Puolikuuta...

Olen jo viikon ajan ihmetellyt lintulaudalla, tai oikeastaan sen juurella, siemeniä syövää paria lintua, jotka suoraan sanoen näyttävät peipposilta. Katselen niitä ikkunasta noin 3 metrin päästä ja missään tapauksessa kyse ei ole urpiaisista eikä viherpeipoista (eikä tietenkään punatulkuista- senhän erottaa kaikki), koska ruskeanpunertava rintaväri ja valkokirjava siipikuvio eivät sovi mihinkään muuhun tuntemaani lintuun, varsinkaan tähän vuodenaikaan. Ja sitä paitsi varsinkin viherpeippoja pyörii samaan aikaan lintulaudan ympärillä. Samoin nokka viittaisi peipposeen. Siis olenko väärässä, sillä nythän ei ole vielä huhtikuu eikä peipon kuuluisi olla täällä? Paikka on Rääkkylä.
8139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Yksi mahdollisuus olisi vihervarpunen. Niitä on nyt paljon ruokinnoilla. Jos voit käyttää kiikaria erotat uroksen mustan päälaen ja ympäri pukua varsin loisteliaan vihreänkeltaisen värin. Peippoa hennommat siipijuovatkin näkyvät. Naaras on harmaasävyisempi jolloin peippovaikutelma voisi syntyä. Pieni koko on kyllä selvää ja peiposta varmasti erottava piirre.

Äänestä
  • Asiahan kysyjälle jo selvisi, mutta sallinette ihmetellä, että joku sekoittaisi peipon ja vihervarpusen???

    Äänestä

Vaikuttaa vahvasti ruskorastaalta. Osa niistä talvehtii Suomessa ja alkavat olla tuttu näky talvisilla ruokintapaikoilla.

Äänestä
  • Siinä ei ole rinnassa mitään rastaalle tyypillisiä pilkkuja. Yritin googlata ruskorastaan kuvaa, mutta löytyi vain ruosterastas, joka sekään ei ole samaa sorttia. Ja edellisen vastaajan ehdottama vihervarpunen (http://www.elisanet.fi/~y612053/Harrastukset/Linnut/Vihervarpunen.htm) on aivan erilainen. Alan pikku hiljaa uskomaan ihan tavalliseen peipposeen, varsinkin kun olen kuullut, että niitä on talvehtinut eteläisessä Suomessa (Rääkkylä on kuitenkin suhteellisen etelässä) tänäkin talvena.

    Äänestä

Otan takaisin edellisiä puheitani. Katsoin lintua juuri äsken kiikarilla ja ei se todellakaan ollut peippo! Pää ja nokka oli sirompi eikä peippomaisen jykevä vaan pikemminkin terävä nokka ja siro pää. Mutta ei kai se voi olla urpiainenkaan, koska päälaessa ei näy minkäänlaista punaista. Rinta kauniin rusehtava ja siivissä valkea juova. Rinnan väritys muistuttaa pensasataskua. Ottaisin valokuvan, mutta ei näytä onnistuvan ikkunan läpi ja ulkona linnut häipyvät paikalta välittömästi.

Äänestä

Mites olisi järripeipon laita. Järrejä talvehtii Suomessa vaihtelevia määriä talven mukaan. Myös peippoja talvehtii, joten ei ole yhtään outoa nähdä peippoja ruokintapaikalla tähän aikaan vuodesta.

Äänestä
  • Bingo! Katsoin juuri järripeipon kuvaa netistä ja sehän se oli. Nimittäin naaraspuolinen ja kerran vilahti lisäksi myös koiras, mustaa päässä. Tarkemmin ajateltuna näitä lintuja liikkui täällä jo syksyllä sireenipensaassa siemeniä nokkimassa.
    Joten kiitos Kranichelle ja muillekin. Lopetan nyt nämä löpinät ja päästän teidät rauhaan.

    Äänestä

  • sunnuntaibongari kirjoitti:

    Bingo! Katsoin juuri järripeipon kuvaa netistä ja sehän se oli. Nimittäin naaraspuolinen ja kerran vilahti lisäksi myös koiras, mustaa päässä. Tarkemmin ajateltuna näitä lintuja liikkui täällä jo syksyllä sireenipensaassa siemeniä nokkimassa.
    Joten kiitos Kranichelle ja muillekin. Lopetan nyt nämä löpinät ja päästän teidät rauhaan.

    Muuttolintuja on nähty jo runsain määrin täällä Paimiossakin, On kottaraisia, kiuruja, töyhtöhyyppiä, peippoja ja äsken lehtokurppakin jo vingahteli lentäessään. Peipot ovat vielä urospuolisia, kun naaraat ilmestyvät myöhemmin. Mustarastaitahan onkin koko talven ollut ja ne laulavat nyt iltaisin niin ihanasti kuusen latvassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sunnuntaibongari kirjoitti:

Olen jo viikon ajan ihmetellyt lintulaudalla, tai oikeastaan sen juurella, siemeniä syövää paria lintua, jotka suoraan sanoen näyttävät peipposilta. Katselen niitä ikkunasta noin 3 metrin päästä ja missään tapauksessa kyse ei ole urpiaisista eikä viherpeipoista (eikä tietenkään punatulkuista- senhän erottaa kaikki), koska ruskeanpunertava rintaväri ja valkokirjava siipikuvio eivät sovi mihinkään muuhun tuntemaani lintuun, varsinkaan tähän vuodenaikaan. Ja sitä paitsi varsinkin viherpeippoja pyörii samaan aikaan lintulaudan ympärillä. Samoin nokka viittaisi peipposeen. Siis olenko väärässä, sillä nythän ei ole vielä huhtikuu eikä peipon kuuluisi olla täällä? Paikka on Rääkkylä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu