on niin hankala löytää ihmistä ylipäätänsä ,, kaveria ,joka ei ns. tuhoa elämän suunnitelmia? Tuhoamisella tarkoitan esimerkiksi ,kun olen päättänyt muuttaa ulkomaille opiskelemaan,niin ystäväni alkaa latelemaan pöytään kaikki ne syyt miksi EI kannattaisi lähteä.
Ja muutenkin suurin osa ihmisistä tuntuvat ajattelevan tällä tavoin täällä, toisin sanoen ahdasmielisesti.
Ikään kuin olisi paljon parempi vaihto-ehto jäädä koti-kunnalle ja sitten olisi paha
asia lähteä esimerkiksi Kiinaan , johon minäkin olen muutaman vuoden sisällä
menossa. Ei sillä ,että kaveri horjuttaisi päätöstäni lähteä ulko-maille ,vaan
kaverini yrittävät sitä toden teolla.
Olen yrittänyt etsiä itsestä jotain vikaa, mutta......Loppu taitaa olla jo selvä
muille palstalaisille ?
Sitten kuullaan kaikki ne syyt miksi kannattaisi jäädä kotikylille lähihoitajaksi, siis
mitä helv**tiä?Ja sitten kun ollaan valmistuttu ,seuraavaksi haetaan yksiö
tuppukylän keskustasta pikkukaupan vierestä, asutaan muutama vuosi ,mennään kihloihin juopon kanssa , pyöräytetään parilasta, muutetaan isompaan kämppään
,velkaannutaan, ja otetaan lainaa. Ja n. 20 v päästä ,kun lapset on muuttanu pois,, muutetaan takaisin 67 - vuotiaana leskenä takaisin yksiöön , onko tuttu kuvio?
Voipiahan olla ,että jotku oikeastikkin pitää tästä mm ,,,tulevaisuudesta?
Mutta mikä siinä on niin ihmeen hankalaa hyväksyä muunlainen tulevaisuus.?
Jotenkin tuntuu ,että useimmiten suomalaiset ei anna ittensä - eikä toisten iloita onnistumisista. Eikö ookkin näin ,siis yleisesti ottaen.
Ja sitten on aivan hirveä läheisyyden puutos siis ns. jota saadaan rakastetulta :) ,onkos kellää muulla??
pistäkääpä kommenttia kehiin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi on niin hankala löytää...
Ei millään pahalla mutta kirjoituksestasi ei oikein selviä mitä oikein haluat löytää?
Mikäli oikein ymmärsin niin joku haluaa olla lähelläsi ja on surullinen siitä että muutat ehkä pitkähköksi aikaa jonnekin kauas, mutta toisaalta haluat että joku on lähelläsi?
-> ap
Se on tuo yhteisön sosiaalinen paine joka vaatii tekemään kuvailemallasi tavalla, elikkäs taa-taa-tasapää jne.
Täytyy muistaa että elämä on täyteläisen elämisen arvoista vain silloin kun se on itse tehtyä, -> täytyy elää silleen miltä itsestä tuntuu, kaikkine virheineen ja onnistumisineen.
Silloin voi vanhana todeta eläneensä rikasta elämää ja kuolla onnellisena.