Mieltäni on askarruttanut jo hyvin kauan aikaa
eettinen kysymys siitä, että haluaako ihminen
pitää lapsensa vai tehdä abortin vielä sen
ollessa mahdollista, JOS tutkimuksissa todetaan
sen olevan pahasti kehitysvammainen?
Itse en todellakaan tietäisi mitä tehdä
kyseisessä tilanteessa. Yrittäkää itsekin miettiä
mitä tekisitte, asian tapahtuminen saattaa
nimittäin olla itselläkin omalla kohdalla
joskus...!
Itse miettisin kyseisiä asioita, olisinko valmis
hoitamaan lasta lähes hänen ja minun koko elämäni
ajan ja olisiko se hänelle elämää istua
ymmärtämättä ja tajúamatta asioita, palveltavana
koko elämänsä ajan...?
Ottakaa kantaa!
eettinen kysymys siitä, että haluaako ihminen
pitää lapsensa vai tehdä abortin vielä sen
ollessa mahdollista, JOS tutkimuksissa todetaan
sen olevan pahasti kehitysvammainen?
Itse en todellakaan tietäisi mitä tehdä
kyseisessä tilanteessa. Yrittäkää itsekin miettiä
mitä tekisitte, asian tapahtuminen saattaa
nimittäin olla itselläkin omalla kohdalla
joskus...!
Itse miettisin kyseisiä asioita, olisinko valmis
hoitamaan lasta lähes hänen ja minun koko elämäni
ajan ja olisiko se hänelle elämää istua
ymmärtämättä ja tajúamatta asioita, palveltavana
koko elämänsä ajan...?
Ottakaa kantaa!
Vastaukset 18
Vanhimmat
on eettisesti väärin tehdä abortti, jos tietää
odottavansa kehitysvammaista lasta.
Olen ollut vuosikausia töissä kehitysvammaisten
parissa ja voin kokemuksesta sanoa, että useimpien
heidän elämä ei ole kurjaa, vaan aivan yhtä
täysipainoista kuin muidenkin ihmisten elämä
iloineen ja suruineen. Heidän elämänsä vain on
toisenlaista kuin meidän ns. "terveiden".
Rsakausaikana otetuista testeistä ei yleensä
koskaan ilmene, kuinka pahasti vammainen odotettu
lapsi on, joten et edes voi tietää, mitä Sinulla
ja lapsellasi on odotettavissa elämän aikana.
Oletko valmis tappamaan lapsesi, jos hän esim.
liikenneonnettomuudessa vammautuu ja joutuu
"istumaan elämänsä ymmärtämättä ja tajuamatta
asioita, palveltavana koko elämänsä ajan"?
No en tietenkään olisi valmis tappamaan lastani,
mikäli hän joutuisi onnettomuuteen ja tällöin
vammautuisi!
En koskaan ole ollut raskaana, enkä tiedä
minkälainen side lapseensa on silloin jo
syntynyt, mutta en myöskään tiedä olisinko minä
itse henkisesti ja fyysisesti valmis pitämään
huolta kehitysvammaisesta, jolloin hänen ollessa
aikuinen olisi minulla sama "työmäärä" häntä
kohtaan, kuin kun hän oli lapsi.
kehitysvammaisista lapsista kasvaa aikuisiksi ja
tarvitsee samanlaista kohtelua kuin muutkin
aikuiset. Samoin jo kasvuaikanaan heidän tulee
saada aikuistua ja irtautua kotoaan kuten muutkin
lapset kasvaessaan tekevät.
Vain hyvin pieni osa vaatii koko elämänsä
"vauvahoitoa". Ja kuten jo aiemmin kirjoitin,
samanlaiseen tilanteeseen voi kuka tahansa
ihmisistä joutua tautien ja onnettomuuksien
seurauksena.
Suosittelen lämpimästi, että tarkistat tietosi
kehitysvammaisista ja heidän mahdollisuuksistaan.
Onhan se nyt eri asia tappaa alkio kuin jo
täysin valmis ihminen. Ei minusta voi noin
verrata asioita keskenään.
On kai parempi tehdä abortti kuin ei-toivottu
lapsi, jota vanhemmat eivät jaksaisi kuitenkaan
hoitaa?!
lapsivesitutkimusten jälkeen abortoitu ei ole enää
alkio, vaan sikiö, joka näyttää sitä enemmän
ihmiseltä, mitä myöhempään keskeytys siirtyy. Jo
20. raskausviikon jälkeen sikiöllä on jonkinlaiset
eloonjääntimahdollisuudet tehohoidossa. Ja
vammaistutkimukset kestävät todella sen verran
kauan aikaa, että keskeytys osuu usein juuri
noille viikoille.
Niin, ei minunkaan mielestäni hedelmöittynyt
munasolu ole mikään ihminen vielä, joten on vähän
hölmöä rinnastaa sen abortoiminen ja ihmisen
tappaminen keskenään. Lisäksi aina vaan
syyllistetään vanhempia, jotka haluavat abortoida
viallisen alkion, eikä ajatella hetkeäkään
vammaisen itsensä kannalta asiaa - kuinka moni
meistä olisi todella halunnut syntyä vammaiseksi?
Mitä tapahtuu muualla eläinmaailmassa vammaisille
yksilöille. .? Ihminenkin on loppujen lopuksi
eläin ja kyse on ihmissuvun säilymisestä.
Henkilökohtaisesti en myöskään pidä siitä, että
näitä asioita ei voi sanoa ääneen, ilman että
joku alkaa syytellä jonkin sairaan rotuopin
kannattamisesta. Kuten edellinen kirjoittaja
sanookin, ihmisten tappaminen on täysin eri asia,
eikä sitä voi, eikä saa ruveta vertaamaan
hedelmöittyneen munasolun abortoimiseen, joka on
vain muodoton kasa soluja - ei muuta.
Toisinaan tuntuu, että jotkut haluavat synnyttää
vammaisen lapsen vain kiillottaakseen omaa egoaan
ja todistellakseen muille olevansa muita parempia
ihmisiä suostuessaan tällaiseen "uhraukseen".
Kukaties toivovat näin lunastavansa jopa
taivaspaikan itselleen. .vammaisia toki syntyy
yhä vahingossa ja heidät pitää vaan hoitaa niin
hyvin kuin pystymme, mutta kun vammaisia ruvetaan
synnyttämään tarkoituksella, on jotain pahan
kerran pielessä. .
Tiedän että näistä sanoista moni raivostuu ja
haluaa kiivetä nettiä pitkin laukomaan totuuksia
minulle :-) mutta tarkoitukseni ei ollut
suututtaa ketään ja siedän myös muut näkökulmat
tähän asiaan. Halusinpa muistuttaa vaan, että
tässäkin asiassa on niin monta mielipidettä kuin
vastaajaa, joten yritetään kunnioittaa myös niitä
vastakkaisia mielipiteitä!
ehkä alkio ei ole vielä verrattavissa ihmiseen,
mutta yrittäkää nyt muistaa, että itse olette
olleet samassa tilanteessa... Tottakai vammainen
lapsi on rasite, mutta kyllä varmasti rakastaa
vammaista lasta yhtä paljon kuin tervettäkin.
Itselleni ei ole vielä tehty ultraääntä, mutta
olen jo päättänyt, että vaikka siellä näkyisi
mitä, niin pidän lapsen. Kun kuulin ensimmäistä
kertaa sen sydämmensykkivän (12 vk:na) tajusin
sen olevan ihan oikea pieni ihmisen alku. Ja jos
me aletaan karsia vammaisia ihmisiä aborteilla,
missä menee raja? Mikä on vammaisen ja terveen
ihmisen raja? Ja jos nykyteknologia kehittyy
vielä tästä ja sikiöitä tutkitaan enemmän ja
pystytään määrittämään paremmin esim. sikiön
älykkyys yms. niin pitääkö tyhmät lapset sitten
ottaa pois... Minun serkkullani on
downinsyndrooma ja hän on aina ollut minulle
rakas. Entä jos hänet olisi sikiönä abortoitu?
Tällä hetkellä hän asuu itsestään ja osaa hoitaa
omat asiansa, mutta tottakai tarvitsee eritavalla
tukea, kuin ns. normaalit ihmiset. Mutta tuskin
pääsen taivaaseen, vaikka kuinka synnyttäisin
vammaisia lapsia. Rakkaudesta lapsia kai tehdään,
eikä egon kiillottamisen vuoksi, vai? Jos näin ei
ole, olen ymmärtänyt asian ihan väärin. Kai minun
pitää tehdä sitten abortti vaikka olisi tervekkin
lapsi, sillä minä ihan tosissani rakastan tulevaa
lastani. Kai minun pitää sitten odottaa niin
kauan että teen niitä egon vuoksi. Et voi vaatia
meitä toisen puolen kannattajia tuon tekstisi
jälkeen olemaan ihan hissukseen, sen verran rajua
oli tekstisi. Mielestäni ihminen joka ei ole
valmis äidiksi, terveelle, eikä vammaiselle, voi
tehdä abortin, sillä tuskin hän olisikaan hyvä
äiti lapselleen sillon. Mutta ihminen joka tekee
abortin ihan vaan sen vuoksi että sikiöllä on
poikkeavuuksia, on minusta raaka!
minulta ei kysytty..niinkuin ei keneltäkään
vanhemmalta,haluatko vammaisen vai millaisen
lapsen.vammaisuus havaittiin napasuonipunktiolla
vkolla 28..eli ei tarvinnut miettiä enään
aborttia,lapsi oli jokatapauksessa tulossa,joko
kuolleena tai elävänä.vaan raskaita olivat
viimeiset kuukaudet..me oltiin lapsen kanssa
elävä tutkimuskohde naistenklinikalla.
sairas downipoika sieltä tuli ja hän on nyt 5v..
olen katkera kohtalosta,isoveli ei saanut
kaipaamaansa leikkikaveria,tuli miehen kanssa
ero,ja yksin olen lasten kanssa..hohhoijaa
kaipa tässä jotenkin on jaksettava.
Minä olen ajatellut asiaa myös siltä kannalta,että
jos lapsi olisi vammainen, niin ajattelisin niin
että pahasti vammautunut lapsi voi elämässään
kärsiä paljon,makaamaan koko elämänsä sairaalassa,
tai pyörätuolissa..eikä ymmärrä maailmasta ja
elämästä mitään.Tekisin siinä vaiheessa abortin,
vaikka se onkin oma lapsi, mutta pitää ajatella
myös asioita lapsen kannalta.Mitä elämää se on
sellainen kun makaa sairaalassa,eikä aikuisenakaan
osaa hoitaa asioitaan.Jokainen varmasti haluaa
terveen lapsen, ja on jokaisen oma päätös pitääkö
vammainen lapsi vai ei.
Oikeassa olet, jokaisen on päätös tehtävä itse. Onneksi ei ole osunut omalle kohdalle, koska mieheni on selvästi abortin kannalla ja oma kantani ei ole selvinnyt edes itselleni. Toisaalta ymmärrän häntä koska mieheni sisaren lapsi oli vaikeavammainen. Neljä vuotta murhetta ja tuskaa ja vielä suurempaa tuskaa lapsen kuollessa. Mahtoiko lapsiraukka edes tietää eläneensä? Downlapset ovat tosin "terveitä" ao.tapauksen rinnalla, joten siihen ei voi verrata.
Meillä on vammainen lapsi ja siitä ei syntyes
vielä silloin tietty vaikka piti olla naisten
linikan parhain lääkäri joka antoi täysiä
pisteitä ja lastenlinikalla oli monta lääkäriä ja
opiskelijoiksi aikovia tulos oli vain että
vanhemmat vouhottaa.
Kunnes ruusulankadulla oli lastenlinnan lääkäri
joka osas heti passittaa lastenlinaan.
Minusta on turha ajatella mikä, miksi ja miten
olisi pitänyt toimia.
Sen voin sanoa että en päivääkään ole katunut ei
ole tarvinnut ajatella maallisia on vain
rakastettu lapsia ja pidetty toisiamme kädestä.
Ainut mitä haluaisin parantaa on nämä jotka on
viranpuolesta tekemisissä näitten vammaisten
kanssa siinä on parantamista.
Ja haluan kiittää niin vammaisten lapsien siskoja
ja veljiä niilä on hyvä suhtautuminen vammaisiin
ja vielä on muutamaia hyviä ystäviä jotka auttaa
vanhempia vaikeassa tilanteessa KIITOS.
Toinen lapsemme syntyi pahasti vammaisena eikä jaksanut elää kuin 6 päivää ja nekin hengitys koneessa.Kolmannen raskauden alkaessa oli sovittu että tehdään lapsivesi koe.Olin päättänyt jo ennen vastausta että jos jotain on vialla raskaus keskeytetään.En todellakaan olisi jaksanut enään toisen lapsen odotusta ja menetystä.
Jokaisen oma päätös. Itse tekisin abortin, jos lapsi olisi älyllisesti kehitysvammainen. Jos tämä selviäisi vasta myöhemmin, antaisin lapsen adoptioon tai laitokseen. Ei kukaan oikeasti halua tyhmää, rumaa, kuolaavaa idioottia, paitsi ehkä joku epätoivoinen. Samoin ADHD-lapsen tai häiriintyneen, tyhmän tai muuten vain ärsyttävän lapsen antaisin pois.
Niin ja muuten, olen vapaaehtoisesti lapseton. Nämä tilanteet siinä tapauksessa, JOS tulisin vahingossa raskaaksi.
f.e: Mutta kerrohan mitä teet palstalla perhe ja vauvat 0-12kk?!
Mä en kanssa ole niin hyvä ihminen että pystyisin pitää vammaista lasta, se on totuus joten sanon mielummin totuuden kuin valehtelen.
Meillä on yksi terve lapsi ja olen hyvin kiitollinen että hän on terve.
Minusta oma lapsi on ihana asia. Lapsen hoitaminen on kuitenkin koko elämän kestävää, enkä minä olisi hyvä äiti erityislapselle, jolla on vaativia tarpeita kenties loppuelämän. Kaikilla tänne maailmaan syntyvillä on ihmisarvo, mutta minä en jaksaisi hoitaa erityislasta loppu elämää, niin kamala kuin sanottu niin totta se on.
Ehkä kaikilla ei ole sellaista hoivaviettiä ? Voiko se olla sitä ? Minä en pystyisi antamaan vammaiselle lapselle tarpeeksi hyvää elämää. Yhteen lapseen pystyn täysillä panostamaan, mutta siihen se jää.
Vammaisuutta on eri tasoista, niin kuin aikaisemmin joku kirjoitti. Ja onnettomuudessa voi myös vammautua.
Pystyyköhän joku arvostamaan tälläistä kirjoitusta kuin tämä, jossa kerron oman totuuteni ( eli mielipiteen) enkä sitä mikä olisi yleisesti oikein / hyväksyttävää ? Näin niitä eettisiä ristiriitoja syntyy.
Usmert, ei noin saa sanoa. Pitää vain hokea sellaisia fraaseja kuin "Kehitysvammaiset ovat rikkaus!" ja "Kehitysvammaiset ovat ihania ihmisiä, joilta voimme oppia paljon!"
Ei vaiskaan. Arvostan kirjoitustasi. Moni on kanssasi samaa mieltä, mutta ei voi sanoa mielipidettään, koska se ei ole yleisesti hyväksyttyä.
Mitä siis tekisit jos sinun olemassa oleva lapsesi nyt vammautuisi?
Olisihan se ihan hirveä järkytys jos terve lapsi vammautuisi, tai todettaisiin myöhemmin ( meidän lapsi on alle 1v.) että hänellä olisi esim. autismi.
En todella osaa sanoa mitä tekisin. Apua ainakin pyytäisin. Eihän se rakkaus ikinä mihinkään lopu ,siitä ei tällä palstalla nyt ollutkaan kyse.
Mutta jos esimerkiksi lapseni vammautuisi niin vakavasti, että hän tarvitsisi omaishoitoa 24/7/365 niin kyllä varmaan harkittaisiin esim. hoitokotia osaksi viikosta.
Olen nuori vielä ja valmistun vasta 5 vuoden päästä.
Ja ihminen ei ole itsekäs halutessaan ammatin vaikka lapsi olisi hyvin sairas. Ihminen on silloin realisti.
Mutta rakkaus lapseen ei koskaan loppuisi, enkä haluaisi lapselleni muuta kuin hyvää.