Tunnen ikävää ja kaipaan sua vieläkin usein. Mutta sun ajattelu aiheuttaa jostain syystä melkein sietämätöntä tuskaa aina välillä. Oon sun suhteen liian haavoittuva enkä haluaisi olla sellainen. Ajattelen sua lämmöllä ja toivon, että sun elämässä on kaikki hyvin. Kuulostaa hyvästeiltä, mutta et sä koskaan mun ajatuksista lähde. Korkeintaan joskus vanhana ja dementoituneena, kun en muista edes itseäni.
Antti
Vaikeaa tuntea
29454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Toi ei sit ollu multa, terkkuja joensuuhun!
Ei varmastikaan, mutta saattaahan tääkin mennä Joensuuhun :)
Kylläpä täällä nyt halutaan kovasti osoittaa tää mun viesti Joensuuhun päin.
Mä en itse ollut osoittamassa sitä yhtään mihinkään päin, mutta ilmeisesti T ja A-P (pieni kirjoitusvirhe sulla kenties? :D) haluavat lähettää terveisiä Joensuuhun. Oisko vielä muita kirjaimia Joensuun laivaan lastattavaksi? Tulkaa esiin heti tai aloittakaa oma ketju :D
joensuu on kiva paikka, hieno vaakuna ja hyvää pizzaa!
Minäkin kaipaa sinua usein...päivittäin. joko töissä tai työmatkoilla-
Minun elämässä ei kaikki ole kohdallaan...sinä puutut.
Mutta silti en toivota sulle hyvää loppuelämää, kaikkea hyvää toivon. Luottavaisin mielin
.
Auts. Mun olisi pitänyt miettiä etukäteen, että joku voi vastata tähän viestiin tuolla tavalla, että sydän kääntyy ympäri. Ihan hyvä asia kai, että tuntuu, mutta tuntuu vähän liikaa...
Kiitos palasta kurkkuun, yritän tässä selvitä sen ja sydämen liikaliikahtelujen kanssa :) Ehken mäkään sitä loppuelämää viitsi toivotella, vaan ehkä mietin hiljaa itsekseni, että haluaisin toivottelun sijaan olla osa sitä.
Mitä, vielä hereillä? (..Ja mihin sä mies olet hukannut possessiivisuffiksisi?)
Oonko ihan hemmetin ärsyttävä, jos huomautan että kukaan ei mitään possessiivisuffiksejaan ole hukannut, kun niiden käyttö on puhekielessä vapaampaa tai tyyliseikka. Ja muutenkin ne liitetään yleensä substanttiiveihin, adjektiiveihin, pronomineihin tai numeraaleihin paria poikkeustapausta lukuunottamatta :D Antin puolustukseksi :D
Jahas, sitä on taas käyty postia lukemassa?
Se ei ollut arvostelua vaan huomio tästä nimenomaisesta, kaikin puolin mielenkiintoisesta tapauksesta, vrt. "sinun kissasi", "sinun kissa" ja "sun kissa"... Huomaat varmaan mitä tarkoitan. :-D
Hyvä kun kirjoitit viestisi, kuitenkin, kiitos siitä. Siihen on helppo samaistua. ...Itsekin tekisi mieli välillä avautua vähän vastaavaan tapaan mutta, "talk is cheap", enkä halua kirjoitella enempää katteettomia shekkejä...
Kiitos, että oot tuota mieltä etkä jotain muuta :) Ja kai se kuitenkin on mulle itselleni hyödyllistä huomata kuinka paljon se sydän saattaa yhtäkkiä alkaa liikahdella. Herää ainakin miettimään, että suhtautuu omiin tunteisiinsa jotenkin oudosti, kun se tulee yllätyksenä kuinka suuria reaktioita ne vieläkin saa/saisi aikaan. Itsetutkiskelun kannalta tämä toimii ihan hyvin, vaikka en sen vuoksi viestiä kirjoittanut vaan sen avautumisen vuoksi.
Talk is cheap, niinhän se menee... Tulee vaan mieleen, että onko kaikki shekit nyt ja ikuisesti katteettomia että muunlaisia ei enää ole... Taitaa olla niin ja se tuntuu vähän pahalta, mutta ymmärrettävältä tietysti. Molempien aiemmat lupaukset ovat tainneet osottautua lunastamattomiksi, mutta uskon silti, että kummatkin oikeasti joskus tarkoitti niitä. Kun tilanteet muuttuu sillä tavalla, että tietää jo etukäteen, että ei voi pitää kiinni sanoistaan, niin on oikein tehdä noin kuin ajattelet, että ei turhia lupauksia.
Mutta mä haluan silti sanoa sen, että sitä ei kannata pelätä, että rivien väleistä voisi onkia lupauksia. Asioilla on aika synkkä kehyksensä todellisuudessa ja en usko että shekkejä kummankaan puolesta otetaan edes vastaan sen vuoksi kovinkaan helposti. En tarkoita, että olisi jotenkin väleissä vikaa, mutta enemmän niin, että asiat pyörii nyt jossain ajatuksien tasolla. Ajatuksien tasolta todellisuuten siirtyminen on suuri harppaus. Vaikka todellisena ne tunteet itsensä sisällä kokeekin. Asioita pyrkii ajattelemaan realistisesti, vaikka ne tunteet on olemassa ja sydänkin saattaa liikahdella, paljonkin. Tulee vaan sellainen haikea olo ja miettii minkä vuoksi edelleen tuntee niin ja lähteekö se tunne joskus vai ei. Toisaalta joskus on jopa iloinen siitä, että ainakin tietää miltä tuntuu tuntea. Tuntuu, että sen vuoksi on pysynyt vähän enemmän kiinni jossain, mitkä kokee tärkeäksi eikä muutu harmaaksi tottumalla elämiseen. Jossain syvissä ajatuksissa, hetkessä ja jossain mitä ei edes osaa selittää. Niin ja kai sekin on myönnettävä, että kyllä se kaiken tuskan lisäksi tuntuu myös hyvältä, että tunteiden kohde pysyy ajatuksissa. Paljon positiivisia tunteita ja asioita omasta persoonasta on siinä kiinni. Siis sellaisia ajatuksia, että pystyi täyttymään paljon voimakkaammalla tavalla hyvistä tunteista kuin koskaan muuten, tuntemaan suurempaa hellyyttä, löytämään itsestään positiivisia puolia kuten kykyä anteeksiantoon yms. Vaikka siellä samalla on kaikki tuskaiset tunteetkin, niin on myös kiinnittyneenä paljon hyvää.
Hyvä vastata tuohon sun talk is cheap-viestiin kauhea avautuminen :D Susta ei ehkä tunnu nyt siltä, että sait ajatuksiasi perille, mutta vannon, että tajuan tuon asian ja oikeastaan tuntuu tosi merkityksettömältä kirjoitella tänne. "mutta vannon..." :D Mun shekkivihko pitäisi ehkä polttaa. Jos sulla tai mulla on vielä pyromanisia taipumuksia, niin voin uhrata mun shekkivihon polttettavaksi siltojen sijaan :D Vai siltojen jämien. Oon joskus lapsena kävellyt joen yli lankkua pitkin, kun silta oli remontissa ja se oli vähän liian pelottavaa.
Yrititkö sä tehdä jaarittelun maailmanennätyksen? Luultavasti onnistuit, onnee!
Ei kiinnosta tehdä maailmanennätystä, vanha on nimissäni.
Se on yksi vastustamattomista avuistasi, kieltämättä.
Voin vannoa, että se on vielä vastustamattomampaa normaaliin ilmenemisaikaansa kahden aikaan yöllä keskiviikkoisin. Mitä ne muut mun avut on? Ruoka-apu? Marshall-apu?
Kaikkea löytyy
Kaikkea löytyy
Onpas tää ketju nyt hämmentävä... Sellainen kommentti tähän väliin - ja ihan vain tiedoksi eräälle mahdolliselle asianosaiselle, aloittajaa mitenkään dissaamatta - että minä uskallan kyllä riipustaa ihan henk. koht. sähköpostia, jos sellaiseen dialogiin (lue: monologiin) koen tarvetta.
!!!
Mun on ehkä pakko purkaa mieltäni tähän omaan ketjuuni. En tiedä mikä se on, tämä tänne kirjoitteluko mikä sekoittaa pään vai parin edeltävän yön unet, mutta on alkanut tuntua, että näen näkyjä. Eikä se vielä mitään, mutta ne reaktiot mitä tulee, ennen kuin saa itsensä rauhoitettua. Olin vajaa tunti sitten lähdössä viemään koiraa ulos ja kävin vilkaisemassa lämpömittaria ja ikkunasta ulos ja oon ihan varma, että näin sut siinä ulkona tämän talon parkkipaikalla. En muista koska viimeksi sydän olisi hypännyt samalla tavalla kurkkuun. Piti mennä lattialle istumaan, kun aloin täristä. En tajua oonko vaan alkanut oikeasti nähdä näkyjä ja on aivan sekava olo, koska mun sydän ei ehkä nyt kestä sitä jos se olit oikeasti sinä. Ne liikaliikahtelut. Mulla kesti varmaan 10 minuuttia sanoa itselleni, että näin omiani ennen kuin sain itseni edes vähän rauhoittumaan ja uskalsin mennä koiran kanssa ulos. Nyt en oo taas yhtään mistään varma. Sydän nousee kurkkuun mitä enemmän ajattelen koko asiaa ja toisaalta tuntuu, että oon tainnut seota ihan lopullisesti. Jos ei olisi tullut niin polvilleen vetävää reaktiota, niin olisi varmaan ollut pakko mennä parvekkeelle ja selvittää onko se näky oikeasti pelkkä näky. Mä en ollut varautunut tähän, että mun pää alkaa sekoilla näin. En tajua mistään enää mitään ja tunteiden ryöppy olisi saanut jäädä tulematta, kun miten mun pitää niiden tunteiden kanssa elää ennen kuin ne suostuu taas vähän vaimentumaan ja se oma näky haihtumaan verkkokalvoilta. Oonko oikeasti seonnut! Tärisen pelkästä ajatuksesta, että olisit ollut niin lähellä. Joo oon tästä lähtien suosiolla papukaija ja jätän tervejärkisyyden muille?
Mäkö? Enpä oo ollu maisemis. Lapset on hiihtolomalla ja käytii laskettelemassa. Harhan piikkiin menee.
Sä oot ilmeisesti tuo aikaisempi vastaaja? Ei sillä, että täältä oikeita ihmisiä tavottaisi.
Eikä se nyt kuitenkaan harha varmaan ole. Joko kaksoisolento tai se henkilö. Varmaan se henkilö kumminkin, koska en ennenkään ole nähnyt sen kaksoisolentoja. En mä nyt oikeastaan viitsi koko asiaa miettiä edes kauheasti enempää, ne asiat on kumminkin jo ollutta ja mennyttä. Mun elämä vaan on aina kulkenut jotain sellaisia kummallisia ratojaan, että aina juuri "sopivassa" kohtaa tapahtuu jotain tuollaista. Mä olin jotkut edeltävät yöt nähnyt siitä unia tai unelmia ja sitten valvonut edeltävää yötä ja päättänyt silloin, että en enää ajattele koko asia, kaikki siihen liittyvä on tuskaista ja rumaa. Niin sitten pitää tietysti tapahtua heti jotain tuollaista. Hieman veti mut radaltani. Ei sen takia, että hänen näkemisensä, tai vilauksen näkeminen olisi jotenkin kamalaa, mutta siksi että se oli ehkä viimeinen paikka, jossa olin valmistautunut näkemään häntä oikeasti, kun olen sisällä kotonani :D Ei mitenkään ikävä asia, mutta säikäytti ja voin kiittää taas elämää siitä, että aina kun vakaasti päätän, että sen asian ajattelu loppuu nyt lopullisesti, niin jotain tuon kaltaista tapahtuu aina.
Vähän itseäni oikeastaan ärsyttää koko oma reaktio ja muutenkin säikähtäminen ylipäänsä, koska kumminkin olen sitä mieltä, että koko asia on jo niin kauan sitten mennyt ja hajonnut, että voin suhtautua siihen ihmiseen ihan normaalisti enkä jaksa ollenkaan muussakaan elämässä omituisia suhtautumistapoja ja aina voi kaikesta jutella ihan rauhassa yms. ja ylipäänsä pysyä rauhallisena. Luulen, että tuon jälkeen saan omasta rauhallisuudestani ja tavasta ottaa kaikki ihan rauhallisesti enemmän kiinni.
Ihan kivahan se oli nähdä ja ehkä löydän sen ansiosta itsestäni enemmän rauhallisuutta. Vaikka varmasti hänen kannaltaan parempi ja hyvä, että en tästä lähtien kuitenkaan ajattele häntä enää, niin kuin aikaisemmin päätin. Hänellä on oma elämänsä, johon en kuulu ja hyvä niin ja se on varmasti se, mitä hän haluaakin ja sitä tietysti kunnioitan. Minunkin elämä on opiskelu/työpuitteilta tosi kivalla mallilla ja tykkään elämästäni ja keskityn nyt vaan niihin asioihin ja elän oman elämäni, joka nyt ei vaan koskaan yhdistynyt hänen elämänsä kanssa, vaikka sitä joskus vähän naiivisti toivon.
Jaa
Kiitti kauheesti kun nostit mun vanhan aloituksen...
Jaa
Onko sinullakin jotain asiaa Antille? Jos, niin ole hyvä ja kerro mitä, pelkkä jaaittelu jättää vähän kylmäksi.
Nää alkaa olla palsta jäähyväiset,on oikein joskus muuttaa elämänsä perheen hyvin voinnin suuntaan. Nyt korona ajan jälkeen on hyvä kohentaa talouttaan kaikin tavoin ja siihen ei sisälly moderaattori työt.
Jaa
No kommentoidaan nyt, kun kerran aloitusta tarjotaan.
Antille siis - hyvää viikonloppua.
En tiedä luetko tätä - joku tuossa jätti palstajäähyväisiä, mutta ehkä se et ollut sinä, tai ehkä et ole koskaan täällä ollutkaan.
Harvemmin minä teen tuollaisia ikävöiviä aloituksia, eikä tuokaan ole minulta. Ei se siitä johdu, ettäkö en ajattelisi sinua, mutta tuntuu niin turhalta valittaa ikävää, kun en tiedä mitä asialle voisi tehdä. Olen myös odotellut, että aikaa myöten tämä hulluus menisi ohi, mutta niin ei tunnu tapahtuvan ainakaan minulle, joten olen nyt alkanut ajatella, että ehkä tähän pitäisi yrittää keksiä joku muu ratkaisu.
Anteeksi, jos kaipasit kauniita sanoja, pyydä vain niin voin kyllä kirjoittaa sellaisiakin.