Miten on teillä,

kun v-lestadiolaispuhujan vaimo vihitään papiksi. Tää puhuja on sitten saanut kutsun v-lestojen keskustelutilaisuuteen. Voi menettää puhuja oikeutensa, kun vaimo vihitään papiksi. Arkkipiispa arveli, että v-lestadatioliike on vaara sulkeutua

Miten on teillä. Vastustatte myös naispappeutta.

Luin myös Kotimaalehdestä, että lestadiolaisen sisällä oleva sosiaalinen hylkimiskoneisto, on osin tiedostamaton käyttäytymismalli, joka johtaa eritavoin ajattelevien ulkoistamiseen.
Tarkoittaako se liene täälläkin sitä" laputtamista"

Niin ja sitten vielä, tiedättekö kun yksi professori arveli, että kahvinjuonti kirkkokahveja esimerkiksi voidaan verrata sakramenttisesti ehtoolliseen ja kasteeseen.

Luther säätiö vuokrasi kokoustilat Adventtikirkolta ja säännöksi santottiin, että siellä ei juoda kahvia. Koska se on ihmisen mielen rauhoittaja nautintoaine.

Nyt kirjoitin aivan asiallisesti ketään pilkkamatta ja haukkumasta, että vaikeuksia alkaa olla. Muuten tämä lestapuhujaHautamäki sanoi, että nimetön keskustelu on arvotonta. me olemme täällä kaikki arvottomia.
1067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

El- on vielä enemmän metsässä, täällä ei hyväksytä edes miespappeja.

Harhaoppia kaikki lestat, mut mikä on oikea?
en tiedä

Äänestä

Arvaamani ajatusmalli ja siihen kommentti:
Mitä hevletin väliä sillä on jos samaa jumalan sanaa suustaan puhuu ihminen joka on "luotu" naiseksi eikä mieheksi???
Oma mielipiteeni:
Kun nyt vaan olemme maailaman synnyn kautta ilmestyneet maapallon pinnalle eliölajina niin en todellakaan voi käsittä sukupuoleen rajoittuvaa tehtävien hallintaa. Tämä on aivan sama juttu jos väittäisin, että kaksisirkkaiset terälehdet kukissa ovat jumalan tahdon mukaisia ja yksisirkkaiset terälehdet ovat saatanasta.
Tämähän oli aivan täysin minun omaa keksintöä, niinkuin on myös raamatun naisiin kohdistuva "hallintaoikeus" täysin jonkun muun kaverin omaa keksintöä !
Kuten kaikki tiedämme, niin uskontoja on aina - siis aina - käytetty vallankäytön välineenä. Älkää liittykö tähän porukkaan !

Äänestä
  • Älkää liittykö tähän porukkaan !
    Mihin porukkaan ei pitäisi liittyä??? Esikoislaestadiolasiinko?

    Äänestä

Kaippa hän tarkoitti VL. n. porukkaa . kyllä minä saatan ton just tajuta .
Mutta sitä minä en jajuu mika ihmeen tasapaino toiminta hellä on menossa
jo mies ,Hautamäki eroaa , ja nais Hautamäki liittyy VL::n .puhujiin ?????

Äänestä
  • Juu - sitä tarkoitin !

    Äänestä

SU: !

Totuus on se joka tekee kipeetä , EI Arkkipiispalla ole mun naa sanoa
Kuka minhinka joutaa , hän ei itse usko Jeesuksen neitseelliseen syn-
nytykseen , ja on liian kärkevä muissa asioissa , esim. hono pooliset

Onko VL. t. alkamassa sulkeutua , en ole kuullutkaan , aika uusi tilanne
Vielä Kotimaa lehdestä joka on aika arvossa pidetty Lehti

Tämä Arkkipiispan väittämä , ettei usko neitseelliseen synnytykseen on
lahkolainen mielipide aivan kuten Farisekset omassaan aikoinaan siinä
ei kuitenkaan ihan äkkiä asiaa samaan laista .
Luthersäätiö joutui joutui jonkun törpön pastorin kassa riitoihin , kun ei
antaneet Piispa huoviselle ehtoollista . hakee nyt tiloja sitten , eikö olisi
ollut parempi pyytää anteeksi , kömmähdystä .

No siksi vastasin moneen kysymykseen .

Äänestä

Matti, katsele Kotimaan kirjoituksia.

suora lainaus Kotimaasta:

Arkkipiispa Kari Mäkinen katsoo vanhalestadiolaisliikkeen elävän
"Ratkaisevia vaiheita"Jos liikkeessä ei uskallusta rehelliseen keskusteluun, hänen mielestään on vaarana, että se sulkeutuu"

Nyt en ollut ajan tasalla asiasta muuten. Kenen pitää pyytää anteeksi ja keneltä.....luontuisiko se lestadiolaisilta, törpöltä pastorilta, Piispa Huoviselta tai Luthersäätiöltä.

Äänestä

Niin katsos , jos sonni on navetan kunkku , Mikä voi olla sellainen joka
on antanut valtansa SATEENKAARREEN , kysyn vain .

Tietenkin kaikki edesauttoi pahaa puhuvat , asioiden eteenpäin vientiä.
vaikka etupäässä väärällä palstalla ; vieläkö te haluatte enemmän pahaa
eikö millään mene kaaliin, että siinä voi olla teidänkin pahaa puhetta, sen
varmaan ratkaisee oikeudet sitten kun niitä pidetään. varmasti se on se
Viimeinen Tuomio ..

Äänestä

Mutta jos joku vie pahaa eteenpäin, niin se joutuu sulkeutumaan.

Ootko nähnyt sateenkaaren pään, sitä ei aina kukaan tiedä mitä siellä on. Sonneja löytyy jokapuolelta, naudat ja nautavasikat saavat olla aina varuillaan.

Tarkoitit varmaa kaalilla päätä, joka meillä on. sitä vaan, ettei siitä tulisi vihahapuhetta.

Asia liityi vaan kylläkin lestadiolaisuuteen, ja tällä palstalla on tilaa siihen.

Sitten näin yksinkertaisena kysynkin, että onko lähimmäisen tuomitseminen ja jo sen toivominen tuomiolle meidän käsissä.

Emmehän me voida tuomita, ettemme tulisi itse tuomituiksi. Eikö niin Kalle?

Anteeksipyyntöön tulisi kaikkien alistua kaikilta joita vastaan ovat rikkoneet. Oli sitten vähemmän uskovainen tai enemmän.

Anna meille meidän syntimme anteeksi, NIIN KUIN MEKIN ANNAMME ANTEEKSI JOITA VASTAAN OLEMME RIKKONEET.

Äänestä

Jeesus ei ole piispoille, papeille, kanttoreille jne virkoja jakanut joten luciferilaisia ovat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


su kirjoitti:

kun v-lestadiolaispuhujan vaimo vihitään papiksi. Tää puhuja on sitten saanut kutsun v-lestojen keskustelutilaisuuteen. Voi menettää puhuja oikeutensa, kun vaimo vihitään papiksi. Arkkipiispa arveli, että v-lestadatioliike on vaara sulkeutua

Miten on teillä. Vastustatte myös naispappeutta.

Luin myös Kotimaalehdestä, että lestadiolaisen sisällä oleva sosiaalinen hylkimiskoneisto, on osin tiedostamaton käyttäytymismalli, joka johtaa eritavoin ajattelevien ulkoistamiseen.
Tarkoittaako se liene täälläkin sitä" laputtamista"

Niin ja sitten vielä, tiedättekö kun yksi professori arveli, että kahvinjuonti kirkkokahveja esimerkiksi voidaan verrata sakramenttisesti ehtoolliseen ja kasteeseen.

Luther säätiö vuokrasi kokoustilat Adventtikirkolta ja säännöksi santottiin, että siellä ei juoda kahvia. Koska se on ihmisen mielen rauhoittaja nautintoaine.

Nyt kirjoitin aivan asiallisesti ketään pilkkamatta ja haukkumasta, että vaikeuksia alkaa olla. Muuten tämä lestapuhujaHautamäki sanoi, että nimetön keskustelu on arvotonta. me olemme täällä kaikki arvottomia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu