LA marraskuussa 2012

Tänne siis kaikki marraskuun odottelijat, mikä raskausviikko on teillä menossa? Mones lapsi on tulossa? Millaisia oireita on ollut? Itselläni on meneillään rv 6 ja esikoinen tulossa, laskettu aika on marraskuun alussa (voi mennä myös lokuun loppuun). Rinnat ovat olleet arat ja turvoksissa, väsyttää ja nälättää kokoajan! Samoin finnejä tullut naamaan ihan hirveä määrä. Eka neuvolakäynti on kolmen viikon päästä, jännittää vähän. Ihme kyllä, en ole nyt hirveästi stressannut asiaa, olo on yllättävän rauhallinen. Tänne vaan kaikki kirjottelemaan miten raskauden alku on sujunut!
1141539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 114

Vanhimmat

Heissan! :)

Täälläkin odotellaan esikoista, rv 5 2 tai jotain sinne päin. Oireina on rintojen kipeys, väsymys, palelu ja vatsan järkky turvotus! Tosin mua väsyttää ja paleltaa aina, et niiden perusteella olisin ollut raskaana jo vähintään viimeset 10 vuotta... :D

Neuvola on reilun kahden viikon päästä, vähän tää on nyt tämmöistä peukaloiden pyörittelyä siihen asti. Ei oikein kenellekään vielä uskalla kertoa eikä tehdä mitään hankintojakaan. Mutta kaiken kaikkiaan ihan hyvä fiilis, odotan innolla masun kasvamista, ekaa ultraa jne.

Äänestä

Just tein positiivisen testin! Rv 3 6 vasta, toivottavasti kestää! Kolmas raskaus,isommat muksut 8v ja 10v. Tultiin vko sitten Thaimaasta,ripuli tuliaisina. Maha turvoksissa, johtuneeko parantuneesta ripulista vai raskaudesta... Varovainen Ihanaa -huudahdus! :)

Äänestä
  • Eilen tein positiivisen testin tai itse asiassa kaksi :D Yritystä niin pitkään takana, että en meinannut oikein uskoakaan. Ehdin jo varata ajan perhesuunnittelu-neuvolaan, jotta olisi päässyt selvittelemään, mistä kiikastaa, mutta nyt saankin perua sen! Aivan epäuskoinen fiilis! Menkoista laskettuna pitäisi olla jo RV 7 , mutta todellisuudessa ovis oli myöhässä stressin takia ja omien fiilisten mukaan uskon, että nyt mennään 4 5. Viikonloppuna juhlitaan kaverin kolmikymppisiä ja jännittää jäänkö heti kiinn. En ole viimeisiin kuukausiin muutenkaan juuri juonut, mutta ko. bileissä on niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei vähentämisestä tiedä, joten vähän joutuu varmaan selittelemään.

    Äänestä

  • Naistenpäivän plussa kirjoitti:

    Eilen tein positiivisen testin tai itse asiassa kaksi :D Yritystä niin pitkään takana, että en meinannut oikein uskoakaan. Ehdin jo varata ajan perhesuunnittelu-neuvolaan, jotta olisi päässyt selvittelemään, mistä kiikastaa, mutta nyt saankin perua sen! Aivan epäuskoinen fiilis! Menkoista laskettuna pitäisi olla jo RV 7 , mutta todellisuudessa ovis oli myöhässä stressin takia ja omien fiilisten mukaan uskon, että nyt mennään 4 5. Viikonloppuna juhlitaan kaverin kolmikymppisiä ja jännittää jäänkö heti kiinn. En ole viimeisiin kuukausiin muutenkaan juuri juonut, mutta ko. bileissä on niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei vähentämisestä tiedä, joten vähän joutuu varmaan selittelemään.

    Unohdin nyt sitten kommentoida vielä, että ensimmäinen tulossa ja muusta en olisi paljon arvannut kuin oudoista fiiliksistä alavatsassa. Ja nyt kun ajattelee taaksepäin niin viikon ajan treeneissä on ollut heikko olo, mikä on vaan ärsyttänyt enkä ole siitä osannut ajatella mitään. Välillä ehkä vähän hienoista ällötystä, mutta aiemmissa kierroissa oon kuvitellut kaikki oireet ja silti menkat on alkaneet. Mutta nyt ei!!! :D

    Äänestä

Heips!
tääl kans marrasvauvaa odottava!
mulla on rv 6 1 menkkojen (30.1) mukaan ,tosin uskon et ovis ollu 5 pvää myöhemmi koska menkkojen mukaan laskettu hed.pv ei voi olla se 13.2.
,vaan aikasintaan 17-18.2 :)
mulla alkanu nyt vast tulee etovaa oloo..kun olen nälkääni syönyt lautasellisen ruokaa,sit alkaa..
aiemmissa raskauksissa taas piti syödä kokoajan tai tuli huono etova olo,no nyt sit näin päin..
mulla tää on pikku-nelonen

Äänestä

Heippa vaan kaikki mammat!

Mulla on luultavasti menossa 5 4 ja tää on toinen meille.

Esikoisella on ikää 9kk. Ja ihan tarkotuksella ollaan tehty
näin pienellä väliajalla
niin on sit toisistaan enemmän seuraa.

Itse täytän tänä vuonna 30v ja toinen osapuoli kanssa 30v

Äänestä

Heipähei kaikille!

Tännekin tulossa marrasvauva (LA 2.11) ja esikoinen kyseessä, kovasti siis jännittää ja vko 7 3 ois nyt menossa :)
Kävin ensimmäisessä neuvolassa jo pari viikkoa sitten ihan vain juttelemassa ja katsomassa painoa, hemoglobiinia ja verenpainetta ym. ja täyttelemässä lappuja. 2.4 on aika neuvolalääkärille ja siellä jo ensimmäinen ultra kun meidän neuvolassa sattuu laitteet olemaan :)

Kovasti on kaikkea mahdollista oiretta ollut..
Ensimmäisenä alkoi kamala pääkipu joka kesti pari viikkoa, sen jälkeen ollut etomista, rintojen (ja varsinkin nännien) aristamista, kaameaa väsymystä, viluisuutta ja kuukautiskivun tapaisia.. Toivottavasti kaikki menee hyvin sillä jätimme miehen kanssa vasta ehkäisyrenkaan pois ja heti ensimmäisestä kierrosta tuli tämä plussa :) Huhh jännää

Äänestä

Ilmoittaudun mukaan myös :) Ensimmäinen tulossa ja laskettuaika todennäköisesti marraskuussa. Neuvolaan varasin ajan ja heidän laskujen mukaan olisin jo 8 viikolla, eli lokakuun lopulla olisi laskettu aika, mutta en usko että noin pitkällä on. Kierto on normaalistikin hieman pidempi ja nyt taisi olla siitäkin vielä vähän pidempi. Plussan sain viime viikolla, edellisellä viikolla oli vielä nega. Oma arvio on että vois olla viikolla 5. Mutta ens viikolla siis jo neuvolaan ja sit saa ajan varattua jo ultraan. Siellä sitten näkee miten pitkällä oikeasti on. Reilu puoli vuotta yriteltiin ennenkuin tärppäsi. Oireita ollut reilun viikon, rinnat aristaa ja on kipeät. Hieman huonoa oloa on toisinaan ja vatsa on arka. Ja kamala turvotus myös.

Äänestä

Huoh.. ihana lukea teitä täällä... Vielä pari päivää sitten olin todella varma että odotan, mutta nyt melkein kaikki oireet on kadonneet, rintojen arkuus jäljellä... Vieläkö jaksan 3 pv odottaa niin uskallan testin tehdä. Olen kyllä NIIIIN onnellinen teidän muiden puolesta jos sen ihanan pienokaisen saatte :) Minä jään jännittämään ja odottamaan omaani (yrtystä 9kk)

Äänestä

Mulla kans la marraskuun alussa (rv 6 meneillään). Ja esikoinen tulossa. Olo on karsea! Oksettaa ja ahdistaa lähes koko ajan, vaikka lapsi on odotettu ja toivottu. Sairastan yleistä ahdistuneisuushäiriötä, joten mulla eka neuvola jo tällä viikolla. Käynnin tarkoitus on, että saan purkaa ahdistustani ja kaikkia mahdollisia ja mahdottomia pelkoja, joita mielessä pyörii.

Äänestä

Moikka kaikille!

Täällä myöskin marraskuussa la. Kuudes raskausviikko aluillaan.
Jätettiin ehkäisy pois n. vuosi sitten. Ensin ajateltiin että tulee kun on tullakseen eikä laskeskeltu päiviä tai tehty ovistestejä yms. Lapsi ei kuitenkaan ilmoittanut tulostaan ja niinpä aloin tarkemmin seurailemaan omaa ovista. Viimeiset kaksi yrityskierrosta olivat mielestämme hyviä ja päivät osuivat nappiin. Ja niinpä sieltä sitten plussa tuli!! :) Olin jo ehtinyt monet itkut itkemään kun aina ne kuukautiset vain alkoi. Tämän vuoksi olikin uskomatonta kun teimme positiivisen testin. Olemme suunnattoman onnellisia ja nyt toivotaan että kaikki menisi hyvin

Äänestä

Täälläkin raskaustesti tehty ja netin laskuri näyttää 5:ttä viikkoa.

Miten osasitte heti tilata jonkun neuvolan? Minulla on ensi viikolla työpaikkalääkäri, ajattelin että hän osaa sanoa mitä nyt kuuluu tehdä..

Etsin netistäkin tietoa, mutta löysin lähinnä alkuraskauden oireita ja raskaustestien selityksiä, en käytännön ohjeita, että mihin kuuluu ottaa yhteyttä.

Äänestä

Itse soitin neuvolaan samalla viikolla kun tein positiivisen testin. Sieltä sitten kyselivät koska ollut viimeiset kuukautisen ja sen perusteella antoivat ensimmäisen ajan äitiysneuvolaan. Minulla se on seitsemännellä raskausviikolla. Tässä on kuitenkin käsittääkseni eroja kuntien/kaupunkien välillä. Joskus ensimmäinen neuvola on vasta myöhemmin.
Mutta työpaikkalääkärisi varmasti osaa asian tiimoilta jotakin kertoa :)

Äänestä

Täällä ensimmäinen neuvola on vissiin 8 viikolla, sen takia minäkin heti ensi viikolle ajan sain, koska tosiaan heidän laskutavallaan olis nyt jo 8 viikko. Piti kyllä vähän neuvoa kysellä, mihin sitä ottaa sitten yhteyttä, kun en ollut minäkään varma. Että onko se lääkäri vai ihan suoraan neuvola. Tänään sitten tuossa laskuria taas tutkailin ja raskaus voisi olla 6 viikolla nyt. Mutta toivon mukaan kuukauden päästä olis ultra ja siellä sitten näkyisi missä vaiheessa mennään, ja toivon mukaan kaikki hyvin.

Äänestä

Itselle tämä asia ei oikein tunnu realisoituvan, tarvitsen selvästi lääkärin todistuksen ja kuvan mukaan, että kyllä sitä nyt ihan oikeasti ollaan rakaana :)

Äänestä

Meillä oli esikoisen kanssa yritystä 10kk ennen kun tärppäs ja nyt tää toinen kesti 7kk..

Saa vaan nähä koska tää toinen meinaa tulla kun esikoinen tuli vasta rv41 2

Mihinkäs te olette menossa synnyttämään? Mä olen menossa Porvooseen.

Äänestä

mistäpäin nää marrasmammat on?
mä oon Itä-Vantaalta.
1sen synnytin Porvoossa.
2sen Hyvinkäällä ,
3sen Jorvissa &
4sen jos luoja suo ni Jorvissa.
Jorvi oli siit mukava et sai synnyttää altaaseen

Äänestä

Olen muuttamassa Tampereelle ensi syksynä joten jos kaikki menee hyvin niin Tampereella olisi synnytys :)

Meillä tosiaan oli yritystä n. vuosi takana ennen kuin tärppäri ja kyllä se aika uskomattomalta tuntuu että nyt ollaan raskaana kun niin monta kertaa joutui pettymään :) Nyt sitten vain toivotaan että kaikki menisi hyvin.

Äänestä

Täällä myös odotellaan marrasvauvaa. Rv 6 3 suunnilleen. Varhaisultrassa käyty keskenmenoepäilyn vuoksi ja nyt odotetaan jännityksellä viikonpäässä olevaa kontrollia. Siellä selviää löytyykö masusta vielä elämää vaiko ei... 5 3 viikoilla sydämensykkeet näkyivät juuri ja juuri. Nyt on ollut kipuja ja vuotoa hiukan.

Perheeseemme kuuluu 4 lasta. 2 puolison, 2 yhteistä ja nyt odotamme tätä tätä "viitosta" :)

En oikein uskalla vielä iloita kun pelkään pahinta, mutta pientä etomista ja väsyä on ollut, josko ne olisivat raskausoireita :D Mutta ei yhtä pahasti kuvota kuin edellisistä. Toisaalta väsy voi johtua myös nuorimmaisestani joka täytti vasta vuoden. Esikoiseni on pian 5v. Molemmat lapseni ovat muuten tyttöjä.

Äänestä

Odotan myös marrasvauvaa ja netin laskurin mukaan mennään rv 6. Esikoisen synnytin Jorvissa ja toivottavasti tämä kakkonen näkee päivänvalon myös siellä, jos kaikki menee hyvin...
Eroa ensimmäiseen alkuraskauteen on kauheesti! Nyt huomattavasti enemmän pahoinvointia, turvotusta jne.
Tietenki jännitän, että kaikki tulee menemään hyvin ja ensimmäinen ultra on sitten oikeastaan helpotus, kun siellä näkee miten kaikki on.
Onko kukaan menossa 4D ultraan??
Kävin esikoisesta ja meinaan myös tästä (sítten kun ollaan vähän pidemmällä). Sain sieltä tosi hyvät tiedot ja DVD on vieläkin tallessa (mukava välillä katsoa).
Tietenkin kallis, mutta hintansa ansainnut!! La osui siinä tismalleen samaan päivään, jolloin lapsi syntyi...

Äänestä

Piti sitten huvikseen tehdä ovulaatiotesti, kun sellaisia pari jäänyt jäljelle. :D Ja kirkkaan punainen viivahan sieltä heti tuli näkyviin. Ovulaatiostakaan en niin vahvaa saanut. Kun olen lukenut niiden käyttämisestä raskaustestinä, niin olihan se kokeiltava :D

Minä olen täältä kaakkoisesta Suomesta ja tosiaan ensimmäinen raskaus kyseessä. Vuorotyöläinen olen ja logistiikan alalta. Voisi kuvitella että nää iltavuorot olisi helpompia, mutta ei näköjään sitten ole. Pahoinvointia tulee vasta syönnin jälkeen, ei siis ennen sitä, niinkuin useimmilla. Ja iltavuoroon mennessä, tulee yleensä se lämmin ruoka syötyä ennen kuin menee töihin. Ja aiemmin olin illan virkku, nyt sekin näyttää kääntyneen toisinpäin. Illalla väsyttää tolkuttomasti ja sit aamulla ei saa kuitenkaan kovin pitkään nukuttua. Eli olisi helpompi siihen aamuvuoroon herätä. Pitänee käydä työmaalla ilmoittamassa, että jos voisin jonkun viikon ainakin tehdä aamua. Meillä kun siis ei mitenkään säännöllisellä rytmillä nuo vuorot mene, vaan ne menee miten sattuu :) Toisaalta jos kertoisi jo työmaalla pomolle, hän sitten ehkä laittaisi vähän "helpompia" vuoroja, eikä noita järjettömän pitkiä vuoroja mitä usein tulee. Mutta ei vielä tässä vaiheessa haluaisi kertoa kuitenkaan, kun on niin alussa. Käydä nyt ainakin siellä neuvolassa ensin ja varmaan ehkä sit ultran jälkeen voisi mainita.

Äänestä
  • Joo, en tiedä mistä käsite "aamupahoinvointi" on tullut. Itselläni ainakaan koskaan ole ollut huono olo raskaudessa aamulla vaan iltapäivällä.

    Työpaikalla alkuraskaus onkin vaikeaa koska sitä ei yleensä halua kertoa vielä siinä vaiheessa mutta olo on huonompi kuin siinä vaiheessa kun ollaan pidemmällä. Pomo ihmettelee ettei tuo näytä jaksavan tehdä mitään ja pitää laiskana. Ja sitten alkaa se kun työkaverit alkavat epäilemään. Itse en kertonut edellisestä kuin 2. ultran jälkeen eli vasta noin puolessa välissä raskautta. Toisessa ultrassahan selviää pahimmat ja näkyvimmät kehityshäiriöt ja halusin varata itselleni mahdollisuuden keskeyttää raskauden vielä siinä vaiheessa ilman että sitä pitää sitten selvitellä koko työyhteisön kanssa.

    Äänestä

Työpaikkalääkäri ei sanonut oikein mitään muuta kun että ota yhteyttä neuvolaan. Tein niin ja eka käynti olis huhtikuun lopulla.

Helsingistä olen.

Harmitti vähän, kun neuvolan täti valitteli ruuhkaa ja meni tuo aika noin pitkälle, kun tosiaan en uskalla oikein miettiä koko asiaa kun ei ole varmuutta paitsi kaupan testi ja snadisti turvonneet tissit :)

Äänestä

Täältä vielä yksi lisää :) Plussat tehty, neuvolaan soiteltu. Eka käynti aika huhtikuun alkuun ja aika varmasti LA olisi 12.11. Kierto oli niin tarkka ja tärppäsi toisesta yrityksestä :)

Esikoinen synty myöskin marraskuusa -08 :)

Tätä raskautta ei ekaan voi edes verrata. Ensimmäisestä hieman huimaamista mutta nyt huimaa, pää kipuja, maha kipuja, niin kipeät tissit ettei liivejä voi edes harkita :D , kuvottaa ja niin totaalinen väsy... väsyminen näistä kaikkein pahin :)

Ouluun ois tarkotus tänkin kanssa suunnata :)

Äänestä

Täälläkin esikoista odotellaan, tosin alkutaipaleella vasta rv 4 5, Oireena menkkamaista alavatsakipua vaihtelevasti ja tähän liittyen huonoa oloa. Tuleva lapsi molemmille ensimmäinen :)

Ensimmäinen neuvolakäynti varattu n. kuukauden päähän. Toivotaan että kaikki menisi hyvin!

Kouvolan suunnalta kirjoittelen ja sairaalana KOKS.

Äänestä

Heips!!! Sunnuntaina 25.3 plussasin, nettilaskurin mukaan la ois 30.11.. Eli ollaan vasta 4 4. Tai näin luulisin, kierto on ollu joka kierrolla pidempi, ku jätin pillerit pois marras-joulukuussa. Kolmet menkat ehti tulla, ja nyt tärppäs. Olo on aika outo, meille kans tuleva on eka molemmille, ja en oikeen viel osaa ajatella asiaa, et tuolla masussa nyt joku kasvaa.. Neuvolaan soitan vasta huomenna, kun on soittoaika.
Alavatsa nipistelyä ja juilimista on täälläkin, muttei muuta :)

Äänestä

heissan !
mä listailen mun olemattomia oireita;
-etovaa aaltomaista hyvin lievää pahaa oloa
-huimausta
-alavatsatuntemuksia
-muutama pien kramppi alamasussa
-väsymystä ajoittain ,aamulla ja iltäpäivällä
-ajoittaista jaksamattomuutta


rv tänään 8 1

eka ä-nla 2.4 rv 9 0

tisseis ei mitään tuntoiluu,mut se selittynee ehkä sillä et imetän 11 kuista poikaani...


semmosii täält vantaalta.


ja synnytyksest oli vaa 3 menkat välissä ,eli joulukuu 2011 ja tammikuu 2012 ja sit tärppäs..vaikka ei suunniteltukkaa. mut ei ollu ehkäisyy. ja oltiin et tulee jos on tullakseen.



semmosii tääl nyt kertokaa omii tuntojanne..

ja jos tää raskaus kestää on siis synnärinä JORVI,kuten jo aiemmin oon sanonu :)


no mut ,palaillaan!
:))

Äänestä
  • joo,virhehän tuonne tuli,siis 2het välis ei 3met ::::) juu mut jee ,semmosii ;)

    Äänestä

Heippa! Täälläki yks uus odottaja :) Uskaltauduin nyt kirjottamaan tänne vaikka koko ajan pelottaa, että menee kesken. Menossa siis rv 4 3 ja marraskuun lopussa laskettu aika, nettilaskurin mukaan. Lauantaina testasin ja sain vahvan viivan testistä :) Perjantaina olin viel ihan varma että alkaa menkat ku päätä särki ja alavatsaa jomotti ja kauhee väsy.. Mut eipäs niitä sit tullukkaa :) Ei oo vielä muita oireita ollu ku toi ajoittainen alavatsakipu. Ja päijät-hämeestä olen..

Äänestä

Täällä kans ensari, nyt ois nettilaskurien mukaan rv 5 4. Vähän oudot fiilikset, ei oikein tunnu vielä et olis raskaana. Oireita kyllä on: koko ajan kuvottaa ja mikään ruoka ei maistu, rinnat erittäin arat, alamahaa nipistelee (yleensä ovulaation aikaan samanlailla). Toivottavasti tuo kuvotus ei kestä koko loppuaikaa :O
pohjoisemmalla suunnalla olen ku muut täällä =)

Äänestä

Tämä alkuraskaus on tosiaan aika jännää aikaa, kun koko ajan jännitetään että meneekö kaikki hyvin! Tuntuu niin pitkältä ajalta ennekun näkee jotain konkreettista raskaudesta :(

Nuo päivittäiset pienet oireet tietysti antaa jotain merkkiä :) Odottavan aika on pitkä... Ensimmäinen neuvolakäyntikin vielä muutaman viikon päässä.

Äänestä

jaiks!!
huomenna eka äippäneuvola..
sillon rv 9 0
jännittää.
mulla vaa pient etomista ja sitäkin satunnaisesti mut päivittäin ,
niin et joudun oottelee ja miettii et joo nyt se huono olo tuli ;)
välil must tuntuu et kuvittelen vaa..ku se ei oo sillee konkreettista laattailua ollenkaan.


sellasii taas :)

Äänestä

Hei kaikki! Täällä lisäoireina tissit ja varsinki nännit ollu muutaman päivän kipeinä. Ja kauhee nälkä koko ajan! Nyt menossa rv 5 2 ja tällä viikolla meinasin neuvolaan ekan kerran soitella.

Äänestä
  • lisäoireina tissit. :D

    Äänestä

Täälä viikkoja nyt 9 3 . Käyty on jo kolme kertaa ultrassa ja kerran äippäneuvolassa. Liuta kuvia muistona pienen kasvusta ja kehityksestä, pikkuisemme on siis jaksanut taistella!!! Veriselle vuodolle ei toistaiseksi ole löytynyt olevan kaikki hyvin.

Pienellä oli jo pienet kädet ja jalat, sydän pumputti.. Nyt vain odottelemme niin kutsuttua ensimmäistä tavallista ultraa :) kohta 5v isosisko odottaa kans jo kovasti äippäneuvolaa, muistaa kuinka kuunneltiin pikkusiskonkin sydänääniä

Äänestä
  • Anteeksi kirjoitusvirheet :D


    "Veriselle vuodolle ei toistaiseksi ole löytynyt syytä. Nyt näyttäisi olevan kaikki hyvin."

    Äänestä

  • En ole lukenut ketjua alusta, mutta onko siihen joku erityinen syy että olette käyneet jo rv 9 3 kolme krt ultrassa? Itse olen suunnilleen yhtä pitkällä mutten käynyt kuin kerran ja senkin yksityisellä, neuvolaan on aika vasta ensi viikolla.

    Äänestä

Minäkin jo ultrassa kävin ja sen mukaan nyt olisi viikkoja 7 2, eli selvästi vähemmän kuin neuvolan laskujen mukaan. Mutta omia laskuja tuo täsmää. Näkyi jo sykekin ja sitten seuraava ultra on vajaan kuukauden päästä. Pahoinvointi on lisääntynyt ja eilisen illan vietinkin pyttyä halaten. Rinnat on varsin arat myös edelleen. Eli laskettu aika on nyt sitten 25.11, mut saa sitten nähdä mihin se lopulta asettuu.

Äänestä

Meillä olis ollut viime viikolla 9 0 lääkäri tarkastuksessa. Mutta lääkäri sitten sanoi et on pieni kaveri joten viikot vastaa 7 5 ja tiedä sitä sitten.. Ultra on 20.4. Ja sitä odotellaan jo innolla ja katsotaan mitä siellä kommentoidaan :)

Äänestä

Täällä menossa 6 3 ja pahoinvointi alko viime viikolla. Jos ei vähän väliä syö jotain niin tulee huono ja heikko olo. Eka neuvolakäynti ois 25.4 vasta. Ei jaksais odottaa...

Äänestä
  • Voimia teille pahoinvoiville :( Tiedän mitä käytte läpi! Tälläkertaa en vain itse kärsi siitä. Muistakaa että se on merkki hyvästä! Raskaushormonia on paljon elimistössä

    Äänestä

Täällä yksi plussannut lisää,29.11 pitäisi olla la ja viikkoja tasan 7 0.
Mielialat heittelevät,turvottaa,välipaloja tarvitaan tiheästi ja joka aamu herään juoksemaan vessaan kukonlaulun aikaan.Yllättävän tyyni olo muuten,kaksi pientä lasta ennestään ja poikafiilis tulokkaasta kun ei okseta lainkaan:)
Toki huolestuttaa jos onkin juuri siksi jokin pielessä kun on"liian hyvä olo".
Ultra edessä yksityisellä 7 4.Onko muita jotka eivät kunnallisia ultria odota?

Äänestä

Mukavaa kun on tullut jonkun verran kirjoituksia :)
Itse en oo nyt hetkeen kirjoitellu mut tasasin väliajoin käyn aina lueskelemassa on tullut uusia kirjoituksia ja kirjoittajia.
Itsellä tänään rv 9 1. Ajoittain ollut aivan järkyttävän huonoa oloa :/ Aluksi auttoi se kun söi lyhyin väliajoin pieniä annoksia mutta nyt ei aina enää auta sekään. Onneksi kaikki päivät eivät kuitenkaan ole samanlaisia vaan on ihan hyvääkin oloa mahtunut viime päiviin ja viikkoihin :) Väsymys on aika kovaa. Välillä tulee oikeen huono omatunto kun tuntuu ettei jaksa mitään. Eikä oikein pystykään kun kuvottava olokin vaivaa usein. Olen kuitenkin yrittänyt "iloita" pahoinvoinnista kun se yleensä tarkoittaa että kaikki sujuu hyvin.
Me ajateltiin ensin että pitäisikö mennä yksityiselle ultraan mutta päätettiin kuitenkin odottaa kunnallista.

Hyviä vointeja ja aurinkoisia kevätpäiviä kaikille! :)

Äänestä
  • Heips.Mä oon täällä miettiny että onko se jotenki huono merkki kun en oo ollu yhtään väsyny?Yötki nukkunu tosi huonosti ja silti ei väsytä.Pahoinvointia on edelleen ja tissit kipeet.. Nyt menossa 7 1

    Äänestä

No ei ole mikään huono merkki jos ei ole väsynyt.

Äänestä
  • No ehkä oli vähän tyhmä kysymys,mutta kun kaikki muut tuntuu olevan väsyneitä :)

    Äänestä

  • No ehkä oli vähän tyhmä kysymys,mutta kun kaikki muut tuntuu olevan väsyneitä :)

    Äänestä

hei kaikki!
jänskättää ja pahemman kerran...
mul eile loppu ne vähäisetki raskaus etomisoireet ..
lukuunottamatta tän aamust kahvista tullutta huonoo oloa ( olin jo lopettanu)
tänää sit kävin neukus ja ei saatu syd.ääniä (lupaavasti kuulema oli näyttäny 120 muutaman kerran) mut ei saanu sitä kiinni näytölle,samoin kävi aiemmassa raskaudessa pojan kaa rv.15,silloin kaikki oli kuitenki naikkarilla hyvin..huomenna aamulla sit tonne kättärille tarkistaan tilanne... eka uä ois ollu muuten ma,no saampa selvyyden huomenna sit.. jännittää niin pirusti......


et sellasii ,hyvät päivän jatkot kaikille!

Äänestä
  • rv nyt 11 4..

    Äänestä

Kirjoitan tänne nyt taas pitkästä aikaa. Nyt rv 11 ja ens viikolla on ensimmäinen varhaisultra. En ole käynyt vielä missään yksityisellä ultrassa, vaan olen jaksanut odottaa virallista ulra-aikaa. Sairastin flunssan rv8 ja pahoinvointi hävisi siihen.
Muita raskaustuntemuksia vielä on. Mutta on tasaisempi olo, kuin ensimmäisestä tyttölapsesta, joten hieman poikatuntemuksia...
Ensimmäisillä viikoilla kova ruokahalu ja paino nousi nopeasti, mutta nyt ruokahalu on tasaantunut. Joudun nyt vain tekemään niin kovasti töitä, että paino senkin vuoksi varmaan lähtenyt laskuun. Onneksi keho on niin viisas, että silloin on pakko painaa stoppia ja levätä, kun siltä tuntuu...

Äänestä
  • Ja pieni lisäys greenmama84: Tsemppiä sulle ja toivotaan, että pikkuinen voi sinulla hyvin!! Mua jännittää toi ens viikkoinen ultra, että onkohan siellä ketään, kun on raskausoireet niin lieventynyt alkuajoista....!!!!!

    Äänestä

No niin vaihtu se meidän LA nyt olis 12.11.

Eli tänään mennään 10 6 mutta kaikki oli ultarassa hyvin ja nyt vaan odotellaan seuraavaa joka on 21.6. Niin saa tietää sukupuolen.. Nyt vaan mietin et haluanko ottaa selville vai en hmm..?

Mites te muut meinaatteko ottaa selville kumpi tulossa? Selville otin esikoisen kanssa.

Äänestä

Me ei haluttu tietää sukupuolta etukäteen, kun odotettiin esikoista. Pojasta lääkäri meni puhumaan siitäkin huolimatta. Mutta tyttö syntyi :)

Toisestakin yritettiin pitää salassa viimeseen asti, mutta lääkärit perä jälkeen hehkuttivat kuinka sukupuoli niin hyvin sieltä näkyy!! :D Loppuraskaudessa sitten kyllästyin ja totesin lääkärille että: eikös, sieltä näkyy pojan vehkeet? Vastaus oli että: ei kun pieni prinsessa siellä on!! Ja tyttöhän sieltä tuli.

No nyt kolmannen kohdalla on vahva poikatunne.. Mutta saas nähdä miten käy, selviääkö sukupuoli ennen syntymää :D

Äänestä

Me ollaan ajateltu ottaa selville kumpi on tulossa :)
Ainahan sitä ei silti nää jos sattuu pikkuinen olemaan vaikka niin tiukasti jalat ristissä. Ei se meitä haittaa vaikka ei saataisikaan tietää. Mutta jos selvästi näkyy niin mielellään kuullaan kumpi on tulossa :)

Äänestä

Onko ihan normaalia, että kuvotus loppuu rv 10-11 paikkeilla?
Nyt menossa 11 4 ja en ole tuntenut enään sitä vähäistä kuvotusta mitä on ollut?
Tissitkään ei ole niin arat kuin aluksi? Normaalia?

Äänestä
  • On ihan normaalia. Oireet ovat yksilöllisiä ja loppuvat eri aikoihin. Esimerkiksi pahoinvointi ja kuvotus kestää joillakin koko raskauden ajan ja jotkut säästyvät siltä kokonaan. Ei ole mitään tiettyä viikkoa, jonka aikana oireiden pitäisi lievittyä. Suurimmalla osalla oireet helpottavat ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, mutta ei kaikilla. Joten olehan huoleti :)

    Äänestä

rv 15 4 nyt, enkä malta oottaa että saan tietää kumpi sieltä tulee! molemmat tervetulleita kuitenkin. :)

Äänestä

Anteeksi nyt vaan teitä muita kohtaan. Mutta mä oon niin onnellinen mulla ei ole ollut pahoinvointia tällä kertaan yhtään :) Esikoisen aikana oli 8-16vko. Nyt välillä melkein tuntuu et unohtais jo et on raskaana kun ei tosissaan ole mitään ollut :)

Äänestä
  • heeei, eipä leuhoteta yksin! :D en oo joutunu kertaakaan oksentamaan, ja tuttavat on sitä ihmetelly, mutta mielialojan vaihtelut on sitte ollu sitäki kauhiammat! :)

    Äänestä

hei täälläkin odotellaan marrasvauvaa la 6.11
Pahoinvointi on ollut niin rajua että 6kg lähtenyt painosta pois ja nyt sitten viikonsisään on loppunut koko ajan ja sekös tekee vainoharhaiseksi! :(
Lisäksi kun on yksi keskenmeno takana ja kamalia ihmisiä jotka pelottelee.
Tähän asti olen mennyt kumman luottavaisesti, mutta nyt yht äkkiä on loppunut usko, eli musta tuntuu että pienellä ei olekkaan kaikki kunnossa tai että jotain menee pieleen. ahdistaa, kun en saa sitä mielestä pois, enkä miehellekkään viitsi ruveta avautumaan hän kun otti sen keskenmenon myös raskaasti.
Ehkä kaikki onkin vaan kunnossa ja saamme vihdoinkin sen vauvan, josta olemme jo kauan haaveilleet ja minä vaan pelkään turhia.
sydän äänet on molemmilla kerroilla olleet hyvät ja tampereella käytiin 4d ultrassakin ja sielläkin oli kaikki kunnossa. rv on nyt 16 1
Mihin ihmeeseen se luottamus oikein katosi? vai johtuukohan se tästä pahoinvoinnin kaikkoamisesta.. hyviä vointeja kaikille! :)

Äänestä

Täällä nyt rv 15 4 ja laskettu aika 10.11.
vähän ihmetyttää kun tääl on niin paljon vastaajia jotka on samoil lasketuil vaikka on viikkoja paljon vähemmän mut jääköön ihmetyksen asteelle. pahoinvointia ei ollut laisinkaan muta alkuviikoista n 9-10 viikoille asti menkkamaista alavatsakipuja.siis todella kovia. 8/ onkohan muillakin ollu vastaavia?
tänään mietin et voiko täs vaihees jo tuntee vauvan liikkeet kun outoja "plumpsahduksia" tuntuu masus...

Äänestä

1980 voi tuntea. Mullakin tuntuu samanlaisia. :) En vaan ole ollut siitä ihan 100varma, että ne ovat peräisin vauvasta, kun ovat niin hentoja vielä, mutta selkeästi kohdun kohdalla ne tuntuu ja vähän niin kuin olisi mahassa kaloja, jotka pyrstöillään hipoo massua. Aika suloista! Mulla ei ole ollut alavatsassa kipuja, mutta ala/ristiselässä kylläkin. Kävelylle pääsee vain anita babybe ltin avulla.
Aluksi pelästyin niitä vähän, kun tuli menkat ja keskenmeno mieleen, mutta pian huomasin että näähän pahenee, mitä enemmän kävelee, eli lantio löystyy vai miksikäs sitä nyt kutsuttiinkaan.. :) Ainahan voit soittaa neuvolaan ja kysyä onko normaalia. Sitä varten ne on siellä. :) Rohkeesti vaan heti huomenna!

Äänestä

marrasmammat on vissiin kesälomalla, kun ei ketään tänne mitään laita! :D yksinäni kirjottelen! ^^

Äänestä
  • no minäki oon välillä käyny täällä kyttäämässä että kirjotteleeko täällä ees kukaan! :D rv 16 4 nyt, ja laskettu aika 5.11. Olo muuten hyvä, mutta töissä ei enää meinaa jaksaa 10h vuoroja... :/

    Äänestä

Heippa kaikille!

Ajattelin nyt sitten kans kirjoitella tänne kun on muutama kirjoitus tullut. Oon kanssa käynyt täällä tasaisin väliajoin katselemassa mutta eipä niitä uusia kirjoituksia kauheesti tuu. Taitaa tosiaan olla marrasmammat kesälomilla jo :)) Täällä tänään rv 15 2 ja vointi ollut ihan ok. Tuolla aikaisemmin kirjottelinkin et alussa oli väsymys aika kovaa ja pahoinvointi hirveetä. Nyt on onneks pahoinvointi helpottanut ja päivätkin tuntuu paljon mukavammilta. Meillä on muutto tällä viikolla uudelle paikkakunnalle ja siihen liittyen vähän jaksamista pelkään. Toivotaan parasta. Oltiin ystäväpariskunnan luona viime kyläilemässä viime viikonloppuna pitkästä aikaa ja enhän mä siellä pitkään jaksanut olla. Ennen puolta yötä oli lähdettävä kotiin. Onneks mies itse ehdotti lähtöä eikä pahastunut siitä ettei voitu jäädä pidemmäksi aikaa. Mites te muut? Ootteko jaksaneet jossain esim. kylässä olla pidempään? Vaivaako väsymys muuten?

Äänestä

Heippa vaan!!

Täällä menossa 17 0 ja liikkeet tuntuu sisältä, ulkoa ja myös näkyy :D Mieletöntä. En ole vielä esikoiselle sanonut, kun ei hän osaisi niitä vielä kohdistaa, mutta hänhän nyt on tuntenut liikkeet jo alusta saakka ;) Tuo kuopus nyt ei näistä vauvajutuista mitään ymmärräkään.

Olo on jo pirtsakampi ja muutenkin kaikin puolin parempi. Sitä se keskiraskaus taitaa olla :) Tänään on neuvola, joten saa nähdä onko paino noussut ja onko muuten kaikki jees. Ruokahalua riittää ja kaikki maistuu :D Mites on muilla? Vatsakumpu on kasvanut reippaasti, mutta edellisestä raskaudesta ei ole kauaa ja muutenkin uudelleen synnyttäjillä tuo masu tuppaa kasvamaan nopeammin. Kyllä mulla esikoisen kanssa kestikin vatsakummun kasvu! Toista kun alkoi odottamaan, oli väliä se 4v mutta silti se kasvoi nopeammin. Nyt kolmannesta se turposi raskaustestin näytettyä plussaa :D Joko muilla on massu kasvanut? :)

Oletteko jaksaneet harrastaa liikuntaa ihan normaalisti? Minä oon kyllä yrittänyt mutta tuo alkuraskauden uupumus oli jotain ihan käsittämätöntä.. lasten kanssa on toki menty pihalle kelillä kuin kelillä, oli vointi mikä hyvänsä, mutta vasta nyt viimeaikoina on jaksanut vähän nostaa sykettäkin. Jossain vaiheessa rauta-arvot oli niin matalat että perus kävelykin hengästytti enkä jaksanut kantaa mitään. Onneksi arvot on tainnut nousta kun olo on jo näin hyvä.

Kuulumisia kaipaillen :)

Äänestä

Heips!

Mulla tuntuu et esikoisen kanssa maha kasvo nopeemmin ku nyt. Mutta kyllä se kasvaa ja itseltä paino putoo mikä on ihan hyvä, koska ylipainoa on jonkun verran. Esikoisen kanssa raskauskiloja tuli kaikkiaan 5kg ja synnärille jäi 11kg. Ja sitten yritin imetyksen lopetuksen jälkeen laihduttaa, mutta ei onnistunut koska jo toinen kerkes ilmottaa tulostaan. Nyt sitten pidetään siitä taukoa ja yritetään paino pitää kuitenkin melkein samoissa mitä on ja sit katsotaan uudestaan kun toinen on syntynyt.

Huonoaoloa,väsymystä ei ole ollut vieläkään yhtään. Välillä jo melkein unohtaa olevansa raskaana kun ei ole mitään "raskaus-oireita" mutta kyllä se pikkunen sitten siitä muistuttaa möyrimällä mahassa. Eli liikkeita olen aina välillä jo alkanut tuntemaan. Mites teillä muilla?

Hyvää odotusta teille, näistä tuulista ja vesisateista huolimatta :)

Äänestä

Pystyin nyt vasta palamaan tälle palstalle. Sain kuukausi sitten keskenmenon rv 12 6. LA olisi ollut 12.11. Järkytys oli hirveä ja suru vieläkin edelleen syvässä sydämessäni. Mutta onnea teille marraskuussa synnyttäville!! Minun marras-vauvani on jo enkelinä taivaassa...

Äänestä

MarrasMasuVauva:

Otan osaa :(

Kovasti jaksamisia sulle.

Äänestä

Osanottoni MarrasMasuVauva, voimia sinulle.

Äänestä

Heippa kaikille!! Onpas tänne tullut mukavasti viestejä :) ja osanottoni MarrasMasuVauvalle :( paljon jaksamaisia ja voimia! Itsellänikin on ollut varhaisia keskenmenoja ja onneksi nyt on masu-asukki pysynyt hyvin matkassa.

Olen siis alk.peräinen kirjottaja, nyt ois meneillään rv 19 3 eli raskausviikko 20 on alkanut. Maha on jo aika iso (ainakin niin iso, ettei jätä epäilyksen varaa). Pahoinvointi loppui jo kauan sitten.. pahimmillaan se oli rv 8-12 mutta sen jälkeen on vain satunnaisesti tullut pahaolokohtauksia. Aika helpolla on nyt siis päästy onneksi. Raskauden alussa mä en hirveesti voinut syödä kerralla, vaikka nälkä olikin kun oli niin huono olo. Sen jälkeen alkoi ruoka maistumaan normaalisti ja painokin on noussut nyt ihan kivasti.

Selvät potkut alkoi tuntumaan siinä rv 17 paikkeilla (ehkä ennemminkin mut vaan semmosia kuplia). Rakenneultra on vajaan kahden viikon päästä, ehkä saadaan tietää sukupuolenkin... tottakai se nyt vähän jänskättää kun näkee vauvelin pitkästä aikaa taas ja huomattavasti isompanakin vielä.

Mä oon pyrkiny liikkumaan normaalisti. Helpointa se oli tietenkin silloin kun maha ei ollut "tiellä" mut nyt alkaa olemaan jo hankalampaa... liikun ehkä kuitenkin rauhallisemmin ja omaa kehoa kuunnellen. Pyrin nyt aktiivisemmin käymään täällä, ehkä saatais jotain juttuukin aikaiseksi :)

Äänestä

Heipsan!

Mukava lukea taas uusia kirjoituksia :)
Täällä alkoi juuri 18. raskausviikko ja liikkeitä ei ole vielä tuntunut. Kovasti jo odotan sitä että saisi tuntea pikkuisen liikkeet ensimmäistä kertaa

Äänestä

Osan ottoni MarrasMasuVauvalle! :(
Itselläni oli myös edellisessä raskaudessa keskenmeno 11 0 ja otin sen todella raskaasti, pakko myöntää, että hain ammattilaisapuakin, mutta nyt on päästy yli järkytyksestä ja lapsettomuushoitojen tauolla alkunsa saanut elämä kasvaa ja voi hyvin LA olis 6.11 vai olenko sen jo maininnut :D
Masu on ottanut kasvuspurtin ja vauvan liikkeet tuntuvat hyvin selkeästi vaikka tämä onkin ensimmäinen näin pitkällä oleva raskauteni.
Pahoinvointi on tipotiessään, mutta kiloja ei ole tullut lisää ainoatakaan (alussa lähti 6kg pahoinvoinnin takia).
Masu tosiaan näkyy jo niin selkeästi, että moni tulee äkkiarvaamatta iholle, eli silittelemään massua, joka taas pistää ihan hämilleen, koska en ole koskaan erityisemmin pitänyt, että vatsaani kosketaan, toisaalta se on suloista, mutta toisaalta varoittamaton silitys/taputtelu hyökkäys hämmentää ja ahdistaa hieman. Ehkäpä siihen tottuu ajan mittaan, mutta ei minua ole haitannut semmoiset taputtelut tai silittelyt, joista on ensin pyydetty lupa.
26.6 olis sitten se toka ultra ja ehkäpä saadaan se sukupuolikin tietää, jännittää, vaikka ei olla toivottu kuin tervettä lasta. :)
Hyviä vointeja kaikille! ^^

Äänestä

Mooikka kaikille taas tasapuolisesti! Sellaisia kuulumisia että käytiin rakenneultrassa ja vauvalla näyttäs olevan kaikki hyvin, vastaa hyvin viikkoja. Ihanaa huomata, että on täysin terve! Sukupuolta yritettiin arvioida, kätilö tarkensi haaroväliin ja totesi ettei täältä ainakaan löydy mitään, valkoinen viiva vaan... että tytöltä vaikuttais! Nyt mietin et uskaltaisko ostella jo tyttöjen vaatteita... heh.

Odotuksen iloa!

Äänestä

Hei nimim. N86^^, meillä tuo valkoinen viiva tarkoitti tyttöä. Kätilö selitti että tytöille tulee viiva ja pojalle se uloke ;) Aika varmaksi on siis tyttö!! :) Onnea :)

Täällä odotellaan poikavauvaa tälläkertaa :)

Äänestä

No heipparallaa!

Täällä odotellaan jo jännityksellä huomista 2.ultraa jos vaikka sais selville kumpi tulokas tällä kertaa on :) Esikoine on poika ja olis se toisaalta kiva jos sen tytönkin sais, mutta kyllä noi vatteet on aika poikavoittosia kun näyttää meidän sukuun vaan poikia tulevan. Siskolla 2poikaa ja veljellä 2poikaa. saapa nähä miten käy?

Äänestä

Moi!

Ihana kuulla, että olette saaneet tietää jo sukupuolen! Nyt tietää sitten vähän mitä ostelee. Itse olen koittanut tähän asti ostella sukupuolineutraaleja värejä, mutta niitä on loppujen lopuksi melko vähän. Me jännitellään vielä viisi päivää ja sitten alkaa hillitön hypistely vauvanvaateliikkeissä ym. :D

Äänestä

Kiitos *84* ja onnee pojasta! Joo mulla oli kyllä tyttöolo alusta asti, nyt tavallaan nyt on helpotus kun tietää sukupuolenkin kun sit tietää mitä odottaa ja osaa kattoo vähän sitä värimaailmaa. Kirjotelkaas rakenneultrien kuulumisia kun on niin mielenkiintoista lueskella :)

Äänestä

No niin ultrassa käyty ja meille tulossa poika vaikka ihan muuta veikkasin.. No onpahan valmiiks jo paljon poikien vaatteita :)

Kun paljon saanu vaatteita siskolta ja veljeltä.. Eli nyt sit olis kohta meidän äitillä lapsenlapsia 6kpl ja kaikki poikia :)

Sain 2vko:n päähän uuden ajan koska ei pystynyt mittaamaan suonia???

Ei muistaakseni tollasta ollu esikoisen kohalla. Ja oli muutenkin joku sijainen.

Äänestä

Rakenne ultrassa käytiin tiistaina ja kaikki oli kunnossa! :)
Ei meinattu saada naamakuvaa ollenkaan kotiin, kun pienet nyrkit olivat tiukasti naaman edessä ja sitten kun siirsi kädet alas tuli napanuora naaman eteen. :D
Meidän tyttö ei ilmeisesti ole mikään linssilude! Ja niinkuin edellä jo mainitsin, niin tyttö näytti selkeästi ultratädin mielestä olevan, eli kaikki muut paitsi 1 ystävä ovat olleet oikeassa.
Huomenna ideaparkkiin hypistelemään vauvanvaatteita! ^^

Äänestä

minne katosivat marrasmasuset? :(

Äänestä

Heippa!

Meillä oli rakenneultra tossa muutama viikko sitten ja saatiin kuulla että tyttö on tulossa

Äänestä

Mukavaa kuulla kans noita rakenneultran tuloksia! :) ihanaa kun saamme uusia pikkuihmisiä tänne maailmaan :)

Raskaus on edennyt hyvin, viimeinen kolmannes on alkanut... kauheesti touhuan kaikkea, remonttimania päällä ja nyt on tullut kauhea sisustusvimma päälle. Hädintuskin olen ostanut paljoa mitään vauvanvaatteitakaan kun läheiset ostelee mulle kaikkea. No mutta vastaan otan kaikkea kyllä mielelläni. Kun tyttölupauskin on suotu niin kyllä niitä mekkojakin on, mutta ei vain pelkästään vaaleanpunaista vaan jotain muutakin väriä.

Äänestä
  • Mitäs täällä kaikille kuuluu? On niin hiljaista ollut taas. Olisi mukava lukea kaikkien kuulumisia :) Ei sitä mitään ihmeempiä tarvitse kirjoitella, mutta jotain olisi mukava lueskella. Oletteko jo vieneet paperit Kelaan? Ja kuinka moni meinaa muuten ottaa äitiyspakkauksen? Siitä taisi jotain puhetta ketjun alkupuolella ollakin. Me otetaan pakkaus ja jännittävää onkin saadaanko uusi vai vanha pakkaus. Uutta toivoisin mutta saa nähdä miten käy :) Mukavaa kesän jatkoa kaikille, toivottavasti saadaan vielä aurinkoisia ja lämpöisiä päiviä!

    Äänestä

Kelaan jätin eilen netin kautta hakemukset, pitää vielä toimittaa neuvolan liite postitse. Uutta pakkausta täälläkin toivotaan, mutta vanha sieltä todennäköisesti on tulossa. Tänään olin sokrurasituksessa, pikatestissä paastoarvo oli hitusen yli, joten varmaan se on sitten lopullisissakin tuloksissa. Vähän masentaa, mutta ei voi mitään. Huomenna kuulee loput arvot, mutta varaudun jo jatkotutkimuksiin ja ruokavaliomuutoksiin. :( Vauva potkii hienosti masussa ja maha kasvaa niin, että enää ei piilossa pysy. Vauvanhuoneen varustelu on myös alkanut, varovaisesti tarvikkeita esikoiselle kun hankitaan.

Äänestä

Tänne kuuluu hyvää.. Vaikka näyttää olevan erityisen vilkas kaveri tuolla mahassa. Potkii ja möyrii ja pullistelee sen verran paljon.

Me ollaan hakemukset jo kelaan laitettu ja mä aloitan äippäloman varhennettuna eli jo 13.9.2012 ja äitiyspakkaus otetiin rahana koska esikoisen kanssa otettiin se pakkaus jo v.2011 niin en ajatellut et enää tarvin kun noita vatteita tuppaa jo olemaan.

Se olis sitten ens viikolla lääkärintarkastus. Ja sokerirasituksessa käyty jo. Ja kaikki luultavasti oli kunnossa siinä testissä.

Äänestä

Heissulivei! Mahtuisikohan tänne vielä yksi odottaja mukaan? :) Esikoista täällä odotellaan. Tähän mennessä kaikki on mennyt suhteellisen hyvin. Alkuraskauden pahoinvoinnista ja oksentelusta selvittiin, ja ultrissa kaikki on ollut niinkuin pitääkin. Sokerirasitustestiä minulle ei ole tarvinnut tehdä.

Koska esikoista odotan, niin ehdottomasti haluan äitiyspakkauksen. Paperit on jo laitettu Kelaan, ja nyt odotellaan. :) Lapselle on myös tullut hankittua vaikka ja mitä. Vaatteita en ole ostanut, yhtä bodya lukuunottamatta. Pitää katsoa mitä sitä sitten pakkauksen vaatteiden lisäksi tarvitsee...ja kun tiedän, että sukulaiset ostavat vaatteita ihan riittämiin :D

Ensi viikolla on neuvolalääkäri, niin näkee, että onko kaikki kunnossa. Kipeitä supistuksiakin on ollut, joten ihan hyväkin päästä tarkistuttamaan. Vaikkakin todennäköisesti kaikki on kunnossa, kun lääkärit eivät ole pitäneet tarpeellisena tarkistaa asiaa. :)

Äänestä

Tietenkin mahtuu mukaan, tervetuloa joukkoomme Napalmi :) Koska sulla on laskettu aika? Itsellä 18.11.
Yksi ystäväni odottaa samaan aikaan kuin minä ja hänellä myös laskettu aika marraskuussa, tosin ihan marraskuun alussa. Hän oli saanut pakkauksen ja hänelle ainakin tuli vielä vanha pakkaus. Itse tässä vielä jännitän ja pidän toivoa yllä uuden pakkauksen suhteen vaikka luultavasti se vanha vielä meillekin tulee. Harmittaa vain kun pakkauksen vaatteet on niin kovin poikamaisia :/ Tämä siksi että meillä tosiaan tyttölupaus. Onneksi on kuitenkin jonkun verran vaatteita jo muutenkin :) Ja lapsen syntymän jälkeen niitä vaatteita tulee kuitenkin joka tuutista :D

Äänestä

No nyt on taas käyty lääkärissä tarkastuksessa ja kaikki oli hyvin. Kaveri ei ollut vielä kääntynyt alaspäin vaikka veljensä oli jo alaspäin vko 24. Miten teillä menee lääkärintarkastukset? Tossa juttelin kaverin kanssa joka asuu eri paikkakunnalla kun mä niin noista lääkärintutkimuksien ja sokerirasitustestien eroista ja kerroista.

Eli mulla näin Lääkärintarkastukset

1.Tarkastus n.vko 11-12
2.Tarkastus n.vko 28
3. Tarkastus n.vko36

Ja sokerirasitus vko 24

Siis nämä samat ollu molempien lasten kohdalla täälläpäin.

Äänestä

Asuin alkuraskaudesta vielä Porissa ja siellä oli ensimmäinen lääkäriaika noin vk 9. Nt-ultran jälkeen muutimme Tampereen lähelle ja täällä olikin sitten lääkäriaika rakenneultran yhteydessä ja seuraava onkin sitten siellä viikon 35-36 tienoilla. Tuntuu aika pitkältä kun tuohon lääkäriaikojen väliin tulee sellaiset noin 15 viikkoa. Tietenkin jos jotain tulee niin sitten on lääkäriaika mutta muuten täälläpäin näin.
Sokerirasituksessa en itse ole ollut eikä ainakaan vielä ole tullut tarvetta sille.

Olen ymmärtänyt että näissä on aika paljon eroja paikkakunnittain :)

Äänestä

Mulla oli tavallaan ensimmäinen lääkärikäynti siinä nt-ultran yhteydessä. Tarvittaessa on neuvolalääkäri siinä viikoilla 10-12, mutta itsellä ei ollut tarvetta. Toinen käynti olikin tuossa tämän viikon torstaina (mulla silloin 28 1). Se toinen käynti on täällä viikoilla 26-28. Viimeinen neuvolalääkäri on sitten viikoilla 36-37. Yksi neuvolakäynti mulla on tässä välissä :) Tietysti niitä käyntejä saa tarvittaessa lisää, mutta tuolla tavalla menevät, jos kaikki on kunnossa.

Kaikki olivat meidän kohdalla kunnossa. Supistukset eivät olleet avanneet paikkoja mitenkään. Pikkuinen oli pää alaspäin kääntyneenä, mutta hänellä on vielä sen verran tilaa, että saattaa vaihtaa asentoa. Maanantaina alkaisi neuvolan valmennus, mutta en taida ehtiä, sillä pääsen koulusta vasta neljältä ja homma alkaa jo 16.30. Toisaalta, ei mua edes kiinnostaisi mennä. :D

Pakkausta täällä odotellaan edelleen. Eihän sitä vielä tarvitse, mutta olisi se kiva, jos jo tulisi :D Saivat päätöksen tehtyä lapsilisästäkin ennen...

Ai niin, ja täällä LA on 7.11.

Äänestä

Heips pitkästä aikaa :)

Mites teillä muilla mammoilla menee? Meillä tällä on alettu potkimaan jo urakalla.

Ja mulla alkanu tarve juosta 3 tunnin välein yölläkin vessaan.. rasittavaa kun ei väsyneenä jaksaisi. Muistaakseni en esikoisen kanssa joutunut kun vain alkuraskaudessa juosta vessassa vähän väliä..

Kait siihen on nyt vaan totutta et saa vielä sen n. 5vko rampata 3 tunnin välein.

Joo ja olo alkaa jo olla sen mukanen et tuntuu et maha on vaan kokoajan tiellä..
Kertokaa tekin teidän kuulumisia.

Äänestä
  • Heippa tosiaan pitkästä aikaa!
    Kovin on hiljaista ollut tää meidän keskustelu.

    Täällä pikkuisella jatkuvasti kova möyrintä päällä ja välillä tekee oikeen kipeetä kun potkii oikeen kunnolla tonne kylkiluiden väliin :D
    Aika on mennyt jotenkin ihan uskomattoman nopeasti. Enää muutama viikko jäljellä

    Äänestä

Heips!

Olihan siellä joku vastaamassa :) Mulla kanssa alkaa toi käveleminen jotenki tuntuu tuskalliselta. Mut supistuksia ei mulla ole ollut vielä.. Ja kun tuntuu aina et ihan sama mitä yrität tehdä niin se vatsa on vaan tiellä.

Mulla olis enää 31pv jäljellä :D

Meillä on kaikki valmiina koska talossa jo 1,4kk lapsi joten ne on tallella. Ainut että muuta tavaraa puuttuu vielä.. vaippoja, korviketta, itselle siteitä ym.. semmosta pientä...

Ja sairaalakassin pakkasin jo.. tai pitäiskö sanoa nyt vasta, esikoisen kohalla oli valmiina jo rv30 :) Ja silloin oli paljon ylimäärästä tavaraa mukana onneks nyt tietää mitä oikeesti tarvii mukaan ottaa..

Jaksamisia kaikille mammoille :)

Äänestä
  • Noniin teillä ei sitten olekaan isompia hankintoja tarvinut tehdä :) Meille tosiaan ensimmäinen tulossa niin onkin sitten ollut kaikki hankinnat tehtävänä. Meillä ei oo sukulaisissakaan oikeastaan ketään jolla olis ollut jotain tavaraa säilössä joten kaikki on jouduttu ostamaan. Nyt on kuitenkin kaikki isommat jutut hankittuna ja paikoilleen laitettuna. Meiltäkin noi ns. pienemmät jutut puuttuu vielä.

    Tänään on ollut ihan ihmeellistä selkäsärkyä ja vieläpä yläselässä, mistä lie sekin johtuu. Alaselkäsärkyjä on ollut jo pidemmän aikaa mutta tämänpäiväiset kivut olivat täysin uusi ilmiö.

    Toivottavasti muutkin eksyvät tänne kirjoittelemaan vähän kuulumisia :)

    Äänestä

Moikka taas pitkästä aikaa! Nyt ollaan viimemetreillä, rv 37 2. vauva tuntuu isolta mahassa, vaikkei mitään syntymäpainoarvioita ole tehty (kätilöopiskelija sanoi, ettei sitä kannata tehdäkään kun se voi poiketa paljonkin). Inhottavinta on juuri tuo kylkiluukipu kun vauva vie nyt entistä enemmän tilaa ja peppu onkin juuri sopivasti ihan siinä alla. Ei ole vielä kuitenkaan kiinnittynyt alas, vaikka köllii pää alaspäin. Mutta melkoisen vilkas tapaus on, liikkuu paljon, venyttelee raajojaan ja hikottelee ;). Nukkuminen on vaikeampaa kun ei löydä oikeaa asentoa mikä olisi hyvä, tyynyä olen yrittänyt tunkea mahan alle muttei sekään tunnu hyvälle. rv 30 eteenpäin on ollut vähän iskiastyylistä kipua selässä, jotka olen saanut hoidettua rauhallisella liikkumisella.

Parisen päivää sitten alkoi yöllä supistelemaan (ei kuitenkaan niin paljoa että olisi pitänyt sairaalaan lähteä) ja sen jälkeen on ollutkin melko tasainen meininki. Sairaalakassi on kyllä valmiina äkkilähtöä varten. Ihme kyllä, olo on ollut ihan hyvä eikä mikään vaikeantuntuinen raskaus ole, ei ole edes turvottanut ja olen voinut liikkua normaalisti. Joten siltä kantilta olen onnekas :).

Otin äitiyspakkauksen, koska siinä on myös niitä vauvanhoitotarvikkeita ettei tarvii niitä erikseen ostaa. Mielestäni 2011 äitiyspakkauksessa on hienommat vaatteet kuin 2012... kun uusimmassa on liikaa retroa. Mutta makuasiahan tämä on. Onpas kiva lueskella että teillä on kaikki mennyt hyvin (riippumatta raskausvaivoista). Kivaa loppuraskautta kaikille ja toivotaan että kaikilla synnytys sujuu hyvin! Ja kirjotelkaa toki kun vauva on syntynyt! On hauska lueskella....

Äänestä

Eipä ole täällä hirveesti enää innokkaita mammoja vastailemassa :(

No nyt on käyty se viiminen lääkärin tarkastuskin. Arvio et olis suunnilleen samaa kokoluokkaa ku esikoinen oli syntyessään eli n.3,5kg

Nyt on muutaman kerran ollut selkäkipuja/ vihlontaa selässä, mutta en osaa sanoa et onko harjotussupistuksia vai supistuksia vai jotain muuta?

Vaikka joo olen jo kerran synnyttänyt, mutta silloinkin vasta reakoin ne kivuliaat supistukset.. Nyt kyllä on alkanut miettii et miten se lähtö tällä kertaa tulee.. esikoisen kanssa meni vedet ja rauhassa pääsin sairaalaan lähtee. Ja siellä sitten vasta 3tunnin jälkeen alkoi kivuliaat supistukset..

Toisaalta toivon että alkais nyt kanssa vesien menolla ettei tarvis kärsii automatkaa supistuksia.. Kuitenki toi matka meillä kestää 45min sairaalaan.

Mutta tässä taas tällä kertaa....

Äänestä

Itselläkin oli pari viikkoa sitten viimeinen lääkärikäynti neuvolassa. Mitään painoarvioita ei tehty. Lääkäri sanoi, että vaikka koskaan ei voi olla aivan varma, niin todennäköisesti lapsi ei ole ihan muutamaan viikkoon tulossa. Ja kyllä olen alusta asti ollut varma, että sen pari viikkoa menee yli (nyt siis vasta 37 5).

Kaikki hankinnat on tehty, mitä nyt ennen syntymää ollaan ajateltu edes hankkia. Vauvalle on kotiintulovaatteet valittu valmiiksi ja omaa sairaalakassia on hieman aloitettu. :)

Huomenna onkin taas neuvolakäynti. Saa jotain ohjelmaa näihin päiviin. Olisin kyllä mielelläni vielä koulussa, kun alkaa aika käydä pitkäksi yksin kotona. Enkä oikein tykkää kierrellä mitään kauppoja tms. yksin :D Jotain ihan pieniä kävelylenkkejä voisi tehdä, mutta nekin tosiaan on lyhyitä, kun kivut kasvaa liian koviksi.

Äänestä
  • Heipparallaa! Täällä menossa rv 37 4 ja kaikki hankinnat on tehty ja tavarat on paikoillaan ja sairaalakassikin on pakattuna! Laitoin vielä lapun kassin päälle, että mitä otan lähtiessä mukaan. Tällä viikolla olis viimeinen neuvolalääkäri (toivottavasti). Viikolla 35 painoarvio oli 2350g eli jos menee laskettuun aikaan tai ylikin niin max. 3500g painais. Vauvan pää painaa jo ikävästi paikkoja ja tuntuu, että pissat menee kokoajan housuun! Kyljellään on parasta olla. Sukkapuikkosupistuksiakin ja liitoskipuja löytyy. Mut ei enää kauaa niin pieni poika tuhisee vieressä.

    Äänestä

  • Mami~ kirjoitti:

    Heipparallaa! Täällä menossa rv 37 4 ja kaikki hankinnat on tehty ja tavarat on paikoillaan ja sairaalakassikin on pakattuna! Laitoin vielä lapun kassin päälle, että mitä otan lähtiessä mukaan. Tällä viikolla olis viimeinen neuvolalääkäri (toivottavasti). Viikolla 35 painoarvio oli 2350g eli jos menee laskettuun aikaan tai ylikin niin max. 3500g painais. Vauvan pää painaa jo ikävästi paikkoja ja tuntuu, että pissat menee kokoajan housuun! Kyljellään on parasta olla. Sukkapuikkosupistuksiakin ja liitoskipuja löytyy. Mut ei enää kauaa niin pieni poika tuhisee vieressä.

    Meillä oli viime viikolla viimeinen ultra ja siellä painoarvio oli 2400 g, lääkäri sanoi että jos tulee ajallaan niin noin 3,5 kg tyttönen olis tulossa.
    Mulla on nyt parina yönä ollut ensimmäisiä hieman kipeämpiä supistuksia, rv 20 eternpäin on kylläkin ollut jo niitä kivuttomia supistuksia.

    Mun pitäisi kanssa se sairaalakassi pakata, kiva että on sitten valmiina jos lähtö tuleekin aikaisemmin.
    Vauvalle ajattelin ottaa kietaisubodyn, puolipotkarit, sukat, tumput, pipo ja fleecehaalari. Meille on tulossa kaukalopussi joten luultavasti sen lisäksi tuollainen kevyempi vaatetus riittää hyvin.
    En malta odottaa että saisi jo pikkuisen syliin

    Äänestä

Täällä maha asukki alkanut hakkaamaan "ns. nivusiin" ei tunnu tää olo enää mukvalta kun hakkailee vähän väliä.. Kai se sitten alkaa pikkuhiljaa laskeutua kun ei vielä aikasemmin mitään noin alhaalla ole tuntunu. Jotenki vaan on kokoajan semmonen aavistus et nyt tulee lähtö tänään, mut sitten ei tulekkaan.. No onhan tässä vielä aikaa ku se LA oli vasta 12.11

Alkaa tässä jo jännittää koska ja miten se lähtö sitten tulee. Ja en kyllä haluis sitä muutamaa päivää olla siellä sairaalassa ku tulee ikävä tota toista pikku-herraa.. Ikää sillä on 1v 4kk no eiköhän se isänsä kanssa kuitenkin hyvin pärjää :)

Miten teillä onko teistä kukaan menossa yksin synnyttää?

Meillä ei puoliso halunnut tulla ekaan synnytykseen.. Kun ei ois kestänyt kattoo sitä ja sit se oli mullekkin ok ettei tullu. Ja nyt paljon vahvempena se et on parempi että kattoo kotona meidän pikkuherraa kun lähtee sinne mukaan. Siis tämä ihan mun omasta tahdosta et oon nyt menossa yksin synnyttämään.

Kun huonosti noita lapsenvahtejakaan täällä meidän lähellä, kun itse olen muuttanut toiselta paikkakunnalta niin mun sukulaiset on siellä.

Koittakaa tekin kirjotella aina välillä.. Ja ilmotelkaa tännekkin sitten kun olette synnyttäneet :)

Äänestä

Täälläkin olo kyllä välillä aika epämukava. Vauva on ilmeisesti tosi alhaalla ja se kyllä tuntuu tuolla häpyluun tienoilla. Varsinkin öisin on esimerkiksi kyljeltä toiselle siirtyminen välillä todella tuskaista. Mieskin naureskelee vieressä kun on niin vaivalloisen näköistä :D

Meille on tosiaan ensimmäinen lapsi tulossa ja mies tulee mukaan synnytykseen. Tämä on meidän molempien toive.

Aika tuntuu menevän jotenkin kovin hitaasti. Olen jo ihan malttamaton ja niiin valmis tämän lapsen syntymään :) Meillä on laskettuun aikaan kuitenkin vielä kolme viikkoa joten voi olla että tulee pitkät viikot kun nyt jo olen tällä mielellä. :D

Äänestä

No niin alkaa meillä kaikilla olee se h-hetki lähellä kun ollaan jo marraskuun puolella :) Mulla nyt menossa 39 1 ja tuntuu välillä et nyt tulee kohta lähtö, mut sitten ei tapahdukkaan mitään... Supistuksia on nyt tullut hajanaisesti välillä yöllä.. Tai niin ainakin kuvittelen en ole varma niistä et oliko...?

Eli ei voi muutakun sanoa että kyllä odottavan aika on pitkä :D

Onkos joku marrasmammoista jo synnyttänyt?

Koittakaa mammat vielä hetki jaksaa :)

Äänestä

No niin täällä saatu lähete sairaalaan kun proteiinit plussalla eli epäilevät alkavaa raskaumyrkytystä vaikka mitään muita niistä oireita ei mulla ole.

Eilen sit oltiin sairaalassa 2h meni kaikenmaailman tutkimuksissa. Ja tänään sitten uudestaan laittavat joskun pallon jolla levittävät kohdunsuuta auki.. ja jos käyrät näyttää hyviltä sitten kotiin ja sunnuntaina taas takas ja puhkasevat kalvot..

Eli meillä vauva syntyy sitten viim. sunnuntain aikana. Kyl nyt tuli viimeyö nukuttua tosi huonosti kun alko jännittää toi operaatio.. Ja toivotaan et synnytys lähtee käyntiin kalvojen puhkasulla ettei tarvis niitä pillereitä mitkä käynnistää supistukset..

Se on sit aika köyhänolonen isänpäivä meidän isukilla.. Kun en sitten kaukkuakaan kerkee tehdä.

Mutta näin taas meillä..

Äänestä
  • --mami--, tsemppiä synnytykseen! :) Toivottavasti kaikki menee hyvin ja tosiaan kalvojen puhkaisu riittäisi. Tulethan sitten kertomaan synnytyksestä kun jaksat ja ehdit?

    Tänne ei mitään ihmeempiä. Tänään rv 38 6 eikä ainakaan pahemmin mitään supistuksia ole ollut. Toisaalta suvussani kulkee ns. nopeat synnytykset eivätkä ne ole antaneet merkkejä ennen kuin sillon kun synnytys on tosissaan alkanut. Toivotaan että meilläkin menisi sitten samalla tavalla. Olen nimittäin kyllä jo kovin malttamaton.

    Olisi mukavaa jos palstan kirjoittajat tulisivat kertomaan kun ovat nyyttinsä saaneet :)

    Äänestä

No niin lauantaina menin laittamaan pllongin ja eivät päästäneet enää kotiin.. Hyvä niin koska supistukset alkoivat tulla jo 3h päästä sen laitosta ja sitten poika syntyikin 10.11. klo 18.38 Ja oli nopea synnytys kivuliaista supistuksista kesto 2h 38min :)

Ainut et kaveri oli niin pieni, kun ei ollu saanu ravintoa kunnolla 48cm ja 2360g kun napanuorasta puuttui yksi suoni. Mutta muuten kaveri kunnossa.. Tällä hetkellä olen jo kotona, mutta vauva lastenosastolla kun on nenämahaletkussa kun ei jaksa itse vielä syödä.

Kotiin pääsee sitten vasta kun jaksaa itse syödä.. Odotus on kyllä kova.. Mutta onneks on jo tää toinen pikkunen (1v 5kk) tääl kotona ni ei oo ihan niin rankkaa mitä varmaa olis jos se vauva ois esikoinen ollu...

Tänään sitten meen katsomaan vauvaa sinne sairaalaan miten se jakselee.. Turhauttavaa täs on se et kaipaa toista kokoajan ja haluis olla sen luona kokoajan mutta kun on tää toinen täällä ja sitten ajomatkakin on sairaalaan aika pitkä.. Eli vähintään yritän joka toinen päivä sitä kaydä katsomassa..

Mutta onnea teille muille :)

Äänestä
  • Onnea pienestä pojasta!! :))
    Varmasti ikävä on aina kova kun poika joutuu jäämään sairaalasn. Tsemppiä sinulle arkeen ja toivottavasti saisitte pojan pian kotiin!

    Täällä vielä odotellaan, tänään rv 39 4.
    Alan olla kyllä aika kypsä jo tähän odotukseen. Päivät menee pääosin hyvin enkä ole linnottautunut kotiin vaan jaksan hyvin vielä käydäkin jossain. Yöt ovat kuitenkin niin vaikeita että lähes joka päivä on pakko nukkua päiväunet.
    Muutenkin on jo kova hinku saada vauva syliin

    Äänestä

On se rankkaa kun en vieläkään ole saanut sitä omaa pikku nykeröä kotiin.. :(

Lapsi nyt lastenosastolla ollut hoidossa jo 7pv Lapsi syö heikosti kurkussa jotain vikana.. Tällä viikolla laittavat menemään helsinkiin kirurgille tutkittavaksi.Et mikä kurkussa on vikana.. vaatiko leikkausta?. Eli ei ainakaan tämän viikon aikana vielä pääse kotiin.. Ikävä on suuri.. . Mulla on vaan niin paha olla.. Kun kaipaan toista niin kovasti.. Aina kun olen yksin kotona purskahdan itkuun kun ajattelen sitä pientä viatonta mitä joutuu kestää.. Toivotaan et saadaan oma kulta edes jo jouluksi kotiin

Äänestä

Mami ikävää tuollainen ja toivotaan että kaikki menee hyvin. Nyt on tärkeää ettet jää yksin tuntemustes kanssa ja käyt läpi asiaa jonkun kanssa, tukea löytyy ympäriltä aivan varmasti! Soita vaikka neuvolaan. Paljon tsemppiä! että pikkuinen pääsee turvallisesti ja terveenä kotiin

Äänestä
  • siis tuossa syntymäajassa on virhe, eli ei 3.12. vaan 3.11.!

    Äänestä

Se olis sit vasta maanantai kun vaavi lähtee helsinkiin tutkimuksiin. Tiistaina vasta tutkivat ja keskiviikkona takas porvooseen jos ei tarvi mitään tehdä... Eli pitkä aika viel menee ennen kun pääsee kotiin :(

No kun se elämä taas näin pahasti koettelee.. niin ei sitä enää osaa mistään pikkuasioista valitella.. Nyt vaan elätään päivä kerrallaan..

Äänestä
  • --mami--, mites siellä jaksellaan? :)

    Ajattelin nyt vielä tulla kertomaan että meille syntyi pieni tyttö 20.11 rv 40 2

    Äänestä

Moikka!

mamma-23! Onnea pienokaisesta!

Aika hulinaa ja vilinää meillä. Poika tutkittiin helsingissä ja Diagnoosi: Laryngomalacia eli pehmeyttä kurkussa. Nieleminen oli edelleen vaikeaa. pääsi kotiin 3.11.2012 nenämahaletkun kanssa. Syöminen alkoi jo pikku hiljaa sujua pullosta. Vain pari kertaa piti pieni määrä antaa letkun kautta. Mutta syöminen pullosta vei aina aikaa sen 1h et aikaa vievää oli ja olihan se mukavaa kun vauva oli kotona.

meillä esikoinen ollut jo flunssassa yli viikon ja se tarttu pikkuseenkin.. eli jouduin sen viemään sairaalaan kun flunssa sille huono juttu.. Eli nyt on taas siellä lastenosastolla ja tekevät limaimuja et sen on parempi olla. Luultavasti viettää siellä niin kauan kun se flunssa on mennyt ohi..

Mutta onneks muuten on kunnossa. ettei sillä mitään hätää ole :D Mut eiköhän me kok perhe olla taas koossa enne joulua :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


N86^^ kirjoitti:

Tänne siis kaikki marraskuun odottelijat, mikä raskausviikko on teillä menossa? Mones lapsi on tulossa? Millaisia oireita on ollut? Itselläni on meneillään rv 6 ja esikoinen tulossa, laskettu aika on marraskuun alussa (voi mennä myös lokuun loppuun). Rinnat ovat olleet arat ja turvoksissa, väsyttää ja nälättää kokoajan! Samoin finnejä tullut naamaan ihan hirveä määrä. Eka neuvolakäynti on kolmen viikon päästä, jännittää vähän. Ihme kyllä, en ole nyt hirveästi stressannut asiaa, olo on yllättävän rauhallinen. Tänne vaan kaikki kirjottelemaan miten raskauden alku on sujunut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu