Olikohan maanantai kun ihmettelin, että miksi minun ylävatsani on jotenkin kipeä. Epäilin ensin, että pallaeatyräni kiukuttelee, mutta kun pohjukaissuolikin oli kipeä ei voinut muuta kuin ihmetellä ja kärsiä. Massu ei ollut mitenkään sekaisin. Kivut kuitenkin jatkui perjantaihin asti, lisäksi korva oli kipeä ja pulputti, joten epäilinkin flunssaa.
Perjantai ja lauantai välisenä yönä heräsin siihen kun nenäni vuoti ja aamulla oli ääni käheenä lisäksi päätäni särki. Lähdin kuitenkin töihin aikaisin aamulla ja nyt on kuumeinen olo ja kuumemittarista on patteri sammunut ja säkylääkettäkään ei ole.
Muutenkin tämä minun kausiflunssani on myöhässä, kun se yleensä on tammi-helmikuussa, rajumpi sitten loppu syksyllä.
Flunssa alkoi oudosti
Karhea kurkku
3
268
Vastaukset 3
- Karhea kurkku
Juuri kun äsken kerkesin sanoa, että maha ei ollut sekaisin, niin täytyy nyt sanoa että maha on nyt kuralla!!!
Sainko siis 2 tautia??? - Karhea kurkku
Ylähengitystieinfektio
Tänä aamuna lähdin kuitenkin töihin ja taisi lämpö nousta keskellä päivää, kun tuntui että pää keinuu ja päätä särki. Lihaksetkin on nyt kipeät - oma vika!
Huomenna pakko jäädä kotiin mikäli haluan, että tulen nopeasti terveeksi eikä tule mitään jälkitauteja.- Karhea kurkku
Tietysti tätä tautia voi lisätä myös alahengitystieinfektioihin - tulehdus ulottuu nenänielusta keuhkoputkiin saakka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4191841- 1481192
- 901131
- 671103
- 1101098
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku164931- 96767
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50689En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57664