Haluaisitko tietää

Jos joku varattu jätkä (vaikka töistä) olisi ihastunut sinuun ja teillä synkkaisi hyvin, haluaisitko hänen kertovan ihastumisestaan sinulle?
161067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kyllä.

Äänestä

Jos joku varattu jätkä kertoisi?

Itse olen heteromies, joten en toivoisi. Voisi olla vähän kiusallinen tilanne.

Äänestä

Tietty :)

Äänestä

Totta kai haluaisin ja ymmärtäisin vaikkei tilanne siitä mihinkään etenisi. Kivahan ihastuksesta on kuulla.

Äänestä

Oishan se imartelevaa.
Toisen oma on kuitenkin toisen oma!
Valitettavaa, mutta totta.
Olisko siis helpompi olla tietämättä ihastumisista yms.
Mies tehköön omat valintansa ja tulkoot sitte kertoon ihastuksestaan.
Ei toista saa koskaan pitää varalla.

Äänestä

Ehdottomasti pitää kertoa. Tälläkin palstalla kirjoitellaan paljon siitä, että se toinen ei tee aloitetta. Mitään ei voi saada, jollei ole uskallusta ottaa asioita esille. Elämme täällä vaan kerran ja parempi ottaa riski; ei sitä ikinä tiedä mihin asiat johtavat.

Äänestä

Olen samaa mieltä, aloitteita pitää tehdä ja uskaltaa tehdä!
Nyt käsittääkseni vaan oli kyse varatusta ihmisestä...
Eli onko nykyään niin, että kysellään valmiiksi uus ennenku entisestä ees erotaan?

Äänestä

En halua. Kyllä hänen ihastumisensa on päivän selvää muutenkin.

Äänestä
  • No sitten minä en kerro sinulle :-)

    Mutta minä kerron sinun uudelle työkaverillesi.

    Äänestä

Älä tee sitä virhettä. Tulee hankaluuksia.

Äänestä

Aika tuttu tilanne. Kyllä haluaisin, että tunteet tehtäisiin selviksi.

Äänestä

En missään tapauksessa. En halua sotkeutua mihinkään kolmiodraamaan. Tulee olo vain entistä useammalle ihmiselle.

Äänestä
  • siis paha olo tulee!

    Äänestä

joo. tai oon sinkku, ja mul vois olla kurja parisuhde.

Äänestä

Todellakin haluaisin. Oon varattu,mutta todellakin haluaisin

Äänestä

Kyllä se olisi kiva tietää jos on ihastunut! Koska sitä olen odottanut... :P

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SekaisinniinSekaisin kirjoitti:

Jos joku varattu jätkä (vaikka töistä) olisi ihastunut sinuun ja teillä synkkaisi hyvin, haluaisitko hänen kertovan ihastumisestaan sinulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu