Tästä pentujen pureskelusta on ollutkin jo pari keskustelua mutta ajattelin silti kysyä neuvoa.
Vanhemmillani on 10kk ikäinen beagle, joka on kauhean ihmisrakas mutta näykkii ja pureskelee kaikkia muita paitsi isääni. Mieheni joutuu kestämään erityisen paljon pureskelua ja hän on ainoa, jota pentu yrittää nylkyttää..
Käymme miehen kanssa vanhemmillani n. 2 viikon välein ja leikimme sen kanssa paljon. Eilen sitten äitini soitteli ja haukkui mieheni täysin pystyyn, kun hän aina leikkii ja riehuttaa pentua ja kuulemma sen vuoksi se pentu näykkii kaikkia ja käyttäytyy hyökkäävästi. Ja sitten äitini sanoi, että jos se pureminen ei lopu niin viedään se piikille. Ja sitten vielä lisäsi, että jos aikuinen ihminen ei ymmärrä käyttäytyä oikein koiran kanssa, on parempi että äitini vie koiran aina pois siksi aikaa kun käymme kylässä. Syytökset oli mielestäni todella epäreiluja, koska mieheni rakastaa koiria eikä ikinä haluaisi aiheuttaa pahaa nille yhtään. Se leikkiminen on ollut siis sitä, että mies on heitellyt leluja pennulle joiden perässä se on saanut juosta ja riepotella niitä ja heilutellut pennun omia leluja sen edessä ja "härnännyt" sitä mutta antanut lelun aina sille takaisin ja silitellyt ja rapsutellut pentua. Voihan olla, että se leikkiminen on mennyt liian pitkälle.
Mitäköhän tässä pitäisi tehdä, että pureminen loppuu? Olemme miehen kanssa yrittänyt painaa pennun pään maahan, jolloin se on rauhoittunut mutta heti kun päästän irit samat hyökkäykset jatkuvat. Kunnon kieltokaan ei ole auttanut, ei myöskään vingahtaminen aina kun puree. Mies taas ei ole kehdannut vanhempien läsnä ollessa hirveän kovaa karjastakaan koiralle, kun ei ole ollut varma mitä vanhempani ajattelee siitä.
Tässä on vain se kaikista pahin, että kotonani on kaksi n. 10v lasta ja heillä nuorempia kavereita jotka asuvat naapurissa ja kyläilevät paljon ja pentu pureskelee heitäkin.
Onko ainoana vaihtoehtona se, että emme leikitä koiraa enää ollenkaan, vain rapsutellaan ja viemme lenkille? Tai olemme kokonaan menemättä vanhempieni luo, jolloin pentu unohtaa miedät ja toivottavasti epämiellyttävän tapansa?
Toivottavasti joku osaisi kertoa neuvoja miten pureminen saadaan pois ja samaten onko noissa syytöksissä kuinka paljon perää. Kiitos!
Vanhemmillani on 10kk ikäinen beagle, joka on kauhean ihmisrakas mutta näykkii ja pureskelee kaikkia muita paitsi isääni. Mieheni joutuu kestämään erityisen paljon pureskelua ja hän on ainoa, jota pentu yrittää nylkyttää..
Käymme miehen kanssa vanhemmillani n. 2 viikon välein ja leikimme sen kanssa paljon. Eilen sitten äitini soitteli ja haukkui mieheni täysin pystyyn, kun hän aina leikkii ja riehuttaa pentua ja kuulemma sen vuoksi se pentu näykkii kaikkia ja käyttäytyy hyökkäävästi. Ja sitten äitini sanoi, että jos se pureminen ei lopu niin viedään se piikille. Ja sitten vielä lisäsi, että jos aikuinen ihminen ei ymmärrä käyttäytyä oikein koiran kanssa, on parempi että äitini vie koiran aina pois siksi aikaa kun käymme kylässä. Syytökset oli mielestäni todella epäreiluja, koska mieheni rakastaa koiria eikä ikinä haluaisi aiheuttaa pahaa nille yhtään. Se leikkiminen on ollut siis sitä, että mies on heitellyt leluja pennulle joiden perässä se on saanut juosta ja riepotella niitä ja heilutellut pennun omia leluja sen edessä ja "härnännyt" sitä mutta antanut lelun aina sille takaisin ja silitellyt ja rapsutellut pentua. Voihan olla, että se leikkiminen on mennyt liian pitkälle.
Mitäköhän tässä pitäisi tehdä, että pureminen loppuu? Olemme miehen kanssa yrittänyt painaa pennun pään maahan, jolloin se on rauhoittunut mutta heti kun päästän irit samat hyökkäykset jatkuvat. Kunnon kieltokaan ei ole auttanut, ei myöskään vingahtaminen aina kun puree. Mies taas ei ole kehdannut vanhempien läsnä ollessa hirveän kovaa karjastakaan koiralle, kun ei ole ollut varma mitä vanhempani ajattelee siitä.
Tässä on vain se kaikista pahin, että kotonani on kaksi n. 10v lasta ja heillä nuorempia kavereita jotka asuvat naapurissa ja kyläilevät paljon ja pentu pureskelee heitäkin.
Onko ainoana vaihtoehtona se, että emme leikitä koiraa enää ollenkaan, vain rapsutellaan ja viemme lenkille? Tai olemme kokonaan menemättä vanhempieni luo, jolloin pentu unohtaa miedät ja toivottavasti epämiellyttävän tapansa?
Toivottavasti joku osaisi kertoa neuvoja miten pureminen saadaan pois ja samaten onko noissa syytöksissä kuinka paljon perää. Kiitos!
Vastaukset 8
Vanhimmat
piti vielä sanoa: puremiskohtaukset tulee ihan yllättäen, kun esim vain rapsuttelemme koiraa tai olemme lenkillä. Se alkaa hyppiä vasten, näykkii ja kiljahtelee. Selän kääntäminen ei auta vaan se alkaa sitten näykkiä jalkoja.
Kokeilkaa nostaa pentu aitaukseen tms. paikkaan jäähylle heti kun nylkytys tai pureskelu alkaa, ja ulos vasta, kun on hillitty.
...ja lelut kannattaa ottaa myös pois, kun käytös alkaa mennä ei-toivotuksi. Ymmärrän vanhempiasikin, jos he ovat tehneet paljon töitä, että pentu oppii rauhalliseksi ihmisten parissa, ja toinen sitten kiihdyttää sen yli. Leikissä on hyvä pitää pieniä taukoja, kun koira alkaa käydä kuumana. Saako se muuten leikkiä muiden koirien kanssa, jolloin ne voisivat opettaa sille "rajoja"?
"vain rapsuttelemme koiraa tai olemme lenkillä."
Kuulostaa turhautuneelta koiralta, joka ei saa toteuttaa itseään riittävällä tasolla. Näykintäriekunta voi olla koiran mielestä kiva leikki.
Totta on, että riehuntaleikkien määrään pitää kiinnittää huomiota pennun kanssa, mutta kahden viikoin välein tapahtuva leikkiminen ei kuulosta paljolta ;) Olisi varmasti hyvä käydä joskus vain vierailemassa, jotta koira ei riehaannu jo teidät nähdessään...
Näykkimisen lopettamiseksi vaaditaan
1. riittävä määrä aktiviteetteja koiralle
2. näykinnästä pois kouluttaminen (kielletään näykintä)
Kyllä pennulla on silloin tällöin koirakavereita, joiden kanssa se pääsee mellastamaan ja yleensä se on aina se joka jää alakynteen. Tällästä seuraa ei oo kuitenkaan viikottain.
Siitä yritetään saada metsästyskoiraa, joten veimme viime viikolla miehen kanssa sen mökille, kun vanhempani eivät ehtineet ja olimme siellä sen kanssa muutaman päivän ja juoksutimme metsässä yms. Ja kuulemma se oli sen jälkeen entistä enemmän riehunut kotona vaikka emme edes itse riehuttaneet sitä ja se sai juosta vapaasti ja kuluttaa energiaansa. Se sai kyllä silloinkin niitä puremiskohtauksia ja kielsimme napakasti mutta se ei totellut siltikään.
Harmittaa vaan, että äitini mielestä se on täysin mieheni syytä, mikä taas omasta mielestäni on epäreilua. Ymmärrän kyllä sen itekin, että olis ollu parempi jos sitä ei oltais ollenkaan riehutettu.
no huh huh. sun äiti kuulostaa kyllä ihan psykolta? :D ohan kun koiran kanssa ei sais leikkiä? :D tekee vaa hyvää ku saa purkaa energiaa. ja toi metsässä käyminenkään ei liity mitenkään hei tohon näykkimiseen. on sulla hullu äiti :( miehesi toiminnassa ei oo mitään vikaa. jos pentu näykkii kiinnittäkää huomio muualle esim leluun. sit palkkio kun on kiltisti. itellä on kans beagle :)
Äitisi on epäreilu. Koira - niinkuin lapsikin - valitsee käytöksensä tilanteen mukaan. Yhden kanssa ollaan erilailla kuin toisen kanssa. Itse en riehuta koiraani, mutta en kiellä toisia leikkimästä sen kanssa. Usein kyllä tarvitsevat sitten minun apuani leikin lopettamiseen.
Vanhempasi eivät itse saa koiraa käyttäytymään kauniisti ja syyttävät turhaan miestäsi.
Se karjasemalla rauhoittaminen ei ole ollenkaan huono idea. Se on kieltä jota koira ymmärtää, samalviisiin ne koirat toisiansakin komentavat.
Leikkiminen koiran kanssa on kuitenkin asettumista samalle viivalle, ja itse ajattelen, että haluan olla koiralleni johtaja. Siksi leikin vähän, hillitysti ja vain minun aloitteesta. En suosittele riehuttamista. Ei ole vaikeuksia saada koiraa tottelemaan.
Niin.....ennen aina ihmettelin, miksi ystäväni kaikki koirat - yksi toisensa jälkeen - ovat vähän "arvaamattomia" eli saattavat yhtä äkkiä näykkäistä tms..
Asia selvisi, kun hän tuli meille katsomaan koiramme pentuja: koiran käsittely poikkesi täysin yleisestä. Hän kohteli pentuja ihan hyvin, mutta käsittely oli hätäistä "rapsu-rapsu-rapsu ja pois" -tyylistä. Pentu jäi katsomaan vähän typertyneen näköisenä. Ei siis ollenkaan rauhallista käsittelyä, jota pentu tarvitsee oppiakseen yhteiseloa ihmisen kanssa. Tällä tavalla pentuun tarttuu vääränlainen energia ja siitä tulee erikoisilla tavoilla huomion hakija.
Elämäni aikana olen "käsitellyt" kymmeniä beaglejä ja kyseessä ei todellakaan ole näykkimisherkkä rotu.
Leikkiminen sinänsä ei ole väärin, mutta jäin vain miettimään minkälaista valtaosa koiran kanssa seurustelusta miehesi osalta on? Koira tarvitsee kuitenkin rauhallisen ja turvallisen johtajan, jonka käytöksen koira voi ennalta arvata.