onko jollekin tehty hermoratatutkimus tai on tietoa siitä? minua jo ehdittiin sairaalassa pelotella sillä ja viikon verran on aikaa tutkimukseen...
enmg?
pelokas
53894
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulle on tehty kolme kertaa käden hermojen hermoratatutkimus. Käteen kiinnitetään "sähköpiuhoja" (ei pistetä), joiden avulla tutkitaan "sähkön" virtaamisnopeutta (tämä on näin maallikon käsitys asiasta).Tutkimus on aivan kivuton, ja on melkeinpä ainoa tutkimus josta voisi sanoa melkeinpä hauskaksi. Välillä käsi hypähtää pöydällä, kun tutkimusta tehdään. Tutkimuksen tuloksesta saa tietoa heti tutkimuksen tekevältä lääkäriltä. Minulla on tulossa syksyllä neljäs kerta sama tutkimus ja odotan sitä melkeinpä innostuneesti!
Ei mitään pelkäämistä.
Minulle on tehty kakis kertaa ENMG-tutkimus. Molemmilla kerroilla on myös pistetty sellaisilla akupunktioneulan oloisilla neuloilla.
Toki nuo neulojen pistot vähän tuntuvat, mutta mistään varsinaisesta kivusta en kyseisen tutkimuksen kohdalla puhuisi. Koska tutkimuksessa voidaan selvitetään niin ääreishermoston kuin lihastenkin toimintaa, niin nimenomaan lihasten toimintaa selvitettäessä tulee niitä pistoksia.
Alla oleva lainaus on TAYSin sivuilta:
Tutkimuksessa mitataan ääreishermojen johtokykyä antamalla ihon pintaan sähköärsykkeitä tutkittavan hermon kohdalle. Lihaksen toimintaa tutkitaan lihakseen pistettävän ohuen neulan avulla. Tutkimus voi hetkellisesti tuntua kivuliaalta, mutta on täysin vaaraton.
Älä jätä pois(edes tahallasi)kun sulle ei ole tehty kyseistä toimenpidettä(miten voisit tietääkään,kun vaan pitää olla mukamas tehty sullekin,kun muillekin)"hauskaksi",sillä AINA laitetaan ohut neula ihon läp,toope!!!!!!!!kaikkea muutakuin kiva.....hoijaa lapset nukkumaan taas kertoilemasta iltasatuja!!!!!!
hiukan pelotti kun ei tiedä mitä oikein tehdään,mutta taitaa olla turhaan?!
Sähkötuikkauksia kuvailisin minäkin ennemmin hassuiksi ja mulle laitettiin vain yksi neula, sekään ei paha juttu. Tosin löydöksethän kai vaikuttavat, paljonko tutkitaan? Mutta mulla ihan jännä kokemus vaan.