Naisteologiyhdistyksen tehtävänä on:
naisteologien keskinäisen yhteyden ylläpitäminen
henkisen ja hengellisen kasvun tukeminen
naisteologin identiteetin vahvistaminen
ammattitaidon kehittäminen
aseman ja tehtävien kehityksen seuraaminen kirkossa ja muilla toimialoilla ja niihin vaikuttaminen
yhteisten asioiden valmistelu päätöksen tekoa varten kirkossa ja yhdistysten hallinnossa
Jäseneksi liittyminen
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon naisteologi, joka on pappi tai lehtori.
Jäseneksi, jolla ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa, voi liittyä teologisen loppututkinnon suorittanut tai yliopiston teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen. Säännöt 3 §
Kaikki on sallittua silloin kun on kyse naisteologien omaneduntavoittelusta. Muuloin kyllä huudetaan kurkkusuorana muka tasa-arvon puolesta.
Mitenkä naisteologin tätä syrjintää yhdistyksessään perustelevat. Miksi eivät voi toimia samassa yhdessä ammatillisessa edunvalvontayhdistyksessä miespappien kanssa kun niin kovasti äänessä.
Tositen ihmisten uskonnollisella vakaumuksella ja sen kunnioittamisella ei ole mitään arvoa, ulkokultaisia fariseuksia ovat meidän naispapit yhdistyksineen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.