Itsemurha

Elämä on lahja. Koskaan et voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mistä tiedät, tuleeko tapahtumaan jotain hyvää vain jotain huonoa? Entä jos päätät päiväsi juuri ennenkuin jotain hyvää ehti tapahtua? Ei kannata jättää elämää kesken, kannattaa katsoa loppuun asti, jos jossain vaiheessa jotain hyvääkin tulisi.

Kyllähän se lähtö on lähes joka päivä mielessä, ei vaan jaksa tätä hirmuista painetta ja ainaista kurjuutta.

Ei kaikki itsemurhat johdu mistään epätoivosta tms.

On ihmisiä jotka vain katsovat että tällainen maailma arvoineen ei ole heitä varten ja hyvin tietoisesti poistuvat täältä, kuin kiinnostamattomasta elokuvasta kesken esityksen, niin halutessaan.

Syntymistä tänne emme voi valita mutta voimme päättä kuinka kauan tällaista näytöstä viitsii katsella ja onko se hintansa väärti.

Veljeni teki itsemurhan 15-vuotiaana. Mitään syytä tekoon ei kukaan keksinyt eikä hän jättänyt mitään viestiä tai selitystä. Minä 5-vuotiaana tyttösenä pääsin näkemään hänen kaulassaan olleen hirttoköyden syvän painauman kun jätimme hänelle jäähyväiset kappelin ruumishuoneella. Se ei ollut mikään kaunis näky edes aikuiselle katsella, saati sitten pienelle lapselle joka tuskin käsitti vielä mistä kuolemassa on kyse. Sitten myöhemmin kun toinenkin veljeni kuoli dramaattisella tavalla, tosin ei oman käden kautta, päätin etten mene katsomaan hänen ruumistaan kappeliin.

Niin tuskimpa kukaan tekee itsemurhaa ihan vain huvikseen..kyllä
siihen on aina joku syy..se voi olla se,ettei tunne olevansa elämänsä
kanssa tasapainossa. Ihmisille tapahtuu asioita joille ei voi mitään taikka
muuten vaan on lapsuudessa tai nuoruudessa kokenut paljon
hylkäämistä jne..monille on sattunut pahoja asioita joita ei sitten
jaksa enää käsitellä/ tai pysty. .ihminen on niin monimutkainen juttu.
Sairaudet tms.on yksi syy. Olisi tärkeää aina että olisi joku luottohenkilö
kelle jutella.

Mä olin kahdesti kuolla, kun tuskissani iskin itseeni maksimimäärän rauhoittavaa ja unilääkkeitä päälle. Oli niin kova henkinen tuskailla, että halusin vain pois. Heräsin neljältä iltapäivällä ja hiljalleen nousin ylös ja lähdin ulos. Muistan, kun istuin puistonpenkillä ja olin itseasiassa -aika tyytyväinen. En ollut kuollut. Nyt tuollainen muisto on hyvin etäinen jo- ei niitä kauheita tiloja ole ollut pitkään aikaan.

Mun elämässä tapahtu jotain tosi ikävää ja muutenkin oli jo vaikeeta, sit tuli semmonen ahdistus, että en ollut ikinä kokenut. Se oli ihan sietämätön olotila. Kävin lääkärissä, mut se käski vaan hengitellä paperipussiin...
Tein kaikki valmistelut lähtöö varten, koska en kestänyt sitä oloo. Mut sit tuli kuin enkeli yks ihminen mun elämään ja ihan majailee mun luo. Ja yhtäkkiä se ahistus alko lähtee pois ja tuli ihan kun uus alku elämälle.

EN TIEDÄ, ONKO TÄMÄ OIKEA PALSTA, MUTTA EN JAKSANUT HAKEA ENEMPÄÄ(VAIKKA SE OSASTOHOITO OLI YHTÄ HELVETTIÄ ERISTYKSINEN YMS.) NIIN SANOIVAT, ETTÄ PITÄÄ VAAN HAKEUTUA TERVEUSKESKUSPÄIVYSTYKSEEN???? NO MINÄ VALITSEN MIELUUMMIN HUKUTTAUTUMISEN TAI AUTON ETEEN HYPPÄÄMISEN
ps. jORVIN PSYKAN HOITAJAT MIELENTERVEYSONGELMAISIA KAIKKI

Elämä on lahja, mutta kuin mikä tahansa lahja voi elämäkin tuottaa pettymyksen. Mitä pitäisi sanoa itsemurhaa hautovalle? Ei mitään. Ei sanat muuta elämää paremmaksi. Jos ihminen ajautuu tilanteeseen jossa hän ei yksinkertaisesti näe mitään muuta ulospääsyä kuin viedä oman henkensä ei tilannetta korjata sanoilla. Sanat voivat lähinnä pahentaa tilannetta. "Kaikille meille on paikkamme elämässä" ja muut vastaavat latteudet ovat täysin turhia ihmiselle joka tuntee olonsa täysin eristetyksi muusta maailmasta. Oletan siis nyt, että syy itsemurhaan on yksinäisyys.

Olen itsekkin miettinyt, että jos lopettaisi kaiken mutta en sitä voi tehdä vanhemmilleni sillä he eivät ole sitä ansainneet. Paras purra hammasta ja kärsiä vaikka useasti tuntuukin siltä, että kun vain pääsisi pois ja, että ei tarvitsisi elää toista tällaista päivää. Katsellen muiden onnea ulkopuolisena. Kuin köyhä lapsi joka vankisellistä käsin katsoisi rikkaiden lasten syntymäpäiväjuhlia joissa rikkaat lapset eivät tunnu arvostavan sitä kaikkea mitä heillä on. Usko siihen, että jotain tapahtuisi on kuihtunut pois. Näin minä tulen elämäni elämään. Yksinäisenä ja onnettomana.

Elä tee sitä! Kaduttaa kyllä myöhemmin! Voin sanoa sen kokemuksesta. Oon 26-vuotias nainen ja masentunut, hyppäsin kerrostalon parvekkeelta ja sain thorakaalirangan murtuman. Kaduttaa.

Perheessäni on kaksi ihmistä tehnyt itsemurhan.Äitini kotona omassa huoneessaan ja muutaman vuoden kuluttua pikku siskoni hyppäsi junan eteen.He molemmat jättivät jäähyväiskirjeen.Itse käyn psykiatrin luona juttelemassa ja yritän saada selvyttä miksi näin on tapahtunut.Ja miten asian kanssa osaa elää?Mikä teki että he tekivät nämä päätökset?Paljon jäi sanomatta ja myöskin tekemättä,kun näin pääsi taphtumaan.

Oma tulevaisuus näyttää huonolta, vaikka olen vasta 18v. Olen ollut masentunut 6 vuotta. Olen alkanut ymmärtää ettei tässä maailmassa ole toista ihmistä, joka voisi ymmärtää minua.

itse ajattelen, että te samalailla ajattelevat voisitte toki löytää toisenne ja löytää siten jonkun joka tuntee lähes samaa,kyllä meitä on olemassa ja internetaikoina kannattaa etsiä ensin,jos kuitenkin joku tuntee samaa

sinä joka haukut itsemurhaa yrittäneitä ihmisroskiksi, olet täysin ymmärtämätön! Masennus on sairaus siinä missä joku muukin fyysinen sairaus, ihminen ei sille mitään voi eikä välttämättä silloin hallitse itseään. Sinulta puuttuu kyllä empatiakyky täysin.

Ei pysty lukeem koko tekstiä täs kännisä.

Kun ihmiselä ei enä ole ketään tai mitään ja rahavaikeudetkin painavat alkaa itswetuho tulla mieleen Itsemurhan tekijät ovat enimmäkseen 25-40 v miehiä joilla ei ole naisystävää saati mitään kavereitakan
Mun kavereita on ollut ainakin 6 jotka ovat tapaneet itsensä mutta olenkin jo vanha äijä. Itsekin olen itetuhoinen toisinaan ja siitä syystä pakkohoidossakin ollut.
Olishan se niin helppoa tehdä vaika haraqkiri leipäveitsellä niinkuin japanilaiset tekee... mutta suomalainen tapa on junan alle tai hukutautuminen tai lääkkeet ja viina Mun paras kaveri ampui itsensä siinä ei kidu yhtään...

en tiedä miten alkaisin . olin päättänyt jäädä junan alle ja siesoin kiskoilla junan tullessa kohti ja katsoin sitä ,niin se vaihtoi raidetta ja meni 1m päästä toiselta puolelta ohi . meni myttyyn ,sitten mietin ,että minulla on jokin muu tarkoitus. kaverini teki itsarin junan alle tammikuussa tikurilan asemaa ennen, 2011 toinen kaverini löytyi tallistamme tlulessamme sinne hirrestä. itse olin sydän pysähdyksen vuoksi sairaalassa .selvinsin kuin ihmeen kaupalla henkiin takaisin. silloin mietin ,eetä kelle olen velkaa niin paljon ,että jäin henkiin jossa selviämis mahdollisuus oli vain 30%. siitä jäi pysyviä vaurioita jotka muutivat elämäni ,välillä näillä kivuilla ja tällä kärsineellä vartalolla tekisi mieli päätää päivänsä.siloin kun sairaalassa sanoivat ottavansa aivofilmin sanoin ,että homma on turha ei siellä mitään toimintaa ole se on sukuvika.ajatelkaa näin ene kuin teette mitään itsellenne teitäkin ja teidän kokemusta joku tarvitsee .konkurssistakin selviää jos joku tuttu auttaa.olen tätä paloa tallonut jo 58v ja aina yhtä köyhänä

Miks helvetissä pitää mennä toisen työpaikalle itsensä tappamaan?

"Olen monesti miettinyt että miksi enää roikun täällä, mutta niin vain roikun.
Tuo elämän liekki on ihmeellinen, vai onko se tuntemattoman pelkoa, en tiedä.

Se vain on ihmeellistä että oikeastaan olen nykyään aika onnellinen, en vain tiedä miksi. Kait ihmisen elämässä on kaikenlaista."

Tätä juuri yritin tuolla aiemmin sanoa.
Jossain vaiheessa voi elämä kääntyä parempaan suuntaan
vaikkei sitä tällä hetkellä millään uskoisi.

niinpä.. kirjoitti: "Kyllä monelle autokuskille ja veturinkuljettajalle jää traumoja."

Kun ihminen suunnittelee itsemurhaa, niin tuskin siinä tärkeää on se, mitä traumoja jollekin autokuskille tulee. Jos itse on joutunut paljon kärsimään niin mitä on siihen verrattuna jonkun yliajajan syyllisyydentunteet. Ei taida sellaiset paljoa kiinnostaa siinä vaiheessa.

syöpäpotilash kirjoitti: " ihan turhaan

ajaisivat vaan kylmästi yli

tuolla tavoin itsarin tekeväistä nyt ei tarttee välittä muutenkaan

kaikkien ei tarvitse ellää eikä jokainen ole elämän arvoinen

tämä on fakta"

Jokaisella on OIKEUS ELÄÄ ja jokainen on elämän arvoinen!
Toiset ihmiset vaan voivat käytöksellään aiheuttaa jollekin sellaisen tunteen, että tuo ihminen ei olisi elämän arvoinen. Se on vaan toisten ihmisten aiheuttama tunne, se ei ole totuus. Nimittäin totuus on se, että jokaisella on oikeus elää.
Pidä kiinni oikeuksistasi!

Joskus mietin, että minulla ei oikeastaan ole mitään paikkaa tässä maailmassa. Kukaan ei kaipaa seuraani. Olisi parempi, jos kuolisin. Vaan kun erään kerran olin vahingossa jäädä auton alle, huomasinkin olevani iloinen siitä, etten kuollut.

Tulin siihen tulokseen, että koska en lopulta kuitenkaan halua kuolla, minun on vaan yritettävä tehdä elämästäni elämisen arvoista. Jotain positiivista on löydettävä elämästä.

Ja jos miettii oikeen esim. murhaajia ja raiskaajia ym. rikollisia. Jos nekin ovat elossa, miksi minä en saisi olla? Ei minusta välttämättä kellekään mitään iloa ole, mutta olen päättänyt elää koska minullakin on siihen oikeus.

Pysyn elossa vaikka piruuttani.
Pysyn elossa vaikka toisten kiusaksi, jos ei muuta.

Olen itse suhteellisen yksinäinen, mutta jo kauan sitten olen tehnyt itselleni backup-plänin, että jos joskus asiat menevät niin päin helvettiä, että millään ei ole mitään väliä, pakkaan rinkkani, omaisuuteni ja ostan lentolipun kaakkoisaasiaan jonne saan kadota.

Mulla on itsemurha ollut mielessä jo vuosia,ja yrityksiä usein takana,.Omalla kohdallani voin sanoa,että yritetty on.duunit,opiskelut,ihmissuhteet.Kaikesta jäänyt pelkkää paskaa käteen.Olen tullut tulokseen että olen ihmisenä niin viallinen,että terapiat ja psykiatrit ei siihen voi mitään. Eikä omat kasvuprosessit ole auttaneet asiaa.Myös jeesukseen ja helluntailaisiin petyin,ja selitys pahoinvoinnilleni:Sinulla on jokin synti josta et ole luopunut ja sen vuoksi Jumala ei pääse sinua auttamaan.Joo-o,ei tästä tule mitään.Tiesin sen jo 5 vuotta sitten,mutta tyhmyyksissäni menin ajattelemaan että ehkä elämä muuttuu vielä johonkin suuntaan. Paskapuhetta.

usko itseesi se on paras apu. vaihda tyyli suuntaa tutkiskele itseäsi .googleta netistä santeria. se pelasti minut . usko omaan voimaasi niin se peilaa ympäristösstäsi takaisin .lue teskti ajatuksella.kaikki vielä muuttuu.

Itsellä elämä yhtä vastoinkäymisiä nyt ei enään keksi tekosyitä valehdella itselleen että huomenna parempi ja mun asioita yksikään ei ole mun käsissä ratkaistavissa että riittää, ikää täällä on 49 vuotta.

Se kun on yksin. Ihminen kaipaa muita ihmisiä.
Jos ei ole ketään kuka välittää tai kenestä välittää niin ei ole väliä kuinka kunnossa elämä muuten on. Sanotaan, että yksinäisyys tappaa samalla tavalla kuin jos polttaisi askin röökiä päivässä. Eli hitaasti, mutta ennenaikaisesti.
Sitten jos vielä kokee olevansa niin epänormaali ihminen niin on hankalaa mitään ihmissuhteita hankkiakaan. Ihmiset vaan tuomitsee.

mijonäärit joutuvat kadotukseen,heille raha on hyvänolon tunnetta ja sen pois antaminen hätääkärsiville tuo heille vihaa ja kärsimystä mailmassa on paljon mijonäärejä laittaisivat kimppa lahjoituksen Ukraina apuu niin heidän sielunsa pelastuisi kadotukselta 100miljoona euroa riittäisi nujertamaan paholaisenkin!

Pitäkää hyvää huolta ystävistänne elkääkä laiminlyökö heitä..
Se saattaa olla viimeinen teko häntä kohtaan pahimmillaan.