Mitä käytöstä kuski bussi nro12!

Klo 14 maissa tänään rattaiden kanssa olin jäämässä pois pysäkillä, mutta vieressä olevien rattaiden takia bussista ei meinannu päästä pois. En voinut hypätä ylikään vaan odotin toisen äidin siirtävän rattaita. Vaunuja ei ollut liikaa kyydissä, mutta toinen äiti ei vaan saanut siirrettyä omiaan kunnolla tieltä. Kuski laittoi kylmästi oven kiinni, sanoin hänelle, että olen jäämässä pois ja hän huuti: EI SE SILTÄ KYLLÄ NÄYTÄ! Olisit kuski tullut itse auttamaan tätä toista äitiä joka ei meinannu saada rattaita siirrettyä! En ole koskaan moiseen käytökseen kuskin osalta törmänny missään.
35429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Miksi heikot tekee lapsia? En voi käsittää. Ette te koko maailmaa pyöritä ja pääsithän seuraavalla pysäkillä pois. Sori vaan, mutta maailma ei pyöri sinun eikä muidenkaan mammojen ympärillä - päin vastoin. Ikävää mutta totta, itsekin tulevana vanhempana voin sanoa. Synnytysvalmennuksessa saanut ihmetellä, että ei jumalauta miksi nuo tekee lapsia kun eivät itsensäkään kanssa pärjää.
Joku huomionhaku kait syynä?

Kannattaisiko seuraavalla kerralla ehkä aloittaa se hyökkäysvaunujen jen" kanssa ulostautuminen" aikaisemmassa vaiheessa, eli pohjustella se että pääset ulos.

Äänestä

Pääsin kyllä ihan ulos sillä pysäkillä missä halusinkin. Jotain asennevammaa täytyy sulla olla. Tallaista kommenttia oulu palstalta odotinkin...

Äänestä
  • Oulussa on liikaa lapsia. Jokainen turhake maha pystyssä jollekin rillirupoelolle jolla vähänkään mälli irtoaa.
    Sitten kadutaan kun vauvakuume tyydytetty ja rampataan parisuhdeterapiassa, ettei vaan kulissit kaadu ja joudu sukulaisille ja lapsille myöntämään että tein virheen ja elämä pilalla. Viime viikolla oli juttua lehdessä teistä hätähousuista joilla kovat luulot elämänne ainoasta tavoitteesta eli muille todisteeksi perhe-elämästä. Kiire lisääntyy maailmassa joka suhteessa. Kohta saa bussista hypätä vauhdista ulos oli äiti, isä tai mikä vaan, kun tässä aletaan eläkkeitä maksamaan näille ahneille jotka itselleen hyvät eläkkeet pelasivat omien lasten kystannuksella.

    Äänestä

Mun mielestä tää alotus on typerä. Miksi skitsota tollasesta asiasta? Ja vieläpä nettiin jaksoit pistää. Pääsithän kuitenkin ulos sieltä :)

Äänestä

Minä en kyllä sinuna jättäis asiaa tuohon vaan valittaisin kyseiseen bussifirmaan. Tosi ala-arvoista asiakaspalvelua!!!
Äläkä välitä näistä keskenkasvuisten lastenvihaajien typeristä kommenteista.
Katkeria tuntuvat jostain kumman syystä olevan ja eivät ymmärrä että muillakin kansanryhmillä on normaaliin elämiseen samanlaiset oikeudet kuin heillä itsellään. No toivottavasti muutaman ikävuoden lisäys muuttaa heidänkin asennettaan.

Äänestä
  • Kukaan ei lapsia vihaa todellakaan, vaan keskenkasvuisia laiskoja akkoja jotka ennemmin imettää kotona kuin opiskelevat tai tekevät työtä. Sitten vaaditaan niin erityiskohtelua niin etityiskohtelua. Lyllertäkää nopeammin bussista ulos!

    Olen muuten päälle 30 vuotta!

    Äänestä

  • Hahhahhaa kirjoitti:

    Kukaan ei lapsia vihaa todellakaan, vaan keskenkasvuisia laiskoja akkoja jotka ennemmin imettää kotona kuin opiskelevat tai tekevät työtä. Sitten vaaditaan niin erityiskohtelua niin etityiskohtelua. Lyllertäkää nopeammin bussista ulos!

    Olen muuten päälle 30 vuotta!

    Mistä tiedät että viestissä kirjoittanut nainen on laiska ja keskenkasvuinen?
    Ja mistä tiedät käykö hän töissä. Ja sattumoisin läheskään kaikki eivät edes imetä lapsiaan,mikä sinänsä harmi.
    Taidat hahahhaa olla melkoisen kateellinen ihminen.
    Onko se oikeasti sinulta pois jos kirjoittaja sattuisikin olemaan esim.kotiäiti.
    Ihminen voi olla vaikka 40-v mutta siltikin hyvin lapsellinen ja kapeakatseinen.

    Äänestä

  • Aatteleppa ite kirjoitti:

    Kyllä tuosta tekstistä ja huominkipeyden määrästä voi sanoa, että kyseessä tyypillinen persejalkainen tankki joka on yksinäisyyteensä tehnyt lapsia ja niiden kautta hakee huomiota jota ei muuten saa. Näitä tapauksia näkee eriittäin paljon, kun aikansa kuluksi tehdään lapsia itselleen kaveriksi ja kun ei muuta kehtdaa/ pystytä.

    Jos aloittaja olisi elämää nähnyt eikä joku lapsen siivellä lusmuilun aloittanut, niin kyllä se ei tällaisissa tilanteissa märisisi, vaan tajuaisi sen, että hänen ahteri siellä oli se joka liikkui liian hitaasti. Busseillakin on aikataulut, ja ei se homma pelaa jos bussikuski joka mätisäkille lapset rattaineen nostelee valmiiksi bussiin sisään ja sieltä ulos! Onko se nyt niin vaikea tajuta? Jos ette kykene lastanne huolehtimaan, niin älkää tehkö lapsia ja jos teette lapsia, niin kunto tulee olla niin hyvä ja voimaa on löydyttävä, että pysytään mukana kuvioissa! Lapsi rattaissa ei todellakaan tee etuoikeutta edes teille jotka kateudesta teette lapsiakin: Hah hah. - On siinäkin syy tehdä lapsia - kateus, ei hyvää päivää, mihin tämä maailma on menossa, kun huomionkipeät pikkutytöt siittävät itsensä KATEUDESTA paksuksi jollakin finninaamaisella rillipäisellä ruipelolla, ja sitten kerjätään huomiota, voivoi toisia poloja.

    Bussikuskin ammattinimike on: Linja-autonKULJETTAJA! Eli jos linkussa ei ole matkustamohenkilökuntaa, niin kuin ei yleensä ole kaupunkiliikenteessä varsinkaan, vaikka junissa ja lentokoneissa on, niin siellä ei myöskään palvelua tarjota! Voithan sinä ja kaikki muutkin huomionkipeät heikkokuntoiset mennä junassakin vanhemmalle konduktöörille ehdottmaan vaunojen nostoa tvs, niin se sanoo että "nosta itse". Eli jos linkussa kaksi mammaa, niin kommunikoikaa keskenänne kumpi jää ennemmin pois, älkääkä istuko leveä perse penkissä siellä niin kuin kauniimmatkin prinsessat ja siirrelkää rattaat niin, että pääsette ulos bussista kun se pysäkille pysähtyy. Vetelehtivät ämmät luulevat saavansa vaikuttaa jokaisen asioihin kun on vaavi vaunuissa.
    Ja jos ette itse kykene, niin jos se rillipää poikakamunne lähtee mukaan, vai eikö se kahden viikon seukkaamisen ja paksuksi paukahtamisen jälkeen enää ole kuvioissa mukana?

    Kapeakatseisuuteen liittyen sanoisin, että eikö kapeakatseisuutta ole se, kun tehdään lapsi statukseksi, koska muillakin on? Äly hoi, ja ota asioista selvää!!!!

    Asia nyt vain on niin, että vaikka uusia veronmaksajia käsketään siittää ja vaikka hoitopalvelut ovat hoivaamisluokkaa, eli periaatteessa synnytysvastuu jää vanhemmille -äitille, niin silti tämä maailma ei pyöri ehdoillanne mammat, tajutkaa se. Meillä lapset hoidetaan yhdessä, ne on meidän juttu ja meidän onni, siksi emme ole niitä statukseksi tehneetkään, vaan kun se on meidän juttu ja me pärjätään itsemme, toistemme ja lastemme kanssa. Ehdittiin yhdessäkin olla 15 vuotta ennen lapsia, eli pikkuisen eri asia kuin nykyaikana, kun lyhyen seukkaamisen jälkeen aloitetaan kotista leikkimään, vaikka hyvä kun yhdessä on asuttu. Kaikkien ei tarvitse ja kannata hankkia lapsia, niin se vain on!

    Äänestä

  • Hahhahhaa kirjoitti:

    Kyllä tuosta tekstistä ja huominkipeyden määrästä voi sanoa, että kyseessä tyypillinen persejalkainen tankki joka on yksinäisyyteensä tehnyt lapsia ja niiden kautta hakee huomiota jota ei muuten saa. Näitä tapauksia näkee eriittäin paljon, kun aikansa kuluksi tehdään lapsia itselleen kaveriksi ja kun ei muuta kehtdaa/ pystytä.

    Jos aloittaja olisi elämää nähnyt eikä joku lapsen siivellä lusmuilun aloittanut, niin kyllä se ei tällaisissa tilanteissa märisisi, vaan tajuaisi sen, että hänen ahteri siellä oli se joka liikkui liian hitaasti. Busseillakin on aikataulut, ja ei se homma pelaa jos bussikuski joka mätisäkille lapset rattaineen nostelee valmiiksi bussiin sisään ja sieltä ulos! Onko se nyt niin vaikea tajuta? Jos ette kykene lastanne huolehtimaan, niin älkää tehkö lapsia ja jos teette lapsia, niin kunto tulee olla niin hyvä ja voimaa on löydyttävä, että pysytään mukana kuvioissa! Lapsi rattaissa ei todellakaan tee etuoikeutta edes teille jotka kateudesta teette lapsiakin: Hah hah. - On siinäkin syy tehdä lapsia - kateus, ei hyvää päivää, mihin tämä maailma on menossa, kun huomionkipeät pikkutytöt siittävät itsensä KATEUDESTA paksuksi jollakin finninaamaisella rillipäisellä ruipelolla, ja sitten kerjätään huomiota, voivoi toisia poloja.

    Bussikuskin ammattinimike on: Linja-autonKULJETTAJA! Eli jos linkussa ei ole matkustamohenkilökuntaa, niin kuin ei yleensä ole kaupunkiliikenteessä varsinkaan, vaikka junissa ja lentokoneissa on, niin siellä ei myöskään palvelua tarjota! Voithan sinä ja kaikki muutkin huomionkipeät heikkokuntoiset mennä junassakin vanhemmalle konduktöörille ehdottmaan vaunojen nostoa tvs, niin se sanoo että "nosta itse". Eli jos linkussa kaksi mammaa, niin kommunikoikaa keskenänne kumpi jää ennemmin pois, älkääkä istuko leveä perse penkissä siellä niin kuin kauniimmatkin prinsessat ja siirrelkää rattaat niin, että pääsette ulos bussista kun se pysäkille pysähtyy. Vetelehtivät ämmät luulevat saavansa vaikuttaa jokaisen asioihin kun on vaavi vaunuissa.
    Ja jos ette itse kykene, niin jos se rillipää poikakamunne lähtee mukaan, vai eikö se kahden viikon seukkaamisen ja paksuksi paukahtamisen jälkeen enää ole kuvioissa mukana?

    Etelä-suomesta on tänne tultu ja jostain luinkin, että täällä suhtaudutaan lapsiin ja äiteihin jotenkin kielteisesti. Aluksi pidin tuota jonkun pilana, mutta nyt se on itsekin koettu. Empä ole tällaista vielä muualla kokenut.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Oulussa katso liikaa joutilaita tekemässä lapsia imagosyistä, "kun muillakin", puhumattakaan lestoista, jotka pirttiviljelee, eli teitä huomionhakuisia mammoja on liikaa plus lestat päälle, ja se alentaa ihmisarvoa.

    Äänestä

Linja-autoihin 5€ vaunu maksu. SIINÄ RATKAISU

Äänestä
  • Kuulostaa hyvältä, kun vaativimpia asiakkaita nämä.

    Äänestä

Kuulepa onneton äitee. Minä olen kulkenut lasten kanssa linja-autoilla jo silloin kun, ei ollut matalalattia busseja olemassakaan, hyvin pääsin ulos ja sisään. Nykyisissä matalalattiabusseissa on niin leveät ovet, että niistä mahtuu kahdet vaunut yhtäaikaa. Onkohan sinun taidoissa vikaa, älä ikinä mene autonrattiin jos et edes vaunujen kanssa selviä.

ps. olen kaksosten vaunutkin bussissa ulos saanut vaikka siellä oli muitakin,

Äänestä
  • Nykyiset kotimaavalmisteiset pasKabussit vaan ovat niin naftisti mitoitettuja, että yksien vaunujen ollessa sisällä kukaan ei pääse ulos bussin takaosasta. Olihan se hyvä ennen leveiden keski- ja takasiltojen aikaan nostella kyytiin jos ja minkälaista vankkuria.

    Äänestä

  • Eläkeläiskuski kirjoitti:

    Nykyiset kotimaavalmisteiset pasKabussit vaan ovat niin naftisti mitoitettuja, että yksien vaunujen ollessa sisällä kukaan ei pääse ulos bussin takaosasta. Olihan se hyvä ennen leveiden keski- ja takasiltojen aikaan nostella kyytiin jos ja minkälaista vankkuria.

    Nyky-bussit matalia. Kyllä sieltä läskimpikin mami ulos pääsee.

    Äänestä

kyllä niitä laikoja vaununsiirtäjiä löytyy,kerran olin itekki samassa tilanteessa,siinä oli yhet vaunut minun lisäksi ja sanoin että käännä ne vaunut siihen ikkunansuuntaisesti ku ei tajunnu niitä muuten siirtää.....

Äänestä

Meni kyllä nyt äitillä syytökset vähän väärään osoitteeseen. Ei se linja-autonkuski mikään ajatustenlukija ole, eikä sieltä edestä välttämättä niin hyvin näe, että ollaanko sitä jäämässä pois vai ei.

Minusta koko episodiin oli syyllinen se toinen mamma, joka ei saanut vaunujaan edestä pois. Melkoinen tumpelo täytyy emännän olla, jos ei noin yksinkertainen asia hoidu. Olisit vaikka itse siirtänyt ne sen toisen emännän rattaat siitä, tai jo hyvissä ajoin ennen pois jäämistä sanonut hänelle, että olet aikeissa jäädä kyytistä.

Aina voi myös kysyä siinä lähistöllä olevilta matkustajilta, että auttavatko vaunujen kanssa, jos tuntuu liian vaikealta itse selvitä. Vaikka tähän ketjuun onkin sulle melko töykeään sävyyn vastailtu, niin silti Oululaiset on ihan ystävällistä ja auttavaista porukkaa, joten voi sen suunkin avata ja kysyä, että "auttaisitko..." Itse olen monet kerrat mammojen vaunuja ulos ja sisään nostellut, vaikka olenkin lapseton nainen.

Äänestä
  • Minä olen sitä mieltä, että kuka lapsukaisia tekee, hän itse niitä kantaa bussiin ja sieltä ulos niin, ettei muiden matkustus ja aikataulut häiriinny.
    Huomiota mmat hakee ja turhaan, sitten masennutaan, kun liian kovat odotukset elämästö lasten kanssa. Fb:ssä kaikki teeskentelee ja kertoo parhaat puolet elämästään ja lasten kanssa elosta, sitten jotkut uskoo ja tekee lapsia kovissa odotuksissa.

    Muutaman vuoden kun malttaisitte aikuistua...

    Äänestä

Nosta sinä ap. ajoissa iso ahterisi penkistä ja valmistaudu loikkimaan persejaklkaisena ulos bussista vaunujen kera. Täällä on muitakin ihmisiä maailmassa kuin sinä ja muut kouhakkeet.

Äänestä

Etkö ymmärrä että aloitit kuskia kohtaan jo vittuilun, vaikka et ollut tietoinen hänen vasta leikatusta selästään, jolla toipumisaikana kielletään nostamasta mitään.

Äänestä
  • Niin tai jos kuski oli raskaana? Raskaana ollessahan ei saa
    tehdä mitään muuta kuin maata ja huutaa aina "ruuuoookaaa, hampparia, pizzaa, munkkia sipsejääää".
    Sitten ihmetellään sokerilapsia ja omaa leveää perzettä.

    Äänestä

  • Tai jospa kirjoitti:

    Niin tai jos kuski oli raskaana? Raskaana ollessahan ei saa
    tehdä mitään muuta kuin maata ja huutaa aina "ruuuoookaaa, hampparia, pizzaa, munkkia sipsejääää".
    Sitten ihmetellään sokerilapsia ja omaa leveää perzettä.

    Minä vältänkin tietoisesti linja-autoja. Viimeksi käyttänyt 20 vuotta sitten.
    Minä ja lapseni menemme omalla autolla,omassa rauhassa.
    Linkkarit ja kaiken maailman kulkijat,ei kiitos!

    Äänestä

  • Eliitti kirjoitti:

    Minä vältänkin tietoisesti linja-autoja. Viimeksi käyttänyt 20 vuotta sitten.
    Minä ja lapseni menemme omalla autolla,omassa rauhassa.
    Linkkarit ja kaiken maailman kulkijat,ei kiitos!

    Sinä oletkin vähän syrjääntynyt kuspää. Kandeis käyttää julkisua, se on ekologista.

    Äänestä

  • Luonnonystävä kirjoitti:

    Sinä oletkin vähän syrjääntynyt kuspää. Kandeis käyttää julkisua, se on ekologista.

    Housuun paskominenkin on ekologista, ei mene paperia eikä vettä. Julkisilla kulkevat ne joilla on vuorokaudessa tuntikausia ylimääräistä aikaa. Perheelliselle työssäkäyvälle julkiset eivät ole vaihtoehto.

    Äänestä

  • asiat hoidettava kirjoitti:

    Kuka käski leikkiä kotista? Ekologista olis käyttää kortsua sinunkin tapaukaessasi.

    Äänestä

  • asiat hoidettava kirjoitti:

    Housuun paskominenkin on ekologista, ei mene paperia eikä vettä. Julkisilla kulkevat ne joilla on vuorokaudessa tuntikausia ylimääräistä aikaa. Perheelliselle työssäkäyvälle julkiset eivät ole vaihtoehto.

    Älä nosta itseäsi jalustalle pikkumuna! Oletko joku läsk,i joka ei liiku yhtään?
    Kohta raakaöljy loppuu ja sinäkin joudut kulkemaan julkisilla tai kauramoottorilla 50-luvun tyyliin. Kallis velka-autosi jää sitten pihallesi seisomaan. Auto huono sujoitus, eli kannattaa pikkuhiljaa totuttautua autottomuuteen.

    Äänestä

  • Munakas-mies kirjoitti:

    Autoja ja asuntoja en kyllä ole tottunut ostamaan velkarahalla,sori vaan.

    Äänestä

Se oli tätä Ruonalan laumaa.

Äänestä

Aloittaja, jätä huomiotta nuo Ruonalan kasvatit :-)
ota sähköpostilla/palautelomakkeella yhteyttä suoraan Koskilinjojen (Koiviston auton) toimistolle. Päivämäärä, kellonaika ja linjan numero ja menosuunta niin siellä saavat tietää kuka kuljettaja on ollut töykeilemässä ja osaavat antaa palautetta suoraan kyseiselle henkilölle! (Toivottavasti)

Äänestä
  • Miksi ottaa tuommoisen asian takia yhteyttä, onko tuo nyt TODELLA ihan aikuisten oikeesti asia, josta pitää saada tuollaiset itkupotkuraivarit? Vai jotain korvauksiako loukatuille tunteille? Riittäiskö jos kuljettaja saisi vaikka potkut?

    Tässä ketjussa on luultavasti yksi tai kaksi tyyppiä, joka/jotka tälle palstalle suoltaa lapsi- ja lapsiperhevihaansa aina, jos sattuu olemaan ketju joka aihetta jotenkin sivuaa. Kaikki jotka tätä palstaa lukevat edes satunnaisesti tietävät jo tämän... Eikö nuo vuodatukset voi myös jättää huomiotta? Hän/he vihaavat jostain syystä lapsia ja perheellisiä, ja se hänelle/heille suotakoon niin kauan kuin pysyy nettikirjoitteluna, eikä lähde esim. vesurin kanssa riehumaan leikkipuistoon.

    Sitten taas tuohon aloittajan "ongelmaan" ja tuohtumuksen aiheuttajaan haluan puuttua sen verran, että mielestäni kuski ei ole tehnyt mitään väärää. Syy oli siinä toisessa äidissä, joka ei vaunujaan edestä saanut (miten se on edes mahdollista?).

    Syytä on myös aloittajassa itsessään, sillä hän olisi voinut huutaa kuskille, että "tulisitko auttamaan" kun huomasi että toisella mammalla on vähän vaikeaa. Ei ne kuskit voi kaikkea huomata, ja niillä on tiukat aikataulut, joissa yrittävät pysyä, ja vittuilua saavat siitäkin osakseen, kun linja-auto on myöhässä.

    Usein myös tapahtuu sitä, että ihmiset painavat vahingossa noita kelloja, eivätkä huuda että "sori, se oli vahinko" joten kuskit pysäyttävät pysäkille, ja kukaan ei jää kyytistä pois kuitenkaan. Kuljettaja luuli luultavasti kyseessä olleen tällaisen tapauksen.

    Ja nyt kaikki mielensäpahoittajat voisivat jo kasvaa aikuisiksi.

    Äänestä

  • The Tietävämpi kirjoitti:

    Miksi ottaa tuommoisen asian takia yhteyttä, onko tuo nyt TODELLA ihan aikuisten oikeesti asia, josta pitää saada tuollaiset itkupotkuraivarit? Vai jotain korvauksiako loukatuille tunteille? Riittäiskö jos kuljettaja saisi vaikka potkut?

    Tässä ketjussa on luultavasti yksi tai kaksi tyyppiä, joka/jotka tälle palstalle suoltaa lapsi- ja lapsiperhevihaansa aina, jos sattuu olemaan ketju joka aihetta jotenkin sivuaa. Kaikki jotka tätä palstaa lukevat edes satunnaisesti tietävät jo tämän... Eikö nuo vuodatukset voi myös jättää huomiotta? Hän/he vihaavat jostain syystä lapsia ja perheellisiä, ja se hänelle/heille suotakoon niin kauan kuin pysyy nettikirjoitteluna, eikä lähde esim. vesurin kanssa riehumaan leikkipuistoon.

    Sitten taas tuohon aloittajan "ongelmaan" ja tuohtumuksen aiheuttajaan haluan puuttua sen verran, että mielestäni kuski ei ole tehnyt mitään väärää. Syy oli siinä toisessa äidissä, joka ei vaunujaan edestä saanut (miten se on edes mahdollista?).

    Syytä on myös aloittajassa itsessään, sillä hän olisi voinut huutaa kuskille, että "tulisitko auttamaan" kun huomasi että toisella mammalla on vähän vaikeaa. Ei ne kuskit voi kaikkea huomata, ja niillä on tiukat aikataulut, joissa yrittävät pysyä, ja vittuilua saavat siitäkin osakseen, kun linja-auto on myöhässä.

    Usein myös tapahtuu sitä, että ihmiset painavat vahingossa noita kelloja, eivätkä huuda että "sori, se oli vahinko" joten kuskit pysäyttävät pysäkille, ja kukaan ei jää kyytistä pois kuitenkaan. Kuljettaja luuli luultavasti kyseessä olleen tällaisen tapauksen.

    Ja nyt kaikki mielensäpahoittajat voisivat jo kasvaa aikuisiksi.

    Ei lapsia kukaan vihaa, mutta heidän huomionkipeitä drama-queen äitejään kyllä moni vihaa ihan syystä. Äiteillä kun ei lapsiunelma mene kuten odottavat, niin nehän alkavat sitten kiukuttelemaan huomiota saadakseen.
    Jos ensin etsisi rakastettavan miehen ja tekisi tälle lapsia vaikka 10 vuoden yhteiselon jälkeen, niin voisipa olla, ettei tarvitsisi kiukutella.

    Ei ole lasten vika ja valinta syntyä jonkun ihmisen synnyttämänä, eli lapsia tuskin kukaan vihaa.
    Valittavia äitejä ja hissukoita isiä kyllä syytäkin vihata, on niin inha asenne;)

    Äänestä

  • Analyysimies kirjoitti:

    Niin ja kuskia voi kohteliaasti ja kiltisti pyytää auttamaan.
    Ei sitä käsketä tai "huudeta". Se on ihminen hänkin, vaikka te perheelliset itsenne ilettekin ylentäneet.

    Eikös se niin ole, että " niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan" tvs?

    Lopettakaa turhautuneet se turha angsti ja negatiivinen asenne!

    No kyllä sitä pitää huutaa, eli isoon ääneen se pyyntö kuskille esittää, eikä pihistä hennosti, jos tahtoo kuskin kuulevan ja huomaavan, että apua tarvitaan ja pyydetään. Sitä tarkoitin huutamalla, että kunnolla kantavalla äänellä asiansa esittää.

    Enkä ole perheellinen, mutta eipä ole heitä vastaankaan mitään -noin yleensä ottaen. Sillä jos ihminen on paskapää ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko lapsia ja puolisoa vai ei. Aloittajasta en muuta sano, kuin että syyttelee turhasta kuskia, ja typerää kitinää ylipäänsä olemattomasta aiheesta, johon sai vielä typerän vastauksenkin "the tietäjä" -nimimerkillä esiintyvältä...

    Kyllä epäsosiaalisten, omahyväisten kusipäiden tulisi jättää lapset tekemättä niiden tehväksi jotka ovat jaloja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nouse auttamaan! kirjoitti:

Klo 14 maissa tänään rattaiden kanssa olin jäämässä pois pysäkillä, mutta vieressä olevien rattaiden takia bussista ei meinannu päästä pois. En voinut hypätä ylikään vaan odotin toisen äidin siirtävän rattaita. Vaunuja ei ollut liikaa kyydissä, mutta toinen äiti ei vaan saanut siirrettyä omiaan kunnolla tieltä. Kuski laittoi kylmästi oven kiinni, sanoin hänelle, että olen jäämässä pois ja hän huuti: EI SE SILTÄ KYLLÄ NÄYTÄ! Olisit kuski tullut itse auttamaan tätä toista äitiä joka ei meinannu saada rattaita siirrettyä! En ole koskaan moiseen käytökseen kuskin osalta törmänny missään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu