halpaa veneilyä

alkaa olla uppoumarunkoisilla kysyntää kun dieselin hinta nousee jatkuvasti vai mitä mieltä olette asiantuntijat
27589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tottahan tuo on. Ensi kesänä nähtäneen 2 euron litrahinnan rikkoontuminen veneasemilla, melko kallista ajella liukuvarunkoisella isolla matkaveneellä!

Kallis polttoaine tuo mukanaan muitakin ongelmia. Varsinkin pienveneilijät alkavat kuskaamaan autoilla polttoainekanistereita mökille säästääkseen muutaman sentin. Kolaritilanteessa muutama kymmenen litraa bensa matkustamossa on tappava yhdistelmä. Toinen seikka mistä säästettään on huolto ja korjaukset.

Äänestä

Njaa. En nyt sano etteikö polttoaineen hinnat vituttaisi aika tavalla, mutta ei se valinta liukuvan ja uppiksen välillä perustu pelkästään taloudellisuuteen.

Muutenkin polttoainekulut on vain osa koko harrastuksen hinnasta. Minä ajattelen ihan eri tavalla auton ja veneen poltoainekulutusta. Autoilu on suorittamista, mutta venettä en kyllä varsinaisesti kulkuneuvona.

Jos halvalla haluaa päästä niin bussilla Turkuun ja kansipaikalla Maarianhaminaan. Tai katselee vaikka Google kuvahaulla fotoja saaristosta.

Äänestä
  • Voisi ehkä miettiä miksi pienikin vene pitää olla aina liukuva? Mikään ei ole niin epämukavaa kuin istua pienessä liukuvarunkoisessa veneessä kovassa kelissä, vene ääntelee kuin olisi hajoamispisteessa ja matkustajat pitävät kiinni mistä saavat jännittäen perselihaksia seuraavaa iskua odottaessa.

    Aika moni saisi enemmän venettä ostamalla esim. Simpun. Tavaraa ja ihmisiä mahtuu kyytiin ja meno on rennon letkeää kovemmassakin kelissä. Tai Nauvon fiskari.

    Äänestä

  • dasdjhsjddajsd kirjoitti:

    Voisi ehkä miettiä miksi pienikin vene pitää olla aina liukuva? Mikään ei ole niin epämukavaa kuin istua pienessä liukuvarunkoisessa veneessä kovassa kelissä, vene ääntelee kuin olisi hajoamispisteessa ja matkustajat pitävät kiinni mistä saavat jännittäen perselihaksia seuraavaa iskua odottaessa.

    Aika moni saisi enemmän venettä ostamalla esim. Simpun. Tavaraa ja ihmisiä mahtuu kyytiin ja meno on rennon letkeää kovemmassakin kelissä. Tai Nauvon fiskari.

    Uppoumarunkoinen pienivene vasta järkyttävä on kovassa kelissä, kiulu keinuu joka suuntaan ja vesi lyö yli - ei ole todellakaan mitään kivaa puuhaa.
    Ei paljon keleissä Simpulla tai muulla pikku fiskarilla tunnu letkeältä, kyllä se menee kärsimysnäytelmän piiriin, ja lisäksi kestää lyhytkin matka tuollaisessa kelissä kohtuuttoman pitkältä tuntuvan ajan. Ei kivaa eikä soni ainakaan minulle.

    Äänestä

  • Liukuvalla mennään kirjoitti:

    Aallon korkeuden lähennellessä metristä joutuvat ns. plaanaavat 5 metriset laskemaan plaanista runkonopeuden tuntumaan ja jatkamaan kulkua sillä vauhdilla.

    Loppupeleissä ero ei ole suuri uppoumarunkoisten avoveneiden suhteen kovalla kelillä.

    Tyvenellä ja hyvässä kelissä tilanne on tientenkin toinen.

    Äänestä

  • Liukuvalla mennään kirjoitti:

    Uppoumarunkoinen pienivene vasta järkyttävä on kovassa kelissä, kiulu keinuu joka suuntaan ja vesi lyö yli - ei ole todellakaan mitään kivaa puuhaa.
    Ei paljon keleissä Simpulla tai muulla pikku fiskarilla tunnu letkeältä, kyllä se menee kärsimysnäytelmän piiriin, ja lisäksi kestää lyhytkin matka tuollaisessa kelissä kohtuuttoman pitkältä tuntuvan ajan. Ei kivaa eikä soni ainakaan minulle.

    Nyt en aivan ymmärtänyt. Uppoumarunkoisella voi matkanopeutta pitää kovassakin kelissä samana koko ajan, vene halkaisee aallot ja matka on tasaisempaa. Ikävänä ominaisuutena on rullaaminen.

    Pienellä liukuvarunkoisella kovassa kelissä ei voi todellakaan ajaa plaanissa. Hakkaaminen alkaa jo melko kevyessä kelissä ja esim. keulassa ei pysty istumaan kukaan, Vene hypppii ja paukkuu ja kyllä vettä tulee laidan yli.

    Äänestä

  • sdfsdfffsdfsdsdf kirjoitti:

    Määrittele kevyt keli !!

    Äänestä

Viime kauden aikana ajotunteja noin 90 ja dieseliä paloi siinä 450 litraa keskinopeuden ollessa 7,5 solmua. Vastaavan kokoisella liukuveneellä tunteja olisi tullut samoilla matkoilla ehkä 40 ja polttoainetta mennyt 850 litraa. Harmi vain kun hyviä uppoumarunkoisia veneitä ei nykyään kukaan valmista. Pitää turvautua näihin vanhoihin summalaisiin. Esimerkkitapauksessa kustannuseroa polttoainekuluissa olisi noin 600 euroa. Tuolla hinnalla tosin ehtii olla enemmän kohteessa...

Äänestä
  • Ei tuo 0.67 l/mpk kylläkään taloudellisuudellaan päätä huimaa. Onko veneesi oikeasti järkevästi suunniteltu?

    Äänestä

  • valittaja_lkv kirjoitti:

    Ei tuo 0.67 l/mpk kylläkään taloudellisuudellaan päätä huimaa. Onko veneesi oikeasti järkevästi suunniteltu?

    Heh, 0,67 l/M ja tuota sanotaan taloudelliseksi...

    Moni liukuva menee alle tuon, ja aikaa kuluu vain murto-osa. Uppisten käyttäjät laskevat vain tuota l/tunti lukua eikä l/M lukua, joka on paljon ratkaisevampi.nakin itse pyrin määränpäähän enkä vain ajele tiettyä tuntimäärää merellä.

    Äänestä

  • 28m kirjoitti:

    pituus 9,6 neljä makuupaikkaa ja kaikki mausteet.Kulutus on viime kesältä kokonaisuudessaan pitäen sisällään ajoa 7-10 solmun välillä. Vastaavan tason omaava liukuva vene kuluttaa vähintään 1,2 litraa maililla.

    Äänestä

Jotensakin mulla on sellanen tutina, että jokainen päättää omat veneilynsä itse. Jotkut vielä kukkaron mukaan.
Lapsilla ja jupeilla on ylikalliit lelut eikä niihin järki vaikuta.
Minä putputtelen, kunnes löpö on yli kympin litra.
Ja kalaan menen liukumalla niin kauan kun on bensa alle 5€ litra.
Ja jos ne hinnat noista vielä nousee niin vähennän veneilyä, tai lisään työntekoa.
Monesti järvinäkymä on samanlainen meni sitten kauas tai lähelle.
Ja aerot, niilläkin tämmönen potrapoika suomen pikkujärvet kiertää.
Viidden, nyt kyl otan loppatilin ja lähen veneileen. kun sitä polttoainetta vielä saa.

Äänestä

Esimerkki:Minun 32 jalkanen vene vie polttoainetta 24 solmun vauhdissa n.50-60 Litraa/tunti.Säästän niin että ajan 5.8n solmun vauhtia jolloin kulutus on 1,8 Litraa.Ei uppouma runkoinen sen edullisempi ole polttoaineen kulutuksen suhteen.Laskekaa siitä.Kuulee hauskoja juttuja kun joku sanoo,ei mun vene kuluta tunnissa ku 5 Litraa.Sit ku kysyy kuinka kovaa venees kulkee,niin saa vastaukseks et noin 8 solmuu.Ei tarvii olla Diploomi inssi kun tän tajuu,et vauhti pois niin kulutus laskee.

Äänestä
  • Mikä vene ja moottoriyhdistelmä ?
    Vai pelkkää mielikuvitusta tai provoa ?

    Äänestä

  • Siis onko veneesi kulutus 5,8 solmun vauhdissa korkeat 1,8l/mpk vai uskomattoman vähäiset 1,8l/h ?

    Äänestä

  • hohhohhoijjaa kirjoitti:

    Siis onko veneesi kulutus 5,8 solmun vauhdissa korkeat 1,8l/mpk vai uskomattoman vähäiset 1,8l/h ?

    Mun 35-jalkainen vie hiukan alle 2 l/h 6,5 kts vauhdeilla, eikä edes ääni kiusaa. Yli 8 kts ei kyllä sitten pääsekään, mutta so what. Siinä matkanopeudessa veneessä voi viettää normaalielämää, ei siinä ole kiire pois mereltä. Jokaiseen lomareissuun kuuluu ainakin yksi ajo läpi yön ja kas, kaukana ollaan ja aina se mielenkiintoinen kokemus. AUringon nousu merellä on jotain ihan muuta kuin sen lasku, kokeilkaahan.

    Minäkin ostan aina satasen, jopa pari kertaa kaudessa...

    Äänestä

  • Kerro ihmeessä kirjoitti:

    Mikä vene ja moottoriyhdistelmä ?
    Vai pelkkää mielikuvitusta tai provoa ?

    Nyt tuli pieni moka.tarkoitin 2.8 L/h 5,8 solmun nopeudessa.Moottori 380Hv Yanmar.Vene Aquador 32. Kulutustestin mukaan varmistettu.

    Äänestä

  • Hiljaa halvaks tulee kirjoitti:

    Nyt tuli pieni moka.tarkoitin 2.8 L/h 5,8 solmun nopeudessa.Moottori 380Hv Yanmar.Vene Aquador 32. Kulutustestin mukaan varmistettu.

    Testaajat on saaneet tällaisia lukenia.

    http://www.klikk.no/motor/baat/article369834.ece

    Äänestä

Mulle on aivan sama, maksaako bensa euron, vai kaksi. Saman verran sitä tankissa palaa...Olen vain pari viikonloppua menemättä baariin, niin voin huoletta päästellä bensaa savuna ilmaan...Ennemmin maksan veneilyn laadusta, kuin tingin siitäkin. Itseäni en näe uppotukkikuskina putputtelemassa ja haistelemassa löpökäryjä myötätuuleen poratessa 6-solmua.

Äänestä
  • Hei, nyt otat yhteyttä hetimiten asiantuntevaan huoltoliikeeseen ennekuin lasket veneesi vesille keväällä! On todellinen vaaran paikka sekä itsellesi että muille veneilijöille, jos veneesi tankissa palaa bensaa.

    Äänestä

Samaa mieltä! En vaihda, eikä moni putputtelijakaan vaihda omaa normaalia autoaan sähköautoksi/ pikkuautoksi, kun polttoaineen hinta nousee!!

Äänestä
  • Oma 9 -metrinen uppis vie n. 1,4 ltr/h ja matkavauhti on se 6 solmua. Siitä saa helposti laskemalla kulutuksen/merimaili:

    6 solmun vauhti tarkoittaa 6 mailia tunnissa =>

    1,4 ltr / 6 mailia = (1,4 : 6) / maili =>

    kulutus per merimaili = 0,233 litraa.

    Kysymys: Kuinka moni liukuva samankokoinen vene vie 0,23 ltr/mpk ????

    Oma veneeni sentään painaa yli 3 tn, pituutta 9 metriä, leveys 3 m, syväys 1,2m.
    Mukana kulkee 5 makuupaikkaa, kaasuhella, iso oleskeluhytti, reilu avotila ja kosolti toleranssia ajaa kovassa kelissä, verrattuna typeriin plaanaaviin muovikippoihin jotka hakkaavat ja pomppivat vaarallisesti jo metrin korkuisessa aallokossa. Omalle fiskarilleni metrin aallokko on vielä pelkkää idylliä.

    Äänestä

  • Fiskarimiäs kirjoitti:

    Oma 9 -metrinen uppis vie n. 1,4 ltr/h ja matkavauhti on se 6 solmua. Siitä saa helposti laskemalla kulutuksen/merimaili:

    ...ai niin, ja kone on n. 20 hv italiaano pikkumeridiesel.

    Äänestä

  • fiskarimiäs kirjoitti:

    ...ai niin, ja kone on n. 20 hv italiaano pikkumeridiesel.

    En edes viitsi etsiä mahdollisen moottorin kulutuskäyriä, eten koska iolmoittamasi kulutus vastaa melkein moottorin kuin moottorin tyhjäkäyntikulutusta.

    Veneesi taas on armoton pullukka joka vaatii tehoa liikkuakseen. 9 x 2.25 niin voisi olla jopa mahdollista päästä 6 solmuun tyhjäkäynnillä..

    Äänestä

  • Fiskarimiäs kirjoitti:

    Oma 9 -metrinen uppis vie n. 1,4 ltr/h ja matkavauhti on se 6 solmua. Siitä saa helposti laskemalla kulutuksen/merimaili:

    6 solmun vauhti tarkoittaa 6 mailia tunnissa =>

    1,4 ltr / 6 mailia = (1,4 : 6) / maili =>

    kulutus per merimaili = 0,233 litraa.

    Kysymys: Kuinka moni liukuva samankokoinen vene vie 0,23 ltr/mpk ????

    Oma veneeni sentään painaa yli 3 tn, pituutta 9 metriä, leveys 3 m, syväys 1,2m.
    Mukana kulkee 5 makuupaikkaa, kaasuhella, iso oleskeluhytti, reilu avotila ja kosolti toleranssia ajaa kovassa kelissä, verrattuna typeriin plaanaaviin muovikippoihin jotka hakkaavat ja pomppivat vaarallisesti jo metrin korkuisessa aallokossa. Omalle fiskarilleni metrin aallokko on vielä pelkkää idylliä.

    Höhö, 1,4 litraa tunnissa matkavauhdilla??

    Ei taida maksaa vaivaa laittaa glygoleita talveksi, jättää mieluummin käymään!

    Äänestä

Täähän rupee muistuttaan selostusta kilpailusta - kuka viittii valehdella eniten-

Äänestä
  • Jep, omani 24 jalkainen liukuva kulkee 52 solmua, yleinen matkavauhti on 40 knots ja minä paskat välitän bensan kulutuksesta. Olen asiassani onnellinen ja en muiden bensan/löpön kulutuksesta ole huolissani. Makuja on monia sanoi koira kun muniaan nuoli.
    P.S. Nautin herättämästäni pahennuksesta uppotukkien ja tuulikeppien joukossa.
    Olen sen verran rujon näköinen että kukaan ei uskalla päin naamaa nassuttaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

50hvja5litraa tunti kirjoitti:

alkaa olla uppoumarunkoisilla kysyntää kun dieselin hinta nousee jatkuvasti vai mitä mieltä olette asiantuntijat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu