Kani tuhoaa paikkoja

csjafjnh

Mikä on kun naaraskanillani on hirvittävä tuhovimma? Vapaana ollessaan kania ei uskalla jättää valvomatta kun järsii heti listoja ja pahvilaatikoita. Kaivelee myös nurkkia. Järsisi varmaan johdotkin jos pääsisi niihin käsiksi.

Häkissä ollessaan sama tuhovimma jatkuu. Kaivelee valtavasti, on jo tuhonnut kaksi pyyhettä, jotka ovat olleet sillä alusina. Nyt hällä on matto, jota myös kaivetaan, enkä tiedä kauanko tuo kestää käyttökelpoisena kun siinä on jo pari pirstoutunutta kohtaa. Järsii myös kaikki pesämökit piloille, ja tykkää kaivella myös vessalaatikossa, jonka pohja on nyt ihan hirveän näköinen kun siinä on kaivuu jälkiä, eikä se pissa tahdo lähteä niistä jäljistä kovinkaan helposti.

Miten saisin kanin rauhoittumaan ja olemaan tuhoamatta kaikkia paikkoja? Minulla on myös uroskani, jolla ei ole ikinä ollut tarvetta tuhota mitään. Ei ole koskaan edes yrittänyt listojen ja muiden järsimistä vapaana ollessaan, ja kaiveluakaan ei harrasta. Herralla on ollut käytössään sama pahvilaatikko mökkinä jo kohta vuoden verran, ja se on ihan vasta häkkiin laitetun näköinen. Tämän vuoksi uroskani saa olla asunnossa vapaana koko ajan, jopa yöllä on hänen häkkinsä ovi auki. Naaraskanille varaan juoksenteluaikaa sitten noin pari kolmetuntia päivittäin, koska en koko ajan jaksa olla valppaana ja kuulolla josko nyt järsittäisiin jotakin..

4

404

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siirilydia

      Kanille kannattaa antaa jotakin sallittua pureskeltavaa, esimerkiksi niitä puunoksia. Tähän soveltuu esimerkiksi omenapuun, koivun, pajun ja kuusenkin oksat pienissä määrin (kuusen oksat värjäävät pissaa).

      Nyt keväisin esimerkiksi tiimareissa myydään suht. halvalla sellaisia pajukransseja, niiden hinta verrattuna esimerkiksi nettieläinkauppojen pajulelujen hintaan on tosi pieni. Listojen järsimiseen saattaa auttaa esimerkiksi niiden valeleminen jollain pahanmakuisella, kuten etikalla, tabascolla, tai sitruunamehulla. Meillä on kaikki kulmat vedetty ilmastointiteipillä, kun niitä tykättiin kovasti järsiä. Jos haluat tuhoamisesta huolimatta antaa kanillesi enemmän jaloittelutilaa, niin esimerkiksi kompostiaidoista tehty aitaus häkin ympärille voisi toimia. Meille tulee sellainen käyttöön kun muutetaan uuteen asuntoon, jossa siis tuhoaminen on iso ei. Kanille kuitenkin järsiminen ja kaivaminen on luonnollinen asia, ja sille ei ikävä kyllä ole parempaa ratkaisua kuin yrittää korvata se jollain sallitulla järsimisellä.

      Puput.netissä oli myös muistaakseni jonkunlainen keskustelu kaivelulaatikoista, eli siis laatikoista jonne laitetaan jonkunlaista hiekkaa tms, jota kanit saavat siis vapaasti kaivella. Toivottavasti tästä oli nyt jotain apua. :)

    • gabshdjh

      Munkin kani on tehny tuhoja esim. pureskellut kauko säätimen nappeja ja järsinyt imurin johtoa!

    • kanifani:)

      Meillä on naaraskani ja se teki tuhoja ennen ; puri muutamia johtoja, lattialistoja, sohvan päällystettäkin....Nykyään kanilla on ympäri kämppää pahvia, vessapaperihylsyjä ja aktivointipallokii, vaikkakaa se ei oikeen siitä tykkää :D mutta kannattaa laittaa häkkiin pahvia ja jyrsittävää mitä se saa jyrsiä luvalla ja myös häkin ulkopuolelle :)

    • äiti71

      annappa kuule porkkanaa ja hae pellon laidalta kaneille pajua jota saavat järsiä koska niiden pitää saada järsiä jotain kovaa ja se hyvä puoli kun kani syö pajua niin sen hampaat ei pääse kasvamaan liian pitkiksi..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1959
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1229
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      24
      1003
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      90
      714
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      109
      686
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      44
      675
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      645
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      590
    Aihe