Olen käynyt lukion ja pidän parhaillaan välivuotta ja taas ovat haut edessä! En ole edelleenkään satavarma mitä haluan tehdä ''isona'', joten mikä olisi ns. yleishyödyllisin tutkinto? Olen miettinyt ammatillisen puolella kaupallista, yliopistolla ehkä valtiotieteiden puolelta jotain, mutta mitä?! Luulen, että yliopiston teoreettisempi opiskelutapa olisi parempi minulle, mutta luovutin jo melkein etukäteen, kun näin kuinka moni hakijoista pääsee sisälle eri linjoille. Yliopisto-opiskelun ''vapaus'' houkuttelisi kuitenkin enemmän. Toisen asteen ammatilliseen on tuskin järkeä mennä lukion jälkeen, mielummin alempi korkeakoulututkinto?
Voi apuaahdistus, neuvoja ja vinkkejä otetaan vastaan ilmomielin!!
Voi apuaahdistus, neuvoja ja vinkkejä otetaan vastaan ilmomielin!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikä estää hakemasta molempiin? Ja vaikka ammattikorkeakouluun vielä lisäksi. Jos tulet valituksi moneen paikkaan, voit valita itsellesi parhaiten sopivan vaihtoehdon.
Toisen asteen ammatilliseen koulutukseen hakeutuu vuosittain paljon ylioppilaita. Monilla suosituilla linjoilla on jopa erikseen peruskoulu- ja ylioppilaspohjaiset ryhmät. Ylioppilas tai "iäkkäämpi" opiskelija ei siis ole ammattikoulussa mikään kummajainen (huoh, kuinka näitä jaksetaankin AINA ihmetellä?).
Ehkä sitä, että esim. merkonomi ja tradenomi on ''asteiltaan'' hieman eri asia?
Hae molempiin. Tai tee ensin ammattikorkeatutkinto ja sitten yritä yliopistoon. On ihan hyvä olla monta ammattia.
Valtiotieteellinen ei ole kovin työllistävä koulutus, tradenomista en tiedä.
Ilman vankkaa verkostoitumista ja opintojen aikaista työkokemusta sekä tradenomin että valtiotieteilijän löytää duunista joko Mäkkäristä tai Valintatalon kassalta. Sen verran työllistäviä molemmat tutkinnot ovat.