* Fiksuus, tuo ensimmäinen "älykkyyden muoto", on sitä kuinka nopeasti pystyy omaksumaan uutta tietoa ja tuottamaan uusia yhteyksiä jo aijemmin opittuun, eli kuinka nopeasti hoksaa asioita kansan kielellä. Tässä nimenomaan lapset ovat hyviä, ja iän myötä tämä aistit valppaana oleminen voi hiipua, ihan vain vanhuuden tai stressin tai elämänasenteen takia.
* Älykkyys, on kyky johtaa asioista pitkälle meneviä loogisia päätelmiä, eli sitä perinteistä "matemaattista" osaamista; kyky ratkoa vaikeita ongelmia, sinnikkyyttä ja hyvää hahmotuskykyä pitää kaikki asiaan vaikuttavat asiat mielessä. Mensan testeissä lopputulos on tiedossa, mutta todellisessa elämässä ongelmien ratkaisut voivat olla monet ja ratkaisutkaan eivät ole yksiselitteisesti aina oikeita tai vääriä. (Älykkyys jaotellaan vielä moniin osa-alueisiin, mutta kaikissa yhteistä on sinnikkyys viedä ne "loppuun asti")
* Viisaus, on sitä kuuluisaa kirja-viisautta, eli kyky muistaa ja soveltaa aikeisemmin opittua tietoa, ja tämä karttuu iän ja kokemuksen myötä, toisilla enemmän, toisilla vähemmän, riippuen jokaisen siihen käyttämästään ajasta. Tosin tieto on vain tietoa, eli on myös väärää tietoa, tai ilman älykkyyttä oikean tiedon soveltaminen voi johtaa myös väärään lopputulokseen, mutta yleisesti ottaen "lukeminen kannattaa aina". Toki elämällä ja kokemalla oppii siinä missä lukemallakin, tosin myös sitä väärää tietoa.
* Luovuus, on kyky luoda asioita erilaisten toimintamallien pohjalta, kuin tavallisten ja opittujen. Se voi olla kovinkin arkisen kuuloinen asia, kuten oikea kätinen suunnittelee jotain vasenkätiset huomioon ottaen, tai täysin irrationaalista luovuutta kuten päättää miten kaikkien tammikuussa syntyneiden elämä menee tähtien asentoja kiertoratoja katsomalla (eli horoskoopit), jossa luovuus on niin pitkällä että mitään syy-seuraus yhteyttä ei asioilla enää edes ole. Luovuus yhdistettynä edellämainittuihin osatekijöihin, fiksuuteen, älykkyyteen, viisauteen tuovat todelliset "lahjakkuudet" esille.
Tähän tarvittaneen uusi suomenkielen sana, eli noita "lahjakkaita" sanotaan puhekielessä usein älykkäiksi, ja sitten kritisoidaan että älykkäät eivät ole tosielämän "älykkäitä", koska heiltä puuttuu luovuus. Myöskään lahjakas ei varsinaisesti tarkoita ihmistä jolla on nuo kaikki ominaisuudet, vaan ennemminkin johonkin yhteen asiaan pitkälti erikoistunutta taitoa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.