.. nämä miehen lapset, jotka tulevat joka toinen viikonloppu ja nyt kesäloman viettoon isänsä
/mieheni luo tapaamiselle..
Mikä niissä lapsissa sitten niin ärsyttää?
- Heidän tapansa!
- Ja se, että näistä samoista asioista pitää joka ikinen kerta sanoa erikseen, joka päivä, monta kertaa!!!
WC-tavat ovat alkeelliset: pyttyä ei vedetä, vessapaperit ei osu pyttyyn ja käsiä ei pestä. Pimeässä vessassa istutaan.. sisko tulee mukaan päivystämään, eli yhdessä asioidaan. Mutta miksi ne pyllynpyyhintä-paperit ovat lattialla? Siksi, ettei lapsi NÄE minne ne pitää nakata??!! Hän istuu siis pytyllä pissulla, muttei NÄE mihin paperit kuuluu laittaa??!! :o
Pieni lapsonen on kohta 9 v ja menossa 3.luokalle kouluun.
Ruokapöytätavoissa on vielä hiomisen varaa.. veistä ja haarukkaa ei osaa käyttää, mutta osaa kyllä sujuvasti mässyttää ja ryystää maitoa... mutta pieni kait oppii joskus. Niin.
Pienempi on sitten paljon paljon pienempi, kohta 7 v ja menee kohta ekalle.
Hän on niin suloisen pieni, että syö suu auki ja sotkee kastikkeet puseron rinnuksille. Hän vetää vessapaperia oikein reilunlaisesti; jos rulla pysyykin telineessään, siitä roikkuu paperia metritolkulla piktin lattiaa.
Hän tykkää kovasti minun ja miehen yhteisestä pienestä lapsesta, olkoot hän tässä nimeltään Vauva, koska on alle vuoden ikäinen.
Joka viikonloppu, koko viikonlopun ajan hoen hänelle samaa: älä näytä Vauvalle tavaroita ja leluja, joita hänelle ei ole lupa antaa ( on sanottu mihin vauvalle ei ole lupa koskea, esim. nukkekodin pienet tavarat ja karkkipäivän karkit) ja jos esittelet omia lelujasi, sinun pitää myös antaa se Vauvalle. Ja älä ota lelua toisen (=Vauvan) kädestä.
Mutta hän on Pieni, menee vasta kohta ekalle. Ei hän ymmärrä. Joka kerta sanotaan siis samaa.Joka ikinen tapaamisviikonloppu (joka toinen) joka päivä, joka hetki hän tekee sen tämän saman..
Tälle pienelle puhutaan kolmannessa persoonassa: Tiina sitten muistaa, että.. plaaplaa lässylässy..
Mutta tämä lapsi on kyllä Älykäs: minä olen näyttänyt
Vauvalle mikroaaltouunin (odotetaan ruokaa) , joten minun kuuluu antaa se VAuvalle (leikkiin ja leikittäväksi). - Mikroaaltouuni ei sijaitse lattialla lelujen vieressä vaan kaappisyvennyksessä keittiössä.
Hän ei siis ymmärrä mikä ero on asialla ja asialla? Hän näkee, että MITÄÄN mihin Vauva ei saa koskea, ei saa näyttää hänelle?? !! ?? Ei vaatteitakaan, ei vaippaa, eiruokalautasta? Koska Vauva ei saa ottaa niitä leikkiin?
Ja sitten: miehen lapset ihmettelivät, miksi yksi Vauvan lelu on syrjässä ja nurinpäin. Kerroin, että Vauva pelkäsi sitä - ihan tavallista lelua. Kerroin, miten Vauva oli lelun ottanut lelukopasta ja katsonut sitä ihan kauhissaan ja parahtanut pelokkaaseen itkuun, kontannut lelusta kauemmaksi kauhuissaan. Olin näyttänyt lelua Vauvalle, mutta tämä oli pitänyt sitä ihan kauheana, ollut peloissaan. Lelu on siinä kuitenkin,e ttä jos hyväksyy sen sitten joskus, mutta nurinpäin, ettei se pelota.
Näin selitin.
Lapsista tämä oli huvittava juttu, he naureskelivat.
Ja mitä tämä Pieni suloinen rakastettava miehen lapsonen: innoissaan oli tarttumassa tähän leluun ja innoissaan oli ojentamassa sitä Vauvalle: katsotaan, näytetään..
Hän siis halusi näyttää lelun Vauvalle, nähdäkseen, pelkääkö Vauva sitä yhä ja miten VAuva siihen reagoi ja - - kenties myös nähdäksee kuinka Vauva pelkää ja itkee??? !!???
Kielsin napakasti ja lapsi totteli kyllä heti. Mutta jälkeenpäin mietin, miten ilkeä hän on. Vauva ei osaa vielä puhua, ei kävellä. Mutta ymmärtää sen mitä tuon ikäinen ymmärtää. Mutta ei ymmärrä ilkeyttä. Sen sijaan tuo ekaluokalle menevä lapsi kyllä tietää, milloin häntä kohtaan joku kaveri on ilkeä ja jos hänelle tehätisi vastaavasti, hän marmattaisi, miten se-ja-se on ilkeä.
Hän leikkii tosi mielellään Vauvan kanssa, mutta luulen, että hän EI leiki siksi, että pitää Vauvasta, VAAN siksi, että saisi aikuisten suosion ja hyväksynnän. Ehkä hän leikin ohella on vaihvihkaa ilkeä Vauvalle?
Ei, isä /mies ei erityisesti keskity Vauvaan tapaamisviikonloppuina, keskittyy täysin näihin tapaamis-lapsiinsa. He saavat isän jakamattoman huomion.
Minä olen toivonut ja odottanut aikaa, että voin jättää kaikki lapset miehelle ja lähtä itse hengähtämään vaikkapa kävely/fillarilenkin avulla ulos, itsekseni. Mutta en voi jättää tätä pientä miehen hoiviin, hän ei pysty seuraamaan eikä kykene katsomaan kolmen perään.
Nämä kerrotut tapaukset - mies ei ole nähnyt eikä kuullut yhtäkään, hän ei ole ollut paikalla kun nämä tapahtuu. Aina en minkään, olen vain kuullut omien isompien lasteni komentavan tätä Pientä että ei saa tehdä noin..
Ja aina hän sen tekee!!??
Mies viettää paljon aikaa lastensa kanssa olemalla heidän kanssaan poissa kotoa. Mutta minusta tämä ei toimi. Emme voi tulevaisuudessa jatkuvasti elää näin.
En myöskään ymmärrä, miksi Vauvan lelut ovat automaattisesti myös näiden viikonloppulasten käytössä ja leikittävinä - miksi pienen vauvan pitää oppia jakamaan omat lelunsa? Mutta miehen tyttöjen leluihin (jotka ovat täällä meillä) Vauvalla ei ole lupa koskea, koska ne ovat heidän lelujaan - miksi nämä isot lapset eivät osaa jakaa omia lelujaan ihan samalla tavalla, antaa kaikki omansa Vauvan käsittelyyn??!! No, nyt ne menisi rikki, mutta myöhemmin? Ja mitä siitä jos menee rikki, leikkimistä vartenhan ne on ostettu?
Olen sanonut näistä asioista useaan kertaan miehelle. Hän ei tiedä mitä tehdä.
Minäkään en tiedä mitä tehdä, kun en vaan jaksa tätä tämmöstä. Rakastan miestäni, mutta hänen lapsensa ovat ällöjä.
Olisiko pitänyt tietää etukäteen?
Ei voinut. Lapset olivat silloin erilaisia. Tilanne on pahentunut ihan viime aikoina ja pahenee koko ajan. Miehen lapset saavat ikää lisää ja ovat aina vaan typerämpiä käytös- ja toimintatavoissaan.
Parsiuhde on hyvä, mies on upea. Mutta nämä viikonloppulapset - niitä en jaksa.
Miehellä ja lapsilla on keskenään kivaa, tunnelta kotona on lämmin ja harmoninen, kun minä olen poissa. Tunnelma muuttuu kun minä tulen. Ei heti, vaan pikkuhiljaa. Mietin jo eroakin. Mutta en halua, että oma lapseni esim. tapaamisten aikana oppii uusia hienoja tapoja ja toimintoja näiltä kahdelta. Ja miten eriarvoisessa asemassa hän olisi näiden kahden vanhemman lapsen kanssa, he jatkaisivat sitä lelujen vetämistä kädestä, lelujen ja tavaroiden näyttämistä ilman että sitten annetaan... tätä samaa.
/mieheni luo tapaamiselle..
Mikä niissä lapsissa sitten niin ärsyttää?
- Heidän tapansa!
- Ja se, että näistä samoista asioista pitää joka ikinen kerta sanoa erikseen, joka päivä, monta kertaa!!!
WC-tavat ovat alkeelliset: pyttyä ei vedetä, vessapaperit ei osu pyttyyn ja käsiä ei pestä. Pimeässä vessassa istutaan.. sisko tulee mukaan päivystämään, eli yhdessä asioidaan. Mutta miksi ne pyllynpyyhintä-paperit ovat lattialla? Siksi, ettei lapsi NÄE minne ne pitää nakata??!! Hän istuu siis pytyllä pissulla, muttei NÄE mihin paperit kuuluu laittaa??!! :o
Pieni lapsonen on kohta 9 v ja menossa 3.luokalle kouluun.
Ruokapöytätavoissa on vielä hiomisen varaa.. veistä ja haarukkaa ei osaa käyttää, mutta osaa kyllä sujuvasti mässyttää ja ryystää maitoa... mutta pieni kait oppii joskus. Niin.
Pienempi on sitten paljon paljon pienempi, kohta 7 v ja menee kohta ekalle.
Hän on niin suloisen pieni, että syö suu auki ja sotkee kastikkeet puseron rinnuksille. Hän vetää vessapaperia oikein reilunlaisesti; jos rulla pysyykin telineessään, siitä roikkuu paperia metritolkulla piktin lattiaa.
Hän tykkää kovasti minun ja miehen yhteisestä pienestä lapsesta, olkoot hän tässä nimeltään Vauva, koska on alle vuoden ikäinen.
Joka viikonloppu, koko viikonlopun ajan hoen hänelle samaa: älä näytä Vauvalle tavaroita ja leluja, joita hänelle ei ole lupa antaa ( on sanottu mihin vauvalle ei ole lupa koskea, esim. nukkekodin pienet tavarat ja karkkipäivän karkit) ja jos esittelet omia lelujasi, sinun pitää myös antaa se Vauvalle. Ja älä ota lelua toisen (=Vauvan) kädestä.
Mutta hän on Pieni, menee vasta kohta ekalle. Ei hän ymmärrä. Joka kerta sanotaan siis samaa.Joka ikinen tapaamisviikonloppu (joka toinen) joka päivä, joka hetki hän tekee sen tämän saman..
Tälle pienelle puhutaan kolmannessa persoonassa: Tiina sitten muistaa, että.. plaaplaa lässylässy..
Mutta tämä lapsi on kyllä Älykäs: minä olen näyttänyt
Vauvalle mikroaaltouunin (odotetaan ruokaa) , joten minun kuuluu antaa se VAuvalle (leikkiin ja leikittäväksi). - Mikroaaltouuni ei sijaitse lattialla lelujen vieressä vaan kaappisyvennyksessä keittiössä.
Hän ei siis ymmärrä mikä ero on asialla ja asialla? Hän näkee, että MITÄÄN mihin Vauva ei saa koskea, ei saa näyttää hänelle?? !! ?? Ei vaatteitakaan, ei vaippaa, eiruokalautasta? Koska Vauva ei saa ottaa niitä leikkiin?
Ja sitten: miehen lapset ihmettelivät, miksi yksi Vauvan lelu on syrjässä ja nurinpäin. Kerroin, että Vauva pelkäsi sitä - ihan tavallista lelua. Kerroin, miten Vauva oli lelun ottanut lelukopasta ja katsonut sitä ihan kauhissaan ja parahtanut pelokkaaseen itkuun, kontannut lelusta kauemmaksi kauhuissaan. Olin näyttänyt lelua Vauvalle, mutta tämä oli pitänyt sitä ihan kauheana, ollut peloissaan. Lelu on siinä kuitenkin,e ttä jos hyväksyy sen sitten joskus, mutta nurinpäin, ettei se pelota.
Näin selitin.
Lapsista tämä oli huvittava juttu, he naureskelivat.
Ja mitä tämä Pieni suloinen rakastettava miehen lapsonen: innoissaan oli tarttumassa tähän leluun ja innoissaan oli ojentamassa sitä Vauvalle: katsotaan, näytetään..
Hän siis halusi näyttää lelun Vauvalle, nähdäkseen, pelkääkö Vauva sitä yhä ja miten VAuva siihen reagoi ja - - kenties myös nähdäksee kuinka Vauva pelkää ja itkee??? !!???
Kielsin napakasti ja lapsi totteli kyllä heti. Mutta jälkeenpäin mietin, miten ilkeä hän on. Vauva ei osaa vielä puhua, ei kävellä. Mutta ymmärtää sen mitä tuon ikäinen ymmärtää. Mutta ei ymmärrä ilkeyttä. Sen sijaan tuo ekaluokalle menevä lapsi kyllä tietää, milloin häntä kohtaan joku kaveri on ilkeä ja jos hänelle tehätisi vastaavasti, hän marmattaisi, miten se-ja-se on ilkeä.
Hän leikkii tosi mielellään Vauvan kanssa, mutta luulen, että hän EI leiki siksi, että pitää Vauvasta, VAAN siksi, että saisi aikuisten suosion ja hyväksynnän. Ehkä hän leikin ohella on vaihvihkaa ilkeä Vauvalle?
Ei, isä /mies ei erityisesti keskity Vauvaan tapaamisviikonloppuina, keskittyy täysin näihin tapaamis-lapsiinsa. He saavat isän jakamattoman huomion.
Minä olen toivonut ja odottanut aikaa, että voin jättää kaikki lapset miehelle ja lähtä itse hengähtämään vaikkapa kävely/fillarilenkin avulla ulos, itsekseni. Mutta en voi jättää tätä pientä miehen hoiviin, hän ei pysty seuraamaan eikä kykene katsomaan kolmen perään.
Nämä kerrotut tapaukset - mies ei ole nähnyt eikä kuullut yhtäkään, hän ei ole ollut paikalla kun nämä tapahtuu. Aina en minkään, olen vain kuullut omien isompien lasteni komentavan tätä Pientä että ei saa tehdä noin..
Ja aina hän sen tekee!!??
Mies viettää paljon aikaa lastensa kanssa olemalla heidän kanssaan poissa kotoa. Mutta minusta tämä ei toimi. Emme voi tulevaisuudessa jatkuvasti elää näin.
En myöskään ymmärrä, miksi Vauvan lelut ovat automaattisesti myös näiden viikonloppulasten käytössä ja leikittävinä - miksi pienen vauvan pitää oppia jakamaan omat lelunsa? Mutta miehen tyttöjen leluihin (jotka ovat täällä meillä) Vauvalla ei ole lupa koskea, koska ne ovat heidän lelujaan - miksi nämä isot lapset eivät osaa jakaa omia lelujaan ihan samalla tavalla, antaa kaikki omansa Vauvan käsittelyyn??!! No, nyt ne menisi rikki, mutta myöhemmin? Ja mitä siitä jos menee rikki, leikkimistä vartenhan ne on ostettu?
Olen sanonut näistä asioista useaan kertaan miehelle. Hän ei tiedä mitä tehdä.
Minäkään en tiedä mitä tehdä, kun en vaan jaksa tätä tämmöstä. Rakastan miestäni, mutta hänen lapsensa ovat ällöjä.
Olisiko pitänyt tietää etukäteen?
Ei voinut. Lapset olivat silloin erilaisia. Tilanne on pahentunut ihan viime aikoina ja pahenee koko ajan. Miehen lapset saavat ikää lisää ja ovat aina vaan typerämpiä käytös- ja toimintatavoissaan.
Parsiuhde on hyvä, mies on upea. Mutta nämä viikonloppulapset - niitä en jaksa.
Miehellä ja lapsilla on keskenään kivaa, tunnelta kotona on lämmin ja harmoninen, kun minä olen poissa. Tunnelma muuttuu kun minä tulen. Ei heti, vaan pikkuhiljaa. Mietin jo eroakin. Mutta en halua, että oma lapseni esim. tapaamisten aikana oppii uusia hienoja tapoja ja toimintoja näiltä kahdelta. Ja miten eriarvoisessa asemassa hän olisi näiden kahden vanhemman lapsen kanssa, he jatkaisivat sitä lelujen vetämistä kädestä, lelujen ja tavaroiden näyttämistä ilman että sitten annetaan... tätä samaa.
Vastaukset 44
Vanhimmat
varaudu siihen, että joudut kivityksen kohteeksi täällä ja saat kuulla, miten paha äitipuoli olet ja miten et osaa lainkaan sopeutua.
:)
täysin mmärrettäviä nuo tuntosi. kun on kaksi kotia ja näissä erilaiset säännöt, ei se toisaalta ole helppoa lapsillekaan. miehellä taas on varmaan ongelma siinä, että tämä näkee näitä etälapsiaan niin harvoin, että haluaa olla salliva vanhempi ja on siksi sokea näiden lasten käytökselle. aika ristiriitainen tilanne, mutta älä huoli. kyllä vastaavia on jokaisessa uusperheessä ja asioilla on tapana järjestyä. tosin se, miten ne järjestyvät, onkin jokaisen omissa käsissä.
Juuri tuollaisia paskamaisimmat isä- ja äitipuolet ovat. Vain HÄNEN lapsensa ansaitsee huomiota, vain HÄNEN lapsensa on hyvä siinä ja siinä, ei HÄNEN lapsensa tee mitään pahaa, vieraat KAKARAT ovat pahoja HÄNEN lapselleen. Vain HÄNEN lapsensa ansaitsevat jotain hyvää, VIERAAN KAKARAT kun ovat tuollaisia ällöttäviä sikoja.
Onko vieras veri vaikea sietää? Ei se ole sinun lapseltasi paljon pois jos miehesi jakaa huomiotaan välillä OMILLE lapsilleen eikä jatkuvasti paapo teidän yhteistä kultapossua.
En ymmärrä tuollaisia ihmisiä, niin raadollisia ja itsekkäitä. Toivottavasti miehesi ymmärtää jättää sinut.
En saanut mitenkään sellaista kuvaa ketjun aloittajasta, että hän olisi ilkeä äitipuoli. Sen sijaan miehen lapset ovat ilkeitä ja huonotapaisia, ja tällaisia lapsia on oikeasti olemassa. Olen sen niin monet kerrat töissäni nähnyt. On lapsia, joille ei ole opetettu alkeellisimpiakaan tapoja, kuten vessa- ja ruokapöytäkäyttäytymistä. Jopa kuudesluokkalaiset eivät osaa käyttää veistä ja haarukkaa, koska kotona ei sitä vaadita. Toisia ei oteta huomioon missään, vaan aina vain Minä Itse. Kyllä vierailta lapsilta pitää saada omassa kodisssa vaatia käytöstapoja ja toisten huomioon ottamista.
Mustasukkainen narttu, sanon minä.
Vai heitätkö vaan provoa?
No, älä sure, En minä viestistäsi pahoittanut mieltäni.
Minulla on omiakin lapsia, biologisesti omia siis. En ole ikinä voinut sietää epäsiistejä ruokapöytätapoja. Omat lapseni eivät edes 3-vuotiaana syöneet suu auki mässyttäen, mussuttaen, imeskellen, lässyttäen.
Opetin heille hyvin varhain veitsen ja haarkan käytön ja perunoiden kuorimisen, samoin kuin he osasivat itse tehdä voileipänsä jo varsin pienenä.
Miehen lapset eivät näitä taitoja osaa. Äh, sori. Kyllä he nyt jo, kun lähes 7 ja 9 v ovat, osaavat voidella voileivän.
Kun ensimmäisen kerran tämän saivat tehdä, oli riemu rajaton: saanko minä IHAN ITSE, saanko??!! Ja sillä innolla sitten voideltiin pöytäkin. :)
En minä tuolloin hermostunut asiasta, olin enemmänkin järkyttynyt. Vanhempi lapsista oli tuolloin 7 v ja ekaluokalle menossa. Nuorempi oli tuolloin 5 v, eikä osannut itse pyyhkiä pyllyään, vaan odotti vessassa takamus kattoa kohti kädet nilkoissa "pyyyyyhkimääääään". Ehkä häneltä edelleenkin pylly pyyhittäisi, mutta sanoin tuolloin miehelle että hei! tuon ikäisen KUULUU osata tuo asia IHAN ITSE - se pitää OPETTAA hänelle!!!
Omat lapseni ovat ihan tavallisia keskikertolapsia ja ovat oppineet ja osanneet, kun on opetettu ja kannustettu. Eikä näitä tehtäviä ole jätetty koulun tai päiväkodin, viikonloppuisän ja tämän avovaimon tehtäväksi, vaan kyllä se on ollut minun, äidin, tehtävä, koska se päähuoltajuus minulla oli/on.
Mieheni ei ole lepsu tms. Hän ei myöskään salli älyttömyyksiä ja älyttömästi. Hän on upea isä ja elämänkumppani. Mutta eihän hän näe asioita samalla tavalla kuin minä. Ehkä hän myös passaa "liikaa" lapsiaan.
Mutta joskus se tulevaisuus on nykyhetkeä: yhteinen pieni "kultapossumme" kuorii perunoita ja syö veitsellä ja haarukalla, häneltä vaaditaan käytös- ja ruokapöytätapoja vaikka hän ei ole vielä koulussakaan, on esim. 5 v. Ja miehen viikonloppulapset ovat tuossa vaiheessa 12 ja 14 v, he ryystävät maitoa kyynärpäät pöydällä ja tukka keittoilautasessa valuen kauhovat ruokaa suuhunsa ja puhuvat ruoka suussa, syövät suu auki mässyttäen.
Isin pienet rinsessat. Isi sitten sanoo että "Tiina syö sitten kaiken reippaasti, vai mitä Tiina, kylläpä Leena on reipas tyttö, niin. Ville! älä mässytä! älä syö suu auki! "
Eiköhän se vika ole vanhemmissa. Tuon ikäiset lapset eivät kuin taikaiskusta opi tavoille, jos vanhemmat eivät heitä opasta. Eli olisikohan miehessäsi sittenkin jotain vikaa? Ehkä miehesi ja exäsi kasvattivat lapsiaan hieman liian lepsusti. Mutta miksi sinä lapsia siitä syytät etteivät hänen vanhempansa ole kasvatuksesta huolehtineet? Ei se heidän vikansa ole.
Olen itse muutaman kerran törmännyt noin 5-8-vuotiaisiin lapsiin, jotka eivät tosiaankaan osaa voidella leipäänsä tai pyyhkiä pyllyänsä. Olet oikeassa, jotain vikaa on silloin. Mutta kannattaa miettiä, missä.
Lasten äiti on se, joka huolehtii lasten arjesta. Isällään he käyvät vain joka toinen viikonloppu. Kuukaudessa neljä päivää jaettuna kahteen eri osaan.
Ei siinä paljoa enneätä opettaa, ohjata, kannustaa. Äiti-kotinsa tavoilla ovat hyvin voimakkaasti näinä tapaamisviikonloppuina. Joitakin meidän perheen tapoja on pikkuhiljaa opetettu, mutta kaikkea ei voi kerralla rysäyttää, kun jokaisen uuden erilaisen tavan ja asian ja toimintamallin oppimiseen (että meillä näin, vaikka äiti-kotona toisin) menee tosi pitkä aika!!!!!! Kuukausia!!
2 viikkoa passataan ja pyyhitään yms. Sitten tullaan isin luo, jossa yhtäkkiä pitäisikin osata tai muistaa, miten se asia (mikä tahansa isän luona opetettu asia) tehdään ihan itse. Sitten taas äidin helmoihin 2 viikoksi valmiille passattavaksi, mässyttämään ja sotkemaan, tarkasti ohjeisetettu elämää elämään; sellaista, missä omaa mielipidettä ei osaa olla ja jos onkin, sitä ei kuunnella eikä huomioida.
Tilanne on pahentunut juuri siksi, ettei isän vaikutus enää näy siinä arkielämässä! Silloin kun erosta oli kulunut vähän aikaa vain, isän kannustava ja rohkaiseva toimintatapa ja malli oli vielä muistissa. Nyt nämä lapset ovat ihan äitinsä lapsia.
Viikonloppuna ei kauheasti voi tehdä. Yritetty on, yritetään koko ajan. Mies yrittää koko ajan. Mutta on kuin päätään hakkaisi kiviseinään.
Kirjoittamani esimerkit ovat vain jäävuoren huippuja.
Muutakin on.
Tähän kirjoitettuna ne kuulostaisivat naurettavan vähäpätöisiltä asioilta. Että mitä sä tommosesta; anna olla; ne on lapsia; jne.
Minua vaan typäsee, ärsyttää, lapset, joilta puuttuu kokonaan omat mielipiteet ja omat näkemykset mihinkään asiaan. Minusta on tosi outoa, että kohta 7 v lapsi ei tiedä, milloin joku vaate on sopiva, milloin se on pieni ja milloin se on iso!!??
Esimerkkinä selkeästi kengät ja hanskat. Hänellä ei ole ikinä ollut sopivan kokoisia kenkiä tai hansikkaita - hansikkaat on joko 2 nroa liian isot tai pienet. Kengät on aina 2-3 nroa liian isot. Mutta kun ne pysyy jalassa, ja varpaat on sopivassa kohdassa (mutta kantapäässä tyhjää 3 cm) ne on lapsen mielestä sopivat!?? Ei se lapsen vika ole. Eikä miehenikään. Heidän äitinsä heille ne kengät ostaa.
Äitinsä kasvattamia ja äitinsä tuotoksia nämä kakarat on! Ei mieheni, joka ei jaa arkea heidän kanssaan.
Jakaisi, viettäisi enemmän aikaa, mutta se ämmä ei anna enempää tapaamiselle kuin on ns. pakko.
Tällä hetkellä ihan hyvä niin. En jaksaisi tämän enempää näitä paskanaamoja ryysyläisiä kodissani - josta taidan muuttaa omine lapsineni hittoon!!
Mies on upea, mutta hänen lapsensa ällöjä.
"En jaksaisi tämän enempää näitä paskanaamoja ryysyläisiä kodissani. "
Tämä lause kertoo henkisestä kypsyydestäsi hyvin paljon. Alennut samalle tasolle kuin se isäpuoli aiemmassa keskustelussa, joka oli nimitellyt vaimonsa lasta "pikku paskaksi". Toivottavasti tosiaan jätät miehesi ja lähdet. Ei ole lapselle hyväksi tuollaisen naisen kanssa elää.
Tekstistäsi paistaa kilometrien päähän kauna ja viha miehesi exää kohtaan. Käyttäydy kuten aikuinen ihminen äläkä lapsille sitä kosta. He eivät sinulle ole ilmeisesti mitään pahaa tehneet.
Sanot, että exän syytä kaikki. Oliko näin myös ennen kuin miehesi erosi hänestä? Eikö hän silloin huolehtinut lapsista? Silloin hänen olisi kuulunut ainakin. Eiköhän vikaa ole molemmissa heissä silloin.
Mutta älä pura kaunaa lapsiin. Mene sinne mistä ongelmat ovat lähtöisin, puhu exälle tai pyydä miestäsi puhumaan lasten ongelmista.
Kuten nimimerkkini sanoo, olen ilkeä ihminen eikä muuta ole ollenkaan tässä väittänytkään. Vaikka perustelenkin, miksi nämä lapset ärsyttää, en sillä yritä kertoa että olen pohjimmiltani kiva tms. En ole. Olen vain ja ainoastaan äärimmäisen vaativa. Muita, mutta myös itseäni kohtaan, kuten ystäväni tuumasi ja jatkoi: "minua kohtaan sinä et ole vaativa".
Kauna ja viha miehen exää kohtaa, joo. En ymmärrä enkä arvosta semmosta ihmistä kuin se exä on.
Kovin hyvin ei hänkään lapsiaan kohtele, ja ne ovat kuitenkin hänen omat lapsensa. Se tapa, miten hän kohtelee lapsiaan ja miten vähän hän välittää heistä, näkyy kyllä meidän tapaamisilla.
Esim1: olen kuvitellut, että jokainen vanhempi huolehtii lapselleen ehjät ja asianmukaiset vaatteet. Olen kuvitellut, että kaikki ostavat lapselleen kengät niin, että "jalat on mukana" sovittamassa kenkiä.
Esim2: olen aina luullut - ihan oikeasti olen aina näin luullut - että jos lapsi näkee yöllä painajaisia ja pelkää, hän voi tulla äidin (tai isän) kainaloon ja vaikka nukkua loppuyön vanhempiensa vieressä. Tai palata omaan sänkyyn sitten, kun ei pelota enää.
1: lasten äidillä on rahaa ostaa hyviä vaatteita, mutta ei laita niitä isän luo mukaan, koska inhoaa lastensa isää.
2: (kun asuivat yhdessä) äiti karjui pelkäävän ja itkevän lapsen pois, isän viereen sai tulla, mutta äiti valitti siitä.
Vain pieniä esimerkkejä, jäävuoren huippuja.
Kertomatta muista, pienemmistä ja vähäpätöisemmistä (??) jutuista, en voi kunnioittaa semmosta ihmistä kuin lasten äiti on. Vika ei ole lasten, mutta äitinsä lapsia he ovat.
Joka suhteessa, äänensävyä myöten. Katkeroituneita, negatiivisia, pilkallisia, vähätteleviä.
Suloisia pikku lapsosia??
Mieheni vika on vain ja ainoastaan se, että tuota ex-perhettä pääsääntöisesti pyöritti se nainen, ja hän toimi sen mallin mukaan. Hänen vikansa on ja oli se, ettei hän vaatinut ja runnonut ja riidellyt läpi omia toimintamallejaan ja vaatinut sitä naista toimimaan sillätavalla kuin hänen mielestään pitäisi.
Silloin kun hän oli lastensa kanssa, hän vaan toimi omalla tavallaan ja tyylillään. Hän huolehti lapsista hyvin paljon. Hän oli ja on lämmin ja empaattinen ja suhde lapsiin oli lämmin ja läheinen.
Nyt se on etääntynyt, koska tapaamisia on harvoin.
Toinen seikka mikä sinun pitäisi nyt ottaa huomioon, kun mollaat miestäni ja asetat häntä vastuuseen, on se, että tilanne on ihan eri nyt kuin silloin, kun mies asui siinä perheessä. Myöskin erosta on kulunut aikaa. JA lapset ovat kasvaneet.
2 vuotias syö lusikalla, mutta ei enää 7 vuotias.
Silloin kun mies eli arkea lastensa ja exänsä kanssa, lapset olivat vielä pieniä ja hän opetti heitä ajamaan pyörällä ilman apurattaita ja semmosia asioita.
Nyt lapset ovat isompia. Nyt he elävät vain ja ainoastaan äitinsä kanssa. Isä ei voi vaikuttaa siihen, mitä ja miten äitikotona ollaan. Nämä lapset ovat äitinsä tuotoksia.
Alistettuja, jyrättyjä, ilkeitä, huonotapaisia, mielisteleviä. Vailla omia mielipiteitä.
Miten minä lapsille kostaisin? Sano se!? Lapset viettävät tapaamiset isänsä kanssa. Aiemmin olin mukana enemmän. Silloin minäkin olin kiva. Mutta: lapset paskat välittävät minusta! On ihan sama, miten kiva olen heille ollut, mitä kaikkea heidän kanssaan tehnyt.
Tapahtui asioita, jolloin huomasin, jolloin selvisi, että nämä lapset paskat välittää minusta.
Minä en ole heille ollenkaan tärkeä.
Ja silloin olin siis ihan toisenlainen, kiva ihminen., En ilkeä. Kuten nyt.
Miksi minun pitäisi tykätä lapsista, jotka eivät pidä minusta?
Miksi he eivät pitäneet minusta, vaikka minä ihan aidosti pidin heistä?
En minä aio päätäni kiveen hakata. En aio taistella millään tavalla mitään tykkäämistä esille, koska he eivät ole tykänneet minusta aiemminkaan, kun vielä kiva olin ja pidin heistä, enkä tällä tavalla nettipalstalla heitä haukkunut, Päinvastoin.
Ja vielä: kuka lapsiani puolustaisi ellen minä itse, heidän äitinsä?
He kohtelevat huonosti tätä kultapossuamme, miksi? Siksikö, että hän saa minun, äidin, sylin ja huomion, mutta he eivät saa sitä omalta äidiltään? Minun tai pienen lapsen vika se ei ole.
Ja kuten sanoin, mies viettää heidän kanssaan nämä tapaamisviikonloput. Ei minun, tai yhteisen lapsemme.
Kun oma lapseni tulee kotiin, nämä miehen viikonloppulapset istuvat tukka kampaamattomana risaisissa, kulahtaneissa ja pilalle pestuissä vaatteissaan ja osoittavat lastani sormella ja nauravat hähähhähääää. Miksi? Ei aavistustakaan!? Ikäeroa on paljon, joten mitään kateutta ei pitäisi olla.
Minähän en tiedä mitä äitikodossa tapahtuu ja miten toimitaan eikä tiedä mieskään. Ehkä nyt toimitaan eri tavalla kuin silloin, kun hän asui siellä. Siitä, kun hän siellä asui, on jo aikaa!
Minä näen vain sen, miten lapset käyttäytyvät ja millaisia he ovat. Ja se kertoo tästä exästä, ja näistä lapsista tosi paljon.
tunteita ja omaa pahaa oloa saa purkaa ja on oieastaan hyvä, että purat sen täällä, etkä suoraan lapsille!
mä aloin käyttään tätä nimimerkkiä täällä ensin!! miksi piti ottaa sama nimimerkki?
olen kirjoittanut tänne aliarvostettu nimimerkillä äitipuoli!!!?
tiedoksi vain kaikille ei ole sama henkilö joka kirjoitti keskustelun aliarvostettu!
kuin tämä minun nimimerkilläni kirjoittanut!!
alkuperäiselle elä välitä... mä ainakin ymmärrän sua ja tiedän mistä puhut!
Anteeksi, kiireessä tänne kirjoittelin ja tuo oli (kas kummaa) ensimmäinen mikä mieleeni tuli.
Pyydän anteeksi.
se siitä sitte =)
p.s. ei ollut sitten tarkoitus olla tyly,jos sen kuvan sai..
Heissan,
Itse olen juuri eronnut, en yksinkertaisesti jaksanut katsella mieheni käytöstavattomia lapsia. Enkä sitten miestänikään piedemmän päälle, meillä oli täysin erilaiset kasvatusperiaatteet, mieheni ei "jaksa" kasvattaa ja sen kyllä huomaa heidän lapsistaan, äitikin siis samaa maata...
Meidän kohta 3-vuotiaat tuplat käyvät molemmat itse vessassa, toki he tarvitsevat pyyhkimisapua ja hanan aukaisemisen, mutta jo tämän ikäinen haluaa pestä kädet vessakäynnin jälkeen, kun on opetettu, että näin kuuluu tehdä.
Ennen eroa puhuin miehelleni ties kuinka monta kertaa mallioppimisesta jne. Välillä hän skarppasi ja meidän vkl meni hienosti, mutta minkäs tuo luonteelleen voi, ei jaksanut montaa kk. Ja sama ralli jatkui taas. Loppuvaiheessa tuntui, että mieheni oikein yllytti isompia huonoon käytökseen...että niin aikuinen mies oli minulla.
Muuta en voi sanoa, kuin että tsempit sinulle! Arjen saatte toimimaan, jos miehesi vetää samaa linjaa kanssasi. Jos ei, niin...
Kuule kersa,
Kaikki kersat luulevat olevansa maailman napa ja että iskän äiskän kaikkien aikuisten tulee lukea heidän tuntonsa ja ymmärtää niitä viimeistä piirtoa myöten. Well, the truth is no one does. Iskä' ja äiskä' ARVAAVAT miltä sinusta tuntuu suht' hyvin koska he ovat ehkä eläneet kanssasi aika kauan ja halunneet jostakin syystä hankkia sinut. ehkä myös huonosta oma tunnosta, että eivät tehneet aborttia? MUTTA isä- ja äitipuolet ovat TÄYSIN viattom ia syntymääsi, eikä heillä ole käytössä edes valistunutta arvausta tai elinikäistä syyllisyyttä - he ovat täysin ERI ASIA kuin vanhempasi, jotka ehkä saivat edes orgasmin. MUISTA SE!
Kuule kersa,
Kaikki kersat luulevat olevansa maailman napa ja että iskän äiskän kaikkien aikuisten tulee lukea heidän tuntonsa ja ymmärtää niitä viimeistä piirtoa myöten. Well, the truth is no one does. Iskä' ja äiskä' ARVAAVAT miltä sinusta tuntuu suht' hyvin koska he ovat ehkä eläneet kanssasi aika kauan ja halunneet jostakin syystä hankkia sinut. ehkä myös huonosta oma tunnosta, että eivät tehneet aborttia? MUTTA isä- ja äitipuolet ovat TÄYSIN viattom ia syntymääsi, eikä heillä ole käytössä edes valistunutta arvausta tai elinikäistä syyllisyyttä - he ovat täysin ERI ASIA kuin vanhempasi, jotka ehkä saivat edes orgasmin. MUISTA SE!
sä et tehny mitää muuta tos viestis ku haukkunu miehes lapset aivan paskoiks ja ylistäny omaas!
ootko ajatellu, että miltä niistä sun miehes lapsist tuntuu, uus sisko/veli ja uus nainen isällä ,joka ei ole äiti. no sä et ole sen parempi ihminen ku ne lapsetkaan, jotka sun luonasi sotkevat ja mesoovat ja voi mitä kaikkee.. ovat ilkeitä vauvalle.
plää plää.. VOISITKO HARKITA UUTTA ASENNETTA?!
olet ilmeisesti sis syntynyt v.89? (eli olet 15-vuotias)
jos jonain päivänä itse olet äitinä tai "äitipuolena" tai molempina, kuten kirjoittaja toisen lapsille, tulet ymmärtämään mistä tässä kirjoituksessa oli kysymys.
kouluikäisten lasten tulisi jo osata itse käyttää vessaa asianmukaisesti ja osata korjata omia jlkiän. äitipuolen rooli on siinä vaikea, että tuo koti on myös hänen kotinsa ja nm lapset eivt ole hänen lapsiaan, joten hänen velvollisuutensa ei ole siivota heidän sotkujaan, mutta hänellä tulisi oikeus viihtyä kotonaan (eli siell tulisi olla siistiä). tuo vauva on pariskunnan yhteinen ja tämä iti ei halua vauvan saavan huonoja vvaikutteita näiltä vanhemmilta lapsilta. hän ei halua joutua taistelemaan samojen ongelmien edessä sitten, kun vauva on vanhempi. näiden kahden vanhemman lapsen kasvatukselle tämä äitipuoli ei näytä voivan mitään, koska näiden kahden äiti antaa lasten mitä ilmeisimmin sotkea ja käyttäyty huonosti. lapset asuvat psääntöisesti äidillään ja ovat isällään vain niin harvoin, ettei se, mit tuolla isän luona opetetaan, juuri vaikuta näiden lasten yleiseen käytökseen. tämä äitipuoli on väsynyt (vauvan hoito on rankkaa ja kun siihen päällee pitäisi vielä sietää epäsiisteyttä ym) ja turhautunut ja ne ovat tossa tilanteessa täysin luonnollisia tuntoja.
no mä tiedän millasta on, kun on äitipuoli, joka löytää aina jotain vikaa jostain! ja ton äitipuolen tapauksessa se ei sanonu mitään hyvää näistä miehensä lapsista , ei niin mitään. miksei se sitten avaa suutansa kunnolla ja keskustele miehensä kanssa! toi on inhottavaa..
Kuule sonja, kyllä tästä aiheesta on miehen kanssa keskusteltu ja monta kertaa!!!
Tilanne on ja pysyy samana.
Ihmettelen, millainen kotikasvatus näillä lapsilla on. Ilmeisesti ei minkäänlainen. Ja koska he asuvat äidillään, ei meillä, heidän kotikasvatuksen vastuu on heidän äidillään.
MInusta on järkyttävää, että mies joutuu paimentamaan pian 7 ja 9 vuotiaita lapsia vessassakin!! Että joka aterialla pitää sanoa 9 vuotiaalle ettei sullo suutaan täyteen leipää vaan ottaa semmosia haukkuja että sopii suun sisälle ja pystyy pureskelemaan ne. Ihastuttavaa ruokapöytöseuraa.
Tai huomauttaa tälle 9 vuotiaalle, ettei ole mitään järkeä pestä hampaita pimeässä vessassa, ovi sepposen selällään. Ehehehhee. Hölmö virnistys. Se on vastaus.
Ja minusta ihan oikeasti on kuvottavaa, kun lapsi riisuu peffansa paljaaksi ja / tai nostelee hameen helmat kainaloon jo eteisessä kun kävelee vessaan asioillee ja sitten asioi pimeässä ovi auki....
Todella vaikeaa ymmärtää että aikuinen ihminen ajattelee noin negatiivisesti ja itsekkäästi.Itselläni neljä bio lasta ja sijoitus lapsia vaihteleva määrä.Meillä on jopa omat lapset älykkäämpiä ja empaattisempia kuin sinä,ovat aina jakamassa tavaransa ja vanhempansa koska ymmärtävät ettei kaikki ole hniin hyvä osaisia kuin he.Miehesi lapset varmasti ovat kärsineet avio-eron ym.Mieti myös että ne tytöt kasvavat ja muistavat kuinka kylmä olet ollut.Ehkä myös kostavat sille omalle lapsellenne sinun kylmyyden.
ja niitä hetken tuntoja voi olla monenlaisia. en uskoalkup. kirjoittajalla olevan mitään suurta katkeruutta ja kaunaa näitä lapsia kohtaan, vihasta puhumattakaan. nuo hetkelliset tuntemukset ovat täysin normaaleja. toisen lapsia ei ole helppo niin vain ruveta rakastamaan -etenkin kun omat kasvatukselliset näkemykset ovat ristiriidassa näiden lasten saaman kasvatuksen kanssa. on olemassa niitä vanhempia, jotka hemmottelevat lapsensa piloille, eivtkä ymmärrä, että kouluikäiset eivt ole enää pikkulapsia. kirjoittajalla on pieni vauva hoidettavanaan (sekään ei ole helppoa hommaa, eikä kukaan meistä tiedä onko kyseessä ns. "helppo lapsi", vai sellainen joka heräilee monesti yön aikana jne.) tuossa kun sitten pitää vielä yrittää pitä koti siistinä ja aina välillä paikalle saapuu pari sottapyttyä (kirjaimellisesti, sillä vessassahan nämä sotkivat kirjoituksen mukaan erityisesti).
syy ei todellakaan ole noissa lapsissa, vaan heidän vanhemmissaan ja siinä mitä nämä ovat opettaneet, tai ennemminkin mit eivät ole opettaneet. jos näiden lasten äiti ei jaksa pitää lapsille kuria, heijastuu se negatiivisena käytöksenä näistä lapsista.
mielestäni turhautuminen ja hetkelliset raivon puuskat ovat oikeutettuja ja ymmärrettäviä.
on parempi, että kirjoittaja tulee tänne purkamaan omaa pahaa oloaan, kuin että raivoaisi lapsille. eikö?
jos ei ole itse kohdannut noita ongelmia (lapsia, jotka eivät ole kehityksensä ja käytöksensä puolesta ikänsä edellyttämällä tasolla), ei ehkä olekaan niin helppo ymmärtää. minä olen kuitenkin elänyt uusperheessä 10-vuotiaan tytön kanssa, joka ei osannut tehdä puoltakaan niistä asioista, mitä ystäväni 5-vuotias tytär.
jos lapset saavat elää lähivanhemman luona miten sattuu ja näitä paapotaan yhä, kuin pikkuisia, on varmasti lapsillekin vaikea sopeutua etävanhemman luona erilaiiin sääntöihin. silti hyvin monessa uusperheessä on tällaisia ristiriitoja!
ei ole kysymys kirjoittajan ilkeydestä, vaan turhautumisesta. hän haluaisi, että he voisivat jonain päivänä olla "oikea perhe", eli tehdä asioita kaikki yhdessä, utta noiden vanhempien lasten vuoksi, tämä joutuu "suojelemaan" pienintä kiusaamiselta ja huonoilta vaikutteilta.
puhut ehdottomasti asiaa!!
No, on hyvä että edes joku täällä näkee asian minun kannalta ja jaksaa puolustaa. Kiitoksia.
Ymmärrän kyllä ihan täysin, että minua pidetään kamalana ihmisenä, kun haukun suorin sanoin mieheni lapsia, siksi tämä nimimerkkikin.
Mies ei voi näille asioille kovinkaan paljoa. Katsoo perään koko ajan, koko ajan. Isi menee mukaan kun lapset menee vessaan, isin pitää vahtia kun lapset menee vessaan, muuten ollaan tässä "lasten normaalitilanteessa":paperit lattialla, käsiä ei pestä.
Omatoimisesti, itsenäisesti he eivät näitä asioita tajua hoitaa ja minusta SE on järkyttävää.
On lukuisia esimerkkejä, joita en tässä luettele, miten siistejä ja hygieenisiä äiti-kotona ollaan. No, yksi esimerkki: vaatteiden vaihto-operaatio: vaihdetaan puhtaat vaatteet vaikka ne edellisetkin on ihan puhtaat. ..
Ja sitten samat lapset eivät osaa laittaa papereita pyttyyn eikä osaa pestä käsiä vessa-asioinnin jälkeen ja ikää on ihan kohta täydet 9 vuotta!!??
On raivostuttavaa huomautella ja katsoa perään asioissa, jotka ovat perusasioita ja jotka pitää opettaa kotona!!
Lapset ovat olleet meillä nyt kohta 4 päivää. Samoja asioita edelleen, joka kerta - monta kertaa päivässä siis.
On kuin hakkaisi päätään seinään.
Tuntuu, ettei nämä lapset kovin älykkäitä ole: eikö pitäisi jo MUISTAA nämä asiat, kun niistä 4 päiuvän ajan on jauhettu useita kertoja päivässä??!!
Miksi kummassa ei mene perille asiat!!?? Miksi ei itse osata oivaltaa edes sitä, että kädet pestään vessassa käynnin jälkeen ja niin edelleen.
Ovat he ihan kivoja lapsia omalla tavallaan. Mutta etenkin tuo pienempi, joka reilun kuukauden päästä täyttää 7 v ja menee kouluun syksyllä (iltapäivät itsekseen kotona ja koulun lomilla niinikään, isomman valvottavana!?) vaatii koko ajan ohjaamista ja paimentamista ja perään katsomista. Koko ajan on annettava ohjeita asioissa, mitkä minusta ovat ihan tavallisia normaaleja arkipäivän asioita.
Pelkästään ruokapöytätavat ovat .. makkaran syöntikin on yhden sortin numero, kun 9 vuotias ei osaa käyttää veistä ja haarukkaa *hohhoijaa*
SIJAISLAPSET ja tukiperhetoiminnan viikonloppulapset tai vastaavat tapaukset: ero on siinä, että sijais/tukiperhe TIETÄÄ LAPSEN TAUSTAN JA KOTIOLOT. Silloin myös ymmärtää!
Minä lähden siitä, että näillä lapsilla on tavallinen kaupunkikoti ja tavallinen tausta. Erona toki se, että kaikki on valmiiksi passattu. Mutta päiväkotilapsia he täysin ovat - eikö siellä edes mitään valmiuksia opeteta?
Mies ei voi kertoa lapsistaan ja ex-perheestään kuin sen, mitä OLI silloin kun hän siellä asui. Silloin lapset olivat vielä pieniä, tämä vanhempikin alle esikouluikäinen ja päiväkodissa. Ei sen ikäiseltä (leikki-ikäinen, päiväkoti-ikäinen) lapselta vaadita samoja asioita kuin kouluikäiseltä nuorelta neidolta tai koulutaivaltaan aloittelevalta tenavalta.
Osa jutuista (mitkä ärsyttää) on ihan suoraan kotoa tulleita asioita. Osa on semmosia, mitkä vaatisi vain vähän omaa ajattelua. Ja muistamista: täällä kodissa toimitaan näin - eri tavalla kuin äitikotona.
Mutta ilmeisesti tavat eli tavattomuus ovat syvälle piintyneitä.. En todellakaan halua että oma lapseni oppii samoille kuvottaville tavoille. Hän on vielä kovin pieni ja tykkää kovasti näistä sisaruksistaan ja konttaa heidän perässään koko ajan.
Ymmärrän kyllä että olen kaikkien mielestä kamaluus. Minunhanpitäisi vaan ihailla kun risaissa paidoissaan, tukka kampaamatta lapset istuvat ruokapöytään, suoraan vessasta (jossa asioidaan ovi auki, eikä pestä käsiä) mässyttävät mussuttavat hörppivät ja ryystävät ja tunkevat ruokaa suuhunsa niin, että posketkin on neliskanttisena leivänkulmista. Ja sitten yritetään syödä... kun suussa on kauhallinen ruokaa... ja samalla puhutaan..
edistystä on toki tapahtunut: Kun tämä pienempi soma suloinen ihastuttava pieni tyttö oli 4-5 vuotias, hänestä oli luontevaa ja mukavaa piereskellä ja röyhtäillä ruokapöydässä.
Kun huomautin, "ei voinut pidätellä", ja röyhtäykset, joita yhden aterian aikana saattoi tulla viisikin peräjälkeen (ja isoja, kuin satakiloisen rekkamiehen röyhätykset ison liha-aterian jälkeen) : niiden kohdalla hän vain katsoi silmät suurina: ei voi mitään..
Teki tahallaan. Se loppui, kun siihen 1) hermostui ihan täysin, että vielä yksi pieru tai röyhtäisi niin poistut pöydästä
ja sitten ääretön ylitsevuotava kehuminen 5-vuotiaalle: oletpa upea ihana lapsi, kun tämä ruokailu meni kauniisti, eiyhtään pierua, ei yhtään röyhtäisyä!
Jessus!
Ja siihen päälle se sotkeminen, jota syömiseksi väitettiin.
Kun joku nyt osaisi neuvoa, millä tavalla nuijittaisi tuolle 9 vuotiaalle käytöstapoja päähän, kun tavallinen ohjaaminen ei mene perille!!??
Minusta edes lapselle ei tule sallia kaikkea. Ei omalle, ei puolison, ei vieraalle.
En minä sietäisi omien lasteni kavereiltakaan epäsiistiä sikailu-käytöstä! Mutta he eivät tulekaan meille joka toinen vkl ja kesälomiksi asumaan.
Eikä kukaan vaadi minulta äidinrakkauden kaltaista tunnetta lasteni koulukavereita kohtaan.
Näettekö te "ilkeän Ihmisen" mollaajat jotakin puolusteltavaa näissä tyttösissä? Minä en näe. Kyllä tuon ikäisille pitäisi jo mennä kertasanomasta kaaliin, miten käyttäydytään. Tiedän kyllä, että on lapsia, joille pitää sama asia toistaa montakin kertaa päivässä, mutta nämä lapset tuntuvat ilkeilevän tahallaan.
Tarina ei kerro että onko lapsosilla samanlaiset ruokailu- ja wc-tavat biologisen äitinsä luona. Minusta biologisten vanhempien pitäisi keskustella tästä asiasta ja saada siihen jotain tolkkua.
Se tuntuu kummalliselta ettei lasten isä selviydy kaikkien kolmen biologisen lapsensa kanssa yhtäaikaa. Ymmärrän kyllä sen että isä haluaa panostaa kahteen aikaisemman liiton lapseensa silloin harvoin kun heitä näkee, koska hänen on heitä ikävä. Mutta kasvatukseen pitää panostaa myös eikä jättää "nalkuttamista" uuden vaimonsa harteille.
Muksut reagoivat vanhempien eroon, uusiin puolisoihin ja uus-sisaruksiin mitä merkillisimmin ja usein kettumaisimmin tavoin. 7- ja 9-vuotiailta tietenkin pitää edellyttää käytöstapoja, mutta kuitenkin he ovat LAPSIA, joilta ei voi edellyttää että he osaavat eritellä ja käsitellä kaikki isän eron ja uuden liiton ja vauvan herättämät tunteet ja käyttäytyä joka tilanteessa asianmukaisesti. Päävastuu minusta asiassa on lasten biologisella isällä, joka tuntuu vastuutaan pakoilevan.
Ei parisuhdekaan ole kunnossa, jos lastenkasvatusvastuun jakaminen ja siitä keskusteleminen ei toimi. Perheneuvolat kuulemma auttavat tällaisissa asioissa, tiedä sitten miten käytännössä...
Nyt vasta huomasinkin että olihan sitä kerrottu että äitinsä luona saavat sikailla. No, anyway, isän siis tosiaan pitäisi katsoa itseään kasvattajana peiliin...
Tsemppiä sinulle, alkuperäinen kirjoittaja! Olit rohkea, kun uskalsit kirjoittaa tänne kovien tuomioidenkin uhalla.Samojen asioiden kanssa olen taistellut vuosia - sillä erotuksella, että 24 h vuorokaudessa, 7 päivää viikossa. Siis miehen lapset (3 kappaletta) asuvat meillä pysyvästi, vain käyvät äidillään lyhyitä vierailuja. Vuosia yritin samoin opettaa tapoja ym. ym. käytännön asioita. Voin sanoa kokemuksesta, että ei mene perille. En tiedä miksi, mutta päätäsi hakkaat seinään ennemmin tai myöhemmin. Minä olen pysynyt järjissäni näin monta vuotta siksi, että ymmärsin luopua kaikesta "kasvattamisesta", ja otin täysin välinpitämättömän asenteen. Isänsä kasvattaa sen mitä kasvattaa. Minä kasvatan ja opetan omaa lastani, joka osaa monet käytännön asiat paljon paremmin kuin vuosia vanhemmat sisarpuolensa. Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia, sanoo muistaakseni vanha sananlasku? :)
Olen samoin todella kamala ihminen monien mielestä, mutta yleensä ne, jotka tuomitsevat, eivät ole kokeneet itse samaa tilannetta. Että jatkuvasti omassa kodissasi pyörii vieraita ihmisiä, jotka käyttäytyvät miten sattuu ja pitävät uusäitiään täysin ulkopuolisena, mitättömänä riesana. Vaikka tämä ulkopuolinen mitätön riesa pesee heidän pyykkinsä, laittaa heille ruuan, siivoaa heidän sotkunsa jne. jne. Tilanne on nykyään tosin se, että en pese heidän pyykkejään (isä pesee), enkä siivoa heidän huoneitaan (itse siivoavat), ruuan laitan, koska on pakko, kun laitan miehelleni ja lapsellenikin.
Erota en halua, koska mieheni on minulle tärkeintä maailmassa. Siis jäljelle jää vain vaihtoehto, että odotan vielä muutaman vuoden, kunnes lapsukaiset muuttavat omille tahoilleen. Voimia tulee aina jostakin, että jaksaa viikon kerrallaan.
Ymmärrän, että sinua on alkanut ärsyttään nuo lapset.Ja se pahenee aina vaan, kun odotat kauhulla seuraavaa tapaamista.No,en minäkään pidä kaikista lapsista.Mutta nuo lapset ovat miehesi lapsia.Joten olisi tultava toimeen.Ihan ekana:Miehesi on enemmän vastuussa lasten käytöksestä.On otettava tiukempi komento.Isä seisoo vaikka vessassa ja katsoo että paperi menee pyttyyn.Niin monta kertaa kuin uskotaan.Samoin ruokailu loppuu siihen,jos ei osata syödä kunnolla.Teette säännöt selviksi.Ja tiukempi kuri.Vaikka karkit pois, jos ei totella.
Lisäksi kyllä isän tulisi osata olla kaikkien kolmen kanssa.Jätä ens alkuun vaikka tunniksi.Puhu miehesi kanssa asia selväksi.Vastuu on hänen.
Tuosta kiusaamisesta.Ehkä se on silkkaa ilkeyttä,mutta ei se tarkoita etteikö lapsi pitäisi vauvasta.Sisaruksista kiusaaminen on hauskaa.(Olen nuorin kolmesta,minä tiedänmiten isommat kiusaa..)Joten on vain katsottava,etteivät kiusaa liikaa.Ja voit suuttuakin ihan vapaasti,jos menevät liian pitkälle.
Siis puhu miehellesi, hän on tilanteesta eniten vastuussa.Ottakaa lapset kouluikäisinä,kyllä ne sen tajuaa.Ei saa antaa heidän mellastaa älyttömällä käytöksellä.He tarvitsevat rajoja ja tukea.
Lasten tulisi tuntea tervetulleiksi, joten nyt on saatava tilanteeseen muutos.7 ja 9 on vielä pieniä.Murrosikästen sopeuttaminen on sitten helvettiä.
Kaikki ei ole sinun vastuullasi,jätä vastuu miehellesi.
Jaksamista.
Uusioperheiden ongelmista puhutaan, mutta tässä oikein käytännön esimerkki ristiriidoista ja niiden synnystä.
Jos miehesi on ihana, miten hän on voinut laiminlyödä lastensa kasvatusta tällä tavalla?
Nämähän vaikuttavat suoraan viidakosta temmatuilta! Onko huonoon kasvatukseen, (tai sen totaaliseen puuttumiseen, syynä miehen ei ihana ex vaimo?
Voihan myös olla että lapset provosoivat sinua ja mitä enemmän siitä suutut sen pahemmaksi tilanne menee...
En oikein usko että tällä asenteella asioihin on mahdollista saada parannusta, ellet pysty rakastamaan miehesi lapsia, tulee teidänkin suhteenne jatkossa huononemaan.
Anteeksi tämä negatiivinen asenne, mutta tekstisi oli todella ikävää luettavaa kun siitä kuvastui todellinen viha näitä lapsia kohtaan jotka eivät ole syypäitä vanhempiensa avioeroon.
Suosittelen erittäin vakavaa keskustelua miehesi kanssa ja ehkä olisi parasta että olisit mahdollisimman vähän tekemisissä näiden "hirviöiden" kanssa.
Uusioperheessä kärsinyt
Olipas mielenkiintoinen keskustelu. Pakko kans pistää oma mielipiteeni. Minun miehelläni, on kanssa edellisestä avioliitosta lapsia. Meillä on 1 yhteinen. olen aina, mielestäni tullut hyvin juttuun, mieheni lasten kanssa. kun he tulevat meille, he ovat ihan samassa asemassa kun meidän lapsi."Elikä ei olla 2:n kerroksen väkeä".
Sun pitää yrittää, ymmärtää sekä lapsia että miestäsi. Kyllä lapset oppii, että teillä on teidän kodin säännöt.Jaksamista teille kaikille.
"ellet pysty rakastamaan miehesi lapsia"
olen itse miettinyt sitä, voiko kumppanin lapsia koskaan rakastaa, jos tapaa näitä kuitenkin melko harvoin (silloin, kun kyseessä etälapset). jonkinasteinen kiintymys ja välittäminen varmasti syntyy ajan kanssa (siitäkin huolimatta, vaikka lapset olisivat milaisia riiviöitä tahansa), mutta minusta rakkautta ei edes pitäisi vaatia/odottaa. joillekin syntyykin varmasti tuollainen tunneside, mutta en usko, että etälapsien kohdalla se on kovin yleistä.
Vastauksena sinulle Annika vielä täsmennys.
Tuo termi "rakastaa" oli sellainen yleismaailmallinen ja aika voimakas ilmaisu.
Ajattelin lähimmäisenrakkautta, joka on meidän kaikkien velvollisuus. Siitä lähtee empatia ja hyväksyntä.
Ihmiset saavat lapsia, eroavat, muodostavat uusperheitä todella helposti ajattelematta minkälaisen valtavan vastuun he kuitenkin kantavat, jos joku menee lasten kannalta pieleen... Vanhemmat ovat vajavaisia ihmisiä eikä rakastaminen missään muodossa ole itsestään selvä asia. Emmehän usein edes rakasta itseämme, saatikka sitten muita.
Tämän "ilkeän ihmisen" kirjoitelma järkytti minua todella paljon mutta olen varma etteivät suinkaan kaikki "sijaisvanhemmat" ajattele tällä tavalla, onneksi!
uskon tässä kirjoituksessa (alkup.) kuitenkin enemmän olevan kysymys hetken tunnoista ja niiden purkamisesta ajattelun sijaan. n hetkiä, jolloin vierailevissa lapsissa ei pysty näkemään mitään hyvää (silloin, kun ne ärtymyksen tunteet ovat pinnassa).
ja että pystyykö niissä näkemään mitään hyvää.. Vastaan: kyllä pystyn.
Kerron ne:
Mieheni lapset (etälapset siis) ovat ihan tavallisen herttaisia, mukavia lapsia, kuten lapset yleensä ovat.
He EIVÄT ole ilkeitä.
He ovat loppujen lopuksi hyvinkin tottelevaisia.
He ovat kovin kilttejäkin.
He eivät tee tahallaan kaikenmaailman kolttosia yms. He noudattavat annettuja ohjeita tarkkaan.
Mutta. Sitten tulee se Mutta.
Heiltä puuttuu oma ajattelu, heiltä puuttuu ajattelu yleensä. Heiltä puuttuu oivaltaminen. Nuoremmalta varsinkin ( kohta 7 v).
Omat mielipiteet heiltä puuttuu ihan kokonaan. He ovat jostakin asiasta aina sitä mieltä, kuin ko. paikan "hallitseva" aikuinen on. He ovat siis samaa mieltä isän/mummon/äidin kanssa asiasta kuin asiasta, riippuen missä ovat.
Kyse on varmaan ns. henkiinjäämisestä.
Tämä on asia, johon ei kovin paljoa isä voi vaikuttaa. Isä on lasten kanssa vain joka toinen vkl.
Hyvät ihmiset, se on tosi vähän! Sinä aikana ei opeteta veitsen ja haarukan käyttöä, ei siistejä ruokapöytätapoja, ei vessakäyttäytmistä!
Isä on ihan väsynyt siihen, että joutuu vahtimaan lapsia asioissa, jotka heidän pitäisi jo hallita.
Isä ei pärjää kolmen kanssa (viikonloppulapset joka toinen vkl ja alle vuoden ikäinen yhteinen lapsemme) siksi, että nämä kaksi vaativat koko ajan ohjaamista, vahtimista. SE on raskasta. Tai kyllä se on sujunut, mutta ...
Onhan se hei järjetöntä, että kun 9 vuotias menee vessaan pissalle, isä menee mukaan neuvomaan, miten siellä toimitaan. Sinä aikana alle vuoden ikäinen on kiivennyt sohvalle (kyllä, hän kiipeilee! eikä olla kannustettu eikä ns. opetettu) ja pudonnut selälleen alas. TAI sinä aikana, kun isä neuvoo 9-vuotiasta tyttöä vessa-asioissa, on alle vuoden ikäinen levittänyt pari hyllytilallista tavaroita lattialle, osa mennyt rikki...
Tai hän keskeyttää tämän pienen leikin ja ottaa kainaloon ja mukaan vessaan.. laittaille ei parane laskea,hetken päästä ipana purkaa roskapöntön kuukautissiteitä lattialle, makaa lattialla ja nuolee suihkutilan viemärishtiä tai siivoaa vessaharjalla lattiaa.. (wc-kylpääri-sauna, ei ole erillistä vessaa)
Osa esimerkeistä on keksittyjä mutta "toteutettavissa" . Esim.- tuo sohvalle kiipeäminen.
Tämä meidän yhteinen pieni alle vuoden ikäinen on ihan oikeasti tosi nopea liikkeissään. Kun silmänsä kääntää hetkeksi toisaalle, on muksu ennättänyt jonnekin, minne ei ole lupa mennä.. koti on raivattu niin turvallisen paljaaksi kuin se on mahdollista. Että enempään ei pystytä.
7-vuotiasta ei voi jättää ns. lapsenlikaksi. Ei hän osaa.
Nyt on mieskin saarnannut ohjeet, miten vessassa käyttäydytään.
Juuri kun olin ajatellut, että ok, kaikki hyvin, kivojahan ne ovat.. sitä ennen meillä oli ollut pitkäkestoinen ja hirmuinen ja iso riita.. ja minä menin aamulla vessaan - jonka lattialla oli metrin verran vessapaperia jolla oli pyllyä pyyhittyä kolmesta neljästä kohtaa - märkiä pissamyttylänttejä.
Meni kuppi nurin.
Soitin omalle täysi-ikäiselle tyttärelle ja kysyin, mikä on vessapaperin laitossa niin vaikeaa. Hän nauroi, ettei hän ymmärrä mikä siinä voisi olla vaikeaa, ei siinä ole mitään hankalaa. Pyyhitään, laitetaan pönttöön. Hän olisi ollut nolona, jos joku olisi siivonnut hänen sotkujaan vessassa..
Ja tajusin, että nämä tytöt eivät muuten ole ollenkaan nolona tästä vessa-asiastaan! Heitä ei hävetä ollenkaan!
Kyllä he vaiti yms. seisovat, kun heille karjutaan mutta he tekevät sen siksi, että heille ei karjutaan. Ei siksi, että he itse olisivat käyttäytyneet jotenkin hölmösti.
Tämäkö on mieheni vika? Miten? Jos ei ymmärrä niin ei ymmärrä..??!!
No, hän ehkä ei kovin napakasti puutu asioihin, antaa mennä tilanteet näin pitkälle kuin ne nytkin ovat - minä mietin jo eroa. En jaksa, että kodissani on joka toinen vkl kaksi pikku possua ruokapöydässä ja vessassa. Eikä mikään tunnu menevän perille.
Nyt on vessan käytösohjeet kirjattu ja seinälle laitettu. Parisuhdeneuvontaan ollaan aikaa varaamassa.
Tuolla joku jo kirjoittikin ja samaa olen minä tässä miettinytkin : Jos on kovin pienellä lusikalla annettu, on turha isommalla vaatia. Kauhasta puhumattakaan.
Minun pitäisi tietysti "antaa" kaikenlaista näille, korjata se äidin jättämä aukko, vai?
Mutta minun pitäisi jaksaa olla äiti myös omille lapsilleni. En ole sitoutunut mihinkään terpaeuttiseen kuntoutukseen, ei minusta ole siihen. Olen sitoutunut olemaan mieheni kanssa, ja hänen lastensakin kanssa, mutta en tämmösellä intensiivisyydellä enkä näin perusasioiden opastamisessa. Ne pitäisi jo hallita.
Olen yrittänyt. Aiemmin mm. leivoimme. Mutta se oli semmosta sähläämistä ja häslinkiä. En saanut siihen sitä samaa, mitä omien lasteni kanssa aikoinaan.
Mieheni sen sanoikin: jos on leiponut äidin kaverina ihan pienestä asti (syöttötuolissa istuen ja taikinaa syöden) se homma sujuu ihan eri tavalla kuin lapsella, joka 5-vuotiaana ensimmäisen kerran näkee pullataikinan ja on myös mukana koko leipomisoperaatiossa ekaa kertaa... Minä en kuitenkaan ole mikään päiväkodin täti. VAikka teoriassa voisin sanoa, miten homma menee, käytännössä se ei onnistu. En vaan saa tilannetta pysymään hallittuna, vaan siitä tulee jollakin tavalla jauhonpölyinen ja kaaoottinen ja vaatisi semmosta ohjaamista, etten ennätä itse leipoa ollenkaan. Ja heille ei riitä se taikinapala, jonka annan vaan he leipoisivat koko taikinan . Ok joo, mutta kuka syö sormenpään kokoisia sämpylöitä? Tai sämpylöitä, jotka ovat niin jauhoisia, etteivät edes tummu uunissa? Kun pitäisi antaa itse tehdä omanlaiset eikä koko ajan puuttua....
Että en minä jaksa heidän kanssaan touhuta. En enää.
"...Tuolla joku jo kirjoittikin ja samaa olen minä tässä miettinytkin : Jos on kovin pienellä lusikalla annettu, on turha isommalla vaatia. Kauhasta puhumattakaan..."
Kun kertomustasi lukee, tulee väistämättä mieleen, että lapset eivät ole täysipäisiä - anteeksi vain. Tai sitten siellä heidän pääkopassaan on jotain vinksahtanut pahasti raiteiltaan jossain vaiheessa ja he eivät osaa reagoida tilanteisiin niin kuin pitäisi - siis esim. ottaa opikseen noista vessaneuvoista.
"...Mutta minun pitäisi jaksaa olla äiti myös omille lapsilleni. En ole sitoutunut mihinkään terpaeuttiseen kuntoutukseen, ei minusta ole siihen..."
Mielestäni olet oikeassa. Sinun on tärkeätä huolehtia ensisijaisesti omasta jaksamisestasi.
Miten he selviävät esim. koulussa noista vessa-asioista? Kyllä nuo nyt jonkin sortin psykologin avun tarpeessa ovat.
Voimia Sinulle!
Lainasin vähän viestiäsi ja kommentoin näitä omalta kantiltani.
"Heiltä puuttuu oma ajattelu, heiltä puuttuu ajattelu yleensä. Heiltä puuttuu oivaltaminen. Nuoremmalta varsinkin ( kohta 7 v).
Omat mielipiteet heiltä puuttuu ihan kokonaan. He ovat jostakin asiasta aina sitä mieltä, kuin ko. paikan "hallitseva" aikuinen on. He ovat siis samaa mieltä isän/mummon/äidin kanssa asiasta kuin asiasta, riippuen missä ovat.
Kyse on varmaan ns. henkiinjäämisestä."
Samaa asiaa olen miettinyt itsekin. Onko liian monimutkaista, että on liian monta kotia tai paikkaa, jossa pitäisi tehdä säännöllisiä/normaaleja arkirutiineja? Jotenkin aina aletaan alusta, kun ollaan meillä eli etäisän luona joka toinen viikonloppu. Läheskään noin hurjaa menoa en ole kokenut, mutta kyselen itseltäni lähes joka kerta, että mitä kuuluu 8- ja 10-vuotiaan osata. Tietää, milloin vaatteet likaiset, huolehtia omasta hygieniastaan, vetää vessa, käydä suihkussa oma-aloitteisesti. Mikä minua rasittaa hirveästi, on tämä "voiko" kysymys? Ikäänkuin normaaliin toimiin pitäisi saada meiltä lupa. Miten voisi keskustella sen, että täällä meidän luona herätään, peseydytään, syödään, nukutaan tällaisella kutyymilla. Ei tarvitse erikseen kysyä, jos toimittaa näitä asioita.
Itsekin ajattelin, että olisi kiva touhuta kaikkea ruuanlaitto, leipomis ym. juttuja yhdessä. Mutta kun ei ole mitään tuntumaa asioihin, ei mitään mielenkiintoa, mm. salaattiainesten pilkkomishomma aletaan aina alusta. Miten tomaatti lohkotaan, minkälaisia palasia kurkusta tehdään.
"Tämä on asia, johon ei kovin paljoa isä voi vaikuttaa. Isä on lasten kanssa vain joka toinen vkl. Hyvät ihmiset, se on tosi vähän!"
Se on todella vähän mihinkään jäntevään johdonmukaiseen työhön fiksujen pelisääntöjen opettelemiseksi. Ne jo kahdessa viikossa haihtuvat. Ja kun meillä on ongelma, ettei tiedetä yhtään siitä, mitä äitinsä kanssa kotihommiin osallistuvat ja miten hoitavat esim. oman hygieniansa. Sängyn petaus, puhtaan pyykin lajittelu ja hoito, vaatteiden vaihto jne. Viikonloppukasseistaan eivät koskaan tiedä mitään, isi penkoo sieltä äidin pakkaamista kasseista vaatteita ja kyselee, onko sopiva. Monesti ollaan puhuttu, että osallistuisivat itse kassin pakkaamiseen, niin tietävät ja pyytävät itsekin mitä sinne laitetaan.
Mukavat tytöt, mutta hyvin omissa maailmoissaan ja kontaktimme ovat alkaneet olla jotenkin hirveän vaikeita ja etäisiä. Kyllä tiedän, että se johtuu minustakin, joka ei enää jaksa alkaa joka kerta alusta. Kehitystä pitäisi tulla joskus sinä väliaikanakin, kun ei nähdä. Ilo oli havaita, miten homma alkoi toimia, kun viettivät isänsä kanssa 3 viikkoa putkeen kesälomaa.
Lapset ovat erilaisia ja niin ovat heidän perheensäkin. Toiset odottavat ja vaativat jo aika pieniltäkin lapsilta kaikenlaista. Itse olin eron jälkeen niin yksin ja niin väsynyt kaikkeen, että en takuulla jaksanut leipoa pullaa, pipareita tosin tehtiin, mutta niitäkin vain joka joulu. Omakin sänkyni jää yleensä aamulla petaamatta, joten en ole lastakaan asialla piinannut. Lapseni on kuitenkin fiksu ja osaa toimia ohjeiden mukaan, vaikka ei ihan joka asiaa olisikaan "pienestä pitäen tehty". Monissa asioissa saa silti usein muistuttaa. Toisaalta lapseni on myös valtavan kiinni minussa ja "vaatii" läsnäoloani ja osallistumista moneen asiaan, minkä osaa kyllä varsin hyvin itsekin - johtuukohan siitä, että olimme niin totaalisen kaksin monta vuotta vai siitä, että isä on lapselle pelottava ja ailahteleva alkoholiongelmainen, tai jostain muusta - ehkä liian lepsusta äityidestäni.
Avomieheni (etä)lapset ovat taasen joissain asioissa paljon näppärämpiä kuin oma lapseni, mutta toisissa asioissa ei vaadita niin paljon. Hänen 5-vuotiaansa ei pyyhi itse, ei vedä vessaa, ei pese käsiään, ei tarvitse syödä jos ei maistu, saa katsoa lastenohjelmat ensin vaikka pitäisi tulla syömään jne. Hänen kohta 10-vuotiaansa ei tarvitse ikinä vahtia nuorempaa eivätkä he ikinä leiki keskenään.
Ja omasta: oma 9-vuotias maiskuttaa, unohti usein vetää vessan (mutta nyt jo muistaa), vetkuttelee nukkumaan- ja iltapesulle menossa (mutta vaadin menemään joka ilta suihkuun, toisin kun avomiehen isompaa ei koskaan vaadita suihkuun).
Omaa lastani muistutan ja komennan ja oppi menee perille, välillä nopeammin ja välillä hitaammin - riippuu kai miten tärkeää asia lapselle itselleen on... Etälapsia en enää pahemmin komentele, mielestäni se on isän tehtävä, ja jos isän mielestä 5-vuotias ei jaksa vetää vessaa yms. niin ei sitten. Ja lasten äiti on kasvatusalan ihmisiä, kai hän tietää mitä pitää tehdä... En jaksa ottaa stressiä joka asiassa, sillä uusperhekuviossa stressinaiheita löytyy kyllä muutenkin.
kodit ovat kovin erilaisia. toisaalta ymmärrän senkin, miksei joka kodissa vaadita samalla tavalla. jos lähivanhempi on itse kiireinen ja väsynyt, on helpompaa tehdä asioita lapsen puolesta ja tälle valmiiksi, kuin opettaa kaikki, ja tarkistaa vielä sen jälkeen. pitkän päällehän tämä on helpoin tapa ja varmasti jokaisen eduksi, mutta se kärsivällisyys mitä opettaminen vaatii, saattaa olla monella äidillä kortilla (etenkin, jos ei ole toista aikuista jakamassa kaikkia kodin askareita).
olisikin aika kohtuutonta vaatia lapselta sellaista, mitä ei tee itsekään (kuten tuo sängyn petaaminen). vaikka sanotaankin, että lapsenkasvatuksen yksi tärkeä pointti on opettaa lapselle "älä tee, niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon", niin sanoisin, että joissain tilanteissa tuo ei ole reilua.
olisi kuitenkin hyvä, jos vanhemmat keskustelisivat siitä, mitä toisen luona tehdään ja toisen luona ei ja perustelisivat lapsille, miksi näissä kodeissa on erilaiset käytännöt. kahta eri aikuisten(kin) kotia ei voi millään muuttaa sellaiseksi, että ne molemmat pyörisivät lasten ehdoin ja keskenään samalla tavalla.
...ehkä minun ei pitäisi stressata "turhasta". Kun en asioille mitään voi, niin ehkä pitäisi vaan hyväksyä etteivät ne asiat, mitkä minä omilleni opetanja tärkeänä pidän, ole tärkeitä näille viikonloppulapsille.
Ehkä pitäisi osata olla tietyllä tavalla välinpitämätön. Palautan takaisin ja pyydän tai vaadin tekemään jonkun asian loppuun asti tms., mutten "ota pulttia" siitä.
Kas sen vaihteen kun saisin iteselleni pukattua päälle. Sitten olisi kaikilla helpompaa.
Se, että minut sivuutettiin asioissa, jotka liittyivät näihin lapsiin.. se suututti ja loukkasi ihan valtavasti silloin, kun se tapahtui. Silloin totesin, että olkoot sitten! Se oli ihan silkkaa ajattelemattomuutta miehen taholta, ei ilkeyttä tms. Mutta minä ilmoitin, etten ole lapsenlikkana käytettävissä. Joten se asia ei enää minua vaivaa tai häiritse. Ei ole oikeuksia, eipä ole vastuutakaan. Kun ei suoda oikeuksia, ei pidä "vaatia" vastuutakaan..
Nyt pitäisi siis tässä käytösasiassakin pestä kädet ja antaa asian olla. Ei kuulu minulle.
Menee varmaan jokunen aika ja olen sitten siinä kohtuullisen välinpitämättömässä tilassa miehen lapsia kohtaan.
Mutta onpas ollut hyvä päästellä höyryjä ulos tänne nettiin anonyymina.
Se., että minut on haukuttukin, ei sureta. Itsetuntoni kestää sen kyllä.. :) Osasin nimittäin varautua siihen. Enemmän yllätti se, että samassa tilanteessa olevia on myös olemassa ja että sain ymmärrystä - sen kautta, ymmärryksen myötä, on helpompi työstää asioita ja itseään!! Ei moitteen tai haukkumisen tai jyräämisen; siinä tulee vain puolustusreaktio ja uhma. Vaikka miten "aikuinen " (iältään) onkin.
Lämmintä loppukesää kaikille.
hei! sinulla taitaa olla samat fiilikset kuin minulla. Minun mieheni murkkuikäinen poika asuu luonamme ja valehtelee joskus aika lailla tai ainakin musta tuntuu siltä joskus tuntuu että se yrittää niillä kerätä pisteitä itselleen.Ollaan oltu vajaa vuosi yhdessä ja minusta tuntuu että haluan muuttaa pois. Mietin tässä kun luin juttuasi että lapsen oikeat biologiset vanhemmat eivät halua hyväksyä tai uskoa että heidän omat pikku tai isot mussukat voivat olla tosi ilkeitä ja kieroja uutta isä- tai äitipuolta kohtaan. Ei meillä ainakaan mikään tunnu toimivan.Terveisin toinen ilkeä ihminen.