Miksi olen aina väsynyt?

Ent. vuorotyöläinen

Yritän treenata punttia kolme kertaa viikossa, mutta väsymys haittaa. Olen aina niin väsynyt, muutamaa poikkeavaa päivää viikossa lukuunottamatta, että on turvallisempaa kun ei mene kovilla painoilla treenamaan.

Lähtötilanne on se, että olen ollut viimeiset 13 vuotta vuorotöissä erilaisissa tehtävissä ja firmoissa. On ollut hyviä vuorotöitä ja todella huonoja. Alkuun parikymppisenä tein viittä vuoroa vikossa ja se sopi minulle. Kouluttauduttuani lisää pääsin välillä hyviin työaikoihin käsiksi, mutta senkin pilasi sitten kateelliset työkaverit/ työvuorosuunnittelijat jotka keskivät laittaa minut hankalille työajoille. Siittyin sitten VR:lle ja siellä se helvetti vasta repesi ja vieläkin on kahden vuoden jlkeen traumoja niistä tylvuoroista ja siitä elämästä mitä se silloin oli, kun aina oli väsynyt ja stressissä tai muuten vain pää kipeänä ja pökkyrässä palautumassa vuoroista.
- Pääsin onneksi eroon siitä lafkasta, vaikka oikein suunnitellut vuorotyöt edelleenkin kiinnostaa, koska niisä on enempi vapaa-aikaa vastapainona yövalvomiselle.

Tilanne on nyt se, että olen nukkunut tsi huonosti. Hain lääkäriltä reseptin Circadiniin, jota söin aikanaan ollessani vuorotöissä ja kun piti päivällä nukkua. Päivällä nukkumiseen em. hormoni ei auttanut mitenkään, mutta nyt olen huomannut, että parantaa yöllä nukutun unen laatua huomattavasti. Kahtena iltana olen ottanut ja hyvin nukuttaa. Nyt tänään vain on vetelä olo, enkä tiedä johtuuko Circadinistä, vaikkakin nukuin kuin tulli klo 23- 07.30, vaikka perinteinen vessareissu piti neljän aikaan tehdä.

Ihmetyttää vain että mitä tämä väsymys on? Ei ole stressiä, ei masennusta eikä muuta, kaikki on paremmin kuin vuosiin ja tulevaisuus näyttää hyvältä, -mitä nyt nukkumiseen jäi traumat veeärrän työajoista; ja jos en saa unta, tulee stressi nukkumisestakin. MInulla kuitenkin aikaa nukkua nyt tällä hetkellä ihan miten paljon vain, mutta kun ei malta. Olen miettinyt onko väsymys seurausta siitä, kun ei ole aktiviteettiä? Eli kun tulevaisuudessa aloitan opiskelut päiväaikaiisesti, niin tuleekohan tilanne korjautumaan? Olen huomannut sen, että kun kotiin jää aamusta "jähimään", niin silloin väsymys tuntuu. Liikenteeseen kun lähtee tai harrastuksiin saa aikaiseksi, niin väsymystä ei huomaa.

Olisiko antaa kenelläkään ohjeita?

8

626

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 100µg
    • Ent. vuorotyöläinen

      Olen huomannut sen, että yöuniani häiritsee yksi vessareissu per yö, sitten sellainen kolmen tunnin nukkumisen jlkeen tuleva ahdistus jonka olen epäillyt johtuvan kahvista ja slisäksi unia häiritsee totta kait traumaattinen kokemus työajoista - siitä johtunut ainainen väsymys, vtutus, elämänilottomuus, apeus- ja se, että muu perhe pitää ääntä aamulla ja illalla.

      Ei tämä hääviä ole kun on aina väsynyt. Auttaisiko hieronta?

    • vinkki

      Minä syön joka aamu D3-vitamiinia ja väsyttää. Nukun joka yö n.9h (viikonloppuna 12h) ja se väsymys mulla johtuu siitä etten ole nukkunut tarpeeksi viikon aikana.

      Älä juo illalla paljoon siitä voi johtua yö wc reissut.

    • jatkuva väsymys

      Nukun joka yö n. 10-14h yöunet.. käyn koulussa ja kun tulen kotiin nukun 3-5h päiväunet ja silti väsyttää jatkuvasti. tuntuu kuin voisin nukkua koko ajan.. mikä neuvoksi?

      • tutkitaan.

        Menet lääkärille.


      • Anonyymi

        Johtuu liiallisesta unesta.


    • vinkki 2

      Oletko ent. vuorotyöläinen varma, ettet kuitenkin kärsisi masennuksesta? Kannattaa aluksi mennä lääkärille, joka voi määrätä laboratoriotestit, joissa voidaan katsoa, löytyykö jotain ongelmaa/sairautta joka väsymyksen voisi aiheuttaa. Sittenpähän asia selviää. Mainitsit ainaisen vitutuksen yms. Mielenkin asioita kannattaa pohtia, mikäli ei väsymykselle fyysistä syytä löydy.

    • vinkkiä.

      Sairaudet ja ravintoainepuutokset väsyttää.

      Myös ulkoilla pitää joka päivä.

      Telsu ja tietokone kiinni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      129
      4650
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3387
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3380
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      49
      3150
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2985
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      19
      2594
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2229
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe