LEGO sijoittaa tuulivoimaan

"Tanskalainen leluyhtiö Lego kertoo sijoittavansa liki kolme miljardia kruunua, eli noin 400 miljoonaa euroa saksalaisen merituulivoimapuiston rakentamiseen. "
http://www.hs.fi/talous/Lego sijoittaa tuulivoimaan/a1305556294378

Avasin aiheesta 'teknisemmän' keskustelun Uusiutuvien energioiden palstalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10489338

Muutama sana omasta ja jälkeläisteni legoilusta: muistan ihastuneeni legoihin jo hyvin pienenä. Niinpä oli ilo ostaa legopaketteja ensin yhdelle ja sitten vielä toisellekin jälkeläiselleni, ja kulutella aikaa kaikenlaiseen rakenteluun biiden kanssa.

Muistelen meillä olleen parhaimmillaan neljä isoa muovipussillista legoja, taatusti tuhansien markkojen edestä. Kun lapset kasvoivat aikuisiksi, ne haudattiin kellariin, ajatuksena antaa ne lastenlapsille. Lapset itse kuitenkin keksivät, että annetaan ne kaikki hyväntekeväisyysjärjestöille, jotka jakaa niitä mm. lastenkoteihin ja -tarhoihin, kun ollvat kuulleet jostain sellaisen (lelujen yleensä) tarpeesta. Ilomielin syuostuin siihen. Nyt on hyvä nähdä, että Lego-tehdas ajattelee myös lasten tulevaisuutta, vaikka tietenkin hyötyäkseen itsekin.

Legot on kalliita, mutta kestäviä leluja. ne kestää sukupolvilta toisille. Tämä ei sitten ollut maksettu mainos.

Onnea kaikille legoilijoille!

0

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        106
        2205
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        886
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        66
        823
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        790
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        726
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        517
        716
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        640
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        64
        615
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        580
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        551
      Aihe