Imettäminen yleisillä paikoilla.

ImetysÄiti

Mitäs mieltä äidit on. Iltalehdessä oli tehty oikeen kysely aiheesta.

Saako sitä imettää yleisellä paikalla?

Minulla itsellä kaksi lasta, ensimmäistä imetin piilossa, toista en. Toisen kanssa syötiin siellä missä oli nälkä. Kaupassa etc.. Usein kävelin kaupassa ostoksilla, lapsi kantopussissa (selllainen olan yli menevä malli) ja vauva sitten pussissaan söi siinä samalla, tissi ei siis näkynyt kaikelle kansalle, ei ole koskaan näkynyt ja pidin siitä tarkasti huolen aina. Minusta se oli ihan luonnollista.
Ainoat joita häiritsi ja joilta sain joskus palautettakin olivat nuoret naiset, nuoret miehet ja miehet yleensäkin. Nuoret miehet punastuivat kun näkivät, vanhemmat miehet vaivaantuivat, nuoret naiset kauhistelivat... Jälkeen päin olen tällaisen naisen nähnyt itse kaupassa imettämässä.=D
Muut äidit varsinkin vanhemmat naiset saattoivat tullla juttusille ja antaa myönteistä palautettakin...


Mutta mites muilla?

18

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • navettapiika

      Mitähän pahaa siinä syömisessä yleisellä paikalla on? Siitähän tässä on pohjimmiltaan kyse, vauvan ravinnon saamisesta. Itse olen syöttänyt julkisella paikalla, paras oli tieten keskellä suurta messualuetta penkin päässä. Poika pisti metakan pystyyn ja lastenhoipaikka oli toisella puolen messualuetta, hyvin ajateltu, emmehän me sinne asti selvinneet. Lähin penkki takapuolen alle ja tissi suuhun, rauha laskeutui. Tuli siihen messujen järjestäjä taholta täti selvittämään, kuinka hyvä lastenhoitopaikka heillä on siellä sivussa on, mihin totesin, että meidän on nyt ihan hyvä tässä. Muita kommentteja ei tullut. Paras ehdotus tuli minulle kirkossa, kun tytär hermostui,takanamme istunut vanhempi nainen sanoi kuuluvalla äänellä, annahan nyt sille vauvalle tissiä, ei lasta saa täälläkään kiusata. Jäin sanattomaksi. Kyllä pitää olla pipo tiukalla jos ei kestä vauvan syömistä, kun joka mainoksessa näkyy paljon enemmän paljasta pintaa. Vai onko se kateutta,miehet kadehtii vauvaa ja nuoret naiset äitiä?

      • --------------------

        ei olekaan kyse vauvan ruoan saannista. Fiksu ja järkevä äiti osaa imettää missä vaan ilman, että tissi vilkkuu kaikelle kansalle. Itse EN TODELLAKAAN ravintolassa syödessäni halua nähdä kenenkään tissejä (kuten en sukupuolielimiäkään), ja on todella ällöttävää ja kyllä ruokahalu kaikkoaa kun joku kaivaa tissinsä esiin kaikkien nähtäväksi. Ystäväni imettää lastaan missä tahansa sideharso suojanaan, joten tissit ei vilku edes vahingossa muille ja vauva saa silti ruokansa. Hän on fiksu ihminen, joka osaa ottaa muutkin huomioon.


      • .
        -------------------- kirjoitti:

        ei olekaan kyse vauvan ruoan saannista. Fiksu ja järkevä äiti osaa imettää missä vaan ilman, että tissi vilkkuu kaikelle kansalle. Itse EN TODELLAKAAN ravintolassa syödessäni halua nähdä kenenkään tissejä (kuten en sukupuolielimiäkään), ja on todella ällöttävää ja kyllä ruokahalu kaikkoaa kun joku kaivaa tissinsä esiin kaikkien nähtäväksi. Ystäväni imettää lastaan missä tahansa sideharso suojanaan, joten tissit ei vilku edes vahingossa muille ja vauva saa silti ruokansa. Hän on fiksu ihminen, joka osaa ottaa muutkin huomioon.

        Miehissä näitä paljastelijoita nimitettiin ennen muinoin Muna-jusseiksi.

        Kyllä saman voisi todeta suurimmasta osasta näistä julkisesti imettävistä. Kyse ei todella ole ravintoa tarvitsevasta tai vaativasta imeväisestä.


    • kyfkutf

      Imetän siellä missä tarvitsee ja pidän rintavarustuksen mahdollisimman piilossa. Ruokapaikoissa yritän imettää selin/vähän etäämmällä muihin ruokailijoihin nähden (jos mahdollista) paitsi omaan ruokaseuraani, jota imetys ei häiritse. Kylässäkään en imetä juuri kahvipöydässä, vaan voin sentään siitä siirtyä (tai no, vanhempiani luona on tullut tehtyä sekin kun vauva nukkui unensa tissillä). Mutta olen "joutunut" imettämään myös täyden, ahtaan ravintolasalin keskellä kun koko puljussa ei ollut yhtään tyhjää tuolia yhtään syrjemmässä ja tasan kaksi wc-koppia (muutenkin vähän nihkeästi suhtaudun vessassa imetykseen). Pitkä kökötys olisi tullutkin kun vauva siihen nukahti (sain rauhassa tunnin rupatella kavereiden kanssa ja vauvalla oli turvallinen olo harson alla hälystä huolimatta). Tuolloin vielä onneksi pysyi harso paikallaan, nykyään vähän heikommin...

      Joulun alla imetyn kauppakeskuksen aulassa 5-kuista, ja useampi aikuisempi nainen kommentoi positiivisesti, tuli vertauksia seimiasetelmaa myöten :)

      Kukaan ei ole kommentoinut imetystä negatiivisesti. Silloin, jos olen kysynyt saako imettää tai ilmoittanut meneväni sivummalle, niin lähinnä väki on vastannut että "höpöhöpö, imetä vaan just siinä, sopii hyvin!". Esimerkiksi kun kävin vilauttamassa vauvaa työpaikalla ja ajattelin nuorta mieskollegaa säästää etten sentään kahvipöydässä imetä kun vaihtoehtoja on, niin katsoivat minua silmät levällään että miksi ihmeessä minun pitäisi mennä jonnekin muualle imettämään.

    • hmkulyt

      Minua henk.koht ei häiritse vilahtelevat tissit ja vauvan imetys julkisesti. Itse kuitenkin menen mieluummin syrjemmälle, vessaan tmv. imettämään ihan sen muksunkin ruokarauhan vuoksi. Me ei tosin ollakaan sellaisia, että kuljettaisiin shoppailemassa pikkulasten kanssa sen enempiä, kuin ne pakolliset. Reissun päällä ollessa olen käynyt imettämässä autossa tai lastenhoitohuoneessa, jos on esim. huoltoasemalla pysähdytty.
      Ja minulla on sellaisia imetyspaitoja, ettei tissit vilku mihinkään, jos pakko on jossain imettää. Jos jotakuta se pieni nännini häiritsee nii on tarttenu tulla liian lähelle kurkkimaan ;)

    • syöttäjätär

      Imetän joka paikassa kaksosia.Rintani ovat yhä upeat ja kauniit miksi niitä piilottekisin.Otan rinnat esille eli riisun reilusti ja asettelen vauvat.Olen imettänyt uimahallissa, kahvilassa...tms. Mieheni usein hivelee rintojani ja on niistä ylpeä kyllä muutkin niitä mielellään katselee.

      • pssssssssstttttttttt

        no hyi syöttäjätär. toivonmukaan oli provo. tästä asiasta on kaikilla oma mielipiteensä. mun mielipide on, en imetä julkisilla paikolla. voi mennä lastenhoitohuoneeseen, vessaan tai autoon imettämään. puoli vuotta imetin, eikä kertaakaan kaupassa olleessa tms ollut tarvetta imettää kesken reissun. imetin vauvan kotoa lähteissä, pari tuntia oli aikaa pyöriä kaupoilla ja sitten kotia taas syöttämään vauva. kylässä menin toiseen huoneeseen syöttämään. en todellakaan hyvällä katsele naisia jotka tissit vilkkuen imettävät kaupassa ym. jotain rajaa.


    • minä en

      En koskaan imettänyt julkisella paikalla. Jos lapselle tuli nälkä menin kotiin imettämään ja myöhemmin kun hän osasi jo juoda mukista, annoin tuttelia esim jos kaupassa alkoi huutaa nälkäänsä (en jaksanut lypsää maitoa varastoon joten käytin rinnalla maitokorvikkeita vaikka maitoa tulikin runsaasti).

      • erimoisialapsia

        Huh, hienoa jos jollain toimii! Mut minä en olisi päässyt ekaan puoleen vuoteen mihinkään jos en olisi valmis imettämään myös julkisilla paikoilla. Toki olen kuullut näistä lapsista jotka syö aina 2-4h välein ja vieläpä niin että se on ennakoitavissa, mutta sellaista ei ole meille kotiutunut :)

        Miten kauan nälkäänsä ilmaiseva vauva voi odottaa? Siis esim. sitä kotiin menemistä? Tietysti jos lapsen temperamentti ei ole tulisina sorttia ja äiti osaa lukea lastaan hyvin ajoissa niin on siinä pelivaraa, mutta en minä olisi bussilla kotiin ehtinyt ennen itkua.

        Vauvalla taisi olla 2kk ikää, kun syötin, puin, pakkasin matkaan, kävelin ruokakaupalle (noin 20min.), valitsin ostokset, ja kassajonossa tyttö ilmoitti että tissi tänne just eikä kohta. No, ihan hetken joutui odottamaan, mut en kyllä olis voinut kävellä kotiin asti itkevän vauvan kanssa. Imetin aulassa.


      • minä en
        erimoisialapsia kirjoitti:

        Huh, hienoa jos jollain toimii! Mut minä en olisi päässyt ekaan puoleen vuoteen mihinkään jos en olisi valmis imettämään myös julkisilla paikoilla. Toki olen kuullut näistä lapsista jotka syö aina 2-4h välein ja vieläpä niin että se on ennakoitavissa, mutta sellaista ei ole meille kotiutunut :)

        Miten kauan nälkäänsä ilmaiseva vauva voi odottaa? Siis esim. sitä kotiin menemistä? Tietysti jos lapsen temperamentti ei ole tulisina sorttia ja äiti osaa lukea lastaan hyvin ajoissa niin on siinä pelivaraa, mutta en minä olisi bussilla kotiin ehtinyt ennen itkua.

        Vauvalla taisi olla 2kk ikää, kun syötin, puin, pakkasin matkaan, kävelin ruokakaupalle (noin 20min.), valitsin ostokset, ja kassajonossa tyttö ilmoitti että tissi tänne just eikä kohta. No, ihan hetken joutui odottamaan, mut en kyllä olis voinut kävellä kotiin asti itkevän vauvan kanssa. Imetin aulassa.

        No minä en edes suunnitellut käyväni kovin kaukana kotoa pikkuvauvan kanssa. Kyllä hän ihan hyvin kesti tavalliset kauppareissut tuossa iässä. Nukkui yleensä tai makasi hiljaa rattaissa ja kyse oli kumminkin hyvin reippaasta ja toimeliaasta vauvasta joka konttasi jo 5 kk iässä kovaa vauhtia maailmaa tutkien niin ettei syömään olisi kerennyt. Ja nyt tosiaan puhutaan temperamentiltaan "tulisesta" lapsesta, jonka temperamentti tulee lämpimämmistä maista ja joka ollut toimelias ja aktiivinen ihan syntymänsä ensivuorokaudesta saakka.


    • toki saa

      Saa imettää julkisella paikalla, kunhan sen tekee huomaavaisesti.

      Itse olen imettänyt nyt jonkun 6 vuotta, eikä siihen hommaan enää itsekään juuri kiinnitä huomiota saati että toiset sitä huomaisivat. Minulle on useasti käynyt niin että olen esim. kahvilassa imettänyt vauvan ja vastapäätä istuva ystäväni on huomannut imetyksen vasta kun olen röyhtäyttänyt vauvaa. Minulla on yleisillä paikoilla aina päälläni imetyspaita, ja lisäksi vauva kulkee kantoliinassa, joten imetän joko kokonaan liinan sisällä tai niin että vauvan pää on vähän olkapäältä roikkuvan liinan takana piilossa. Tällälailla olen imettänyt niin jumalanpalveluksessa kuin marketin hyllyjen välissäkin. Toki mieluiten imetän rauhassa istuen (mutten kuitenkaan wc:ssä!), mutta joskus vauvan nälkä iskee vaikka siellä marketissa, ja on paljon helpompaa antaa rintaa liinan suojassa, kuin jättää ostokset siihen ja lähteä koko perheen kanssa jonnekin muualle huutavan vauvan kanssa imetyspaikkaa etsimään.

    • natural

      Imetän paita avoinna paikassa kuin paikassa.Pusero vain auki ja se on siinä.Luonnollista ja helppoa.Ei ole mitään hävettävää olen hyvin tyytyväinen omiin rintoihin.Nauttikoot tästä myös muut.

    • K.n

      Kyllä imetys reippaasti julkisilla paikoilla kannattaa.Ei siinä ole mitään erikoista.Minä ainakin opetan lapsilleni, että saa itseänsä esitellä.

    • Hyi

      Ällöttävää. Muistan vieläkin, kun eräs nainen kauppakeskuksessa, kahvilan ikkunapaikalla kaivoi tissin esiin, eikä mitenkään edes piilotellut toimenpidettä. Mahtoi nauttia saadessaan paljastella itseään muille

    • kahden äiti

      Se imetys on todella ällöttävää julkisilla paikoilla. Jos olen kahvilassa syömässä tai muuta nauttimassa, niin kyllä menne ruokahalut kun joku ämmä kaivaa tissinsä esiin ja alkaa imettämään, voi helvetti, pysykää kotona, ei lapsen paikka ole kahvilassa eikä yleisillä paikoilla imemässä. Jos vauva osaisi vastata, sitä nolottaisi äidin toiminta.

    • 234234231

      Eräällä äidillä oli niin kiire että kaupan kassalla imetti vauvaa ja maksoi ostoksiaan samanaikaisesti! Siis tissi täydellisen esillä, ei imetyspaitaa tms. En kokenut sitä mitenkään loukkaavaksi, mutta erittäin oudoksi. Varsinkaan kun ei itse vielä ole äiti, niin tissien julkinen esittely on vähän hassua.

    • zazzoo

      Minulla on vauva jota en ole voinut imettää (keskonen ei oppinut rinnalle) joten omakohtaista kokemusta ei ole. Muistan vuosia sitten kun lapsiperhe istui viereemme mäkkärissä ja äiti ryhtyi imettämään vauvaansa. Minua alkoi etoa niin etten voinut syödä ruokaani loppuun. Ei ollut ilkeyttä tms, vaan ajatus ällötti kun vauva lutkutti siinä tissiä. En voi sille mitään.

      Nyt kun minulla iselläni on lapsi olen sitä mieltä, että todellakin saa imettää eikä tarvitse mennä mihinkään vessaan häpeämään mutta olisin vieläkin kiitollinen jos yrittäisi vähän peitellä esim huivilla tai istua hieman syrjässä jos mahdollista. En halua nähdä edelleenkään kenenkään tissejä kun syön.

    • ehkä olen ahdasmieli

      Voin myöntää että minua hävetti, kun olin sukulaistuttavani ja hänen vauvan kanssa ravintolassa syömässä ja nainen vetäisi tissin esiin ja alkoi imettämään keskellä kiireisintä lounasaikaa.... Tiedä sitten onko vika minussa, kun se ei ollut mielestäni soveliasta. Vieressä oli kuitenkin lastenhoitohuone. Samainen sukulainen veti tissin esiin myös anoppilan kahvipöydässä, appiukon ja puolison veljien edessä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      182
      1272
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      883
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      684
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      247
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      549
    Aihe