Mies, joka epäilee sairastavansa parantumatonta tautia. Rakkaus, joka on lopullaan kymmenen vuoden ja kolmen lapsen jälkeen. Luopuminen perheyrityksestä. Auttaisiko nuoruudenunelman toteuttaminen.
FLORIDA
UNELMIEN TÄYTTYMYS
Vääntäydyin vaivalloisesti tutkimuspöydälle. Kipu lantoissa ja alavatsassa tuntui sietämättömältä. Kumartuessani tutkimuspöydälle poltot moninkertaistuivat ja saivat voihkaisun puristumaan huuliltani. Lääkäri kumartui ylitseni. Tummaihoinen mies. Varmaan Arabi. Puhuu huonoa Suomea. On ystävällinen ja kyselee elämästä ja perheestä. ”Tuntuuko täältä”, lääkäri painaa alavatsaa kämmenellään. ”Ei painaminen tunnu, mutta siellä tuntuu kyllä kipua”, vastaan. Minut passitetaan tutkimuksiin. Alavatsan ultraääni ja verikokeita. Lääkäri kyselee vielä elämästäni. Kerron, että kymmenvuotinen suhteeni on loppumassa ja olen muuttamassa kotoa. Välillä olen muuttamassa kotoa ja sitten taas en. Siis sahaan tilanteen välillä. Lääkäri nyökyttelee ymmärtäväisenä. Kerron myös, että surin syksyllä syöpään kuollutta äitiäni. Lääkäri nyökyttelee ymmärtäväisenä. Sitten hän tarjoaa minulle rauhoittavia lääkkeitä. Hän kertoo, että minulla on keskivahva masennus. Tämä saa minut nousemaan sotajalkaan:”Minulla ei ole mitään masennuksia. haluan vain tietää jäänkö eloon vai en.” ”Mutta lääkkeet voisivat nostaa mieleialaasi”, lääkäri yrittää. Sitten hän selittää pitkät jutut mielialalääkkeiden hienouksista. Kuinka ne muka nykyään vaikuttavat vain haluttuihin mielen osiin. Tarvitsisin kuulemma niitä, koska olen keskivahvasti masentunut. ”Roskaa”, ajattelen ja sanonkin sen hänelle. ”En usko koko mielialalääkkeisiin! Ne ovat lääketehtaiden keksimiä, keksittyihin mielialasairauksiin. neljäkymmentä vuotta sitten ihmiset olivat paljon terveempiä, kun heitä ei koko ajan tarkkailtu tekemisissään. Nyt ihmisiä tarkkaillaan ja jos huomataan pienikin poikkeama ns. normaalista käyttäytymisestä niin kas kummaa siihen on olemassa lääke. ja näitä samoja lääkkeitä myydään huumein katumyynnissä. Eikö se ole vähän kummallista?” ”Ei mieltä voi hoitaa kemiallisesti”, jatkan vielä. Lääkäri toppuuttelee minua: ”Voisit ainakin kokeilla. Nykyaikaiset lääkkeet ovat…” ”Voi herran jumala”, ajattelen ja vaivun miettteisiini samalla kun lääkäri paasaa lääkkeistään. Keskustelumme päätteeksi uskon, että olen onnistunut vakuuttamaan lääkärin psyykenlääkkeiden vaarallisuudesta ihmisille ja alan tekemään lähtöä. ”Jos et halua kokeilla psyykenlääkkeitä suosittelen elämäntavan muutosta. Jotain uutta. se voi olla lomamatka tai jotain uusia harrastuksia.”, lääkäri vielä evästää ennen lähtöäni. Kiitän neuvoista ja kerron ystävällisesti, että se tekee enemmän järkeä kuin lääkkeiden popsiminen.
Myöhemmin pyydän lääkärin minusta kirjoittaman epigriisin ja siinä hän kertoo mm. että pelkään psyykenlääkkeitä, mikä on aivan roskaa. Sanoin vain hänelle, etten usko niihin. Lisäksi hän oli kirjoittanut, että puhuin hiljaa ja jäsennellysti. Siitä hän oli päätellyt, että olen keskivahvasti masentunut. Niinpä kai. Puhuin hiljaa, koska seinän takana oli rivi vanhoja naisia istumassa. No, tämä vain kuriosetiittina.
Tutkimustuloksissa ei sitten ilmennyt mitään erityistä. Kivut kuitenkin jatkuvat alavatsassa. Olen nyt kaksi kertaa käynyt tutkimuksissa samalla lääkäriasemalla ja sieltä on alettu vinkkailla, että olisi ehkä hyvä katsoa peiliin ja tosiaan, surullista kyllä tämä nykyajan lääkkeisiin suuntautuminen, tarjottiin avuksi mielen turruttavia psyyken ”lääkkeitä”.
FLORIDA
UNELMIEN TÄYTTYMYS
Vääntäydyin vaivalloisesti tutkimuspöydälle. Kipu lantoissa ja alavatsassa tuntui sietämättömältä. Kumartuessani tutkimuspöydälle poltot moninkertaistuivat ja saivat voihkaisun puristumaan huuliltani. Lääkäri kumartui ylitseni. Tummaihoinen mies. Varmaan Arabi. Puhuu huonoa Suomea. On ystävällinen ja kyselee elämästä ja perheestä. ”Tuntuuko täältä”, lääkäri painaa alavatsaa kämmenellään. ”Ei painaminen tunnu, mutta siellä tuntuu kyllä kipua”, vastaan. Minut passitetaan tutkimuksiin. Alavatsan ultraääni ja verikokeita. Lääkäri kyselee vielä elämästäni. Kerron, että kymmenvuotinen suhteeni on loppumassa ja olen muuttamassa kotoa. Välillä olen muuttamassa kotoa ja sitten taas en. Siis sahaan tilanteen välillä. Lääkäri nyökyttelee ymmärtäväisenä. Kerron myös, että surin syksyllä syöpään kuollutta äitiäni. Lääkäri nyökyttelee ymmärtäväisenä. Sitten hän tarjoaa minulle rauhoittavia lääkkeitä. Hän kertoo, että minulla on keskivahva masennus. Tämä saa minut nousemaan sotajalkaan:”Minulla ei ole mitään masennuksia. haluan vain tietää jäänkö eloon vai en.” ”Mutta lääkkeet voisivat nostaa mieleialaasi”, lääkäri yrittää. Sitten hän selittää pitkät jutut mielialalääkkeiden hienouksista. Kuinka ne muka nykyään vaikuttavat vain haluttuihin mielen osiin. Tarvitsisin kuulemma niitä, koska olen keskivahvasti masentunut. ”Roskaa”, ajattelen ja sanonkin sen hänelle. ”En usko koko mielialalääkkeisiin! Ne ovat lääketehtaiden keksimiä, keksittyihin mielialasairauksiin. neljäkymmentä vuotta sitten ihmiset olivat paljon terveempiä, kun heitä ei koko ajan tarkkailtu tekemisissään. Nyt ihmisiä tarkkaillaan ja jos huomataan pienikin poikkeama ns. normaalista käyttäytymisestä niin kas kummaa siihen on olemassa lääke. ja näitä samoja lääkkeitä myydään huumein katumyynnissä. Eikö se ole vähän kummallista?” ”Ei mieltä voi hoitaa kemiallisesti”, jatkan vielä. Lääkäri toppuuttelee minua: ”Voisit ainakin kokeilla. Nykyaikaiset lääkkeet ovat…” ”Voi herran jumala”, ajattelen ja vaivun miettteisiini samalla kun lääkäri paasaa lääkkeistään. Keskustelumme päätteeksi uskon, että olen onnistunut vakuuttamaan lääkärin psyykenlääkkeiden vaarallisuudesta ihmisille ja alan tekemään lähtöä. ”Jos et halua kokeilla psyykenlääkkeitä suosittelen elämäntavan muutosta. Jotain uutta. se voi olla lomamatka tai jotain uusia harrastuksia.”, lääkäri vielä evästää ennen lähtöäni. Kiitän neuvoista ja kerron ystävällisesti, että se tekee enemmän järkeä kuin lääkkeiden popsiminen.
Myöhemmin pyydän lääkärin minusta kirjoittaman epigriisin ja siinä hän kertoo mm. että pelkään psyykenlääkkeitä, mikä on aivan roskaa. Sanoin vain hänelle, etten usko niihin. Lisäksi hän oli kirjoittanut, että puhuin hiljaa ja jäsennellysti. Siitä hän oli päätellyt, että olen keskivahvasti masentunut. Niinpä kai. Puhuin hiljaa, koska seinän takana oli rivi vanhoja naisia istumassa. No, tämä vain kuriosetiittina.
Tutkimustuloksissa ei sitten ilmennyt mitään erityistä. Kivut kuitenkin jatkuvat alavatsassa. Olen nyt kaksi kertaa käynyt tutkimuksissa samalla lääkäriasemalla ja sieltä on alettu vinkkailla, että olisi ehkä hyvä katsoa peiliin ja tosiaan, surullista kyllä tämä nykyajan lääkkeisiin suuntautuminen, tarjottiin avuksi mielen turruttavia psyyken ”lääkkeitä”.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla on puhelimen näytöllä muikea "Se parhaiten nauraa jolla on vahvin lääkitys"-älyviesti.
Muutoin kirjoituksesi on vahvasti mielipiteenomainen, siten vähemmän kiinnostava, koska vaikka se olisikin keksitty, suhtaudun siihen tosiasiallisena, ja kaikki mikä on totta ja värittämätöntä, on siten myös mielenkiinnotonta.
Mun mielipiteeni voi jättää aivan omaan arvoonsa siksi, että mä kuulun siihen kummalliseen joukkoon jotka rakastavat sitä, että sinisellä taivaalla läpättävät värikkäät leijat päättymättömine pystönauhoineen ilman että voisi ennustaa niiden kohtaloista mitään.
Mikä on epigriisi?
Joo, ymmärsin. Tarkoitus ei ole tuputtaa omia mielipiteitä vaan "iskeä tarinaa". Olisiko tuosta muuten tarinaksi? Keski-ikäinen mies päättää panna elämän uusiksi. Muuttaa Floridaan ja... mitä sitten tapahtuukaan? Vai onko turhanpäiväistä ja liian tavallista kerrottavaa?
"Vai onko turhanpäiväistä ja liian tavallista kerrottavaa?"
Ei tarinasta tee kiinnostavaa aihe, vaan se tapa, miten aihettasi käsittelet, näin ollakseni mahdollisimman filosofinen. Niin että jos sinulla on hiukkaakaan mielenkiintoinen näkökulma, tai sitten vain liian säikky mielikuvitus, kirjoita jatkoa. Minusta alkuasi vaivaa kappalejaottomuus ja se, ettei siinä varsinaisesti ole mitään uutta ja tarpeeksi hullua tai kiinnostavaa. Mutta minulta ei muuta palautetta voi saadakaan.
Kaikki kerrottavahan on turhanpäiväistä. Kirjailijat ja näyttelijät ja maalarit ja muusikot pitäisi kaikki minun mielestäni panna viralta. Törsäävät vain yhteisiä elintarvikkeita.
Sanokoot muut mitä sanoo, mutta minä suorastaan rakastin tätä tekstin pätkää!
No joo ehkä kappalejakoja saisi olla, mutta se joka tuijottaa pelkkiä kappalejakoja voi painua sinne, missä aurinko ei paista ja päivänkakkarat kuki.
Tyylikin oli minusta ihan sopiva. Se kuvasti sitä miehen tilaa ja niitä kaikkia ajatuksia todella vahvasti. Jos päähenkilöllä on vahvat mielipiteet, mikseivät ne saisi näkyä tekstissä?
Mutta siis minä pidin, jos sillä nyt on mitään merkitystä...
Kiinnostaisi, ehdottomasti.
En oikein tiedä halusitko kommenttia, mutta tässä jotain mitä tuota lukiessa tuli mieleeni.
Kappalejaot ja kirjoitusvirheethän voi korjata joku muukin, jos ei itse ole kiinnostunut moisesta hienosäädöstä..
Slangisanojen käyttö on aina hieman kyseenalaista. Jos niitä käyttää, pitäisi olla varma, että se on oleellista tarinan kannalta. Ne pitäisi aina jotenkin saada selitettyä (ennen kuin lukijalle tulee mieleen kysymys, että mikä epigriisi?), ja mieluimmin tietysti niiden olisi oltava vieläpä jollakin tavalla mielenkiintoisia. (esim. patologian termit -miten kallo halkaistaan- on monen mielestä jänniä.. :-)
Niin ja jos niitä kuitenkin käyttää, olisi kiva, että niitä käyttäisi oikein... (jos tarkoitit kuriositeettia, se olisi niinkuin mielenkiintoinen/erikoinen yksityiskohta...)
Toistoa on hirvittävän hankala saada kokonaan pois, oikeastaan mielestäni ainoa keino siihen on suoltaa vain koko ajan uutta asiaa.
(en tarkoita kohtaa jossa "lääkäri nyökyttelee ymmärtäväisenä" kertaa kaksi, se oli mainio!)
Ja todellakin, varsinkin alussa pitäisi olla hirvittävän nopea tempo, jotta se imaisee mukaan!
Mielipiteen esiintuominen on mukavaa, mutta se pitäisi tehdä ehkä kuitenkin hieman hienovaraisemmin. Johonkin väliin olisin kaivannut jotakin sellaista kommenttia, miten lääkkeet ovat oikeasti tärkeä juttu, mutta niitä vain jaetaan kuin xylitolpurkkaa lapsille.
Ja jos halusit tuoda psykologian näkökulmaa, olisi hyvä mainita siitä, miten lääkkeillä olisi oikeasti vain tarkoitus päästä pahimman vaiheen yli, jotta psykoterapia voidaan aloittaa.
Olen Erittäin kiinnostunut lukemaan jatkoa tähän niin tavallisen suomalaisen ihmisen onnettomaan elämään. Olisi jännittävää lukea miten kaverin psykosomaattiset oireet etenevät, ja miksi juuri alavatsa on kipeä? Elämänmuutosaiheestahan voi saada vaikka kuinka hurjan jutun ja muutosta kaipaavia keski-ikäisiä (lukijoita) riittää kyllä!!!
Jatka ihmeessä!!!