takia todettu sosiaalisten tilanteiden pleko, niin ehkä sukulaiset ajattelevat, että se pitää ensin hoitaa pois, ennenkuin seurustelusuhdetta voi edes harkita.

Sen sijaan isosiskoni poikaystävistä sukulaiset kyllä toisinaan jaksavat äiditäni udella. Siskollani onkin ollut jo useampi suhde takana. Toisaalta ilmeisesti ainakin omassa suvussani on niin, että tyttöjen kuulumisista ollaan enemmän kiinnostuneita kuin poikien. Sukulaiseni myös tuntevat sellaisia ihmisiä, jotka eivät edes ole tienneet olemassaolostani. Sen sijaan siskoni ja jopa edesmennyt isäni on kyllä tiedetty/kuultu nimeltä.

Kyllä sitä joskus haluaisi itsekkin seurustelusuhteen kokea, mutta saapa nähdä miten käy. Olen jo 24-vuotias ja koen, että pieni kiire tämän asian suhteen kyllä jo on. Myönnän suoraan, että kun isosiskollani on ollut useampi seurustelusuhde takana, niin kyllä se todella paljon herättää kateutta, ja jopa pientä katkeruuttakin.

ei. mun sukulaiset vittuilevat ihan erillä lailla kun sun

En näe ikinä sukulaisiani enkä ole yhteyksissä. Mutta jos jossakin juhlassa näen, niin aina kysytään. Miehillä sentään on tuo vaihtoehto, että voivat olla playereitä. Vähän tuntuu siltä että vanhemmat ajattelee minun olevan lesbo :/ Olisi vaikea aloittaa suhde, olen niin hitaasti lämpenevä että mies varmaan luopuisi toivosta että avautuisin koskaan kunnolla )': 24v neitsyt. Jesh.

No ei ole kyselleet... Vissiin niin selvä tapaus. Mies 35 v

Utelias täti kyseli poikaystävän perään usein. Kerran sanoin, etten halua sitoutua vain yhteen mieheen, niin kyselyt loppuivat siihen paikkaan. Äiti kyllä yritti silitellä sanomisiani jälkeenpäin.

Sukulaiset eivät ole kyselleet, mutta eräs kaveri, ei niin kovin läheinen mutta ei mikään sellainen että huonoissa väleissä oltaisiin, kyseli ilmeisesti ihan tosissaan että miksen seurustele, kertoi että on jo vuosikausia ihmetellyt että kun kaikenmaailman idiootit löytävän kumppanin mutta minä en.

Siinä sitten aikamme vängättiin, olimme humalassa molemmat ja hän totesi että selvästi tilanteeni johtuu siitä että minulla henkisiä ongelmia.

Näin voi olla ja uskoakseni onkin.

Kyllä kysellään sukulaiset ja tuttavat ovat pahimpia ja kyllä työpaikallakin kysellään. Ärsyttävintä on vielä se, että aletaan työpaikalla kyselemään ...no montas naista oli viikonloppuna... ei nyt ihan noin mutta tohon suuntaan. Ei voi muuta, kun mennä vaan mukaan juttuun ja yrittää vaan peitellä todellisuutta ja vielä miesvaltainen työpaikka. Suurin osa ihmisistä luule, että elämä menee kuin elokuvissa ensiksi synnytään, mennään kouluun paljon kavereita, ammatinvalinta, ihastutaan rakastutaan, sit ollaankin jo naimissa, ja lapsia. Niin ja omakotitalo ja kultainen noutaja. Kaikki ketä tunnen kaverit ja tuttavien lapset kaikilla on joku ja monella jo lapsia ja minua nuorempia. Olen itse 25 vuotias mies ja en ole koskaan seurustellut.

ite sanon yleensä ettei kukaa kelpuuta tms. tosin kyselyt on pikkuhiljaa vähentyny. ei yksinäisyys vahvista, kovettaa kylläkin ja tekee kyynisemmäks.

no joo ei oo menny "elämä" putkeen. joskohan kohta pääsis pois.

Mun tyttöystävä lähtee ulkomaille ja suhde loppuu siihen. Taas saa kuunnella hölmöjä kysymyksiä vaikka kuinka ja paljon.

Ei ole koskaan sukulaiset mitään kyselleet. 3 vuotta vanhemman siskoni parisuhteista ovat toisinaan keskustelleet ja sanoneet olevansa pettyneitä, jos hän ei koskaan solmi vakituista suhdetta. Minun sinkkuudestani taas ei kukaan olet koskaan halunnut keskustella. Jopa serkkujeni suhteista ollaan oltu kiinnostuneempia vaika he ovat vasta parikymppisiä. Lisäksi kerran äitini sai puhelun kaukana asuvalta serkultaan (jota hän ei kauhean hyvin tunne) , ja tämä kyseli onko siskollani ja serkuillani miesystäviä, mutta ei sitten kuitenkaan kysynyt onko minulla naisystävää. Oli kysynyt vain, ikääni ja että mitä teen työkseni.

Onko se sitten niin, että jos nainen jää sinkuksi (vapaaehtoisesti tai ei), niin se on aina kamala asia, jota sitten suku yhdessä surkuttelee kahvipöydän ääressä. Sitten jos mies ei ole vielä esim. 25. ikävuoteen asti seurustellut kertaakaan (kuten minä), se ei kiinnosta sukua ollenkaan, vaan korkeintaan saattavat vähätellä asiaa, ja jopa ruveta syyttämään, että sinkkuus johtuu nirsoudesta, passiivisuudesta, saamattomuudesta tai milloin mistäkin. Omassa suvussani tuntuu olevan tällä tavalla ajattelevia ihmisiä.

Tympii tuollainen.

Onhan nuo kysellyt, varsinkin isä. No ajan myötä on mennyt vitsailuksi. Isä sanoo että: Kato, tuolla menee sun akka. Ja itse aina heitän jotain et: moneskohan on? Sitten nauretaan.
Sukulaisten kyselyt on ollut ahdistavampia. Varsinkin tädin mies joskus udellut. Joskus olen vain tuppisuuna katsellut, kun en ole yksinkertaisesti osannut sanoa mitään. Monesti olen sanonut ettei ketään ole.
Eivät pahemmin enää kysele.

Oon siis vasta 12v mutta silti mun vanhemmat on koko ajan kyselemässä että ”pussailitko poiken kaa koulussa”tai” onkos sulla poikaystävää” tms…. Alkaa jo ärsyttää.
Sit esimerkiksi tänään oltiin kattomassa asuntoa niin riideltiin pikkusiskon kaa kumpi saa isomman huoneen ja sitten se myyjä sano ”vaihtakaa huonetta puolen vuoden välein” ja siihen mun isäpuoli sanoi että ”siinä menee jo poikakaverit sekaisin”

Ärsyttää tuollanen ja joo haluaisin seurustella ja on yks poika joka on ihastunu muhun ja oon itekki siihen mutta silti… 12-VUOTIAANAA!!!!