Aborttiuskonnon uhrit

"sivistyneistö"

Aborttiuskonto on nurin käännettyä kristinoppia. Jumalan paikalle aborttiuskis sijoittaa itsensä. Tämä on äärimmäistä hedonismia, jossa subjektin - jumalaksi julistautuneen uskovaisen - tarpeista ja tavoitteista, jopa kulloisistakin mielipiteistä ja oikuista tulee sekä toimintaa ohjaava että sen tautologisesti oikeuttava tekijä. Hermeettinen - aukoton - egoismi on välttämätöntä, jotta toiminnan uhrien - ihmislapsien -asema saadaan siirrettyä syrjään.

Aborttiusko on paradoksaalisesti monoteistinen - yhden jumalan oppi - sillä muiden ihmisten - lapsien - jumaluus ja olemassaolon oikeus joudutaan kieltämään. Tämä on yksi aborttiuskon järjen vastaisista kulmakivistä ja juuri tämän mielettömyyden vuoksi ainoa keino selviytyä ristiriidasta on äärihedonistinen, epä-älyllinen MUTU.

Tämän uskonnon uhreja ovat jopa sivistyneinä itseään pitävät ihmiset, jotka ovat saaneet koulutusta ja voineet nauttia altruistisen - ihmisystävällisen - yhteiskunnan hedelmistä. Itseään sivistyneinä pitävät ihmiset ovat langenneet väkivaltaan ja epä-älyllisyyteen usein, mutta tämä floppi on historiallinen.

Aborttiuskovaiset eivät havaitse lopultakin olevansa itsestään vieraantuneita uskonsa uhreja. He noudattavat kuuliaisina orjina talouden tai muun ulkoisen auktoriteetin vaatimuksia, jotka he ovat sisäistäneet ja ryhtyvät niiden pohjalta jopa väkivaltaan lasta kohtaan toteuttaakseen ulkoa saamansa "vaatimukset".

16

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sosiologi

      "Aborttiuskonto on nurin käännettyä kristinoppia. Jumalan paikalle aborttiuskis sijoittaa itsensä. Tämä on äärimmäistä hedonismia."

      Mitä mieltä olet kristinuskon Jumalasta? Hedonismia minusta on se, että antaa muiden kärsiä huvikseen oman nautintonsa eli tässä tapauksessa aivan tyhjän takia, onhan Jumala kaikkivoipa ja voisi kärsimyksen estääkin - kärsimys on aiheutettu siis omaksi huviksi. Vanhan testamentin jumala tappoi ihan vaan koska se oli kivaa. Kristinopin mukaan Hän tapatti ainoan poikansa. Kaikkivoipana Jumala olisi voinut sen myös estää. Mutkikkaksi asian kyllä tekee se, että Jeesus on kuitenkin Jumalan osa, eli Jumala teki osittaisen itsemurhan muttei kuollut kuitenkaan.

      Hieman sekavaa tietty. Saman logiikan mukaan Kalle tappaa oman lapsensa, jotta naapurin Jallun ei tarvitsisi kärsiä rangaistusta jostain rikoksesta, vaikka kavalluksesta.

      Minusta nuo sinun uskontojuttusi eivät vaan toimi ei-uskonnollisella areenalla. Aihepiiri eli uskonnollinen liturgia on ehkä sinulle hyvin rakas koska sitä pitää kylvää joka väliin, mutta ei-uskonnolliselle tuo on hyvin absurdia eikä näe tuossa mitään yhtymäkohtaa todellisuuteen. Eli tunnut kaksinkertaiselta hörhöltä, aborttihörhöltä ja uskishörhöltä, ja abortinvastustuksen asiallinen puoli hautautuu tuonne hörhöilyyn kun sinua ei kukaan pysty ottamaan tosissaan enää missään asiassa. Ikävä sulle.

      Olet vaivautunut jo ottamaan selvää, mitä käyttämäsi sivistyssanat tarkoittavat ja olet ne oikein yleisöllekin kääntänyt opettavaisesti. Suomenkielinen vastine olisi kyllä riittänyt siinä tapauksessa. Sivistyssanojen ja niiden selitysten ympärille rakennettu kirjoitus ei vaan toimi, koska mitään järjellistä ajatusta tai yhteyttä uskonnonharjoituksen ja lääketieteellisen toimenpiteen välillä ei ole.

      Jännittävä juttu kuitenkin edelleenkin tuo sinun oivalluksesi uskonnosta yleensä eli ihmisistä uskonnon (kuten kristinuskon) saarnamiesten orjina ja sokeina autoriteettiuskovaisina. Sitähän se uskonto pahimmillaan onkin, ilman omaa järjenkäyttöä. Ehkä se yhteiskunnan jatkuva sekulaaristuminen on merkki siitä, että ihmiset ei enää halua olla uskonnon orjia eikä tunnustaa itselleen vieraita ristiriitaisia oppeja.

      Mikä olikaan oma koulutuksesi ja millä alalla toimit asiantuntijana? Kerropa se niin saadaan sitten sinuakin pilkata ihan tasapuolisesti.

      • Sisäistetty herruus

        Kavipannu- ja mututieteen nuorempi assitentti yrittää kääntää keskustelun sivuun, mutta menee heti omaan miinaansa. Kuten hän itse kirjoittaa, aborttiuskovaiset ovat asettaneet väkivaltaiseksi olettamansa jumalan paikalle väkivaltaisen itsensä.

        Sekavaa tietty, mutta juuri sitä on epä-älyllinen aborttiuskonto.

        Seuraavaksi hän yrittää personifioida keskustelun, mutta on sanottava, ettei täällä ole syytä anatutua henkilökohtaiseen keskusteluun noinkin epämääräisen seurakunnan kanssa.

        Lopuksi "sosiologiksi" itseään tituleeraava aborttiuskis-hörhö oivaltaa muidekin aborttiuskisten alisteisen aseman heidän sisäistettyään ulkoiset vaatimukset ja kuvitellessaan niitä omiksi äänikseen..... Aborttikultin papit ovat pahaisia saarnamiehiä, jotka säälittä alistavat, kyykyttävät ja syyllistävät naisia ja vihaavat lapsia ja synkistelevät hyvääkin elämää uskonsa pakottamina.

        Aborttiuskossa selkeä järjenkäyttö on mahdotonta, sillä sen opinkappaleet ovat äärimmäisen ristiriitaisia, argumentit alkeellisenkin logiikan vastaisia ja opit sekä käytännöt roikkuvat vain mutu-uskon ja saarnamiesten jargonin varassa.


      • pupu tupuna
        Sisäistetty herruus kirjoitti:

        Kavipannu- ja mututieteen nuorempi assitentti yrittää kääntää keskustelun sivuun, mutta menee heti omaan miinaansa. Kuten hän itse kirjoittaa, aborttiuskovaiset ovat asettaneet väkivaltaiseksi olettamansa jumalan paikalle väkivaltaisen itsensä.

        Sekavaa tietty, mutta juuri sitä on epä-älyllinen aborttiuskonto.

        Seuraavaksi hän yrittää personifioida keskustelun, mutta on sanottava, ettei täällä ole syytä anatutua henkilökohtaiseen keskusteluun noinkin epämääräisen seurakunnan kanssa.

        Lopuksi "sosiologiksi" itseään tituleeraava aborttiuskis-hörhö oivaltaa muidekin aborttiuskisten alisteisen aseman heidän sisäistettyään ulkoiset vaatimukset ja kuvitellessaan niitä omiksi äänikseen..... Aborttikultin papit ovat pahaisia saarnamiehiä, jotka säälittä alistavat, kyykyttävät ja syyllistävät naisia ja vihaavat lapsia ja synkistelevät hyvääkin elämää uskonsa pakottamina.

        Aborttiuskossa selkeä järjenkäyttö on mahdotonta, sillä sen opinkappaleet ovat äärimmäisen ristiriitaisia, argumentit alkeellisenkin logiikan vastaisia ja opit sekä käytännöt roikkuvat vain mutu-uskon ja saarnamiesten jargonin varassa.

        otahan nyt ihan oikeesti sieltä tietokonepöytäsi laatikosta se abortti-raamattusi, lue sitä ja rukoile samalla.. josko vihdoin saisit rauhan sielullesi ja jättäisit palstan rauhaan jorinoistasi..


      • Todistajat........
        pupu tupuna kirjoitti:

        otahan nyt ihan oikeesti sieltä tietokonepöytäsi laatikosta se abortti-raamattusi, lue sitä ja rukoile samalla.. josko vihdoin saisit rauhan sielullesi ja jättäisit palstan rauhaan jorinoistasi..

        Kuten uraansa aloitteleva abortti-asiamies edellä jälleen todistaa, aborttiuskonto on nurin käännettyä kristinoppia. Abortti-jargon käyttää jopa kristillisiä keilikuvia ja sanakäänteitä.


    • Heh heh

      Hermettinen
      Hedonistinen
      Egoismi
      Paradoksaalinen
      Monoteistinen
      Altruistinen
      Auktoriteetti

      Epä-älyllisenkin tilalla olisit voinut käyttää vielä vaikka sivistyssanaa "Disintelligentsia" :D Eikö kuulostaisi hienolta?

      http://www.uta.fi/laitokset/historia/filosofia/ohjeitakirjallisiin.html

      "Tarpeeton sivistyssanojen viljely antaa vaikutelman, että kirjoittaja pyrkii hämäämään lukijaa sotkemalla tämän vierasperäisten ilmausten selvittämiseen. Suomeksi voi asiansa esittää yhtä täsmällisesti kuin muillakin kielillä, vaikka suomen filosofinen termistö on kehittymätöntä ja osin lainojen varassa. Kuitenkin jokainen kirjoittaja itse voi parantaa tätä tilannetta. Esitys ei tule sen tieteellisemmäksi, vaikka se vilisisi kääntämättömiä rakenteita ja termejä."

      Ja kentältä:

      "Varsin usein niiden käyttö on pelkkää keikarointia, hienostelua, sumutusta, itsetunnon puutetta, tärkeilyä, pätemisen kipeyttä, itsensä korostamista ja ennen kaikkea junttiuden piilottelua."

      • Toistaja

        Jäi huomaamatta vielä "Tautologinen"!


      • A b c.....

        Yksi keskustelun peukalosäännöistä on, että jos ei ole mitään sanottavaa, olisi kannattanut jättää se sanomatta. Mutta jos haluat jatkossakin häpäistä tyhjän itseäsi, niin eihän sitä voi auttaa..


      • Heh heh
        A b c..... kirjoitti:

        Yksi keskustelun peukalosäännöistä on, että jos ei ole mitään sanottavaa, olisi kannattanut jättää se sanomatta. Mutta jos haluat jatkossakin häpäistä tyhjän itseäsi, niin eihän sitä voi auttaa..

        Minulla ainakin oli sanottavaa se että aloittaja yrittää brassailla ja kuvittelee tekevänsä sivistyssanoilla vaikutuksen.


      • joopa jooo
        Heh heh kirjoitti:

        Minulla ainakin oli sanottavaa se että aloittaja yrittää brassailla ja kuvittelee tekevänsä sivistyssanoilla vaikutuksen.

        Et sitten ymmärtänyt varoitusta, mutta omapa on asiasi ;D


      • Heh heh
        joopa jooo kirjoitti:

        Et sitten ymmärtänyt varoitusta, mutta omapa on asiasi ;D

        Tautologioit paradoksaalisen epähermeettisesti. Oletko hedonistinen egoisti joka imitoi irrationaalisesti auktoriteettia vaikka on oikeasti illitteraatti representoimassa altruistista ksenoglossofiilia?


      • Juuri näin
        Toistaja kirjoitti:

        Jäi huomaamatta vielä "Tautologinen"!

        Juuri tautologia on merkittävin termi kuvattaessa aborttiväen ajattelun kehäpäätelmiä.


    • Skeptikkoainesta

      Sulla hieman ..kröh..ontuu tämä teoreettinen malli, mutta voisit selventää vaikka seuraavia kysymyksiä tämän pohjalta:

      Wiki: "Jumala, jumaluus tai jumalolento on käsite, joka tarkoittaa tavallisesti henkilöllisiksi käsitettyjä yliluonnollisia olentoja, joiden uskotaan hallitsevan luonnonvoimia, ihmisten kohtaloita ynnä muuta.[1]"

      1)Miten jumala (kaiken hallitsija) voi olla oman itsensä uhri?
      2) Miten jumala (kaiken hallitsija) voi olla samalla orja (talouden jne)
      3) Miten jumala (kaiken hallitsija) voi olla samalla subjekti ja objekti?
      4) Miten "aborttiuskonto" on paradoksaalisen monoteistinen? Onko monoteistisyys paradoksaalista, ja jos on niin miten?
      5) Miten uskonto voi olla samalla uskonto, oppi ja jumala?
      6) Miten jumalalle (kaiken hallitsijalle) voidaan esittää vaatimuksia ja ennen kaikkea
      7) Miksi jumala (kaiken hallitsija) taipuu noihin vaatimuksiin?
      8) Mikä on mainitsemasi "aborttiuskon järjen vastaisuus", koska kaikki uskonnot perustuvat järjenvastaisuudelle, yliluonnollisen ja näkymättömän palvonnalle, eli siis järjenvastaisuus on nimenomaan uskonnon tunnusmerkki, jos mikä.
      9) Mihin tässä uskonnossa sijoittuu nainen, jolla on jo lapsia? Ovatko hänen lapsensa hänen uhrejaan?
      10) Oletko mielteltäsi ihan terve?

    • köhköh.

      Pitäisi olla palsta nimeltään "abortti uskovaisten näkökulmasta" jonne voisitte rauhassa heitellä noita sekopäisten hihhuleiden joskus 2000 vuotta sitten kirjoittamia sekopäisiä tekstejä, ja mielellään vaikka kilpaa. KAIKKEIN huvittavinta uskovaisissa on se, että jos minä sanon että tieteellä on saatu tutkittua että dinosauruksia on ollut olemassa ja ne ovat miljoonia vuosia vanhoja, uskovainen tulee ja sanoo, että eipäs olekaan, maapallo on vasta 5000 vuotta vanha. Koska RAAMATTU sanoo niin. Kuljetaan laput silmillä ja uskotaan aikamoista skeidaa. Kuten täällä joku jo kirjoittikin, ei kukaan järjellisesti ajatteleva ihminen ota uskovaisten jorinoita ja raamattulainauksia tosissaan, eivät jaksa edes lukea.

      Ja sekin että joku kertoo kuinka raamattu käskee että älä tapa tai älä tee aviorikosta, minulle nämä samat asiat sanoo kyllä myös järki. En tarvitse siihen raamattua joka suurin osin on täyttä kansankiihottajien satua.

      • niinpä niin...

        Niin... ja ajatteles, että aborttiuskonto on nurin käännetty ja heikennetty versio esittämästäsi ajattelusta....


      • köhköh.
        niinpä niin... kirjoitti:

        Niin... ja ajatteles, että aborttiuskonto on nurin käännetty ja heikennetty versio esittämästäsi ajattelusta....

        Mitä tämä tällainen aborttiuskonto on? Jos hyväksyy abortin, onko se uskontoa? Mistä löytyy "aborttiuskonnon" raamattu? Mistä sinä oikein puhut? Minä olen ateisti ja hyväksyn abortin. En ole aborttiuskovainen, onpa hieno nimitys taas... hohhoijaa.


    • Arttu Penaali

      Aborttiuskislahkon piirissä on tavallista, että heikkotahtoisimmat vajovat hurmokseen ja "puhuvat kielillä"

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      404
      8829
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      172
      3218
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      17
      1704
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      76
      1118
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1058
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1045
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      63
      988
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      965
    9. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      963
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      65
      910
    Aihe