Voisiko ko. risteysalueelle tehdä pikaisesti jotain?! Kesäisin risukko peittää näkyvyyttä, talvisin kuljet henkes uhalla jos jalkaisin tai vaikka potkurilla päätät käydä huoltoasemalla. Risteysalue on siis suoraan sanottuna jostain sieltä mistä valo ei paista.Vai pitääkö jotain todella vakavaa sattua ennenkuin asiaan puututaan. Läheltä piti tilanteita sattuu jatkuvasti.
Shellin risteys
Huoltoaseman asiakas
7246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ilmeisesti kukaan ei piittaa näkyvyydestä, kesäisin koristekasvejakin laittaa varmaan jotkut ajokortittomat viherpiipertäjät kun risteysalueille on asetettu niitä kukkapusikoita niin että haittaa näkyvyyttä autolla ajaessa. Saatana ne horsmat helvettiin ajoratojen välistä ja erityisesti risteysalueilta.
Varmaan kunnallistekniikankin suunnittelijat on ajokortittomia ja suunnittelevat ne juovuksissa tai peräti tahallaan osuttavat ne lukemattomat kaivonkannet parhaalle ajolinjalle että auto rytkyäisi mahdollisimman paljon, liekö missään muualla maailmassa näin typeriä infrastruktuurin suunnittelijoita, eikö niitä perkeleen kaivonkansia saa osutettua edes keskelle ajorataa että ne jäisivät auton alle eivätkä rengaslinjalle??!! Onko ne kaivonkannet pakko edes rakentaa ajotielle, eikö niitä voi siirtää ojan puolelle??!!
Pankaa stop-merkki siihen risteykseen ja liikkuvat voivat sitten kahvitaukojensa yhteydessä sakottaa pysähtymättömiä autoja.
Käykääpäs nyt kattomassa miten pusikko peittää risteyksen näkyvyyden jos liikut polkupyörällä tai jalkaisin. Miksi Shellille ei saada tehtyä TURVALLISTA kulkuliittymää jalankulkijoille ja pöyräilijöille ??? Haloo, mitä kautta näiden ihmisten pitäisi liikkua Shellin pihaa ettei tarvitsisi henkensä kaupalla asioida.
Huoltoasemien suunnittelussa ei jalankulkijat ole missään pääosassa.Eipä ole Siilissä vaikkapa ABC:lläkään, autoja vartenhan huoltoasemat tehdään. Mitäpä jos kävelisit siitä nurtsin poikki niin et olisi autojen tiellä. Jalankulkijan kannattaa aina vähän varoa risteyksessä autotietä ylittäessään ihan oman turvallisuuden vuoksi. Hidasta vähän kävelyvauhtiasi, jos et ennätä nyt vähdä mitä pusikon takana tulee vastaan=)
Siitäpä ruohikon poikki sitä kävelläänkin kesäisin, mutta mistä talvella? Korkeiden lumipenkkojen takana, pimeessä? Kokemusta on lukuisista läheltä piti tilanteista. Henkensä uhalla sinne lapsoset lähtee hampurilaisille, mutta ilmeisesti jotain pitää sattua ennenkuin asiaan reagoidaan....
Asiaa, lapsia ei voi laittaa itsekseen jätskin ostolle Shellille, aina on lähdettävä mukaan. Tilaa tontilla olisi tehdä uusia tiejärjestelyitä kyllä.
Teidän lapsetko ne siinä kulkevat vanhan viitostien risteyksen poikki. Niiltä ne ainakin näyttävät, kun vanhemmat eivät ole katsomassa.
Paljonpa ostavat jätskiä ja hampurilaisia, jos niillä tuotoilla kannattaa teitä rakennella. Pitäisiköhän tarkistaa ruokavaliota terveellisemmäksi =)