Kyllähän se niin on että se joka säännöllisesti, aika useasti ryyppää on se hänelle elämäntapa. En usko että kaikki ottajat ei voisi olla selvinpäin, eivät halua olla. Ehkä siitä on kiinni. Osa tietysti on koukussa viinan, niin pakko on ottaa. Kun känneihin tottuu, ottaa sitä sitten useammin. Salakalava päihde. Mutta jos haluaa irti viinasta, se onnistuu varmasti, mutta silloin stressi, ja ärsykkeet pitää kiertää kaukaa, jotta pälli ei räjähdä. Jos ensimäinen kuukausi sujuu raittiina, siitä se lähtee. Jos kymmenkunta vuotta vkl olet dokannut paljon, ei siitä ryyppäämisestä tuosta vaan lähdetä pois, vaikka vkl vaan oletkin ottannut. Pitemmän päälle joka vkl kova dokaus on varmasti huono juttu. Jos yrittäs edes alkuun olla pari vko ilman, ja taas pari vko, niin miten onnistuisi pitkästä aikaa. Kokeilemalle se selviää.
Ei vaan jaksa enää dokata, kun kiinnostus on mennyt. Eikä ole halua maata darrasssa kotona,tekemättömänä.
T;Kokenut ryyppääjä =)
Ei vaan jaksa enää dokata, kun kiinnostus on mennyt. Eikä ole halua maata darrasssa kotona,tekemättömänä.
T;Kokenut ryyppääjä =)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aika monellahan tuo johtuu siitä ettei oikein "ole muutakaan tekemistä". Eli kaikenlaista pientä ja isompaa puuhaa on niin silloin ei juoda mutta heti kun lopppuu se tekeminen, taikka se motivaatio tehdä hommia, niin aletaan juopotellla.
Joskus olen ehdotellut näille että liikkukaa, urheilkaa jne...mutta eipä tunnu kiinnostavan.
Vähän ovat sellaisia ressukoita.... Näin omassa lähipiirissä.
Jep.
Kymmenien vuosien kännäämisen jälkeen pidemmällä kuivalla kaudella loota on lujilla, kun rauhattomuus ja mielialanvaihtelut riivaavat. Välillä jatkuvia unihäiriöitä. Pukkaa pakkoa korkata uudestaan. Säännöllinen liikunta parantaa kunnon, mutta sen riivatun rauhattomuuden vie vain väliaikaisesti. Riippuvuuden kanssa tässä kamppaillaan.